Vähäinen poikien määrä yleisurheiluryhmissä ei ainakaan nosta todennäköisyyttä suuremman poikajoukon mukaan saamiseksi. Tätä mieltä on vuodesta 2006 Suomessa valmentanut pietarilaissyntyinen Anatoli Mihailov, jolle on kertynyt valmentajakokemusta jo 34 vuoden ajalta.
– Poikia on yleensä todella paljon vähemmän mitä tyttöjä. Mikäli ryhmässä ei ole kuin yksittäisiä poikia, ei se houkuttele lisää poikia mukaan. Ainakin kolme poikaa olisi hyvä olla aina paikalla, Mihailov toteaa Joni Jäntin haastattelussa, joka liittyy SUL:n Poikia lisää -työryhmän työhön.
Mihailovin mukaan on tärkeää, että jokaiselle löytyy ryhmästä kavereita. Sitä kautta kaikki viihtyvät todennäköisemmin lajin parissa.
– Urheilijoille on etenkin murrosiässä tärkeää, että samassa ryhmässä on sekä tyttöjä että poikia. Minulla on aina ollut sekaryhmiä.
Intohimo löytyi isän apuvalmentajana
Mihailov lopetti uransa pika-aiturina 22-vuotiaana vammojen ja siviilielämään liittyvien asioiden myötä. Valmentamisen hän aloitti yliopisto-opintojen jälkeen 25-vuotiaana isänsä valmennusryhmässä Pietarissa.
Tokiossa vuoden 1964 olympiakisojen 110 metrin aitajuoksussa pronssia ja Belgradin vuoden 1962 EM-kilpailuissa kultaa juossut Anatoli Mihailov Sr valmensi myös poikaansa. Anatoli oli jo omalla urallaan analyyttinen omaan harjoitteluunsa liittyen ja mietti yhdessä isänsä kanssa, millainen harjoittelu soveltuu kenellekin.
Isänsä apuvalmentajana Mihailov löysi uudelleen intohimon lajiin, vaikkei oma urheilu-ura kantanut pidemmälle.
– Oman uran loppuminen oli kova pala. Pääsin surullisesta mielialasta pois valmentamisen kautta. Sain sitten myöhemmin oman ryhmäni. Siinä oli vuosien mittaan pika- ja aitajuoksijoita ja myös keskimatkojen juoksijoita, hyppääjiä ja moniottelijoita. Aika lailla samanlainen ryhmä lajivalikoimaltaan kuin vaikkapa se, joka on minulla nykyään, Mihailov muistelee.
Mihailov ja hänen valmennuksen parissa työskentelevä vaimonsa halusivat sittemmin uusia ympyröitä ja tie vei lopulta Suomeen ja Suomen Urheiluliiton pika-aitojen lajivalmentajaksi.
– Helsingin vuoden 2005 MM-kisojen jälkeen useampi lajivalmentajan virka meni SUL:ssa uudelleen hakuun. Tulin ensin pika-aitojen lajivalmentajaksi ja myöhemmin olin joitakin vuosia 400 ja 400 metrin aitajuoksun lajivalmentajana, kunnes vuonna 2014 työsuhteeni SUL:ssa päättyi. Jatkoin sitten valmentamista oman ryhmäni kanssa, Mihailov taustoittaa.
”En katsonut syntyperää vaan lahjakkuutta”
Mihailovilla, 59, on vuosien varrella ollut todella suuria ryhmiä. Kymmenisen vuotta sitten hänellä oli valmennuksessaan parhaimmillaan noin 60 urheilijaa. Suurin osa heistä oli 13-15 -vuotiaita junioreita. Myös maahanmuuttajat ja eri kulttuureista tulevat ovat vuosien varrella olleet hyvin edustettuina Mihailovin treeniryhmissä.
– Ryhmää oli kerätty vuosien ajan ja tarvitsin paljon urheilijoita, että pystyisin tekemään ammattivalmennusta. Ryhmän ollessa suurimmillaan maahanmuuttajataustaisia urheilijoita oli kutakuinkin kolmasosa. Niin että vähintään toinen urheilijan vanhemmista oli ulkomaalainen.
Maahanmuuttajataustaisia urheilijoita Mihailov haali ryhmäänsä etenkin kouluista ja varsin myöhäisessä ikävaiheessa, kun mietitään, missä vaiheessa lajin pariin yleensä tullaan.
– Suomalaiset tulevat keskimäärin ehkä noin kymmenvuotiaina yleisurheiluun, kun taas maahanmuuttajat eivät ole välttämättä halukkaita aloittamaan harrastusta niin aikaisin, Mihailov sanoo.
– Keskimäärin seitsemäsluokkalaisia sain paljon mukaan koulun liikuntatunneilta ja koulujenvälisistä kisoista. Saattoi olla viisi hyvää tyyppiä, joista kaksi ei harrastanut mitään. Ulkomaalaistaustaisia oli ilman harrastusta ehkä suhteessa enemmän. En kuitenkaan katsonut syntyperää, vaan lahjakkuutta, Mihailov luonnehtii kykyjenetsintäänsä.
Nykyään Mihailov ei koulukäyntejä enää tee.
– Ajankäytön ja tuloksen hyötysuhde on kouluvierailuissa alkanut olla heikko. Toisaalta nykyään seuroilla tuntuu olevan enemmän tarvetta vanhempien juniorien valmennukselle. Viime vuosina olen saanut valmiita junnuryhmiä Viipurin Urheilijoista ja Espoon Tapioista.
”Tytöillä drop-out on määrällisesti suurempaa”
Toinen leimallinen asia Mihailovin harjoitusryhmissä on ollut poikien suuri määrä. Parhaimmillaan poikia oli noin kolme neljästä ja keskimäärinkin poikien määrä on ollut noin kaksi kolmesta.
– Kaksi vuotta sitten suhdeluku kuitenkin kääntyi ja tällä hetkellä valmennuksessani on 13 poikaa ja 15 tyttöä. Koronan ja opiskeluihin liittyvien muuttojen myötä poikien määrä on vähentynyt. Ryhmä on pienentynyt oikeastaan poikien vähenemisen myötä. Tyttöjen määrä on pysynyt samana, Mihailov laskeskelee.
Mihailov on sitä mieltä, että tyttöjen määrä pysyy suurempana aikuisikään saakka juuri siksi, että heitä on alun perin paljon poikia enemmän.
– Jos vaikkapa 10-11-vuotiaana on vain muutama poika, ensimmäisen drop-outin myötä ei enää jää montaa poikaa ja sitten myöhemmin häviävät helposti loputkin. Tyttöjä on niin paljon, että vaikka drop-out on varmasti määrällisesti paljon suurempaa, heitä riittää silti, Mihailov muistuttaa.
”Poikia tulisi kasata yhteen yli seurarajojen”
Joukkuelajit houkuttelevat poikia ja harvemmat lajin parissa olevat pojat eivät Mihailovin mielestä välttämättä vielä kovin nuorena arvosta sitä, että ovat vaikkapa nopeita. Ilmapiiri ja tavoitteellisuus vaikuttaa enemmän.
– Pojat tarvitsevat kilpailullisuutta ja ovat rohkeampia. Mikäli pojille vaan sanoo, että ”laji on turvallinen harjoitella ja ei ole pakko kisata”, niin ei se houkuta poikia, Mihailov tähdentää.
– Pitää korostaa, että yleisurheilussakin on ympäristö, missä temppuilla ja että se on vähän extremeä. Voit pärjätä hyvin yksilönä hyvällä fysiikalla. Seurojen ja valmentajien pitää markkinoida yleisurheilua eri tavalla pojille.
Mihailov on sitä mieltä, että pojat vaativat enemmän houkuttelua, jotta heitä saadaan mukaan lajin pariin. Lisäksi poikien tekemistä voi katsoa enemmän läpi sormien, kuin tyttöjen, jotta poikien mielenkiinto säilyy.
Mihailov peräänkuuluttaa, että poikia tulisi kasata yhteen yli seurarajojen, mikäli samasta seurasta ei tarpeeksi poikia löydy.
– Mikäli jossakin seurassa on yksittäinen poika, toisessa pari ja kolmannessa muutama, tulisi vaikka järjestää edes joitakin lisäharjoituksia, joissa nuo kaikki pojat pääsisivät harjoittelemaan yhdessä. Tavalla tai toisella pitäisi asia hoitaa, Mihailov painottaa.
(Teksti: Joni Jäntti.)
– Tämä juttu on osa Poikia lisää -työryhmää esittelevää juttusarjaa. –