Opettaja, ex-kolmiloikkaaja ja SUL:n lajivalmentaja Jorma Gröhn menehtyi 78-vuotiaana nopeasti edenneeseen sairauteen. Hän oli syntynyt Kiteellä ja teki elämäntyönsä opettajana Joensuussa. Eläkkeelle jäätyään hän palasi takaisin Kiteelle.
Vuosina 1965-1972 Jomi sijoittui Kalevan kisojen kolmiloikassa kahdesti hopealle ja kerran pronssille. SM-halleissa menestys oli vielä parempi kolme mestaruutta ja kaksi hopeamitalia. Maaotteluedustuksia hänelle kertyi 17, joista kaksi voittoisaa Suomi-Ruotsi ottelua 1969 ja 1970 olivat varmasti kaikkein makeimmat. Itse Jomi arvosti saavutuksistaan eniten sotilasurheilijoitten maailmanmestaruutta. Hänen ennätyksensä olivat kolmiloikassa 16,07 ja pituudessa 725.
Aloitin lokakuussa 1973 SUL:n hyppyjen lajipäällikkönä, jolloin kolmiloikan lajivalmentajana toimi hyvä ystäväni ja seuratoverini Tapio Lehto. Tapio oli jo aikaisemmin päättänyt, että tuleva kausi olisi hänen viimeisensä, mutta hän oli vuosien ajan kouluttanut lajileireillä omaa seuraajaansa aktiivista leiriläistä Jorma Gröhniä. Jomi lopetti kilpailu-uransa kesään 1973 ja aloitti lajivalmennuksen alkuvuodesta 1974 Tapio Lehdon apulaisena ja syksystä 1974 kolmiloikan lajivalmentajana, jossa tehtävässä toimi kymmenen vuotta.
Siihen aikaan, kun nykyiset ”aparaatit” puuttuivat, teknisen suorituksen välitön analysointi oli valmentajan ns. tekniikkasilmän varassa. Hypyistä oli löydettävä positiiviset asiat, mutta myös virheet. Usein puhuttiin myös ns. virhesilmästä, josta ei ollut suurtakaan hyötyä, jos löysit virheen, mutta et tiennyt miten se korjataan.
Jomillla oli erinomainen tekniikkasilmä ja myös kyky neuvoa miten virheet korjataan.
1970-luvulla SUL kävi laajamittaista valmentajavaihtoa Neuvostoliiton kanssa kaikilla lajiryhmillä. Tämän sopimuksen ansiosta Jomi pääsi tutustumaan reilun viikon ajan naapurimaan kolmiloikkaajien peruskuntokauden harjoitteluun karuissa olosuhteissa. En enää muista leiripaikkakuntaa, mutta käyttäen Jomin luonnehdintaa leiripaikasta: ”Se oli kaukana kaikesta”. Jomin mukaan se avasi hänen silmiään näkemään kuinka kovaa harjoittelu voi todella olla. Sen leirin jälkeen ei tehnyt mieli narista pikku asioista ja olosuhteista.
Kuukasjärvi: ”Hänellä oli tiukka ote meihin hyppääjiin”
Näin Gröhnin valmennettavat ja ystävät muistelevat heille kaikille tärkeää Jomia.
Jarmo Kärnä:
– Tulin opiskelemaan Joensuuhun Valtimolta ja Jomista tuli valmentajani. Hän opetti minulle muutaman huippu-urheilun totuuden. Opetus tapahtui käytännön avulla. Jomi sanoi, että on monenlaista lahjakkuutta. Geneettinen lahjakkuus on tärkeää, mutta lahjakkaankin urheilijan pitää kestää kovaa harjoittelua. Huippu-urheilussa ei ole oikopolkuja, Kärnä kertoo.
– Uskon, että Jomin määrällisesti kovilla harjoituksilla luotiin pohja minun pitkälle uralleni. Minua ei koskaan leikattu. Muistan, kun taas kerran Jomi löi käteeni uuden harjoitusohjelman. Katselin punttitreeniä ja totesin hänelle: Tuohan kestää ainakin kolme tuntia. Vastaus oli kyllä, kyllä!
Pentti Kuukasjärvi:
– Olimme Jomin kanssa aluksi kilpakumppaneita. Hän oli iloinen karjalainen, hauskaa seuraa. Myöhemmin, kun Tapio Lehto jäi pois lajivalmentajan tehtävistä Jomista tuli uusi lajivalmentaja, Kuukasjärvi kertoo.
– Lajivalmentajuus oli oto- tehtävä ja leirejä pidettiin kerran kuukaudessa. Hänellä oli tiukka ote meihin hyppääjiin, vaikka olimme lähes saman ikäisiä. Jomilla oli hyvä tekniikkasilmä. Tapasin hänet viimeisin kerran Jomin rakkaalla kesämökillä 2022.
Jouko Niva:
– Jomi oli lupsakka, mutta tarvittaessa vaativakin valmentaja. Hän lähetti säännöllisesti ohjelmia hyvinkin tarkasti spesifoituina. Jomia oli kiva tavata, oli poikkeuksetta hyvällä tuulella ja positiivinen, Niva sanoo.
– Olimme leirillä Madridissa keväällä 1980, kun paikalliset koijarit bilettivät majapaikan käytävillä. Kun melu ei millään hiljentynyt, Jomin mitta tuli täyteen. Kävi käytävällä karjaisemassa ”SILENZIO” ja hiljaista tuli.
– Jomi oli sekä Puhakan Hannun että minun henkilökohtainen valmentajani. Hannun kanssa keksimme, että alamme toistemme henkilökohtaisiksi valmentajiksi. Näin saamme käyttöömme 2 x 5000 markan valmentaja-apurahaa. Toki unohdimme ilmoittaa tämän Jomille. No tulihan se Jominkin tietoon. Suhtautuminen oli Jomia omimmillaan: ”Pojat on poikia, jääpähän enemmän aikaa mökkeilyyn ja kalanpyyntiin.” Toivotteli kovasti onnea uusille valmennussuhteille ja kavereita oltiin edelleen.
Jukka Härkönen:
– Olin innokas ja lahjaton loikkaaja. Tapio Lehdon ohjauksessa pääsin tutustumaan silloisiin mestareihin kuten Jorma Gröhn, Pentti Kuukasjärvi, Esa Rinne jne. Jomi otti minutkin mukaan muutamille leireille. Hänellä oli ajatus niin kuin Tapiolla ja hyppyjen lajipäälliköllä Arto Pasasella, että minusta voisi tulla kohtuullinen valmentaja.
– Jomi oli pedantti vanhan ajan kansakoulunopettaja. Sanoi palautteen jämäkästi ääntään korottamatta. Siihen aikaan Neuvostoliitosta tuli hyviä loikkaajia. Jomi kävi maan huippujen leirillä. Niitä tarinoita muistellessa nousee hymy kasvoille. Jomi ja valkoinen pikkutakki oli lyömätön yhdistelmä.
Luonto, kalastus, kuorolaulu ja paikallishistoria harrastuksena
Lajivalmentaja uran päätyttyä Jomille jäi entistä enemmän aika perheelle ja omille harrastuksilleen, joista tärkeimpiä olivat luonto ja kalastus. Mukaan tulivat uusina myös kuorolaulu, paikallisen historian tutkiminen ja sukuseurassa toiminen.
Itse muistan Jomin kalastustaidoista suuret erittäin maukkaat isot grillatut ahvenet, joita syötiin Kiteen mökillä.
Muistamme kaikki Jomia lämmöllä ja otamme osaa läheisten suureen suruun!
Teksti: Arto Pasanen, hyppyjen ex- lajipäällikkö