Tuulisella Karhulan urheilukentällä rikottiin 1 tunnin 24 minuutin aikana neljä Suomen ennätystä. Lajeina olivat miesten 3×3000 metrin kävely, 19-vuotiaiden miesten 4×100 metrin aitajuoksu, 19-vuotiaiden naisten 4×100 metrin aitajuoksu ja 17-vuotiaiden tyttöjen 4×100 metrin aitajuoksu.
Ennätysmurskajaisia ei estänyt edes erittäin tuulinen sää. Ilmatieteen laitoksen mukaan tuulen voimakkuus kilpailuiden aikana oli kahdeksan metriä sekunnissa, puuskissa jopa 15 metriä sekunnissa.
Kuivasjärven Aura rikkoi 19-vuotiaiden naisten Suomen ennätyksen
Oululainen Kuivasjärven Aura voitti lauantaina vakuuttavasti 19-vuotiaiden naisten 4×100 metriä ja sunnuntaina ylivoimaisesti 4×100 metrin aitajuoksun.
Auran voittoaika 56,18 on samalla uusi Suomen ennätys. Kankaanpään seudun leiskun entinen ennätys vuodelta 2003 parani 0,06 sekuntia.
SE-joukkueessa juoksivat pika-aituri Sonja Stång, 800 metrin juoksija Ronja Koskela, kolmiloikkaaja Ella Nisula ja vasta 14-vuotias pikajuoksija Aino Vuorjoki. Kaikki neljä ovat myös oman ikäluokkansa oman päälajinsa henkilökohtaisia Suomen mestareita.
– Tämä on läheinen porukka, aina on treenattu yhdessä ja tsempataan toisiamme. Sillä meiningillä lähdettiin, että vaikka aitojen läpi mennään, kunhan ei kosketa kädellä aitaan, kertoi Stång.
– Tämä oli minulle vähän yllätys, mutta kyllä se oli tavoitekin, sanoi joukkueen kuopus Vuorjoki.
Muut joukkueet kävivät tasaisen kamppailun muista mitaleista. Toiseksi sijoittunut Lappeenrannan Urheilu-Miehet hävisi Auralle 2,47 sekuntia. Kolmas oli Savonlinnan Riento.
Tampereen Pyrintö rikkoi 17-vuotiaiden tyttöjen Suomen ennätyksen
Naisten aitajuoksuboomi yltyy yhä. Molemmissa 4×100 metrin aitajuoksuviesteissä parannettiin Suomen ennätystä. Tampereen Pyrinnön 17-vuotiaat tytöt murskasivat Lappeenrannan Urheilu-Miehien viimevuotisen SE:n 57,33 lähes sekunnin erolla. 17-vuotiaiden uusi SE kirjataan 56,35.
SE-joukkueessa juoksivat Saga Vanninen, Vilma Itälinna, Anni Nurminen ja Vilma Väliharju, joista kaikki Nurmista lukuunottamatta kuuluivat myös lauantaina 4×100 metriä voittaneeseen Pyrinnön joukkueeseen.
Erinomaiset tulokset aivan entisen SE:n tuntumaan aitoivat myös Helsingin IFK ja Jyväskylän Kenttäurheilijat ajoin 57,51 ja 57,80.
JKU rikkoi 17-vuotiaiden poikien Suomen ennätyksen
Ennätysmurskajaiset jatkuivat 19-vuotiaiden miesten 4×100 metrin aitajuoksussa, missä rikottiin jo neljäs Suomen ennätys vain 1 tunnin 24 minuutin sisään. Jyväskylän Kenttäurheilijat paransi saman seuran nimissä ollutta kolme vuotta vanhaa SE:tä kaksi sekunnin sadasosaa aikaan 52,62.
JKU:n ennätysjoukkueessa aitoivat Juho Koivisto, Lassi Nalkki, Joonas Lapinkero ja Veeti Lettojärvi.
– Ennen juoksua vähän puhuttiin, että SE on mahdollinen. Kaikki ovat hyviä aitojia ja tämä on kova porukka, sanoi ankkuri Lettojärvi.
– Joonas (Lapinkero) kolautti vähän aitaan, mutta sai pidettyä juoksun kasassa. Oma osuus oli helppo, vaikka myötätuuli meinasi vähän painaa aitavälit tiheäksi, Lettojärvi jatkoi.
Muista mitaleista käytiin armoton taistelu, missä Tampereen Pyrintö oli toinen ajalla 53,49, Alavieskan Viri toinen täsmälleen samalla ajalla ja Lappeenrannan Urheilu-Miehet neljäs yhden ainoan sadasosasekunnin hävinneenä.
Kolme Peltolaa voitti toisen mestaruutensa
19-vuotiaiden miesten 4×100 metrin aitajuoksuviestin voitti myös Jyväskylän Kenttäurheilijat ajalla 54,46. Tässä ikäluokassa kilpaillaan kolme tuumaa korkeammin aidoin, kuin 17-vuotiaiden poikien viestissä.
Mestarijoukkueessa juoksivat Juuso, Kristian ja Arttu Peltola, jotka kuuluivat myös lauantaina 19-vuotiaiden 4×100 metriä voittaneeseen JKU:n joukkueeseen. Toisen osuuden aitoi heidän lisäkseen Dani Lirkki.
Toiseksi aitoi Tampereen Pyrintö ajalla 55,29 ja kolmanneksi B-erän ajalla 55,92 voittanut Pietarsaaren Drott.