Muutoksia nuorten EM-joukkueeseen: Kivinen ja Peltola korvaavat Killisen ja Kangasojan

Kivinen heitti EYOF-mestariksi Unkarissa

Suomen alle 23-vuotisten EM-kisoihin Espoossa 13.–16. heinäkuuta osallistuvaan joukkueeseen on tullut joitakin muutoksia.

Kisoihin valittu moukarinheittäjä Sara Killinen, Esbo IF, joutuu jättämään kisat väliin, ja hänen tilallaan kilpailee Julia Kivinen (artikkelikuvassa), Kaustisen Pohjan-Veikot.

Niko Kangasoja, Oulun Pyrintö, ei osallistu 4 x 100 metrin viestiin eikä 200 metrille. Viestissä hänet korvaa Arttu Peltola, Jyväskylän Kenttäurheilijat, ja viestin varaurheilijana on Lassi Kaukonen, Helsingin Kisa-Veikot. 200 metrillä ei ole Kangasojaa korvaavaa urheilijaa.

Suomen EM-joukkueen johtajan Eeva Kantomäen mukaan Killinen on kärsinyt nilkkavammasta, joka ei mahdollista tällä hetkellä kilpailemista. Kangasojalta vaadittiin kilpailukuntoisuuden varmistamista ennen kisoja, mutta hän ei pystynyt antamaan vaadittavaa näyttöä.

Suomen 72 urheilijan joukkue on jo kokoontunut kisoja varten Espoon Otaniemeen.

– Kaikki on joukkueessa parista poisjäännistä huolimatta hyvin, ja urheilijoilla on odottava tunnelma. Kotikisojen vire nousee koko ajan, Kantomäki kertoo.

Joukkueen valinta 3.7.

Suomi 72 urheilijan joukkueella alle 23-vuotiaiden EM-kisoihin – Yleisurheilu.fi

Kisasivut

www.espoo2023.fi