Tokion olympiakisat on kesän pääkilpailu. Sen ehdoilla tehdään kaikki. Minulle ne ovat todennäköisesti uran viimeiset olympiakisat ainakin urheilijana, Antti Ruuskanen totesi Helsingissä, missä hän kävi tapaamassa uuden seuransa Viipurin Urheilijoiden junioreita.
Ruuskasen, 35, mukaan harjoittelu on edennyt hyvin lokakuussa tukijalan polveen tehdyn tähystysleikkauksen jälkeen. Myös Dohan MM-kilpailujen karvas pettymys on sulateltu.
– Kauden aloitus meni viime vuonna suunnitelmien mukaan. Heti tuli 85-metrinen. Tiesin, että olen kunnossa, mutta kauden tärkeimmällä hetkellä Dohassa tuli epäonnistuminen. Siinä mentiin vähäksi aikaa aika syvälle pottukuoppaan, Ruuskanen tunnustaa.
MM-kilpailujen viimeistelyleiri oli Ruuskasen mukaan yksi uran parhaista, mutta MM-karsinnassa tukijalka oli ”pumpulia” ja Ruuskasen taival päättyi ensi kertaa arvokisoissa karsintaan.
– Se pisti miettimään, mikä on syy. Selvisi, että se on tukijalan polven hermotuksessa. Polvi putsattiin, sieltä otettiin rustopaloja polvilumpion välistä, Ruuskanen kertaa.
Leikkauksen jälkeen harjoittelussa on pikkuhiljaa palattu normitasolle.
– Fyysiset ominaisuudet ovat siellä missä ne ovat olleetkin. Heittäminen alkoi joulukuussa. Olkapääleikkauksen ansiosta olen pystynyt heittämään ylipainoista keihästä ja hakemaan lajivoimaa paremmin kuin vuosiin, Ruuskanen viittaa muutaman vuoden takaiseen olkapääoperaatioon.
”Terohan pääsi nyt kesälaitumille”
Olympiakesään Ruuskanen valmistautuu kotimaassa aina kevääseen asti.
– Alku- ja keskitalven pysyn Suomessa. Toukokuussa lähden harjoitusleirille. Kilpailemisen aloitan leirin jälkeen. Kisoja ei ole lyöty lukkoon. Haluan ensin varmistaa, että jalan hermotus toimii hyvin harjoituksissa, Ruuskanen sanoo.
Mahdollisuuksiaan onnistua ensin kesän arvokilpailuissa Ruuskanen ei epäile.
– Kohti unelmaa ollaan menossa. Tuskin olisin tässä puhumassa, jos en itse urheilijana uskoisi, että minulla on vielä mahdollisuuksia pärjätä olympiakisoissa, Ruuskanen sanoo.
Kokenut heittäjä tunnustaa, että pitkäaikaisen kilpakumppanin Tero Pitkämäen sekä pitkään samoissa maajoukkueissa urheilleen David Söderbergin lopettamispäätökset koskettivat.
– Tulihan siitä vähän haikea olo, kun on tullut leireiltyä molempien kanssa ja Teron kanssa on tietysti kilpailtu paljon yhdessä. Tero on aina ollut minulle sellainen esimerkkiheittäjä. Toki olen myös iloinen hänen puolestaan. Terohan pääsi nyt kesälaitumille, Ruuskanen veistelee.
”Valmentajille pitää saada arvostusta”
Miten oma uran Tokion olympiakisojen ja Pariisin EM-kilpailujen jälkeen jatkuu, sitä Ruuskanen sanoi miettivänsä kauden päätteeksi.
– Katsotaan jatkuuko ura vuodella vai miten. Se nähdään syksyllä, kun kausi on paketissa, tiedetään mikä on terveystila ja miltä miehestä tuntuu, Ruuskanen sanoi.
Mitä hän oman uransa jälkeen tekee, kiinnostaisiko valmentajuus, siihen liikunta-alan koulutuksen saanut heittäjä ei ota kantaa. Keskusteluun valmentajien asemasta Ruuskasella on kuitenkin selkeä kanta.
– Valmentajille pitää saada arvostusta ja ennen kaikkea tukea, kuten minun entinen valmentajani Jarmo Hirvonen on tuonut esiin, Ruuskanen sanoi.
– On tärkeää, että urheilija ja valmentaja pystyvät tekemään yhteistyötä. He eivät kuitenkaan ole aviopari, niin että heillä olisi sama luottokortti. Suomessa ammattimainen valmentajuus yksilölajeissa ei ole kovin helposti mahdollista. Siihen toivoisi jotakin muutosta.
”Jospa Ruuskanen toisi vaikka vähän säväkkyyttä”
Helsingin Liikuntamyllyssä Ruuskasen ympärille muodostui nopeasti jono, kun ex-Euroopan mestari ja olympiamitalisti alkoi jakaa nimikirjoituksia uuden seuransa Viipurin Urheilijoiden nuorille.
– Tämä on iso seura, jospa Ruuskanen toisi vaikka vähän säväkyyttä ja innokkuutta seuran junioripuolelle, Ruuskanen itse tuumi.