Naisten seiväshyppy on ollut osana MM-kilpailujen lajiohjelmaa vuodesta 1999 alkaen. Sevillassa tuolloin voittaneen Stacy Dragilan finaalin voittotuloksella 460 cm ei olisi Budapestissa tikettiä finaaliin irronnut.

Budapestin MM-kisojen karsinta oli yksi MM-kilpailuhistorian kovatasoisimmista, mutta ei välttämättä kuitenkaan se kaikkein kovin, koska Dohan MM-kilpailuissa vuonna 2019 peräti 17 naista hyppäsi tuolloin vaaditun karsintarajatuloksen 460 cm (Budapestin karsinnassa 460 cm ylitti 15 hyppääjää). Finaaliin edenneistä naishyppääjistä peräti viisi teki karsinnassa kauden parhaan tuloksensa.

Karsinnan hyvä taso kertoo erinomaisista sääolosuhteista ja hyvästä hyppypaikasta – mutta osittain tasoa selittää myös osallistujamäärän selkeä lisääntyminen (Budapestin karsinnassa oli mukana 37 hyppääjää, esim. vuosina 2013-2022 vaihtelevasti 22-32 hyppääjää). Vaikka loppukilpailun kaikki ennakkosuosikit hyppäsivät karsinnassa vain 3-6 hyppyä, niin kokonaiskestoltaan melko pitkäksi venyneellä karsintakilpailulla saattaa olla joillekin vaikutusta yhden välipäivän jälkeen hypättävään loppukilpailuun.

Mestaruus irtoaa tyypillisesti tuloksella 485-495 cm – mitali n. 10-15 cm vähemmällä

MM-kilpailuiden naisten seiväshypyn kisaennätys on Jelena Isinbajevan Helsingissä vuonna 2005 hyppäämä 501 cm. Keskimäärin viimeiset viisi maailmanmestaruutta on napattu tuloksella 490 cm (vaihteluväli 485-495 cm), hopeapallille on noustu hyppäämällä 483 cm (475-485) ja pronssimitali on voitettu tuloksella 478 cm (465-485). Kesän kilpailuiden ja MM-karsintakilpailun perusteella voi ennustaa, että Budapestin keskiviikon finaali ei aiempien kisojen yleisestä palkintopallille pääsyn vaatimustasosta tule merkittävästi poikkeamaan.

Mestaruus- ja mitalitaistelussa mukana ennalta arvioiden viisi hyppääjää

Varmuutta ja korkeaa perustasoa vaativassa seiväshypyssä mestaruuskamppailuun tuskin nousee sellainen urheilija, jonka ennätys ei ennen kilpailua ole lähelläkään mestaruuteen yleensä vaadittavaa tulostasoa. Niinpä finaalin kärkikamppailuun voi ennusteveikkauksessa nimetä ennätyksiltään parhaat hyppääjät: Sandi Morris (ennätys 500 cm), Katie Moon (495), Wilma Murto (485), Nina Kennedy (482) ja Tina Sutej (482).

Suosikeista Moon on ollut kesäkauden 2023 aikana kovatasoisin hyppääjä (kolmen ja viiden parhaan kilpailun keskiarvot: 484 cm ja 480). Murto on ollut tasoltaan kärkiporukan kakkonen (477 ja 473) ennen Kennedyä (474 ja 470) ja Sutejta (473 ja 472). Morriksen hyppykunto on tänä kesänä yskähdellyt takareisivaivan takia (464 ja 463), mutta hyppääjäkaartin kovimman 10 kilpailun keskiarvon 492 cm omaavaa hyppääjää ei kuitenkaan kannatta kokonaan jättää pois mitaliveikkauskupongeista.

Kesäkauden keskinäisten kohtaamisten perusteella Moon on ykkössuosikki

Ennakkoon kovimmat hyppääjät ovat kisailleet keskenään melko paljon Timanttiliigan osakilpailuissa kauden 2023 aikana. Vaikka Moon on kolmella timanttiliigavoitollaan kesäkauden selkeä ykkönen, niin tasapuolisissa olosuhteissa hypättyjen kilpailujen keskinäiset voittokamppailut ovat menneet sulavansekavasti ristiin.

Wilma Murron toteamus ”kilpailussa ei ole mukana ketään sellaista, ketä en olisi voittanut”, pitää tietenkin täysin paikkaansa. Wilman lausuntoa voisi perustellusti vielä jatkaa: ”… tänä vuonna”. Kesäkauden 2023 keskinäiset voittotilastot kärkinaisilla ovat: Murto – Moon 1-4, Murto – Kennedy 2-3, Murto – Sutej 3-2 ja Murto – Morris 2-2. Osuvimmin arvokilpailuvalmiudesta teho- ja tekniikkalajeissa kertoo kuitenkin viimeisen kuukauden aikaikkunassa hypätyt kilpailut, joissa Murto on ollut erinomaisessa kunnossa.

Isoilla korotuksilla ratkaisukorkeuksiin etenevä finaalikilpailu vaatii hyppy- ja seipäänvaihtovarmuutta

Rimankorotukset finaalissa etenevät: 430 – 450 – 465 – 475 – 480 – 485 – 490. Aloituskorkeus on finalisteille inhimillisen helppo, mutta kilpailun alkuvaiheen reippaat korotukset aiheuttavat monelle hyppääjälle sen, että seipäänvaihtoja saattaa tulla melkein jokaiseen korkeuteen. Tiheissä seipäänvaihdoissa korostuu hyppääjän tekninen suoritusvarmuus, itsevarmuus ja seiväsarsenaalin tuttuus.

Jos Wilman kilpailuun pitää nimetä joku yksittäinen riskitekijä, niin se voisi olla vielä melko uusi seiväskalusto. Uudesta 470 cm pitkän seivässetin käytöstä Wilmalla on tositilanteessa vielä melko vähän kokemuksia. Wilma on niin hyvässä kunnossa, että melko varmasti finaalissa tulee tilanne, missä hän ottaa käyttöönsä seipään tai seipäitä, joilla hän ei ole vielä kertaakaan hypännyt. No, onneksi Wilma on tällaisessa tilanteessa ollut usein aiemminkin ja klaarannut ne tilanteet erinomaisesti.

Juoksuvireys ratkaisee paljon

Wilma Murron hyvän finaalisuorittamisen perusedellytys on, että juoksu kulkee hyvin. Viime vuoden Münchenin superonnistuminen perustui hyvin pitkälti kehittyneeseen nopeustasoon ja seiväsjuoksukykyisyyteen. Budapestin karsinnan perusteella voi jo todeta, että juoksukuntoisuus on myös nyt hyvällä tasolla. Karsinnassa hyppääminen tapahtui kuitenkin vielä ns. helpoilla seipäillä, jolloin loppujuoksun ”imun” ei tarvitse olla parasta mahdollista. Melko helpolla seipäällä tapahtunee kilpailun aloitus myös finaalissa, mutta riman noustessa ja siirryttäessä jäykempiin putkiin myös kuopalletulonopeuden täytyy napsu kerrallaan lisääntyä – ja nopeuden täytyy parantua juoksuasennon ja -rytmin rikkoontumatta.

Myös ponnistusetäisyyden osumistarkkuus korostuu ns. ääripään seipäillä hypätessä. Juoksuvauhdin tarkkuutta kontrolloidaan sekä maastalähtö- eli ponnistuspaikkaa että kuuden askeleen välimerkin (6 askelta ennen ponnistuspaikkaa) osumistarkkuutta seuraamalla. Tämän seurannan avulla säädellään ja tarvittaessa pyritään muokkaamaan lähtömerkkiä ja / tai juoksun mekaniikkaa seuraavien yritysten aikana. Kilpailunaikaisen juoksun tehonlisäämisessä ja juoksutarkkuuden vakioinnissa Wilma on erittäin hyvä. Vakioitu ja hallittu juokseminen mahdollistaa Wilman varman ja tehokkaan hyppäämisen. Juoksun kulkiessa Wilmalta ei juurikaan läpijuoksuja, eikä edes ns. limboja eli keskeytettyjä hyppyjä, kilpailuissa nähdä. Finaalin tiukassa mitalikamppailussa hyppyvarmuus onkin yksi hänen kovista valttikorteistaan.

Kahden peräkkäisen arvokilpailun voittoputkessa finaaliin

Murron kaikkein vahvin valttikortti arvokilpailuissa taitaa kuitenkin liittyä itsevarmuuteen ja kilpailuosaamiseen. Kahden peräkkäisen arvokilpailun voitto kertoo paljon. Edellistä vastaavalla tavalla peräkkäisissä arvokilpailuissa voittanutta hakiessa joutuu Suomen arvokilpailuhistoriaa pläräämään melko pitkälle taaksepäin.

---