Kangasniemen ja Lampisen kaksintaistelu Kuortaneen SM-kilpailujen kohokohta – Salminen löi Itämeren tuhannesosilla

Aatu Kangasniemi ja Mico Lampinen kävivät tiukan ja kovatasoisen taistelun Kuortaneella 17-vuotiaiden poikien moukarinheiton Suomen mestaruudesta. Nurmijärven Yleisurheilun Kangasniemi voitti kultaa tuloksella 75,62 ja Kenttäurheilijat-58:n Lampinen sai hopeaa ennätyksellään 74,73. Sarjassa lennätetään viisikiloista moukaria.

Ensimmäisestä kierroksesta lähtien kilpailua johtanut Kangasniemi linkosi parhaan tuloksensa neljännellä kierroksella. Lampinen heitti parhaan tuloksensa viimeisellä eli kuudennella kierroksella nousten 89 sentin päähän Kangasniemestä.

Kangasniemi saavutti kaksi viikkoa sitten Euroopan nuorten olympiafestivaalissa hopeaa sekä moukarinheitossa että kuulantyönnössä. Kangasniemi ei ollut tyytyväinen tämänpäiväiseen tulokseensa, vaikka heitti 53 senttiä pidemmälle kuin olympiafestivaalissa.

– Olympiafestivaalin jälkeen sairastuin flunssaan. Olen kyllä toipunut ja harjoitellut tämän viikon kovaa. Tänään tekniikka oli ihan ok, mutta heittäminen oli tehotonta, Kangasniemi harmitteli.

Kangasniemen ennätys on viimevuotinen 78,73.

– Aion parantaa ennätystä vielä tällä kaudella, viimeistään lokakuussa Espoonlahden juhlakisoissa. Voin ylittää 80 metriä, Kangasniemi sanoi.

Aatu Kangasniemeä valmentaa hänen isänsä Harri Kangasniemi.

Lampinen oli tyytyväinen tulokseensa ja siihen, että pystyi antamaan Kangasniemelle lujan vastuksen.

– Kaksi ensimmäistä heittoa meni pieleen ja kolmannella vain varmistin tuloksen, mutta sen jälkeen meni hyvin ja ennätys tuli. Uskon ihan loppuun asti, että pystyn voittamaan kilpailun, Lampinen kertoi.

Kangasniemi ja Lampinen ottavat lauantaina yhteen Lampisen päälajissa kiekonheitossa.

Petäjäveden Petäjäisten Eetu Saramäki voitti 16-vuotiaiden poikien moukarinheiton tuloksella 66,32.

Seiväshypyn nuorta mestaria Tommi Järvenpäätä valmentaa vanha mestari Vesa Rantanen.

Tommi Järvenpää hyppäsi kipeällä nilkalla 485

17-vuotiaiden miesten seiväshypyssä rima killui lopuksi hulppeasti 505 senttimetrin korkeudessa. Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Tommi Järvenpään toinen yritys 505:stä oli hyvä. Järvenpää voitti mestaruuden sopivassa myötätuulessa tuloksella 485. Hän ylitti sen kolmannella yrityksellä näyttävästi rimaa hipoen. Järvenpää on ennätyksellään 500 ikäluokan Suomen kaikkien aikojen tilastossa kymmenentenä.

– Tulos 485 oli tänään hyvä. Ponnistavan jalan nilkka oli kipeä jo ennen kilpailua. Olisi pitänyt olla enemmän voimaa, jotta 500 olisi mennyt. Nyt pitää kuntouttaa nilkkaa. Toivottavasti voin hypätä Ruotsi-ottelussa neljän viikon päästä. Jos nilkka on kunnossa, voin parantaa siellä ennätyksen yli viiden metrin, kertoi Vesa Rantasen valmentama Järvenpää.

SM-hopealle hyppäsi Vetelin Urheilijoiden Oskari Tikkakoski tuloksella 455.

Juho Venäläinen kukisti Kumpulaisen 400 metrillä

Juho Venäläinen ja Joonas Kumpulainen kävivät raivoisan taistelun 17-vuotiaiden poikien 400 metrin herruudesta. Venäläinen oli rutistuksessa vahvempi ajalla 49,23. Ennätystään 15 sadasosasekuntia parantanut Kumpulainen oli hyvä kakkonen ajalla 49,43. Venäläinen on juossut tänä kesänä Euroopan nuoriso-olympiafestivaalin alkuerässä ennätyksekseen 48,57. Venäläinen uhkui itseluottamusta kamppailussa Kumpulaista vastaan.

– Vuorottelimme kärjessä ja menimme ensimmäiset 300 metriä suhteellisen hiljaa. Loppusuoran alussa tiesin voittavani, koska tunsin, että minulla oli paljon energiaa jäljellä. Luotin myös siihen, että olen lopussa nopeampi kuin 800 metrin juoksija Kumpulainen, Venäläinen kertoi.

Juho Venäläistä valmentaa hänen isänsä Timo Venäläinen.

Emmi Savenius (nro 528) saavutti lähes kaikki muut kilpailijat jo takasuoralla.

Emmi Savenius tyttöjen 400 metrin nopein

Tamperelaisen Vehmaisten Urheilijoiden Emmi Savenius voitti 17-vuotiaiden tyttöjen 400 metriä ajalla 55,63. Toiseksi tuli Helsingin Kisa-Veikkojen Elle Ceder tasan sekunnin mestarille hävinneenä.

– Olisin voinut aloittaa vähän lujempaa, mutta olen tyytyväinen. Kulta oli tavoitteena ja se tuli. Voitto ei ollut mitenkään helppo ja ylivoimainen. Elle tuli lopussa lujaa ja lähestyi aika paljon, Savenius kehui kilpakumppaniaan hyvästä vastuksesta.

Jarmo Rasin valmentama Savenius on juossut tänä kesänä Euroopan nuoriso-olympiafestivaalin alkuerässä ennätyksekseen 55,17.

16-vuotiaiden tyttöjen 400 metrin mestariksi viiletti upealla askeleella Helsingin IFK:n Silja Filenius ennätyksellään 57,07. 16-vuotiaiden poikien 400 metrin ykkönen oli Limingan Niittomiesten Aapo Mäkiniemi ajalla 50,24. Kumpikin voitti mestaruuden yli sekunnin erolla.

Salminen päihitti Itämeren tuhannesosilla

17-vuotiaiden poikien 100 metrillä Lahden Ahkeran Matias Salminen ja Turun Urheiluliiton Alvar Itämeri pyyhälsivät kumpikin ajan 11,03. Salminen vei mestaruuden kaksi tuhannesosasekuntia nopeampana. Vastatuulta oli 1,8 metriä sekunnissa. Salmisella oli kuuman kamppailun jälkeen syystäkin aihetta hymyyn.

– Lähtöni oli aika huono ja Alvar oli pitkään edellä. Tein kaikkeni, että sain hänet kiinni. Voitto oli tavoitteeni eikä niinkään aika, Salminen kertoi.

Itämeri oli luonnollisesti pettynyt hävittyään kullan lähes tulkoon pienimmällä mahdollisella erolla. Hän on tilastoykkönen sunnuntaina juostavalla 200 metrillä. Siinä on odotettavissa jännittävä mestaruuskamppailu Itämeren, Salmisen ja 400 metrin mestarin Juho Venäläisen välillä.

Elmiina Siikala voittaa 17-vuotiaiden tyttöjen 100 metriä.

Siikala ja Koivuluoma tyttöjen satasten ykköset

Tyttöjen 100 metrin koitoksissa nähtiin sitävastoin ylivoimaiset mestarit. 17-vuotiaiden nopein oli Helsingin IFK:n Elmiina Siikala ajalla 12,27. Toiseksi tullut Joensuun Katajan Jonna Aalto juoksi ajan 12,55. Viime vuonna Lempäälässä 16-vuotiaiden SM-kisassa Siikala ja Aalto juoksivat saman ajan ja jakoivat mestaruuden.

– Hyvin meni. Tavoitteena oli, että kisa ei ole yhtä tiukka kuin viime vuonna. Juoksu oli tänään koko ajan tasaisen vahvaa, Siikala iloitsi.

Siikalalla on Kuortaneella raju urakka, jossa ei paljon luppoaikaa ole. Tänään hän juoksi 100 metrillä myös alkuerän ja välierän. Huomenna on vuorossa 100 metrin aitajuoksun alkuerä ja finaali sekä 200 metrin alkuerä. Sunnuntaina rääkki huipentuu 200 metrin välierään ja finaaliin.

Amelie Koivuluoma voittaa 16-vuotiaiden tyttöjen 100 metriä.

Seinäjoen Seudun Urheilijoiden Amelie Koivuluoma voitti 16-vuotiaiden tyttöjen 100 metriä ajalla 12,35. Veitsiluodon Kisa-Veikkojen Anniina Piipponen tuli toiseksi ajalla 12,70. Vastatuulta oli 1,9 metriä sekunnissa. Koivuluoman ennätys on peräti 11,97.

– Jäin vähän lähdössä, mutta muuten oli hyvä juoksu. Lähdin voittamaan kisaa, kertoi pari vuotta sitten taitoluistelun pikajuoksuun vaihtanut Koivuluoma.

3000 metrin juoksun mestari Eetu Valtola moukarinheiton kärkikaksikon Aatu Kangasniemen (vas.) ja Mico Lampisen seurassa.

Eetu Valtola otti revanssin Joonatan Venäläisestä

Mikkelin Kilpa-Veikkojen Eetu Valtola voitti 17-vuotiaiden poikien 3000 metrin mestaruuden ajalla 8.48,47. Imatran Urheilijoiden Joonatan Venäläinen juoksi hopealle ajalla 8.57,22.

– Olen tyytyväinen. Vedin alusta asti kovaa ja eroa alkoi syntyä kilometrin kohdalla. Tämä oli kiva revanssi, kun olen joutunut taipumaan tänä kesänä Joonatanille monessa kisassa. Otamme yhteen taas ylihuomenna 1500 metrillä, sanoi Antti Nisosen valmentama Valtola.

(Jyrki Repola.)

 

KUORTANE 11.8.2023 16-17-v. SM-kilpailut, 1. päivä

Finaalit:

M17,

100 m (-1,8 m/s): 1) Matias Salminen LA 11,03, 2) Alvar Itämeri TuUL 11,03, 3) Alexander Mitchell EspTa 11,28, 4) Ronni Mäntyranta KuivasjAu 11,34, 5) Tuomas Rättö HämTa 11,37, 6) Zion Mnas HIFK 11,79, 7) Rasmus Vuonoranta EsboIF 11,81, 8) Elias Lundell SjuIF 11,96.

400 m: 1) Juho Venäläinen ImatrU 49,26, 2) Joonas Kumpulainen OrimJy 49,43, 3) Lauri Takala SeinäjSU 51,49, 4) Aapo Reinikainen HKV 53,19 (ae. 52,55), 5) Armas Uusitalo OP 53,70 (ae. 52,88), 6) Alex Brofelt KUYU 53,72 (ae. 52,42), 7) Eeti Hänninen HämTa 53,92, Jesse Riissanen TP ei osallistunut finaaliin (ae. 53,46).

3000 m: 1) Eetu Valtola MiKV 8.48,47, 2) Joonatan Venäläinen ImatrU 8.57,22, 3) Tero Korpi KU-58 9.06,70, 4) Juho Hyyryläinen VaalKa 9.09,74, 5) Mikaïl Uusipere EspTa 9.19,82, 6) Akseli Pesu LempKi 9.20,61, 7) Florian Fritzén IFRaseb 9.27,33, 8) Valtteri Partanen LA 9.34,07, 9) Ville Korhonen KU-58 9.34,46, Ukko Ikonen VantSa keskeytti.

Seiväs: 1) Tommi Järvenpää JKU 485, 2) Oskari Tikkakoski VetelU 455, 3) Eeli Mustonen JoKa 445, 4) Olavi Halonen HyvinkSU 435, 5) Lauri Tornberg RaahVe 415, 6) Jusa Niemi RiihimKi 390.

Moukari (5 kg): 1) Aatu Kangasniemi NurmijYU 75,62, 2) Mico Lampinen KU-58 74,73, 3) Isko Kovanen JoKa 56,19, 4) Henri Pitkäkangas AlajAn 49,95, 5) Artturi Gauffin KaarinUra 44,94.

Aapo Mäkiniemi voittaa 16-vuotiaiden poikien 400 metriä.

M16,

100 m (-1,7 m/s): 1) Tomi Mäkitalo KankaanpSL 11,07, 2) Tobias Moreno LA 11,63, 3) Touko Tarvonen LA 11,68, 4) Niklas Tamminen TuUL 11,85, 5) Daniel Grönvik IFRaseb 11,91, 6) Oliver Ratcliffe PosPy 11,92, 7) Vinski Hynninen JoKa 12,13, 8) Vilho Ketonen JKU 12,14 (ae. 12,11).

400 m: 1) Aapo Mäkiniemi LimingNM 50,24, 2) Elias Kerälä HämTa 51,63, 3) Vili Hahto KU-58 51,80, 4) Julius Holmberg MIFK (Åland) 51,87, 5) Riku Naula TuUL 53,46, 6) Jarkko Mikkonen PyhäjäPo 53,90 (ae. 53,41), 7) Leo Heinonen HKV 54,86 (ae. 54,19), 8) Edvin Holmberg IFRaseb 56,24 (ae. 54,50).

3000 m: 1) Aleksi Ahlfors RaumU 9.03,04, 2) Ville Viitakoski MiKV 9.07,82, 3) Eden Kotilainen MiKV 9.08,97, 4) Jens-Aarne Kero IFRaseb 9.11,59, 5) Lauri Alm MiKV 9.16,24, 6) Santeri Kallio KälvTa 9.20,84, 7) Jonne Mourujärvi NurmijYU 9.33,68, 8) Valtteri Kinnunen JKU 10.00,66, 9) Adam Holm IFNykarl 10.29,76.

Seiväs: 1) Arttu Haaksluoto RiihimKi 430, 2) Olavi Kiiski KarhKa 420, 3) Aapo Närhi LempKi 410, 4) Elias Hyytiä LaitJy 375, Onni Nyyssönen JoKa ilman tulosta (345), Olavi Sivén LA ilman tulosta (390), Topias Mustonen JoKa ilman tulosta (410).

Moukari (5 kg): 1) Eetu Saramäki PetäjävPe 66,32, 2) Onni Kukkonen OP 65,20, 3) Valtteri Paksuniemi JKU 62,98, 4) Sakari Mäkelä LA 53,20, 5) Olli Mäkäläinen JKU 50,73, 6) Jimi Sorvari BorgåAk 46,25, 7) Aaro Hartikainen TP 44,32, 8) Albert Isaksson BorgåAk 41,54, 9) Aarni Ikäheimo EspTa 39,81, Väinö Toivola TöysVe ilman tulosta.

N17,

100 m (-1,9 m/s): 1) Elmiina Siikala HIFK 12,27, 2) Jonna Aalto JoKa 12,55, 3) Henriikka Laine MasKa 12,58, 4) Vilma Knutar GamlakarlIF 12,59, 5) Aada Aarnio JKU 12,91, 6) Olivia Panhelainen JoKa 12,97 (ae. 12,78), 7) Charlotte Kajander HIFK 12,97 (ae. 12,86), 8) Krista Lehti LempKi 12,99 (ae. 12,83).

400 m: 1) Emmi Savenius VehmaistU 55,63, 2) Elle Ceder HKV 56,63, 3) Mathilda Silfver IFRaseb 58,61, 4) Sofia Sivunen PoYU 59,55, 5) Nea Savolainen MaaningMa 60,99 (ae. 60,88), 6) Lotta Salmi RaumU 62,24, 7) Vilma Björkskog LarsmoIF 63,24 (ae. 62,47), 8) Vilhelmiina Saukkola NummKip 63,55.

3000 m: 1) Sofia Rinne LA 10.20,41, 2) Olivia Backholm EspTa 10.50,22, 3) Linnea Kero TuUL 11.22,48, 4) Ilona Takala AlajAn 11.33,95, 5) Ava Nieminen GamlakarlIF 13.00,79.

Kiekko: 1) Carmen Welling TuUL 43,98, 2) Pamela Rantala LittTU 43,32, 3) Martta Laine ValkeakHa 42,29, 4) Aino Ikäheimo EspTa 38,98, 5) Rania Toivonen UKK 37,58, 6) Ida Aarnio HämTa 34,09, 7) Malin Cederholm IFNykarl 32,77, 8) Marianelle Koskinen TuWe 29,67, 9) Oona Kokko TP 28,56, 10) Emilia Österberg IFVOM 27,76, 11) Helmi Cardona KUYU 27,17, 12) Essi Ilomäki TP 26,48.

N16,

100 m (-1,9 m/s): 1) Amelie Koivuluoma SeinäjSU 12,35, 2) Anniina Piipponen VeitsilKV 12,70, 3) Linnea Hirvelä LapuanVi 12,84 (ae. 12,72), 4) Milja Miikkulainen PoYU 12,86 (ae. 12,76), 5) Nea Koppeli JKU 13,00 (ae. 12,93), 6) Jade Oravainen VU 13,19 (ae. 12,91), 7) Aava Raudaskoski KokkTU 13,22 (ae. 12,93), 8) Ainu Verho LempKi 13,32 (ae. 13,00).

400 m: 1) Silja Filenius HIFK 57,07, 2) Iida Kastarinen TP 58,48, 3) Matilda Lahti EspTa 58,97, 4) Celina Salonen LA 59,63, 5) Vanessa Store KälvTa 59,65, 6) Miranda Lehtimäki FoSa 60,70, 7) Vilja Hujanen FoSa 63,35, 8) Meeri Koliseva JanJa 63,56 (ae. 61,58).

3000 m: 1) Kaisa Keränen KuivasjAu 10.24,28, 2) Sara Säkkinen LimingNM 10.26,91, 3) Nella Hjort EspTa 10.48,16, 4) Anni Mäki-Hokkonen LUM 10.51,20, 5) Lotta Talvensaari KuivasjAu 10.59,71, 6) Stella Ehnström VasaIS 11.18,83, 7) Kerttu Huttunen SiilinjPo 11.27,25, 8) Ida Nordkvist VasaIS 11.53,41, 9) Elli Taini KaipVi 12.48,39.

Kiekko: 1) Iida Muukka VantSa 40,86, 2) Vanessa Salminen FoSa 36,46, 3) Jessica Björksten LiljIK 35,66, 4) Kristiina Nevalainen KuopRe 35,63, 5) Matilda Mehto NaantLö 35,56, 6) Roosa Haanpää ViialVa 32,76, 7) Leia Lommi KarhKa 32,56, 8) Miranda Lehtimäki FoSa 32,22, 9) Inka Männistö NakkVire 30,28, 10) Peppi Vehmaa UrjalU 30,16, 11) Rebecca Nyberg PargIF 28,37, 12) Erin Johansson BorgåAk 27,23, 13) Vilma Lehto HämTa 23,34.

Alkukilpailut:

M17,

100 m, alkuerät:

  1. alkuerä: (-2,1): 1) Alvar Itämeri TuUL 11,33, 2) Ronni Mäntyranta KuivasjAu 11,56, 3) Elias Lundell SjuIF 12,04, 4) Luka Kaseva EspTa 12,19, 5) Jonatan Österholm EsboIF 12,27, 6) Aleksi Penttilä AlavuU 12,34, 7) Mathias Häggblom JomalaIK (Åland) 12,39
  2. alkuerä: (-2,4): 1) Matias Salminen LA 11,66, 2) Rasmus Vuonoranta EsboIF 11,87, 3) Zion Mnas HIFK 11,90, 4) Joa Järvenkylä EspTa 12,15, 5) Matias Keltto SeinäjSU 12,37, 6) Luka Hallenberg NaantLö 12,61, 7) Max Byström PedersFa 12,72
  3. alkuerä: (-2,0): 1) Alexander Mitchell EspTa 11,63, 2) Tuomas Rättö HämTa 11,79, 3) Eelis Turunen KuopRe 12,25, 4) Konsta Kock VU 12,49, 5) Anton Bagger SjuIF 12,70, 5) Vili Lahtinen TP 12,70.

400 m, alkuerät:

  1. alkuerä: 1) Juho Venäläinen ImatrU 53,03, 2) Jesse Riissanen TP 53,46, 3) Eeti Hänninen HämTa 53,95, 4) Aleksi Jokela TammRy 54,27, 5) Aatu Pohjonen LUM 54,61, 6) Otso Luodeslampi LempKi 54,75
  2. alkuerä: 1) Joonas Kumpulainen OrimJy 51,58, 2) Lauri Takala SeinäjSU 52,40, 3) Alex Brofelt KUYU 52,52, 4) Aapo Reinikainen HKV 52,55, 5) Armas Uusitalo OP 52,88, 6) Otso Barck KUYU 53,87.

M16,

100 m, alkuerät:

  1. alkuerä: (-0,9): 1) Touko Tarvonen LA 11,80, 2) Oliver Ratcliffe PosPy 11,92, 3) Daniel Grönvik IFRaseb 12,00, 4) Vilho Ketonen JKU 12,11, 5) Atte Kauppinen LaukU 12,42, 6) Ville Saukoniemi FoSa 12,48.
  2. alkuerä: (-2,2): 1) Tomi Mäkitalo KankaanpSL 11,84, 2) Tobias Moreno LA 11,89, 3) Niklas Tamminen TuUL 12,00, 4) Vinski Hynninen JoKa 12,19, 5) Peetu Mastokangas YlivKu 12,45, 6) Kleandi Islamaj IFNykarl 12,90.

400 m, alkuerät:

  1. alkuerä: 1) Elias Kerälä HämTa 53,39, 2) Vili Hahto KU-58 54,48, 3) Aarni Anttila HKV 55,13, 4) Eero Wuoti KU-58 55,69, 5) Hugo Haanpää TuUL 56,76, 6) Eevert Happonen KuopRe 57,36.
  2. alkuerä: 1) Aapo Mäkiniemi LimingNM 53,27, 2) Riku Naula TuUL 53,67, 3) Edvin Holmberg IFRaseb 54,50, 4) Arsi Niskanen ÄänekU 56,19, 5) Aleksanteri Nyholm TuUL 56,56.
  3. alkuerä: 1) Julius Holmberg MIFK (Åland) 52,14, 2) Jarkko Mikkonen PyhäjäPo 53,41, 3) Leo Heinonen HKV 54,19, 4) Joni Haapamäki SeinäjSU 54,52, 5) Anton Furu GamlakarlIF 54,77, 6) Lenni Majasuo TuUL 57,28.

800 m, alkuerät:

  1. alkuerä: 1) Lauri Mononen SavRi 2.05,56, 2) Antti Puustinen MiKV 2.06,90, 3) Jani Tytärniemi GamlakarlIF 2.07,70, 4) Jerry Vilenius HKV 2.07,91, 5) Emil Alajoutsijärvi EspTa 2.07,93, 6) Rasmus Vankka TP 2.08,27, 7) Elmer Halmesmäki JakobstDr 2.13,50.
  2. alkuerä: 1) Aapo Mäkiniemi LimingNM 2.11,05, 2) Valtteri Kinnunen JKU 2.11,13, 3) Vili Hahto KU-58 2.11,27, 4) Aaro Jaakkola PorvU 2.11,52, 5) Casper Holm KorsnFy 2.13,05, 6) Peik Riska HKV 2.13,95, 7) Melvin Sandberg ÅIFK 2.24,26.

N17,

100 m, alkuerät:

  1. alkuerä: (-1,2): 1) Jonna Aalto JoKa 12,68, 2) Krista Lehti LempKi 12,83, 3) Charlotte Kajander HIFK 12,86, 4) Nathalie Jakobsson EsboIF 13,15, 5) Oona-Maria Köykkä IlmajKi 13,17, 6) Siiri-Sofia Kihlman JKU 13,25, 7) Iida Rautio EspTa 13,78, 8) Henriikka Heinonen TuUL 14,16.
  2. alkuerä: (-0,8): 1) Elmiina Siikala HIFK 12,69, 2) Olivia Panhelainen JoKa 12,78, 3) Tuuli Kulju JanJa 13,03, 4) Lotta Pudas VeitsilKV 13,26, 5) Pinja Kukko LempKi 13,30, 6) Emilin Ayelbassa TuUL 13,66, 7) Fia Casagrande TuUL 13,74.
  3. alkuerä: (-1,2): 1) Vilma Knutar GamlakarlIF 12,71, 2) Henriikka Laine MasKa 12,85, 3) Neea Nummi KiukaistKi 13,32, 4) Emilia Chandras EspTa 13,35, 5) Aada Niemi OP 13,43, 6) Moona Heikkinen JKU 13,49, 7) Peppi-Lotta Kotilainen LUM 14,24, 8) Fatou Faal TuWe 14,26.
  4. alkuerä: (-0,3): 1) Aada Aarnio JKU 12,97, 2) Elina Ruotsalainen ValkealKa 13,02, 3) Mette Voutilainen SavRi 13,07, 4) Jenni Seppälä IitPy 13,15, 5) Matilda Helminen EspTa 13,29, 6) Katja Honkanen LUM 13,49, 7) Jenna Pentinniemi ViialVa 13,51, 8) Kiira Kiiskinen JoKa 13,70.

100 m, välierät:

  1. välierä (-2,2): 1) Aada Aarnio JKU 12,89, 2) Jonna Aalto JoKa 12,91, 3) Olivia Panhelainen JoKa 12,98, 4) Charlotte Kajander HIFK 13,06, 5) Elina Ruotsalainen ValkealKa 13,31 (ae. 13,02), 6) Jenni Seppälä IitPy 13,34 (ae. 13,15), 7) Siiri-Sofia Kihlman JKU 13,39 (ae. 13,25), 8) Neea Nummi KiukaistKi 13,60 (ae. 13,32).
  2. välierä: (-2,1): 1) Elmiina Siikala HIFK 12,55, 2) Vilma Knutar GamlakarlIF 12,65, 3) Henriikka Laine MasKa 12,68, 4) Krista Lehti LempKi 13,08, 5) Tuuli Kulju JanJa 13,19 (ae. 13,03), 6) Nathalie Jakobsson EsboIF 13,23 (ae. 13,15), 7) Oona-Maria Köykkä IlmajKi 13,36 (ae. 13,17), 8) Mette Voutilainen SavRi 13,46 (ae. 13,07).

400 m, alkuerät:

  1. alkuerä: 1) Emmi Savenius VehmaistU 59,46, 2) Nea Savolainen MaaningMa 60,88, 3) Sofia Sivunen PoYU 62,08, 4) Vilhelmiina Saukkola NummKip 63,59, 5) Julia Franzén SibVa 65,99, 6) Peppi-Lotta Kotilainen LUM 66,19, 7) Sara Forsström EspTa 66,91.
  2. alkuerä: 1) Elle Ceder HKV 60,26, 2) Mathilda Silfver IFRaseb 61,61, 3) Vilma Björkskog LarsmoIF 62,47, 4) Lotta Salmi RaumU 62,88, 5) Sara Parviainen NurmijYU 64,32, 6) Anna Lukkarila KannUra 65,14.

800 m, alkuerät:

  1. alkuerä: 1) Elle Ceder HKV 2.26,65, 2) Anessa Kisner LimingNM 2.27,08, 3) Oona Immonen SavRi 2.28,37, 4) Taru Repo PohjanKo 2.29,33, 5) Liinu Järvinen AlajAn 2.30,24, 6) Vilma Björkskog LarsmoIF 2.30,32, 7) Säde Laitinen HKV 2.34,36, 8) Nia Kellas EspTa 2.35,64.
  2. alkuerä: 1) Venla Virrantuomi HKV 2.26,21, 2) Neela Notkonen LA 2.26,49, 3) Karoliina Olli LoimLe 2.26,73, 4) Helmi Haavisto NokU 2.27,11, 5) Janette Mahkonen LUM 2.28,39, 6) Saara Jantunen LUM 2.28,69, 7) Ella Huuskonen SeinäjSU 2.31,51, 8) Pinja Kykkänen TP 2.42,50.

Pituus, karsinta: 1) Pirkko Järvikylä JKU 567, 2) Mila Heikkonen HIFK 554, 3) Sanja Mäenpää IlmajKi 553, 4-5) Veera Ketonen IlmajKi & Kira Kaipiainen KarhKa 540, 6) Nea Savolainen MaaningMa 535, 7) Olivia Kärki NoormNo 533, 8) Tuuli Kiviniemi PorvU 531, 9) Oona Kokko TP 528, 10) Oona-Maria Köykkä IlmajKi 527, 11) Emilia Rättö HämTa 524, 12) Senni Ohra-Aho KangasnKa 522, 13) Susanna Kivioja IlmajKi 515, 14) Neea Nummi KiukaistKi 504, 15) Aada Haavisto TuUL 493, 16) Kiira Kiiskinen JoKa 491, 17) Iida Rautio EspTa 491, 18) Kaisa Kivinen EspTa 3,47, Helmi Cardona KUYU ilman tulosta.

N16,

100 m, alkuerät:

  1. alkuerä: (-2,6): 1) Linnea Hirvelä LapuanVi 12,72, 2) Milja Miikkulainen PoYU 12,76, 3) Angelina Laurén KronÅs 13,03, 4) Elina Ruusuvuori JoKa 13,32, 5) Iida Vainionpää SeinäjSU 13,65, 6) Jemina Nurmela LUM 14,21.
  2. alkuerä: (+0,3): 1) Anniina Piipponen VeitsilKV 12,91, 2) Jade Oravainen VU 12,91, 3) Nea Koppeli JKU 12,93, 4) Petra Broman PoYU 13,41, 5) Iida Ronkainen KuopRe 13,54, 6) Veera Heinonen LUM 14,11.
  3. alkuerä: (-1,2): 1) Amelie Koivuluoma SeinäjSU 12,45, 2) Aava Raudaskoski KokkTU 12,93, 3) Ainu Verho LempKi 13,00, 4) Elin Holm KronÅs 13,19, 5) Kristiina Nevalainen KuopRe 13,57, 6) Kerttu Kaihola JoKa 14,42, 7) Aino Vahtera TuWe 14,62.

400 m, alkuerät:

  1. alkuerä: 1) Iida Kastarinen TP 60,39, 2) Matilda Lahti EspTa 60,40, 3) Celina Salonen LA 60,84, 4) Meeri Koliseva JanJa 61,58, 5) Juuli Saloniemi TP 66,98, 6) Isabella Laverty ImatrU 67,08, 7) Siiri Solalinna TuUL 67,83.
  2. alkuerä: 1) Silja Filenius HIFK 61,11, 2) Vanessa Store KälvTa 62,87, 3) Miranda Lehtimäki FoSa 63,28, 4) Vilja Hujanen FoSa 64,86, 5) Essi Mäkilä NaantLö 66,66, 6) Klaara Mäkynen VaasTo 67,99, 7) Iisa Laine ValkealKa 68,63.

800 m, alkuerät:

  1. alkuerä: 1) Matleena Sivén LA 2.30,60, 2) Inka Peltola LA 2.30,72, 3) Venla Kapiainen MiKV 2.31,04, 4) Julia Gröndahl PoYU 2.33,09, 5) Camilla Uschanov HämTa 2.33,17, 6) Miia Saari KauhWi 2.33,23, 7) Nanna Kukkula KalannVa 2.41,95
  2. alkuerä: 1) Sointu Oinas PohjanKo 2.34,68, 2) Elsa Stadig ValkealKa 2.34,77, 3) Roosa Fagerström TuUL 2.34,86, 4) Fanny-Amanda Seppälä HKV 2.34,93, 5) Aliisa Valta TP 2.37,18, 6) Isabella Laverty ImatrU 2.40,48, 7) Ella Erkkilä GamlakarlIF 2.49,22.

Pituus, karsinta:

  1. ryhmä: 1) Nea Koppeli JKU 553, 2) Juuli Markkula TP 551, 3) Iida Kastarinen TP 544, 4) Elsa Pinola HyvinkSU 536, 5) Erika Juselius HämTa 529. – 6) Aava Koskinen TuUL 507, 7) Siiri Mäkelä VammSV 499, 8) Meeri Haapio TuUL 499, 9) Hanna Sipponen KuopRe 499, 10) Aamu Huhtala ValkeakHa 494, 11) Natalie Ainasoja PedersFa 485, 12) Lotta Kantonen NaantLö 476, 13) Laura Ratilainen ToijVau 470, 14) Teea Osmala VarkKV 452, 15) Essi Kytöharju KauhajKa 452, 16) Jemina Nurmela LUM 448, Veera Heinonen LUM & Anniina Piipponen VeitsilKV ilman tulosta.
  2. alkuerä: 1) Nuppu Willman NoormNo 552, 2) Maria Djusko HämTa 543, 3) Mia Flink EspTa 535, 4) Venla Reunanen HIFK 533, 5) Aada Eskola NivalU 523, 6) Vanessa Salminen FoSa 517, 7) Emma Simonen KU-58 510. – 8) Ella Mikkola TP 509, 9) Sara Mattila ÄhtärU 495, 10) Annie Lundén JakobstDr 492, 11) Milla Pihlava NurmijYU 489, 12) Mimmi Marttinen JoKa 483, 13) Liisa Marttila HämTa 481, 14) Mandi Mäkinen JoKa 479, 15) Silja Niemi LA 475, 16) Matilda Pennanen EsboIF 474, 17) Nea-Kaisa Kataja PoYU 470, 18) Carolina Åhman JakobstDr 378.

LIVE-Tulospalvelu: https://live.tuloslista.com/13711#!#d11.8.2023