Naisten 400 metrin aitajuoksussa on kasvamassa Kultainen sukupolvi – MM-viikonlopun Tuloskatsaus 16.-17.7.

Laura Loponen ja Essi Niskala

Avoimissa Pohjois-Pohjanmaan mestaruuskilpailuissa Pudasjärvellä voitti naisten 400 metrin aitajuoksun Oulun Pyrinnön 18-vuotias Laura Loponen mainiolla ajalla 59,27. Hän on jo viides suomalaisjuniori, joka on tänä kesänä juossut vähintään tämän tuloksen.

Aada Aho, Mila Heikkonen, Laura Loponen, Essi Niskala ja viimekesäinen maailmanmestari Heidi Salminen ovat niin kova viisikko, ettei yhdessäkään muussa maassa ole viittä alle 20-vuotiasta naisjunioria, jotka olisivat tänä vuonna juosseet nopeammin kuin 59,27 – ei edes Yhdysvalloissa!

Silja Kempas on päässyt lentoon

Joensuun Katajan 23-vuotias pikajuoksija Silja Kempas on tänä kesänä Jarkko Kumpulaisen valmennuksessa parantanut 100 metrin ennätystään jokaisessa kilpailussaan vähintään 0,13 sekuntia. Kauden alkaessa Kempaksen viisi vuotta vanha ennätys oli vain 12,37.

Toukokuun 28. päivä Joensuussa ennätys parani aikaan 12,21. Jämsänkosken pikajuoksukarnevaalissa 3. heinäkuuta kulki jo 12,04 ja lauantaina 16. heinäkuuta Siilinjärvellä Kempas siirtyi uudelle sekuntiluvulle ajallaan 11,90 – vaikka juoksun aikana mitattiin vastatuulta 1,5 metriä sekunnissa!

49 vuotta peräkkäin kansallisen tason yleisurheilijana

Seinäjoen Seudun Urheilijoiden Seppo Paavolan urheilu-ura hakee vertaistaan koko maailmassa. Paavola on 49 vuotta peräkkäin heittänyt miesten kiekkoa vähintään 37 metriä. Paavolan sarja alkoi 14-vuotiaana ja jatkui edelleen viime lauantaina Ivar Wilskmanin heitoissa Töysän urheilukentällä – 62-vuotiaana!

1970-luvulla Paavola voitti kuusi poikien Suomen mestaruutta viidessä eri ikäluokassa joko kiekonheitossa tai kuulantyönnössä. Suomen tämänkin vuoden miesten tilastossa Paavola sijoittuu edelleen 45. sijalle.

Viime kesänä 14-vuotiaiden poikien moukarinheiton Suomen mestaruuden voittanut Petäjäveden Petäjäisten Eetu Saramäki heitti Töysässä nelikiloista moukaria ensi kerran yli 70 metriä. Saramäki ei ole vielä ehtinyt 15 vuotta täyttää.

(Mikko Nieminen. Suomen Yleisurheiluarkisto SYUA. Artikkelikuvassa Laura Loposen ja Essi Niskalan ylivoimaa Ruotsia vastaan.)

 

TULOSKATSAUS 16.-17.7.

ALAVUS, Töysä 16.7.2022 Ivar Wilskmanin heitot

(Lämpötila 15°C. Satoi.)

Miehet,

Kiekko: 1) Juuso Sillanpää 43 JKU 46,24 … 3) Seppo Paavola 62 SeinäjSU 37,47, 4) Petteri Peitso 35 SeinäjSU 29,41 (luokan 11 Suomen mestari).

Kiekko (1 kg): 1) Timo Mustikkamaa 52 TP 30,13 (luokan 37 Suomen mestari).

Moukari: 1) Markus Kokkonen JoKa 67,63, 2) Risto Kauppinen KangKi 65,25, 3) Oskari Eskola SäkylU 61,09, 4) Elmeri Eskola SäkylU 61,03, 5) Veikka Rajala TP 53,40.

Moukari (5 kg): 1) Eetu Saramäki 15 PetäjävPe 70,11.

Keihäs: 1) Jaakko Hauta-aho TöysVe 69,92.

Keihäs (700 g): 1) Leo Savolainen 17 AnjalLi 60,69 (ent. ennätys 55,08).

Naiset,

Kiekko: 1) Piia Koski TeuvRi 43,44.

Moukari: 1) Kati Ojaloo NoormNo (EST) 65,79, 2) Taru Killinen 17 LapuanVi 53,42, 3) Aino-Kaisa Sihvonen 19 VirtainU 51,19, 4) Olivia Laasanen 14 LappajVe 43,90 (debyytti).

Moukari (3 kg): 1) Laasanen 52,24, 2) Hanna Siirilä 13 AlajaAn 44,87.

HAMINA 16.7.2022 Tattoojuoksu

(Puolimaraton oli noin 100 metriä alimittainen opastusvirheen takia.)

Miehet,

21 km: 1) Antti Hartikainen 31 AnjalLi 1.12.52, 2) Markus Hämäläinen 30 VehkalVe 1.14.40.

Naiset,

10 km: 1) Erika Lehtola 33 EsboIF 37.36, 2) Elina Halonen Jyväskylä 40.00, 3) Tiitu Hjerppe 16 LUM 41.33.

KOUVOLA 16.-17.7.2022 Kouvola Junior Games

(Lämpötila 16°C.)

1. päivä 16.7.

Pojat,

800 m: 1) Eetu Valtola 16 MiKV 2.01,19.

100 m aj (83,8 cm, 1,0 m/s): 1) Markus Vainio 14 LA 13,78.

Seiväs: 1) Aatu Sihvonen 17 KarhKa 430.

Kuula (5 kg): 1) Aatu Kangasniemi 16 NurmijYU 19,61.

Kiekko (1,5 kg): 1) Miro Valtonen 17 IkurVi 59,55.

Tytöt,

800 m: 1) Hilla Tuominen 14 LA 2.20,71.

100 m aj (76,2 cm, -0,5 m/s): 1) Meeri Riiali 17 ImatrU 14,09.

Seiväs: 1) Alisa Miettinen 15 KarhU 330, 2) Emma Moilanen 15 ImatrU 320.

2. päivä 17.7.

Tytöt,

Keihäs (400 g): 1) Saana Pellinen 14 VehkalVe 41,75.

LAITILA 16.7.2022 Laitilan kansalliset nuorisokilpailut

(Lämpötila 15°C. Sadekuuroja.)

Miehet,

100 m (2,7 m/s): … 2) Markus Teijula NaantLö 11,44.

800 m: 1) Teijula 1.57,58.

400 m aj: 1) Jere Haapalainen 18 TP 53,20, 2) Kalle Kompuinen LiePa 55,86.

Pituus: 1) Akseli Hyytiä 18 LaitJy 691 (2,7 m/s), myös 680.

Naiset,

100 m (1,3 m/s): 1) Eliisa Kallio 18 EurajVe 12,34.

60 m aj (76,2 cm, 2,6 m/s): 1) Alisa Launonen 12 NaantLö 9,41.

Seiväs: 1) Julia Vuolli 19 KosKa 340.

Pituus: 1) Anni Nurminen 18 TP 550.

3-loikka: 1) Alisa Launonen 12 NaantLö 10,95.

Kiekko: 1) Pinja Naula 18 TuUL 41,57.

Keihäs (400 g): 1) Milla Aarnio 14 NaantLö 43,70.

NURMIJÄRVI, Klaukkala 16.7.2022 Klaukkala-kisat, 2. päivä

(Lämpötila 16–17°C. Molempina päivinä sadekuuroja.)

Miehet,

200 m (0,0 m/s): 1) Lassi Kaukonen HKV 22,50.

400 m: 1) Max Tallqvist BorgåAk 50,68.

1500 m ej (76,2 cm): 1) Eero Lahdenkauppi 14 TuUL 4.53,90.

3000 m ej: 1) Daniel Äikäs 19 HKV 10.35,06 (debyytti).

Naiset,

200 m (-0,4 m/s): 1) Kira Kruuti HKV 25,21, 2) Maija Jussila JKU 25,34.

400 m: 1) Minea Lindén 17 LoimLe 59,92.

3000 m ej: 1) Nelli Nordlund LA 11.07,21 (debyytti), 2) Nina Leivo NurmijYU 11.23,45, 3) Heljä-Viivi Unkila TuUL 11.45,90.

100 m aj (2,8 m/s): 1) Janette Rinne HKV 14,10, 2) Heidi Parikka HKV 14,59, 3) Laura Koivukoski EurajVe 14,63.

100 m aj (1,6 m/s): 1) Martta Valtonen 17 EspTa 14,66, 2) Kiia Äikää 16 HIFK 14,87.

Seiväs: 1) Fiinu Puustinen 19 JKU 365, 2) Pinja Koivumäki LauttakLu 355, 3) Frida Blomfelt 14 EsboIF 325 … Maria Kytölä TuUL ilman tulosta (365).

3-loikka: 1) Miia Lindholm 34 HIFK 11,90, 2) Noora Sihvonen 18 KUYU 11,78.

Kiekko: 1) Julia Nystrand 17 HIFK 39,83.

Moukari (3 kg): 1) Pinja Kärhä 15 NoormNo 61,46, 2) Venla Kärhä 15 NoormNo 57,87, 3) Iida Muukka 15 VantSa 54,38.

PORI, Noormarkku 16.7.2022 Seppo Välimäki -kilpailut

Miehet,

150 m (2,9 m/s): 1) Eemeli Välimäki NoormNo 16,44, 2) Oliver Oksanen 19 NoormNo 16,59.

Naiset,

150 m (0,8 m/s): 1) Annika Mäenpää 30 NoormNo 18,48, 2) Vilma Koski 14 PoYU 19,00.

Kiekko: 1) Vilma Paakkala KankaanpSL 49,24, 2) Sanni-Maria Mäkelä 17 NoormNo 39,36.

POSIO 16.7.2022 Pitäjänmestaruuskilpailut

Naiset,

5000 m: 1) Mari Ulkuniemi 34 HRC 18.32,82.

Moukari: 1) Tytti Oikarainen PosPy 61,09.

PUDASJÄRVI 16.-17.7.2022 Avoimet Pohjois-Pohjanmaan mestaruuskilpailut

(Molempina päivinä sadekuuroja.)

1. päivä 16.7.

Miehet,

100 m (0,1 m/s): 1) Eetu Rantala OP 11,03, 2) Joonas Jyrkkä OP 11,13.

1500 m: 1) Samuli Hussa PudasjU 3.56,63.

Kiekko: 1) Henri Pakisjärvi 33 KuivasjAu 46,19.

Naiset,

100 m (-0,9 m/s): 1) Elisabet Salmela VeitsilKV 12,14 (ae. 11,92, 0,7 m/s), 2) Emma Mäkikallio PohjanKo 12,43 (ae. 12,40, 0,0 m/s), 3) Aino Vuorjoki 17 KuivasjAu 12,43 (ae, 12,36, 0,7 m/s, 4) Sonja Stång KuivasjAu 12,44 (ae. 12,33, 0,0 m/s).

400 m: 1) Laura Loponen 18 OP 57,06.

100 m aj (0,0 m/s): 1) Sonja Stång KuivasjAu 13,92.

5000 m kävely: 1) Elina Heikkinen OP 24.48,33.

Pituus: 1) Minja Kurtti 17 OP 573.

Keihäs: 1) Merja Perälä YlikiimNM 44,22.

2. päivä 17.7.

Miehet,

100 m (0,0 m/s): 1) Joonas Jyrkkä OP 22,77.

800 m: 1) Aapo Mäkiniemi 15 LimingNM 2.01,32.

M17 110 m aj (91,4 cm, 0,0 m/s): 1) Eetu Ylikunnari 16 KuivasjAu 15,15 (debyytti), 2) Konsta Rutanen 17 KuivasjAu 15,31.

Kuula: 1) Antti-Pekka Rönkkö KiimingU 16,14, 2) Matti Kahilainen PihtipTu 15,05.

Naiset,

200 m (1,2 m/s): 1) Aino Vuorjoki 17 KuivasjAu 25,56, 2) Emma Mäkikallio PohjanKo 25,64 (B-erän voittaja, –0,2 m/s), 3) Sonja Stång KuivasjAu 25,72.

100 m aj (76,2 m/s, 1,2 m/s): 1) Minja Kurtti 17 OP 14,34.

400 m aj: 1) Laura Loponen 18 OP 59,27, 2) Sointu Oinas 15 PohjanKo 66,88 (17-v. mestari).

Pituus: 1) Katja Kangas 32 PohjanKo 586.

Moukari: 1) Julia Kivinen KaustPV 52,28.

SIILINJÄRVI 16.7.2022 Ponnistuksen kans. kilpailut

Miehet,

Kuula (6 kg): 1) Riku Tenhunen 18 SiilinjPo 15,44.

Keihäs: 1) Taneli Juutinen KuopRe 72,15, 2) Ville Miettinen JuuanU 64,26.

Naiset,

100 m (-1,5 m/s): 1) Silja Kempas JoKa 11,90.

400 m: 1) Veera Häkkinen 19 JoKa 58,92.

1500 m: 1) Veera Mensonen MaaningMa 4.32,98, 2) Ilona Saastamoinen JoKa 4.49,84 (enn. kauden alussa 5.15,64), 3) Pinja Laasanen 17 SiilinjPo 4.53,51.

Korkeus: 1) Miina Turpeinen 17 VesannU 163.

Kuula: 1) Tiia Tirkkonen KeitKu 13,02, 2) Tuuli Kammonen 18 MiKV 12,18 … 5) Liisa Mäkitörmä 65 VarpaisjVi 8,77.

Keihäs: 1) Viivi Raatikainen 19 ÄänekU 43,31.

ALAVIESKA 17.7.2022 Alavieska-viikon kilpailut

Pojat,

Kiekko (1,5 kg): 1) Benjamin Holmbäck 17 KronÅs 48,53.

Kiekko (750 g): 1) Jere Murto 13 AlavVi 50,84 (ent. ennätys 42,80 -21).

Keihäs (400 g): 1) Jere Murto 13 AlavVi 65,15.

KAUHAJOKI 17.7.2022 Karhu Junior Games

Pojat,¨

100 m (0,0 m/s): 1) Tomi Mäkitalo 15 KankaanpSL 11,50.

Tytöt,

100 m aj (76,2 cm, 1,4 m/s): 1) Iida Kujanpää 17 TP 14,42.

Moukari (3 kg): 1) Olivia Laasanen 14 LappajVe 50,45.

LOHJA, Nummi 17.7.2022 Kipinän kilpailut

Naiset,

1500 m: 1) Saara Nikander LUU 4.48,87.

Pituus: 1) Pinja Pikkupeura HIFK 563 (2,4 m/s), myös 560.

URJALA 17.7.2022 Varstakisat

Miehet,

100 m (1,2 m/s): 1) Juuso Toivonen ÄhtärU 11,34.

Pituus: 1) Toivonen 669.

Kiekko: 1) Olli Niemi KangKi 44,92, 2) Ari Salo 42 ValkeakHa 44,75.

Keihäs: 1) Joonas Oksanen TP 64,13, 2) Juho Touru 16 LoimLe 55,00 (ent. ennätys 31,16 -19).

Naiset,

Kuula: 1) Vilma Kerälä 17 HämTa 12,49.

Kiekko: 1) Kerälä 41,30.

Keihäs: 1) Siiri Elomaa 19 TP 46,61, 2) Jenni Vuori SomEsa 43,35.

YLÖJÄRVI 17.7.2022 Kaupunginmestaruuskilpailut

Miehet,

100 m (-0,9 m/s): 1) Eerikki Pekkola IkaalU 11,33.

Naiset,

Kiekko: 1) Helena Leveelahti VirtainU 52,87, 2) Nilla Rättyä TP 43,72, 3) Anni Vähäkoski TU-38 43,54.