Kemppinen kiiti kärkiajan Virossa – ”Kiva, että menen koko ajan pikkuisen eteenpäin”

Lotta Kemppinen juoksi 100 metrillä kolmanneksi kauden kotimaisella kärkiajalla 11,40 Viron kultaliigan 100 metrillä perjantaina. Juoksun voitti Brasilian Rosangela Santos ajalla 11,29. Kemppisen nimissä ollut aiempi kesän kotimainen kärkitulos oli 11,43.

– Se oli hyvä tasapainoinen juoksu. Mutta pikkuisen harmittaa, kun aiemmin oli niin hyvät tuulet, mutta ne tyyntyivät juuri meidän juoksuumme. Kiva, että menen koko ajan pikkuisen eteenpäin, mutta haluaisin parantaa enemmänkin, Kemppinen totesi.

Kemppinen on kevätkesän juoksuillaan osoittanut, että toissa vuonna juostu ennätys 11,33 tuskin kestää kauan. Kemppinen juoksi jo hiljattain Espoossa ennätyskelvottomassa myötätuulessa tuloksen 11,30.

Manninen pika-aitojen kolmas ajalla 13,88

Miesten 110 metrin aidoissa Ilari Manninen juoksi kolmanneksi ajalla 13,88. Voiton vei Ruotsin Joel Bengtsson tuloksella 13,67. Mannisen kauden paras aika on toistaiseksi hänen alkuviikosta Turussa juoksemansa 13,84 ja ennätys viime kesänä juostu 13,79.

Naisten kuulantyönnössä Senja Mäkitörmä otti voiton työnnettyään 16,26. Myös hänen kaksi muuta työntöään olivat päälle 16 metrin. Naisten 200 metrin B-erässä Johanna Kylmänen teki ajan 25,02.

Jõhvi, Viro 16.6.

Viron Kuldliga:

Miehet,

110 m aj (+0,9): 1) Joel Bengtsson Ruotsi 13,67, 2) Job Geerds Hollanti 13,67, 3) Ilari Manninen Suomi 13,88.

Naiset,

100 m (+0,6 m/s): 1) Rosangela Santos Brasilia 11,29, 2) Lorraine Martins Brasilia 11,36, 3) Lotta Kemppinen Suomi 11,40 (kkk).

200 m (+1,0): 1) Lorraine Martins Brasilia 22,99. B-erä (+1,7): 1) Kätriin Kivimets Viro 24,50, … 4) Johanna Kylmänen Suomi 25,02.

Kuula: 1) Senja Mäkitörmä Suomi 16,26, 2) Grace Tennant Kanada 15,55, 3) Kätlin Piirimäe Viro 14,97.