Helsingin Kisa-Veikot ja Tampereen Pyrintö ovat miesten seiväshypyn kärkiseurat Pentti ”Pesa” Vuorion Kalevan kisojen parhaat seurat ja urheilijat -tilastokartoituksessa. Urheilijarankingin paras on Vesa Rantanen yhden pisteen erolla ennen Antti Kalliomäkeä. Jarmo Mäkelä avaa seuraavassa Vuorion tilastoja ja Kalevan kisojen kotimaista historiaa.

Helsingin Kisa-Veikoilla on ollut hyvin menestyneitä seiväshyppääjiä läpi SM-kilpailujen ja Kalevan kisojen historian. HKV:n ensimmäinen Suomen mestari ja kaksinkertainen pronssimitalisti 1910-luvulla oli Jaakko Mikkola (320), josta enemmän artikkelin lopussa. Samoina vuosina jokaiselle mitalikorokkeelle nousi Noormarkusta lähtöisin ollut Arvo Järvinen (345) ja pronssille Tuusniemeltä pääkaupunkiin tullut Väinö Ikonen (320).

HKV:n seuraava Suomen mestari oli Väinö Salo (390) vuonna 1927.  Salo oli aiemmin ennättänyt valloittaa jokaisen palkintokorokkeen Salon Vilppaan edustajana. Monipuolisuusihme Paavo Johansson (340, myöhemmin Jaale) oli seiväshypyssä pronssilla 1925. Hän edusti Suomea Antwerpenin olympiakisoissa 1920 kymmenottelussa (9:s) ja keihäänheitossa, missä lajissa hän voitti pronssimitalin. Jaale oli myös jalkapalloilun maajoukkuepelaaja ja lisäksi taitava uimari ja telinevoimistelija.

1930-luvulla Eijo Vesanen (395) nousi kolme kertaa seiväshypyssä Kalevan kisojen pronssikorokkeelle. Vesanen oli kansainvälisesti meritoitunut geofyysikko, joka johti Helsingin yliopiston seismologian laitosta 1960-1975. Torsti Kulmala (360) oli HKV:n ainoa seiväsmitalisti 1940-luvulla. Hän nousi mitalikorokkeelle syyskuun lopun kisoissa Helsingin olympiastadionilla sotavuonna 1944.

1950-luvun tähdet Jukka Piironen (432i) ja Eeles Landström (457) kilpailivat Euroopan ja maailman kärjessä. Piironen seivästi HKV:lle viisi hopeaa ja kaksi pronssia peräkkäisinä vuosina 1951-1957. Sitä ennen hän oli saavuttanut hopea- ja pronssimitalit aiemman kotikaupunkinsa seuroille, kuopiolaisille Sisu-Veikoille ja Urheilu-Veikoille. EM-kilpailuista Piironen taivutti pronssimitalin kahdesti, Brysselissä vuonna 1950 ja Bernissä 1954.

Landströmin kahdeksasta mestaruudesta ja kahdesta hopeamitalista vuosina 1951-1961 kirjautuvat HKV:lle vuosien 1958 ja 1959 kultamitalit. Muut komistavat Toijalan Vauhdin ja Alavuden Urheilijoiden historiankirjoja. ’

Landströmin arvokisasaldo on komea: Euroopan mestaruudet Bernistä 1954 ja Tukholmasta 1958 sekä olympiapronssi Roomasta 1960. Menestyneen työuran tehnyt sosiaalineuvos oli liberaalisen kansanpuolueen kansanedustaja 1966-1972. Hänet valittiin suomalaisen seiväshypyn Hall Of Famen ensimmäiseksi jäseneksi helmikuussa 2013.

1960-luvun tähti oli Erkki Mustakari (528), joka voitti Suomen mestaruuden 1968 ja 1969 oltuaan hopealla jo 1966. Mustakari hyppäsi Pajulahden hallissa tammikuussa 1967 Suomen ja Euroopan halliennätykseksi 512. Hän rikkoi silloin Nikulan neljä vuotta aiemmin hyppäämän 510, joka oli maailman ensimmäisen viiden metrin ylitys. Yli 400 osakilpailussa Formula 1 -toimittajana työskennellyt Mustakari oli kahdeksas Ateenan EM-kilpailuissa 1969.

Lajivalmentaja Kairento ja Kalliomäki rakensivat lajiyhteisöä

1970-luku oli parivaljakon valmentaja Aulis Kairento (502) ja urheilija Antti Kalliomäki (566) aikaa. Kairento ylitti syyskuussa 1966 tasan viisi metriä. Hän oli Suomen kaikkien aikojen toinen viiden metrin mies.

Kesätöihin, opintoihin ja liikunnanopettajan ammattiinsa paneutunut yrittäjäperheen vesa ei päässyt parhaalla tavalla harjoitteluun kiinni, mutta valmentamiseen sitäkin enemmän. Terässeipään ikuiseksi nuorten Euroopan ennätykseksi jäänyt 442, parikymppisenä haarapyörähdetty korkeushyppytulos 206 ja sarjatasolla hallussa pysyneet kori-, jää- ja pesäpallo kertovat omaa kieltänsä kemiläisnuorukaisen urheilijalahjakkuudesta.

Kalevan kisojen seiväshypyssä Aulis ”Mr. seiväshyppy” Kairento oli vuosina 1960-1976 seitsemäntoista kertaa peräkkäin kahdeksan parhaan joukossa, niistä viisi kertaa mitaleilla. Suomen mestaruuden hän voitti 1965, hopeaa 1966 sekä pronssia 1968, 1970 ja 1971. Vuoden 1969 ja sen jälkeiset saavutukset tulivat HKV:n kilpailupaidassa, aiemmat Kemin Kunnon.

”Aukin” valmentajaura lienee maailmanennätysluokkaa: Suomen Urheiluliiton lajivalmentajana hän työskenteli ylittämättömät 39 vuotta (1969-2008). Ja mikä parasta, kempeleläisen eläkeläisen valmennustyö jatkuu Raatissa ja Ouluhallissa tänäkin päivänä.

Kalevan kisojen kahdeksasta mestaruudestaan ja kolmesta hopeamitalistaan 1971-1982 Antti Kalliomäki kirjautti HKV:lle neljä kultaa ja yhden hopean. Muu mestaruuskilpailujen menestys menee kasvattajaseuralle Siikaisten Sisulle ja uran loppuvaiheen Vantaan Salamille.

Ulkoratojen arvokilpailuista Kalliomäki saalisti hopeaa Montrealin olympiakisoista 1976 ja Prahan EM-kilpailuista 1978. Ympärivuotinen lajiharjoittelu ja massiivinen leiritys maan parhaiden kanssa olivat kantavia osia Kairennon ja Kalliomäen valmentautumisfilosofiaa.

Sisäratojen EM-kilpailuissa Kalliomäki, Helsingin jumpan kasvatti, oli mestari 1975, hopealla 1974, 1976 ja 1977. Tuo hämmästyttävä mitaliketju alkoi pronssimitalilla jo 1972. Suomen ennätystä hän paransi yhdeksän kertaa.

Kalliomäki toimi Helsingin MM-kilpailujen 1983 projektinjohtajana ja nousi sittemmin korkealle myös työelämässä. Hän toimi sosiaalidemokraattisen puolueen kansanedustaja 1983-2011 ja oli ministerinä kolmessa hallituksessa. Kauppa- ja teollisuusministerinä Kalliomäki toimi 1995-1999, valtiovarainministerinä 2003-2005 ja opetusministerinä 2005-2007. Puolueensa eduskuntaryhmää Kalliomäki johti yhteensä kahdeksan vuotta. Hän osallistui myös kotikuntiensa Vantaan ja Nurmijärven kunnallispolitiikkaan. Valtiollisista vaaleista hän jäi sivuun 64-vuotiaana 2011.

Kalliomäen jälkeen kaksi vaahteralehtistä on yltänyt mitaleille. Helsingin MM-kilpailujen vuotena 1983 seuran nykyinen toiminnanjohtaja Reijo Siitonen (540) voitti hopeamitalin ja vuosina 2008-2010 Jarno Kivioja taivutti kolme kertaa peräkkäin pronssia. Kivioja kirkasti pronssiputkensa hopeaksi 2012. Kiviojan pronssiketju oli kaikkiaan viiden mitalin mittainen. Niistä kaksi ensimmäistä tulivat Porvoon Urheilijoille 2006 ja 2007.

Pyrinnön vahva lajikulttuuri heijastui pitkin Pirkanmaata

Tampereen Pyrintö menestyi seiväshypyssä hyvin sotavuosiin saakka. Tällä lienee ollut vaikutusta siihen, että Pirkanmaalla, kuten Valkeakosken, Toijalan, Viialan, Lempäälän ja Vesilahden seutukunnilla seiväshyppykulttuuria on ollut myös myöhempinä vuosikymmeninä.

SM-kilpailujen historian ensimmäisinä vuosina monipuolinen Urho Aaltonen (343 SE) voitti neljä Suomen mestaruutta ja oli kerran pronssilla. Aaltonen ylitti ensimmäisenä maailmassa molempien käsien keihäänheiton yhteistuloksessa 100 metriä. Hän menestyi myös kansainvälisen tason painijana, muttei sairastumisen vuoksi päässyt Tukholman olympiakisoihin.

Ensimmäinen itsenäisen Suomen mestari 1918 oli Yrjö Helander (364, myöhemmin Helanterä), joka saavutti Pyrinnölle lisäksi kaksi hopeaa. Vuosina 1915-1927 Helander oli Suomen paras seiväshyppääjä saavuttaen yhteensä neljä kultaa, neljä hopeaa ja pronssin, valtaosan mitaleistaan Hämeenlinnan Tarmolle.

Seuran kolmas sotavuosia edeltävä Suomen mestari oli Antwerpenin olympiakisojen kahdeksas, Töysässä syntynyt Johannes Ruoho (361), jonka yhteensä seitsemästä mitalista vuoden 1916 hopea ja seuraavan vuoden kulta kirjautuivat Launosten Urheilijoille.

Usean lajin taitaja Eino Pekkala (270) oli seiväshypyn pronssilla Ensimmäisissä SM-kilpailuissa 1907. Hän oli myös pitkäaikainen kansanedustaja ja ministeri, joka nousi Työväen Urheiluliiton ensimmäiseksi puheenjohtajaksi 32-vuotiaana. Alkuvuosien muita mitalisteja olivat Arvo Laine (310), Juho Soini (280) ja jääkärimajuri Julius Saaristo (335), joka voitti keihäänheiton olympiakultaa Tukholmassa 1912 ja oli neljäs vielä Antwerpenissä 1920. Varhainen mitalimies oli myös Aarne Sirén (340) vuoden 1924 hopeallaan.

1940-luvun menestyjät Paavo Korpela (400) ja Osmo Uotila (410) olivat uuden metriluvun valtaajia ja tuolloisen SE:n (Eero Lähdesmäki 416) uhkaajia. Korpela valtasi viimeisenä sotavuotena 1945 hopeaa. Sotavuosina hän oli voittanut mestaruuden ja pronssin Seinäjoen Urheilijoille ja 1946 vielä kultamitalin Ylistaron Kilpa-Veljille.

Osmo Uotila oli sodanjälkeisinä vuosina kahdesti pronssilla ja kerran hopealla. Pesäpallon itä-länsi-otteluita hän pelasi kaksi ja koripalloakin pompotteli mestaruussarjassa.

Pyrinnön seuraavaa Kalevan kisojen seiväsmitalia odotettiin vuoteen 1976 saakka. Tuolloin pronssimitalin saavutti Raimo Eskola (525), joka on paitsi liikemiehenä myös valmentajana edistänyt paljon lajinsa kehittymistä. Eskola on valmentanut Pyrinnön Jere Bergiuksen (572) kansainväliselle tasolle ja Kalevan kisojen voittajaksi Kajaanissa 2010 sekä Turussa 2011 sekä ja Urho Kujanpään (566i) mestariksi Jyväskylässä 2018.

Nikulan ja Nyströmin perintö on pitänyt liekkinsä Somerolla

Someron Esan Pentti Nikula (510i) ja Kauko Nyström (483) olivat 1960-luvun alussa rakentamassa ennen näkemätöntä seiväsbuumia Suomeen. Nikulan ME 494 Kauhavalla 22.6.1962 ja Euroopan mestaruus myöhemmin samana kesänä Belgradissa tekivät seiväshypystä kuuman ilmiön, joka näkyi muun muassa Nikulan valintana vuoden suosituimmaksi suomalaiseksi. Pronssimitalikorokkeelle Belgradissa nousi seurakaveri Nyström.

Laji vain kuumeni, kun Nikula noteerasi helposti muistettavina päivämäärinä 2.2.1963 ja 5.5.1963 ensimmäisenä urheilijana maailmassa viiden metrin haamurajan niin hallissa Pajulahdessa kuin ulkona Porissa. Olkapäävamman vuoksi lyhyeksi jääneellä urallaan Nikula oli vielä Tokion olympiakisoissa 1964 seitsemäs ja voitti Kalevan kisat kaksi kertaa, Lappeenrannassa 1962 ja Oulussa 1964. Vuoden 1963 mestaruuskin tuli Somerolle, kun Nyström voitti Turussa.

Esan kultaketju jatkui neljännesvuosisata myöhemmin, kun Kimmo Kuusela (555) kirjattiin voittajaksi Vaasassa 1986 ja Kuopiossa 1987. Stuttgartin EM-kilpailuissa 1986 Kuusela oli viides.

Seuraavaa mestariaan Esa odotti reilut 20 vuotta. Eemeli Salomäki palkitsi odotuksen valtaamalla vuosina 2008-2015 viisi mestaruutta ja yhden hopean. Tämän päivän mestaruusodotukset sitoutuvat Tommi Holttiseen (561i), joka on tähän mennessä vieraillut palkintokorokkeella kahdesti, 2017 Seinäjoella hopealla ja seuraavana vuonna Jyväskylässä pronssilla.

Tommin isä Jari Holttinen (555i) liikkui kolmisenkymmentä vuotta sitten samoilla senteillä, oli 1991 hopealla ja vuosina 1986-1996 lisäksi yhdeksän kertaa pistesijoilla. Jarin hopea ja kaksi pistesijaa kirjautuivat Someron Esalle muun menestyksen mennessä Someron Voimalle, Hämeenlinnan Kisalle ja Turun Tovereille.

Lisäksi Kauko Nyström Jr. (530), Juha Rauhaniemi (550) ja Juha Kostiander (510) ovat olleet Kalevan kisojen pistesijoilla yhteensä kahdeksan kertaa. Someron Esa on kantanut isoa vastuuta valtakunnan seiväshypystä järjestämällä jo viidettä vuosikymmentä lajin kansainvälistä koulutus- ja kilpailutapahtumaa, Someron seiväskarnevaalia.

Pehkoranta, Pallonen ja Peltoniemen veljekset Raahen Vesan tähdet

Raahen Vesan nuorukainen Urho Saariaho (380) voitti Suomen mestaruuden 1934. Paperiteollisuudessa Kymenlaaksossa sekä kokoomuksen kansanedustajana 1945-1966 elämäntyönsä tehneen Saariahon kakkoslaji oli jääpalloilu.

Auvo Pehkorannan (520) ja Kimmo Pallosen (556) muuttivat Raaheen 1970-luvun puolivälissä ja 1980-luvun alussa alkoi Vesassa neljännesvuosisadan mittainen katkeamaton menestysketju.

Lapualta Porin ja Kuortaneen kautta Raaheen siirtyneen Pehkorannan mestaruudesta, kolmesta hopeasta, kahdesta pronssista ja kuudesta pistesijasta vain toinen pronssi ja viides sija koristavat Vesan seiväshistoriaa, Pehkoranta oli rakentamassa Raahen Vesan seiväsdynastiaa valmentamalla Pallosta ja Peltoniemen veljeksiä.

Pallosen neljästä mestaruudesta, pronssista ja kahdesta pistesijasta ensimmäinen mestaruutensa 1979 hän voitti kasvattajaseuralleen Lapin Lukolle.

Pehkoranta oli sisäratojen EM-kilpailujen alkuhistoriassa seitsemäs 1967 Pallonen nousi korkealle Los Angelesin olympiakisoissa 1984, viidenneksi. Seuraavan vuoden sisäratojen MM-kilpailuissa raamikas hyppääjä oli kahdeksas.

Vuosina 1983-2000 Peltoniemen veljekset Arto (545) ja Petri (571) valtasivat mitalisijoja yhdeksän kertaa ja pistesijoja seitsemästi. Arto nousi viiden metrin yli nopeammin kuin kukaan suomalainen koskaan. Tästä yhtenä esimerkkinä on ikuiselta tuntuva 16-vuotiaiden SE 535. Urheiluvammat käänsivät kuitenkin superjuniorin uran laskusuuntaan, Kalevan kisojen ainoan mitalinsa, hopeisen hän voitti 19-vuotiaana Lahdessa 1985 ja oli lisäksi pistesijoilla viisi kertaa.

Veljeksistä nuorempi Petri Peltoniemi nousi tuloksiin niin ikään nopeasti ylittäen 17-vuotiaana vuonna 1987 korkeuden 515. Vuosina 1989-1997 teknisesti taitava raahelainen oli kahdesti mestari, neljästi toinen, kahdesti kolmas ja kerran neljäs. Splitin EM-kilpailuissa 1990 Petri Peltoniemi oli kahdeksas.

Virtain Urheilijoiden Vesa Rantanen kautta aikain ykkönen

Virtain Urheilijoiden usean lajin taitaja Vesa Rantanen (572) kokosi tämän otannan ylittämättömät 100 pistettä pitkällä urallaan, joka jatkuu valmentajan ammatin harjoittamisena Jyväskylän Kenttä-Urheilijoissa.

Vuosina 1994-2011 Rantanen kävi neljä kertaa Kalevan kisojen jokaisella palkintopallilla ollen lisäksi kolmesti kahdeksan parhaan joukossa. Miehen monipuolisuudesta ja lahjakkuudesta kertovat oheislajien tulokset. 110 metrin aitajuoksu 14,37, korkeushyppy 216, pituushyppy 726, kymmenottelu 7330. Halliseitsenottelun tulos 5810 on yhä Suomen kaikkien aikojen tilaston neljäs Petri Keskitalon, Jaakko Ojaniemen ja Johannes Lahden jälkeen.

Opiskellessaan Minnesotan yliopistossa Rantanen voitti talvella 1998 Yhdysvaltojen yliopistojen hallimestaruuden tuloksella 555. Rantasen vanavedessä Liskin veljekset Sami (526) ja Juho (515) toivat 2000-luvun alkuvuosina Virtain Urheilijoille pistesijoja, Sami kolmesti ja Juho kerran.

Ovatko Reinikat Kurikasta Suomen kaikkien aikojen kovin yleisurheilun veljessarja?

Kurikan Ryhdin kulta-aikaa olivat 1930- ja 1940-luvut, jolloin Reinikan kuulu veljessarja niitti menestystä paitsi kotimaassa myös kansainvälisesti. Kolmen nuorimman veljeksen, Fransin (381), Aaton (390) ja Auliksen (410) päälaji oli seiväshyppy, missä veljekset kokosivat seurojenvälisen kartoituksen kuudenteen sijaan oikeuttavat pisteet.

Aulis Reinikka oli peräkkäisissä Kalevan kisoissa 1934-1946 viisi kertaa mestari, kolme kertaa sekä toinen että kolmas ja kerran neljäs. Vuonna 1941 Kalevan kisat jäivät toistaiseksi ainoan kerran järjestämättä jatkosodan vuoksi. Hypätessään Suomen ennätyksen 406 vuonna 1938 Aulis oli Joppe Lindrothin jälkeen Suomen toinen neljän metrin ylittäjä.

Pariisin EM-kilpailuissa 1938 Aulis Reinikka ylsi kuudenneksi, Berliinin olympiakisoissa hän oli jäänyt karsintaan paikaten pettymystään kymmenottelun 11. sijalla. Kalevan kisoissa kurikkalainen voitti kymmenottelun kahdesti, 1937 Viipurissa ja 1938 Helsingissä.

Veljeksistä Aatto kirjautti Kurikan Ryhdille Viipurin Kalevan kisoista kuudennen sijan. Sitä ennen hän oli Rauman Urheilijoiden edustajana ollut kerran pronssilla ja kerran neljäntenä. Uransa loppuvaiheessa Aatto oli lisäksi neljä kertaa pistesijoilla Vaasan Vasaman kilpailupaidassa. Frans Reinikan vuoro nousta palkintopallille, pronssille, oli Helsingissä 1932. Saman vuosikymmenen alkupuoliskolla hän täydensi Ryhdin menestyshistoriaa kahdella neljännellä ja yhdellä viidennellä sijalla.

Reinikan veljessarjan innoittamana ylistarolainen Eero Lähdesmäki (416 SE) ryhtyi hyppäämään seivästä ja aloitti Kemin Kunnon menestymisen muuttaessaan paikkakunnalle poliisin toimeen. Kalevan kisoissa Lähdesmäki oli 1930-luvun viimeisinä vuosina kerran mestari ja kaksi kertaa hopealla seurakaverinsa Veikko (Auliksen isä) Kairennon oltua pronssilla. Pronssiketjunsa Veikko Kairento vaihtoi hopeiksi 1942 ja 1943 ollen vielä viides 1946.

Lähes puolet Kunnon 100 pisteen potista on Aulis Kairennon hankkimaa vuosilta 1960-1968 ennen hänen siirtymistään Helsingin Kisa-Veikkoihin.

Haapakoski, Palola, Eronen, Latvalat ja Vääräniemi kolmesta Pohjanmaan seurasta

Ylivieskan Kuulan seiväsmenestys sitoutuu kolmeen koko lailla samaan aikaan urheilleeseen taivuttajaan. Tapani Haapakoski (555) nousi kaksinkertaiseksi olympiaurheilijaksi ollen Suomen mestari Turussa 1976, hopealla Seinäjoella ja Tampereella 1975 ja 1977 sekä neljä kertaa pronssilla, niistä viimeisin 1986 Vaasassa. Sisäratojen EM-kilpailuissa 1977 Tapani oli kahdeksas. Siitä, mihin Tapani lopetti, jatkoi hänen valmennettavansa Harri Palola (562) Kalevan kisojen kahdella hopealla 1987 ja 1988 sekä pronssilla 1989. Isoveljensä vanavedessä Helge Haapakoski (510) oli seitsemäs Kokkolassa 1978.

Kalajokilaaksosta löytyy myös seurarankingin yhdeksäs, Haapajärven Kiilat. Kiilojen seivästarina käynnistyi 1970-luvun lopulla, jolloin tänä vuonna työuransa kaupungin liikuntatoimen vastuuvirkamiehenä päättänyt Jarmo Eronen (525) hyppäsi aktiivina ja alkoi valmennella Latvalan Reijo-isän kanssa perheen poikia, Tonia (550) ja Mikkoa (562).

Eronen taivutti Kalevan kisoissa kaksi kertaa viidenneksi. Lappeenrannan Kalevan kisoissa 1980 hän oli 100 metrin juoksussa kolmas. Latvalan veljeksistä Mikko nousi nopeasti korkealle hypäten ennätyksensä 21-vuotiaana 2001 ja oli samana vuonna hopealla 22-vuotiaiden EM-kilpailuissa.

Uuden vuosituhannen ensimmäisellä vuosikymmenellä Mikko oli Kalevan kisoissa kaksi kertaa jokaisella palkintopallilla sekä neljäntenä. Komealla pistepotillaan 61,5 Mikko Latvala on Kalevan kisojen urheilijakartoituksen 11:s.

Latvalan perheessä saatiin varmuudella yksi ”tilipäivä”, kun veljekset ottivat kaksoisvoiton Joensuun Kalevan kisoista 2002. Mikko ykkönen ja Toni kakkonen. Kiilojen seivästarina jatkuu, kuinkas muuten kuin Mikko Latvalan valmentaman Johan-Antti Kivilahden ansiosta. Kivilahti kiersi viime kesänä rimankorkeuden 531 yli ja voitti Turun Kalevan kisojen hopeamitalin.

Oulun Pyrintö ottaa paikkansa seurarankingin kärkikymmeniköstä paljolti Jyväskylässä lääkärinä toimivan Heikki Vääräniemen (577) ansiosta. Suomen kaikkien aikojen tilaston kakkonen Vääräniemi voitti mitalin kahdeksissa peräkkäisissä Kalevan kisoissa 1992-1999. Ensin kolme kertaa pronssilla ja vuosikymmenen puolivälistä lähtien kolmesti mestarina ja kahdesti hopealla.

Kestilän Kisa-Veikkojen kasvatti Ossi Helander (535) koki urheilu-uransa huippuhetken siirryttyään Oulun Pyrintöön. Kotikisoissa 1990 hän nousi kolmannelle palkintopallille.

1970-luvun ensipuoliskolla Risto Sankala (480) avasi Pyrinnön pistesijojen ketjun. 40 vuotta myöhemmin Jussi Vähätiitto (520) on toistaiseksi viimeisin Pyrinnölle pisteitä tässä lajissa kirjauttanut urheilija.

Urheilijarankingin kymmenen parhaan joukkoon yltää lisäksi Korsholmin IF Femmanissa ja Vasa Idrottssällskapissa pisteensä kerännyt Mikael Westö (550). Hänen vuosina 2002-2020 keräämänsä neljä hopeaa, viisi pronssia sekä neljä pistesijaa muistuttavat paljolti Aulis Kairennon seiväshyppyuraa 40 vuotta aiemmin. Westö lopetti tavoitteellisen aktiiviuransa 2010-luvun alussa. Mutta hän on jo tuolloin alkaneen valmentajauransa myötä jäähdytellyt kilpailijanakin Kalevan kisoissa kolmen mitalin ja kolmen pistesijan arvoisesti.

Lajitaiturit siirtyivät bambusta alumiiniin, teräkseen sekä lasi- ja hiilikuituun

Seipäällä on hypätty koko SM-kilpailujen ja Kalevan kisojen historian ajan säännöillä, joiden mukaan suorituksen aikana yläkättä ei saa nostaa alkuperäisen otekorkeuden yläpuolelle eikä alakättä yläkäden yläpuolelle. Alkuvuosien kuvatallenteista näkee, kuinka jo sata vuotta sitten käytettiin kepeitä bambuseipäitä.

Sotavuosien jälkeen alumiini- ja terässeipäät tulivat käyttöön. Ne puolestaan syrjäytyivät amerikkalaisen innovaation, lasikuituseipään tieltä 1960-luvun alussa. Amerikkalainen Cornelius Warmerdam hyppäsi bambuseipään viimeiseksi ME:ksi 477 toukokuussa 1942. Terässeipäällä saman teki hänen maanmiehensä Donald Bragg heinäkuussa 1960 vain kolme senttiä paremmalla tuloksella.

Ensimmäisen lasikuituseipään ME:n hyppäsi niin ikään amerikkalainen George Davies toukokuussa 1961 tuloksen ollessa 484. Valmentaja Valto Oleniuksen ja Apu-lehden erikoistoimittaja Matti Jämsän aktiivisuuden ansiosta suomalaishyppääjät saivat ensikosketuksen taipuviin ihmevälineisiin samoihin aikoihin.

Näin Suomi pääsi heti amerikkalaisten vanavedessä lajin kehityksen kärkeen, mikä näkyi muun muassa vuoden 1962 Belgradin EM-kilpailujen tuloksissa, Pentti Nikula ykkönen, Kauko Nyström kolmonen ja Risto Ankio nelonen. Terässeipään Suomen ennätykseksi jäi Ankion syyskuussa 1961 Tukholmassa ylittämä 458.

Itse asiassa kevyet terässeipäät notkahtivat voimakkaasti hypyn aikana ja opettivat hyppääjiä heilahtamaan asentoon, missä jalat heilautettiin ylös ja ylävartalo. Juuri tähän asentoon lasikuituseipäällä hyppääminen vahvasti tuli perustumaan.

Nykyiseen tekniikkaan sitoutuu kaksi koulukuntaa. Venäläisten kehittämässä avoimeksi maastalähdöksi kutsutussa hyppytavassa ponnistetaan voimakkaasti kaukaa yläkäden alta tai jopa sen takapuolelta. Enemmän käytetyksi näyttää osoittautuvan kuitenkin ranskalaisten kehittämä suljetun maastalähdön hyppytapa, missä selvästi lähempää ponnistaminen aloittaa seipään taipumisen jo ponnistuskontaktissa ja seivästä taivutetaan selvästi enemmän kuin venäläisen koulukunnan hyppytavassa.

Seiväshyppy on laji, joka vaatii monipuolista fyysisten ominaisuuksien kirjoa. Se näkyy muun muassa Vesa Rantasen kovina yleisurheilun oheislajien tuloksina. Aulis Reinikka ja Eeles Landström edustivat Suomea kymmenottelijoinakin arvokilpailuissa.

Aulis Kairennon 206:n kierähdys juniorina oli aikansa eurooppalaista huippua, Mikael Westö ja Eemeli Salomäki aitoivat 110 metriä 15½ sekuntiin ja olivat hyviä ponnistajia. Westö hyppäsi korkeutta 203 ja Salomäki pituutta 757. Monet huippuhyppääjät ovat kuitenkin junnuvuosistaan lähtien keskittyneet vain omaan lajiinsa.

Korostunut taitoelementti nostaa seiväshyppääjät korkealle jo juniori-iässä

Seiväshyppääjät ovat yleensä keskikokoisia ja sopusuhtaisia, joskin monen kokoiset urheilijat ovat nousseet lajin huipulle. Jos profiloidaan kaikki 15 Suomessa vähintään 560 hypännyttä urheilijaa, ovat he pituushaarukassa 176 sentistä (Matti Mononen, 570) 190 senttiin (Jussi Autio, 560) ja kehonpainohaarukassa 68 kilosta (Petri Peltoniemi & Timo Kuusisto, 561) 82 kiloon (Mikko Latvala). Keskiarvoisesti kyseiset urheilijat ovat 182,7 senttiä pitkiä ja painavat 75,6 kg, joita lukuarvoja edustaa lähimpänä kaksinkertainen olympiafinalisti Asko Peltoniemi (572, 182/77).

Lajin korostuneesta taitoelementistä johtuen hyppääjät kehittyvät nopeasti. Jos kyseisestä kohderyhmästä jätetään huomioon ottamatta vasta aikuisiällä huipputuloksiin yltäneet Kalliomäki ja Pudas (560), ovat muut vähintään 560:n suomalaiset saavuttaneet ennätyksensä keskimäärin 24,5 vuoden iässä (Latvala nuorimpana 21-vuotiaana ja Asko Peltoniemi sekä Kuusisto vanhimpina, 28-vuotiaina). 19 vuoden iässä nämä urheilijat ovat hypänneet keskiarvoisesti 524,5 ääripäinä Vääräniemen 480 ja Monosen 560. Viimeisenä vuotenaan nuorten sarjassa 22-vuotiaina keskiarvo on 557 (Kuusiston 536:sta Lehtosen 571:een).

Nykynäkymästä taistelu miesten seiväshypyn Suomen mestaruuksista on mukavasti tiivistymässä. Kärjessä menee neljä sopivassa iässä olevaa urheilijaa, joilla on edellytykset nostaa Kalevan kisojen menestysstatustaan isosti. Tänä vuonna 25-vuotias Karhulan Urheilijoiden Tomas Wecksten (555i) on kolmella kulta-, yhdellä hopea- ja kahdella pronssimitalillaan sekä 49 pisteen potillaan muita karussa.

Hieman nuorempia jahtaajia ovat helmikuun hallimestaruuskilpailuissa Jyväskylässä säväyttänyt Tampereen Pyrinnön 24-vuotias Urho Kujanpää (566i), joka toistaiseksi on saavuttanut yhden mestaruuden ja 19 pistettä. Kujanpään ikätoverilla, Someron Esan Tommi Holttisella (561i) on hopea- ja pronssimitaliensa myötä koossa 14 pistettä. Eikä kaukana ole tämän ryhmän nuorin, 23-vuotias Alajärven Ankkureiden Mikko Paavola (561i), joka on Turun viime vuoden mestaruutensa myötä koonnut 13 pistettä.

Tiesitkö, että …

HKV:n ensimmäinen seiväsmestari, Jaakko Mikkola (1912, 320) on Tahko Pihkalan jälkeen Suomen toinen yleisurheilun ammattivalmentaja. Mikkola pestattiin syksyllä 1919 ja 1923 vuodeksi vastaamaan Antwerpenin ja Pariisin olympiajoukkueiden yleisurheiluvalmennuksesta. Antwerpenista Mikkolan suojatit saalistivat 16 mitalia, joista yhdeksän oli kultaisia, Pariisissa menestys oli Suomen olympiahistorian paras: 17 mitalia, joista kymmenen oli kultaisia.

Antwerpenin jälkeen Mikkola teki pitkän opintomatkan Amerikkaan ohjaten siellä siirtolaisina asuvia suomalaisurheilijoita ja vakuuttaen paikallisen yleisurheiluyhteisön osaamisellaan. Näiltä pohjin Mikkola pestattiin 1930 Harvardin kuulun yliopiston kestävyysjuoksijoiden valmentajaksi ja viittä vuotta myöhemmin yliopiston päävalmentajaksi. 1952 Mikkola sai kunniavieraskutsun isiensä maahan seuraamaan olympiakisoja. Hän kuitenkin menehtyi muutama viikko ennen odotetulle matkalle suunniteltua lähtöä.

(Jarmo Mäkelä.)

 

Kalevan kisojen 10 parasta seiväshyppääjää:

Vesa Rantanen	1975	572/2001, 26 v	100
Antti Kalliomäki	1947	566/1980, 33 v	99
Aulis Reinika	1915-1998	410/1940, 25v.	92,5
Eeles Landström	1932	457/1958,26v.	90
Yrjö Helander(Helanterä)	1886-1969	364/1923, 27 v.	79
Eemeli Salomäki	1987	560/2009, 22-v.	76,5
Mikael Westö	1982	550/2008, 26 v	73,5
Aulis Kairento	1943	502/1967, 24v.	73,5
Petri Peltoniemi	1970	571/1994, 24 v.	66,5
Auvo Pehkoranta	1941	520/1976, 35 v.	65,5
Kalevan kisojen 10 parasta seiväshyppyseuraa:
Helsingin Kisa-Veikot	381,3
Tampereen Pyrintö	237
Someron Esa	180,5
Raahen Vesa	149
Virtain Urheilijat	112
Kurikan Ryhto	110,5
Kemin Kunto	100
Ylivieskan Kuula	88
Haapajärven Kiilat	81,5
Oulun Pyrintö	78,5