Kähärä ylitti kolmannellaan 180 ja nappasi timantin – Tuloskatsaus 4.7.

Timantti oli sentistä kiinni  Sastamalan timanttikisoissa. Mikkelin Jessica Kähärä floppasi kolmannellaan 180 ja niiasi itselleen arvokkaan timantin.

Tampereen Pyrinnön Daniel Kosonen ylitti helposti 210, mutta oikukkaassa tuulessa  213 korkeammalle nostettu rima ei pysynyt kannattimilla. Yrityksistä toinen oli  niin sanotusti millistä kiinni. Onnistunut yritys oli tiennyt timantin matkaamista Kososen kaappiin.

Kähärä hyppäsi vuosi sitten hallissa 190, ulkorataennätys on 187  parin vuoden takaa. Sastaman tulokseen Jyväskylässä asuva hyppääjä oli  kehno sää huomioiden varsin tyytyväinen.

– Ponnistavan eli oikean jalan nilkka teipattiin. Tästä johtuen kaarrejuoksu oli varovaista. Jalassa ei ole mitään pahempaa. Odotan hyvää tulosta jo keskiviikkona Jyväskylässä, sympaattinen Kähärä kertaili.

Miesten korkeuden kärkimies Tampereen Pyrinnön Daniel Kososen teki loistavan hypyn 207:stä,  voittotuloksen hän meni kohtuullisesti.

– Kun voitto varmistui, en ehkä keskittynyt enää kunnolla. Vaihteleva tuuli vaikutti vauhtiin ja ainakin ponnistus ajautui liian lähellä. Vielä on hypyissäni epätasaisuutta, Kosonen analysoi.

Thureson urakoi 100 ja 400 metriä

Turun Toverien Milja Thureson urakoi pikamatkoilla. Ensin tuli 100 metrin voitto ajalla 12,03 ja siitä vajaa puoli tuntia ratakierros kulki takasuoran vastaisesta huolimatta 55.56.

– Olen Miljan juoksuihin enemmän kuin tyytyväinen. Tuossa tuulessa ja vielä sataselta lyhyen palautumisen jälkeen  400 metrin aika oli lupauksia antava. Pieni alkava rasitusmurtuma jalkaterässä on aavistuksen haitaksi, mutta ei aiheuta sen suurempaa ongelmaa. Tästä on hyvä jatkaa seuraaviin kilpailuihin, valmentaja-isä Vesa Thureson jutteli Sastamalan tuulessa.

Vänttinen: Seuraavaksi alle 48 sekuntia

Kisojen kenties onnellisin mies oli 400 metrin voittaja Christian Vänttinen, joka kiri ykköseksi ennätysajallaan 48,37. Naantalin Löylyn varttimailerin ennätys parani toista sekuntia.

– Tässä kelissä aika oli  kieltämättä miellyttävä yllätys. Seuraava tavoite on rypistää ratakierros alle 48 sekuntia, Vänttinen iloitsi.

Järjestävä seura Vammalan seudun Voima organisoi hyvät kisat. Osanottajia oli  ilahduttavan paljon. Naisten satasella viisi alkuerää, ratakierroksella paria täyttä erää ja mukavasti korkeushypyissä ja naisten pituudessa.

Näillä on kysyntää

(Jarmo Hakanen.)

YLEISURHEILUKATSAUS 4.7.

JUVA 4.7.2020 Matin karnevaalit

Miehet,

Kuula: 1) Jussi Tukeva 33 JalasjJa 14,80.

Keihäs: 1) Topi Julkunen JuvanU 67,97, 2) Panu Auvinen JuvanU 65,80.

Naiset,

Kuula: 1) Henna Sallinen SavRi 14,12.

Keihäs: 1) Heli Pynnönen HankasHa 45,36.

LIETO 4.7.2020 Tarvasjoen kilpailut

Miehet,

Moukari (6 kg): 1) Kimi Rinnekari NurmijYU 60,36, 2) Santtu Ketomäki NurmijYU 55,92.

Moukari (5 kg): 1) Mikko Huhta 16 NurmijYU 58,72.

Kuula (4 kg): 1) Aatu Kangasniemi 14 NurmijYU 73,25 (14-v. 2. paras tulos – SE 73,47 Kangasniemi 28.6. Nastola), 2) Reko Tuominen 15 TarvasjU 62,83.

Naiset,

Moukari: 1) Tahiti Ojansivu TuUL 50,74.

Moukari (3 kg): 1) Marika Virtanen 17 SomEsa 58,72, 2) Ellen Uschanow 15 RaisKu 55,90.

Moukari (2,5 kg): 1) Venla Kärhä 13 SomEsa 50,09, 2) Pinja Kärhä 13 SomEsa 49,50 … 4) Lumina Uschanow 11 RaisKu 32,41, 5) Senja Kärhä 10 SomEsa 26,96.

OULU 4.7.2020 Heinäpään heittokilpailut

Pojat,

Kiekko (750 g): 1) Onni Kukkonen 13 OP 51,28.

Moukari (3 kg): 1) Onni Kukkonen 13 OP 66,00 (13-v. ka-2).

Tytöt,

Moukari (3 kg): 1) Anna-Kaisa Sihvonen 17 OP 56,45.

PIETARSAARI 4.7.2020 Moniotteluiden Österbottenin junnumestaruuskilpailut

Tytöt,

4-ottelu (60 m aj 76,2 cm aidoin, pituus, 2,5 kg kuula, 800 m): 1) Livia Kähtävä 12 AlavVi 1605 (10,84/-2,3, 474, 10,46, 2.53,51).

PIHTIPUDAS 4.7.2020 Tuiskun kilpailut

Miehet,

Kuula: 1) Matti Kahilainen PihtipTu 14,87.

ROVANIEMI, Saarenkylä 4.7.2020 Lapin leiskautukset

Miehet,

3-loikka: 1) Aleksi Huotari 18 PohjanKo 13,75.

Naiset,

200 m (0,8 m/s): 1) Emma Mäkikallio 18 PohjanKo 24,84 (ent. ennätys 25,58).

3-loikka: 1) Ella Nisula KuivasjAu 12,58, 2) Maria Peura TervolTe 11,54.

SASTAMALA 4.7.2020 Vammalan Timanttikisat

Miehet,

100 m (1,0 m/s): 1) Arttu Peltola 18 JKU 10,86 (ae. 10,93/-1,3), 2) Jesse Väyrynen JKU 10,91, 3) Joel Turkka 18 TP 11,23 (ae. 11,13/-1,3), 4) Juho Haapala 18 MasKa 11,25 (ae. 11,22/-2,8) … Christian Vänttinen NaantLö ei osallistunut finaaliin (ae. 11,21/-2,8). – Alkuerissä: 12) Eemil Porvari 17 HartVo 11,61/-1,3.

400 m: 1) Vänttinen 48,37 (ent. ennätys 49,33), 2) Pietari Valoranta JKU 49,38, 3) Elias Jrad KU-58 49,50, 4) Turkka 49,93, 5) Heikki Äijälä NouSu 49,98, 6) Nuutti Kokko 18 TuUL 50,36, 7) Elias Tuominen NaantLö 50,86, 8-9) Porvari 50,93 (B-erän voittaja).

800 m: 1) Atte Nevala 18 KU-58 1.56,48, 2) Olli Ahlgren LA 1.57,09, 3) Joni Virkkala GamlakarlIF 1.57,27.

Korkeus: 1) Daniel Kosonen TP 210, 2) Arttu Mattila ÄänekU 204, 3) Ville Eikkula TP 195, 4) Matias Mustonen LempKi 195, 5) Ville Waher TuUL 195, 6) Artturi Tiipiö TeuvRi 195, 7) Valtteri Mattila ÄänekU 190.

Kuula (6 kg): 1) Miikka Oinonen VammSV 16,49.

Keihäs: 1) Jere Salo LauttakLu 68,32, 2) Sami Reunanen VammSV 68,14, 3) Leevi Uusitalo RaisKu 68,08, 4) Henri-Jussi Kurvinen VehmaistU 65,49, 5) Taneli Juutinen KuopRe 65,16.

Keihäs (700 g): 1) Lauri Wuorenrinne 17 IFRaseb 60,96.

Naiset,

100 m (0,8): 1) Milja Thureson TuTo 12,03, 2) Merituuli Jääskeläinen LUM 12,27, 3) Sofia Järvelin AlavuU 12,28, 4) Emma Tainio 17 PaimU 12,37, 5) Vilma Väliharju 16 TP 12,42 … Hilma Kinnunen 15 JKU ei osallistunut finaaliin (ae. 12,59/1,4). – Alkuerissä: 12) Emma Koistinen JKU 12,81/-1,6 (100 m aj SM-3 2016 & 400 m aj SM-3 2017).

400 m: 1) Thureson 55,56, 2) Alisa Aalto TP 56,30, 3) Inka Pöyry 16 HIFK 56,61, 4) Martta Rautala VU 56,80, 5) Veera Perälä SeinäjSU 57,82, 6) Veera Mattila VammSV 58,03, 7) Helmi Vuorimaa LA 58,67 (B-erän voittaja).

800 m: 1) Marika Aarnio TuWe 2.15,89, 2) Saana Lappalainen 15 SeinäjSU 2.16,58, 3) Sunna Penttinen TuUL 2.17,29, 4) Ella Koskiniemi EspTa 2.17,39, 5) Pinja Kotinurmi 18 LA 2.19,44.

Korkeus: 1) Jessica Kähärä MiKV 180, 2) Saga Vanninen 17 TP 173, 3) Venla Pulkkinen LA 173, 4) Gabriela Kosonen JKU 165. – Kähärä (169-o, 173-o, 176-xo, 180-xxo. 183-xxx)

Pituus: 1) Henriikka Aaltonen VaasVa 587, 2) Paula Vihtalahti NoormNo 585, 3) Nea Lento 18 TP 583, 4) Pinja Hirvilahti JKU 569 … 15) Gia Reinholm JKU 422, Oona Nieminen JKU ilman tulosta.

Kuula: 1) Kaisa Kymäläinen OrivPo 15,18, 2) Suvi Helin 35 TP 13,75. – Ikätasoitus: Helin 14,26.

Keihäs (500 g): 1) Siiri Elomaa 17 TP 51,49, 2) Vanninen 40,94.

Keihäs (400 g): 1) Ella Kause 13 PoYU 43,40.

SIILINJÄRVI 4.7.2020 Ahmon urheilukentän avajaiskilpailut

Miehet,

1500 m: 1) Juho Ylinen JKU 4.03,83.

Kuula: 1) Lauri Lindqvist SiilinjPo 15,64.

Keihäs (700 g): 1) Aku Parviainen 17 TuupovU 72,91.

Naiset,

600 m: 1) Jenni Kivioja 33 IisVi 1.32,33 (30-v. SE, ent. 1.33,35 Kivioja -19).

1500 m: 1) Sini Karjalainen 16 IisVi 4.47,79, 2) Pinja Laasanen 15 SiilinjPo 4.54,73.

Korkeus: 1) Laura Rautanen 32 VilpVe 180.

Kuula: 1) Senja Mäkitörmä VarpaisjVi 16,25, 2) Eveliina Rouvali KuopRe 16,18, 3) Tiia Tirkkonen KeitKu 12,76.

Kuula (2 kg): 1) Emilia Jauhiainen 11 KiuruvU 11,60.

Keihäs (500 g): 1) Varpu-Sofia Heinonen 17 JKU 46,60.

SOMERO 4.7.2020 Esan seiväskilpailut

Miehet,

Seiväs: 1) Tommi Holttinen SomEsa 530, Eetu Turakainen TuUL ilman tulosta (485), Matti Hyyppä EspTa ilman tulosta (470). – Holttinen (530-xo, 550-xxx).