Urheilugaala: Kososesta Vuoden nuori urheilija, Tampereen Pyrintö Vuoden urheiluseura

Moukarinheittäjä Silja Kosonen sai Vuoden nuori urheilija -palkinnon Urheilugaalassa. Valinnan teki Urheilutoimittajain liitto.

– Tämä on ihan älyttömän suuri kunnia, Kosonen hehkutti ja jakoi kiitosta niin vanhemmilleen, seuralleen kuin valmentajalleen Jani Pihkaselle.

– Tosi suuri kunnia, kun pääsee edustamaan omaa lajiaan. Suomessa on kuitenkin paljon muitakin hyviä nuoria urheilijoita.

Kososen, 18, kesä oli loistelias. Hän heitti 19- ja 22-vuotiaiden SE:n 71,34 ja oli 19-vuotiaiden maailmantilaston ykkönen. Kosonen juhli kesällä myös naisten moukarinheiton Suomen mestaruutta Turun Kalevan kisoissa ja lajivoittoa Ruotsi-ottelussa Tampereella.

Oman menestyksen taustalla Kosonen näkee nimenomaan sinnikkyyden ja tahdon.

– Kun on voimakas tahto, se puskee hyvin eteenpäin, Kosonen kuvasi vahvuuksiaan.

Myös Kososen menestysfilosofia on selkeä.

– Noudattaa valmentajan ohjeita, pitää tavoitteet selkeänä ja muistaa miksi tätä tekee, Kosonen linjasi ajatteluaan.

Vuoden Urheilijana Urheilugaalassa palkittiin Saksan Bundesligan Bayer Leverkusenissa ja Suomen A-maajoukkuessa maalivahtina pelaava Lukas Hradecky.

Tapani Ilkalle elämänurapalkinto

Elämänurapalkinnon Urheilugaalassa sai Tapani Ilkka, joka on toiminut Suomen Urheiluliiton ja Suomen olympiakomitean puheenjohtajana ja menestynyt myös yleisurheiluvalmentajana ja monissa muissa tehtävissä urheilun parissa.

Pitkällä urallaan Ilkka toimi mm. SUL:n koulutuspäällikkönä 1971–1974 ja Suomen Urheiluopiston rehtorina (1976–2006). Ilkka on saanut professorin arvonimen saavutuksistaan urheilu- ja liikunta-alalla. Omalla aktiiviurallaan Ilkka oli 400 metrin aitajuoksija.

– Voisi sanoa, että tämä oli työvoitto, Ilkka viittasi pitkään uraansa.

Vuoden urheiluseura: Tampereen Pyrintö

Tampereen Pyrintö palkittiin Urheilugaalassa Vuoden urheiluseurana.

– Lämmin kiitos urheilijat ja toimihenkilöt ja vapaaehtoiset, jotka ovat meidän toimintaamme osallistuneet, kiitteli seuran urheilutoimenjohtaja Elisa Hakanen.

Tampereen Pyrintö on yleisseura, joka on pitkään ollut myös yksi johtavia yleisurheiluseuroja Suomessa. Seuran viime vuoden suururakka oli tiukkojen koronarajoitusten keskellä onnistuneesti järjestetty Ruotsi-ottelu.

Urheilun taustavoimana Urheilugaalassa palkittiin Pääkaupunkiseudun Urheiluakatemian Urhean toimitusjohtaja Simo Tarvonen.

VUODEN URHEILIJA -ÄÄNESTYS 2020

Sija Urheilija Pisteet Ykkössijat
1 Lukas Hradecký, jalkapallo​ 2768 132
2 Sami Välimäki, golf 2243 85
3 Miro Heiskanen, jääkiekko 1941 27
4 Valtteri Bottas, autourheilu 1709 33
5 Annimari Korte, yleisurheilu 1396 17
6 Iivo Niskanen, maastohiihto 1295 11
7 Sebastian Aho, jääkiekko 1263 10
8 Emil Ruusuvuori, tennis 1261 9
9 Aaron Kangas, yleisurheilu 1190 15
10 Kristian Pulli, yleisurheilu 1150 17
11 Glen Kamara, jalkapallo 1012 8
12 Leo-Pekka Tähti, yleisurheilu 947 9
13 Tuomas Määttä, jääpallo 841 16
14 Kaisa Mäkäräinen, ampumahiihto 761 6
15 Ida Hulkko, uinti 698 4
16 Lauri Markkanen, koripallo 108 3
17 Natalia Kuikka, jalkapallo 40 1
18 Topi Raitanen, yleisurheilu 30 0
19 Mikko Rantanen, jääkiekko 20 0
20 Teemu Pukki, jalkapallo 12 0
21 Jari Huttunen, autourheilu 10 1
Erik Tammenpää ja Arttu Mustila, e-urheilu 10 1
Robert Helenius, nyrkkeily 10 1
Emmi Peltonen, taitoluistelu 10 0
25 Kalle Rovanperä, autourheilu 9 0
Matilda Castren, golf 9 0
27 Tuukka Rask, jääkiekko 8 0
28 Niko Korhonen, pesäpallo 7 0
29 Emma Körkkö, pesäpallo 6 0
30 Tuomas Kotro, hiihtosuunnistus 3 0
Niklas Anttila, frisbeegolf 3 0
32 Benedek Olá, pöytätennis 1 0
Oskari Muhonen, purjehdus 1 0

(Lähde: Urheilutoimittajain liitto)

Katso kaikki palkitut täältä

Kuva: Urheilugaala/Janina Pitkänen