Ensimmäiset viisi urheilijaa nimettiin yleisurheilun MM-joukkueeseen – Kävelijöitä valittiin EM-joukkuekilpailuun

Suomen Urheiluliitto (SUL) on nimennyt ensimmäiset viisi urheilijaa Budapestissa käytäviin yleisurheilun MM-kisoihin. Budapestissa kilpaillaan 19.-27. elokuuta.

Joukkueeseen nimettiin maratoonari Alisa Vainio, aitajuoksija Viivi Lehikoinen, seiväshypyn tuore halliratojen Euroopan mestari Wilma Murto, kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä ja kilpakävelijä Aleksi Ojala.

– Pääsimme ensimmäisessä valinnassa nimeämään MM-joukkueeseen jo viisi urheilijaa. Jokainen heistä on SUL:n valintajärjestelmän mukaisesti saavuttaneet kisoihin vaadittavan suoran tulosrajan annetussa aikaikkunassa ja  osoittanut kilpailukykynsä ja kuntonsa tämän vuoden kilpailuissa, sanoo SUL:n General Manager Jani Tanskanen.

Myös keihäänheittäjä Lassi Etelätalolla on tulosraja tehtynä vaaditussa aikaikkunassa, mutta miesten keihäänheittoon ei vielä valintoja tehty, koska valintakelpoisia urheilijoita voi olla enemmän kuin on maapaikkoja.

– Valintajärjestelmän mukaan lajeissa, joissa valintakelpoisia urheilijoita voi olla enemmän kuin on maakohtaisia urheilijapaikkoja, suurin painoarvo asetetaan arvioidulle menestysnäkymälle sekä vuoden 2023 tuloksille, Tanskanen sanoo.

Yleisurheilun MM-kisajoukkue nimetään useammassa osassa. Seuraava valintapäivä on kesäkuun alussa.

– Valinnat painottuvat heinä-elokuun valintapäiviin. Nyt toivotaan urheilijoille onnistuneita ja terveinä läpivietyjä kevään harjoituksia, Tanskanen sanoo.

Ensimmäiset kävelijät nimettiin EM-joukkuekilpailuun

SUL on nimennyt ensimmäiset urheilijat myös Tshekin Podebradyssä 21. toukokuuta käytävään kilpakävelyn Euroopan joukkuemestaruuskilpailuun.

Yleisen sarjan urheilijoista joukkueeseen nimettiin miesten 20 kilometrille Aleksi Ojala ja Veli-Matti ”Aku” Partanen ja naisten 20 kilometrille Enni Nurmi.

SUL:n kilpakävelyjen lajivalmentaja Jani Lehtisen mukaan joukkuetta täydennetään 26. huhtikuuta, eli maantiekävelyn SM-kilpailujen jälkeen.

– Valintakelpoisia urheilijoita olisi nyt ollut enemmänkin. Valintajärjestelmän mukaan valinnoissa huomioidaan ensisijaisesti joukkuenäkymä, ja se koskee käytännössä 20 kilometrin kilpailuja. On kuitenkin mahdollista lähettää yksittäisiä urheilijoita myös 35 kilometrille. Katsotaan mitä kisoissa tapahtuu, Lehtinen sanoo.

EM-joukkuekilpailussa yleisen sarjan kilpailumatkoilla joukkueen muodostaa kolme urheilijaa, mutta neljä per maa saa osallistua. Miesten ja naisten 19-vuotiaiden 10 kilometrille EM-joukkuekilpailuun nimettiin Sajan Irincheev ja Aliisa Kiiski.

Valintajärjestelmää päivitettiin

Suomen Urheiluliiton urheilijavalintajärjestelmää kuluvan vuoden arvokisoihin on joidenkin kisojen osalta päivitetty 29.3. Päivitetty valintajärjestelmä löytyy tästä linkistä

Suomen joukkue/MM

Suomen Urheiluliiton ensimmäisessä valinnassa Suomen joukkueeseen yleisurheilun MM-kisoihin, jotka kilpaillaan Budapestissa, Unkarissa 19.-27.8., on nimetty seuraavat urheilijat:

Naiset: 400 m aj: Viivi Lehikoinen, HIFK-Friidrott

Maraton: Alisa Vainio, Lappeenrannan Urheilu-Miehet

Seiväs: Wilma Murto, Salon Vilpas

Kolmiloikka: Kristiina Mäkelä, Orimattilan Jymy

Miehet: 35 km, kävely: Aleksi Ojala, Urjalan Urheilijat

Suomen joukkue/Kilpakävelyn EM-joukkuekilpailu

Suomen Urheiluliitto on nimennyt seuraavat urheilijat kilpakävelyn Euroopan joukkuemestaruuskilpailuun, joka kilpaillaan Podebradyssä, Tshekissä 21.5.:

Miehet: 20 km: Veli-Matti ”Aku” Partanen Lappeenrannan Urheilu-Miehet, Aleksi Ojala Urjalan Urheilijat

Naiset: 20 km: Enni Nurmi Espoon Tapiot

Nuorten sarjat, miehet: 19-v. 10 km: Sajan Irincheev Espoon Tapiot

Naiset: 19-v. 10 km: Aliisa Kiiski Karhulan Katajaiset

Joukkuetta täydennetään 26.4.

 

Lisätiedot:

Jani Tanskanen

General Manager

Suomen Urheiluliitto

050 61382

jani.tanskanen@sul.fi