Tampere Junior Indoor Gamesien kaltainen tapahtuma vaatii valtavan järjestelykoneiston. Kaikki työ tehdään vapaaehtoisvoimin. Osa on kilpailuissa mukana olevien nuorten vanhempia, osa seuran valmentajia ja urheilijoita, osa ihmisiä, jotka vain haluavat olla mukana elintärkeissä toimitsijatehtävissä kerta toisensa jälkeen.

Otetaan kuitenkin ensin päivän urheilijanostot. 13-vuotiaat pojat hyppäävät korkeutta ja kilpailu on tiukka. On mukava nähdä, miten urheilijat kannustavat toisiaan. Lopulta kolme poikaa ylittää 146, Tampereen Pyrinnön Eemeli Raunio ensimmäisellään ilman yhtään pudotusta kisassa, Saarijärven Pullistuksen Elias Oittinen toisella yrityksellä ja HKV:n Aaron Adun kolmannella. Voittokamppailu käydään heidän välillään. Seuraava korkeus on 149 ja osat vaihtuvat. Oittinen ylittää komeasti ensimmäisellä, Raunio ja Adun eivät enää yli pääse. Oittinen tekee vielä mainioita yrityksiä 152:sta, mutta se jää vielä tulevaisuuteen.

– Oli ihan hyvä kisa, enkka tuli oikein huolella, vanha oli 143. Lähti jotenkin hyvin menemään ja hyppy kulki. Ihan en osannut voittoa odottaa, tavoite oli päästä mitaleille. Muutenkin on tosi hauska päästä välillä vähän isompiin kisoihin, saarijärveläinen kertoi tuoreeltaan kisan tauottua.

Kuten monilla tämän ikäisillä, myös Oittisella on toinen urheilulaji, jota hän harrastaa.

– Pelaan jääkiekkoa Saarijärven Jääurheiluseurassa. En osaa sanoa, kumpi on kivempi laji, ne ovat niin erilaisia. Molempia treenaan noin kaksi kertaa viikossa ja lisäksi tulee omatoimista liikuntaa esimerkiksi ulkojäillä ja vapailla salivuoroilla, joulukuussa 12 vuotta täyttänyt mestari selvittää.

”Aitominen on niin kivaa”

Järjestävän seuran Tampereen Pyrinnön 10-vuotias Jessi Saloniemi sinkoilee hallissa paikasta toiseen. Kun reportteri tarttuu hihasta, eläväinen nuori neiti kuitenkin rauhoittuu hetkeksi jutustelemaan.

– Eilen oli 60 metriä ja pituus, tänään 60 metrin aidat ja kuula. Aitajuoksu on suosikkilajini. En osaa sanoa miksi, aitominen on vain niin kivaa. Pituus meni eilen huonosti, paremmin olisi mennyt pikajuoksupiikkareilla kuin hyppypiikkareilla. Sukkasillaan ei olisi mennyt paremmin, Jessi naurattaa reportteria.

Tilastojen mukaan hänen paras lajinsa on 1000 metriä, mutta miksi ihmeessä se ei ole nyt kisaohjelmassa?

– Tonni on tyhmä laji, en tykkää siitä yhtään. Se on liian pitkä matka.

No, pääasia, että on kivaa. Vielä kivempaa Saloniemen mukaan olisi, jos kisat olisivat jossakin muualla kuin muutaman kilometrin päässä kotiovelta.

– Nämä ovat tosi kivat kisat, näkee sellaisiakin kavereita, joita ei näe niin usein. Mutta olisi ihan ”nice”, jos nämä olisivat jossain muualla kuin täällä Tampereella. Silloin pääsisi pois kotoa yöksi kavereiden kanssa. Ei kuitenkaan koulun lattialle vaan hotelliin, napakka tyttö paaluttaa.

Vapaaehtoisilla riittää työsarkaa

Kun yli 1000 urheilijaa saapuu kilpailemaan samaan halliin kahden päivän aikana, on selvää, että tapahtuma ei synny helposti. Tampereen Pyrinnön toimitsijakaarti on kuitenkin kokenutta ja monenlaisissa liemissä keitettyä aina nuorten arvokilpailusta alkaen; pitkälti samat toimitsijat ovat nyt täällä kuin esimerkiksi Ratinassa kolme ja puoli vuotta sitten 19-vuotiaiden MM-kilpailuissa. Yksi heistä on Minna Ehrola, joka organisoi ja häärää kaikkea mahdollista Pirkkahallin kahviossa.

– Nämä ovat minulle ainakin kymmenennet Indoorit, en edes muista tarkkaan. Olen aloittanut toimitsijahommat silloin, kun poikani tuli Pyrintöön 7-vuotiaana, nyt hän on kolmekymppinen, eikä ole yleisurheillut vuosiin. Minä olen kuitenkin jatkanut. Tämä tekemisen meininki ja yhteisöllisyys seuraperheessä motivoi minua. Olen lupautunut olemaan etenkin näissä isommissa karkeloissa. Minulle on kertynyt aika paljon kokemusta, mitä täällä kahvion puolella tarvitaan. On esimerkiksi pystyttävä arvioimaan aika tarkkaan myytävän tavaran määriä, ettei jää ylitse, siinä kokemus auttaa, Ehrola kertoo.

Vaikka päivät tahtovat venyä pitkiksi ja kilpailuja on verrattain usein, ei Ehrolaa yhteisen hyvän eteen tekeminen pelota tai kyllästytä.

– Koskaan ei oikeastaan ole ollut sellaista fiilistä, ettei jaksaisi. Esimerkiksi tämä viikonloppu on ollut pitkään kalenterissa ja tähän on keskitytty. Meillä on ihan huippuporukka tekemässä hommia, ilman tätä mahtavaa jengiä tätä ei jaksaisi. Täällä TJIG:ssä meillä pyörii kahviossa viikonlopun aikana eripituisissa vuoroissa 30-40 henkilöä, Ehrola valottaa yhden viikonlopun kovaa työmäärää.

Järventaustat korkeuspaikan vakiokasvoja

Jos Tampereella on joskus hypännyt korkeutta, tuskin on välttynyt törmäämästä eläkeläispariskuntaan Jarmo ja Pirjo Järventaustaan. He ovat vannoutuneita seuratyöntekijöitä ja nimenomaan korkeushypyn toimitsijatehtävät ovat heidän erikoisalaansa.

– On näissä hommissa tullut käytyä jo toistakymmentä vuotta. Innostuimme aikanaan jostakin isommista kisoista, olisivatko olleet Kalevan kisat. Vaimon kanssa olemme hoitaneet lähes aina korkeushyppyä. Tämä homma on vain vuosien aikana jäänyt jotenkin päälle. Kyllä näitä kisoja vuoden aikana varmaan kymmenet tulee käytyä, sanoo Jarmo Järventausta.

Pariskunnan omat lapset eivät ole yleisurheilleet, lapsenlapset kylläkin. Motiivi toimitsijatehtäviin sai alkunsa jostakin muualta.

– On ylipäätään mukava tehdä jotakin ja nähdä, kuinka kovasti nämä nuoret yrittävät. Itsekin sitä on tullut nuorena urheiltua. Omien lastemme kanssa pyörimme aikanaan hiihto- ja jalkapalloporukoissa, nyt olemme mukana vain yleisurheilussa. Olihan eilinenkin aika pitkä päivä. Viimeisenä oli 12-vuotiaiden poikien kilpailu. Eivät ne osaa olla rauhassa, ne pyörivät tuossa jaloissa ja eivät kuunnelleet oikein mitään. Saimme kuitenkin pysymään aikataulun ihan hyvin kasassa, Pirjo nauraa.

Pitkä historia nuorten urheilua

Ensimmäiset Tampere Junior Indoor Gamesit järjestettiin jo vuonna 1995. Silloin mukana oli kilpailemassa 12-vuotias Elisa Hakanen. Nyt hän on Pyrinnön toiminnanjohtaja. Hakasen kädenjälki näkyy vahvasti TJIG:ssä, roolejakin on monia. Kuten juuri nyt, kun Hakanen jakaa palkintoja nuorille. Väliin löytyy kuitenkin hetki aikaa jutustella.

– Tänä vuonna mukana on noin 1050 urheilijaa. Eniten meillä oli osallistujia viime kerralla kaksi vuotta sitten, silloin oli yli 1700. Mutta nyt toki lajiohjelma on vähän suppeampi. Tuntuu tosi hyvältä, että kahden vuoden tauon jälkeen päästään täällä taas kisaamaan. Ihmisten palaute ja kiitollisuus lämmittää mieltä tosi paljon. Palaute on ollut ihan ylitsevuotavaa, kun nyt voidaan taas kokoontua isolla joukolla yhteen, Hakanen huokailee.

Kun tammikuussa alkoi tulla jälleen koronarajoituksia, olivat nämäkin kilpailut vaakalaudalla. Kovin pitkällä valmistautumisajalla kisoja ei pystyyn pistetty. Sitäkin paremmalta nyt tuntuu, kun kilpailut on jälleen kerran saatu onnistuneesti järjestettyä.

– Onneksi kokenut järjestelykoneisto auttaa. On mahtavaa nähdä, kuinka nämä ihan pienimmät urheilijat, joita on koronarajoitusten aikana kohdeltu aika karusti, nauttivat täällä urheilemisesta. Iloisuus, kavereiden ja seuraväen kohtaaminen on iso juttu monelle. Tämä on nimittäin paljon muutakin kuin vain kilpailemista.

”Iso kiitos heille”

Viikonlopun aikana Tampereen Pyrintö on kerännyt valtavan määrän vapaaehtoisia, että nämäkin kilpailut ylipäätään mahdollistuivat.

– Tätä tapahtumaa pyörittää reilut 200 vapaaehtoista, iso kiitos heille. Ilman tätä porukkaa mikään ei onnistuisi. On se hienoa, että lasten vanhempien lisäksi tänne tulee paljon konkaritoimitsijoita ja meidän omia huippu-urheilijoitamme kunnioittamaan tätä tapahtumaa.

Hakanen on nähnyt reilun neljännesvuosisadan aikana tapahtuman monesta eri roolista ja näkökulmasta. Miten hän näkee nämä kilpailut nyt ja 27 vuotta sitten?

– En tiedä, onko lopulta kovin paljon muuttunut. Osallistujamäärät ovat toki kasvaneet hurjasti. Tämä on ollut urheilijoille ja seuraväelle hallikauden ykköstapahtuma jo pitkään. Me teemme tätä näille lapsille ja nuorille, heidän ilon aistimisensa on joka vuosi täällä kaikkein parasta, Hakanen hymyilee leveästi.