SM-hallit Tampereella viikonvaihteessa: Onko 400 metrin halli-SE uhattuna? – Lappalainen vastaan Blomqvist – MM-hallirajojen tavoittelu päättyy

Yleisurheilun SM-halleissa kilpaillaan mestaruuksista viikonloppuna 17.–18. helmikuuta Tampereella. Hallikauden kotimaisessa huipentumassa on selkeitä mestarisuosikkeja, mutta luvassa on myös tasaisia taisteluja kärkisijoista. MM-hallien tulosrajojen tavoittelu päättyy sunnuntaina.

Tampereen messu- ja urheilukeskuksen, tuttavallisemmin Pirkkahallin pitkällä radalla voidaan juosta 300 metrin aitoja, josta tullee yksi SM-hallien mielenkiintoisimmista lajeista. Tampereen Pyrinnön Antti Sainio paranteli viime viikonloppuna Tampereella 22- ja 19-vuotiaiden SE-tulosta aikaan 35,85, eikä aikuistenkaan ennätys jäänyt enää kauaksi. Se on Petteri Pulkkisen 35,56 vuodelta 1995.

Kovan vastuksen Sainiolle antavat Liedon Parman Tuomas Lehtonen ja Pyrinnön Jere Haapalainen, jotka juoksivat Sainion ennätyskisassa myös mainiosti ajoin 36,06 ja 36,38.

Myös KU-58:n Hilla Uusimäki oli Tampereella ennätysvauhdissa tehden naisten SE-tuloksen 39,99, joten parempaa voi olla vielä luvassa SM-halleissa.

Onko 400 metrin halli-SE uhattuna?

Miesten 400 metrillä on ollut tänä talvena painetta 47 sekunnin tuloksiin, joten hyppäys uudelle sekuntiluvulla voisi olla SM-kisassa mahdollista. Pitkien halliratojen SE on Juha Pyyn 46,79 vuodelta 1988.

Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Viljami Kaasalainen ja Konsta Alatupa vetivät viikonlopun Pohjoismaiden hallimaaottelussa Norjassa lyhyellä radalla ennätyksensä 47,42 ja 47,81. Asseri Välimäki, Noormarkun Nopsa, ja Tuomas Lehtonen tekivät samaan aikaan Tampereella ajat 47,33 ja 47,35.

HIFK:n Viivi Lehikoinen on mukana naisten 400 metrillä. Joensuun Katajan Mette Baas on kärsinyt sairasteluista, mutta hänen tavoitteenaan on ainakin 200 metrin kisa.

60 metrin selvät suosikit ovat Ikaalisten Urheilijoiden Samuli Samuelsson ja HIFK:n Lotta Kemppinen. Miesten 200 metrillä on luvassa tiukka kilpailu. Oulun Pyrinnön Samuel Purola testasi viime viikonlopulla Pirkkahallin kaarteita juoksemalla 20,98, ja myös Kuortaneen Kunnon Niilo Mustalahti veti vahvasti 21,26. Norjan hallimaaottelussa Konsta Alatupa ja Sibbo Vargarnan Eljas Aalto tekivät ajat 21,24 ja 21,30.

Heikkinen vastaan Muuse, Lappalainen vastaan Blomqvist

Miesten 3000 metrillä on nähty tänä talvena jo huippuaikoja, kun Santtu Heikkinen, Lempäälän Kisa yleisurheilu, juoksi alkutalvesta SE-tuloksen 7.52,12 Turun Urheiluliiton Mustafe Muusen päästessä pari viikkoa sitten lähituntumaan ajalla 7.53,84.

Hyvää vastusta SM-startissa antavat Joensuun Katajan Mika Kotiranta ja Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Eemil Helander, joilla on tähän mennessä noteeraukset 8.02,11 ja 8.04,29.

Sara Lappalainen, Borgå Akilles, kertoo juoksevansa ainakin 1500 ja 3000 metriä, mutta myös kolmas matka 800 metriä kiinnostaa. Se olisi ohjelmassa sunnuntaina kaksi tuntia 3000 metrin kilpailun jälkeen. Kolmosella Lappalainen saa vastaansa huippukuntoisen IK Falkenin Nathalie Blomqvistin.

Espoon Tapioiden 800 metrin tähti Eveliina Määttänen jättää SM-hallit väliin keskittyäkseen kahden viikon päästä odottaviin MM-halleihin. Hänelle tuli talvella harjoitustaukoa kipeän selän takia, joten harjoittelua on hyvä saada alle.

Kangas toivoo tasokasta kuulakisaa

Tampereen Pyrinnön Reetta Hurske palaa talven epäonnisten kisojen jälkeen starttiviivalle pika-aidoissa. Saman seuran Ella Junnilan hyppyvire on parantunut korkeudessa. JKU:n Nooralotta Neziri tähyää alle 8.00-tuloksiin Hurskeen rinnalla. Kolmiloikassa nähdään kotimaan kärki Kristiina Mäkelä, Senni Salminen ja Jessica Kähärä.

Naisten kuulassa Kuortaneen Kunnon Emilia Kangas on parannellut talven aikana tulostaan kisa kisalta: 16,80, 17,01, 17,11 ja 17.26.

Viime kesänä Kangas työnsi parhaimmillaan 16,99 ja otti alle 22-vuotisten EM-kisoissa Espoossa pronssia. Tampereen SM-hallit Kankaalle jo kotikisat, sillä hän on asunut jo vuoden verran Pirkkalassa.

– Innostuneena odotan hallikisoja. On alkanut jo jännittämäänkin, mutta tykkään siitä tunteesta. 30 senttiä voisi tulla vielä kaariin mittaa, jos kaikki onnistuu hyvin, Kangas kertoo.

Kangas saa vastaansa tänä vuonna 17.10 työntäneen Varpaisjärven Vireen Senja Mäkitörmän.

– Myös Eveliina Rouvali on mukana. Toivon, että työnnämme kaikki pitkälle ja saamme tehtyä kovan kuulakisana.

Kuopion Reippaan Rouvali oli viime kesänä tilastokärki tuloksella 17,53.

Mikä on sitten tuonut Kankaalle lisäsenttejä kuula kaariin?

– Tekniikkani on parantunut. Vaihdoin kolme vuotta sitten pyörähdystyyliin, ja siinä menee aina oma aikansa, kun sen saa pelaamaan. Myös muut ominaisuuteni ovat parantuneet tasaisesti, varsinkin räjähtävä voima, Kangas kertoo.

MM-hallien tulosrajan tavoittelu päättyy sunnuntaina

SM-hallien päätöspäivä sunnuntai on myös viimeinen mahdollisuus tehdä tulosraja 1.–3. maaliskuuta Glasgow´ssa Skotlannissa kilpailtaviin MM-halleihin.

– Tämän hetken näkymä on, että Suomen joukkueessa olisi noin 7–8 urheilijaa, mutta lopullinen määrä tiedetään vasta, kun Kansainvälinen yleisurheiluliitto (WA) kertoo, ketkä nousevat kisoihin rankingin kautta, sanoo Suomen Urheiluliiton GM Jani Tanskanen.

– Lopullinen lista kisaan mukaan otettavista urheilijoista on tulossa WA:lta keskiviikkona (21.2.).

Tällä haavaa suomalaisista tulosrajan ovat rikkoneet Wilma Murto ja Reetta Hurske. Lisäksi Saga Vanninen on mukana 12 urheilijan joukossa, jotka ovat saaneet kutsun MM-hallien naisten viisiotteluun.

SM-hallit Ylen kanavilla:

Lauantai 17.2.

Klo 12.20 Yle Areena

Klo 16.15 TV2

Klo 18.55 TV2

Sunnuntai 18.2.

Klo 11.45 Yle Areena

Klo 16.10 TV2

Klo 18.20 TV2

SM-hallien kisasivut:

https://tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu/sm-hallit-2024/