Saapunki onnistui myös vuorijuoksussa: ”MM-kisoista jäi hyvä fiilis”

Susanna Saapunki päätti onnistuneesti urakkansa polku- ja vuorijuoksun MM-kilpailuissa Chiang Maissa, Thaimaassa. Saapunki oli sunnuntaina 11,2 kilometrin vuorijuoksussa kahdestoista. Päälajissaan ylämäkijuoksussa perjantaina Saapunki oli kuudes.

– Se oli minulta uran paras up and down -kisa. MM-kisoista jäi hyvä fiilis. Onnistuttiin valmentajan kanssa kunnon viimeistelyssä, Saapunki kertaili sunnuntaina.

Vuorijuoksussa viisi ensimmäistä kilometriä olivat tasaisen lähtöalueen jälkeen ylämäkeä. Sen jälkeen käännyttiin alamäkiosuudelle. Rebecca Cheptegei ja Annet Chelangat juoksivat Ugandalle kaksoisvoiton. He käyttivät reitillä aikaa 46.25 ja 46.52 minuuttia. Saapunki selvitti yli 30 asteen helteessä juostun kilpailun ajassa 51.16.

 – Taktiikkana minulla oli juosta 1,5 kilometriä rennon kovaa, kuten ylämäkikilpailussa. Nyt juoksin alun kakkosryhmässä, kun Ugandan juoksijat tulivat kilpailuun tuoreilla jaloilla ja kärki meni tosi kovaa. Nousuosuus onnistui minulta hyvin, Saapunki kertaili.

– Alamäkiosuudella oli kolmen kilometrin mittainen tekninen osuus. Heitin siinä omissa ajatuksissani ”koukun” parhaan espanjalaisjuoksijan selkään ja onnistuin juoksemaan urani parhaan alamäkiosuuden.

Italiassa harjoitteleva Saapunki palautuu MM-urakasta lyhyellä lomalla Suomessa ja palaa sitten Italiaan, missä hän aloittaa ensi vuoden MM-kilpailuihin tähtäävän harjoittelun.

– MM-kilpailut ovat ensi vuonna jo kesäkuussa Itävallan Innsbruckissa. Eli vähän niin kuin meidän ”takapihalla”, Saapunki viittasi harjoittelupaikkaansa Pohjois-Italiassa.

 

CHIANG MAI (THA) 4.11.2022 Vuori- ja polkujuoksun MM-kilpailut, 3/3 päivä

Naiset,

11,2 km vuorijuoksu: 1) Rebecca Cheptegei Uganda 46.25, 2) Annet Chelangat Uganda 46.52, 3) Allie McLaughlin USA 48.31 … 12) Susanna Saapunki Suomi 51.16.

(Artikkelin kuva: Marco Gulberti.)

LIVE-Tulospalvelu: