Kähärä ponnisti kaksi EM-finaalia lauantaille, Purola jäi täpärästi finaalista: ”Kunto on tulossa”, Valtaselta loistoheitto

Jessica Kähärä ponnisti kolmiloikan ja korkeushypyn finaalipaikat yleisurheilun 19-vuotiaiden EM-kisojen avauspäivänä Ruotsin Boråsissa.

Lauantaina edessä on tiukempi urakka, kun lajien finaalit alkavat noin kahden tunnin erolla toisistaan.

– Vähän tiukka se aikataulu on, jos korkeushyppy venyy, mutta toivottavasti se onnistuu, Kähärä tuumi.

Rajun flunssan kourista nousukuntoon päässyt pikajuoksija Samuel Purola putosi torstaina täpärästi 100 metrin finaalista juostuaan välierissä 10,53. Finaaliin vaadittiin sadasosan parempi aika. Julia Valtanen meni keihäänheiton finaaliin kauden parhaallaan 53,21, joka toi karsinnassa viidennen sijan.

Kähärä: Muutettiin vähän vauhdin rytmitystä

Kähärä ponnisti torstaina aamupäivällä kolmiloikan karsinnassa kahdeksanneksi ensimmäisen kierroksen  12,88 kantaneella hypyllä. Sen jälkeen vire heikkeni.

– Voi olla, että verryttely oli siinä vähän turhan raskas. Siksi en verkannut korkeuteen oikeastaan ollenkaan ja hyppääminen tuntui hyvältä, Kähärä sanoi.

Korkeushypyn karsinnassa Kähärä meni 181, joka ylittyi toisella. Karsintaraja oli 183, mutta sitä ei tarvinnut yrittää, kun kisa päättyi 181:een, jonka meni 11 hyppääjä. Heidän lisäkseen mukaan mahtui yksi 178:n ylittäjä.

– Muutettiin hieman vauhdin rytmitystä. Otettiin lähtöä rauhallisemmaksi, ja sain sillä hyvin hypyt nousemaan. Varsinkin alemmista korkeuksista tuli hyviä hyppyjä, Kähärä kertaili karsintaa.

Karsinnan kärkipaikan jakoivat kisan tilastosuosikki, kaksi metriä tällä kaudella ylittänyt Ukrainan Jaroslava Mahutshih ja venäläinen Adelina Halikova.

Kolmiloikkakarsinnan voitti kisan tilastokärki, Bulgarian Aleksandra Nacheva, joka venytti avaushypyllään 13,76.

Purola: Kunto on tulossa, nyt ei vaan vielä jaksanut

Samuel Purola on rankan flunssan jäljiltä nousukunnossa, mutta Boråsissa 100 metrin finaalipaikka jäi sadasosan päähän. Purola juoksi välierissä 10,53 ja oli ensimmäinen finaalista pudonnut. Alkueristä hän juoksi vaivatta jatkoon ajalla 10,79.

– Ei oikein löytynyt hermotusta. Olin väsynyt, Purola totesi välierän jälkeen.

Purolan mukaan alkuerissä oli vielä terävä olo, mutta illan välieriin ei löytynyt terävyyttä. Hiljattain podettu flunssa piti juoksijan viikon petipotilaana ja jarrutti sen jälkeen harjoittelua vielä viikon verran.

– Osasin odottaa, että näin käy. Oli iso arvoitus, että miten juoksu kulkee. Alkuerissä tuntui kuitenkin hyvältä, joten tämä oli sikäli positiivinen kisa, että näin väläyksiä siitä, että kunto on tulossa, Purola sanoi.

Parasta vauhtia välierissä piti kisan tilastosuosikki britti Jeremiah Azu ajalla 10,37. Välierät juostiin hieman reilun metrin sekunnissa puhaltaneeseen myötätuuleen.

Valtanen: Ärsytti, kun tulokset alkoivat nelosella

Julia Valtanen jysäytti keihäänheiton karsinnan toisella heitolla kauden ylivoimaisesti pisimmän heittonsa. Se kantoi 53,21 ja ylitti karsintarajan reilulla metrillä. Valtasen ennätys on toissa vuonna heitetty 53,41.

– Yritin tehdä mitä valmentaja sanoi, ja nostaa keihään perää ylös, mutta ei se onnistunut, mutta halusin heittää sen 50 metriä. Tänä vuonna on ärsyttänyt niin paljon, kun kisoissa tulokset alkavat nelosella, Valtanen tuumi.

Valtasen mukaan kuluvan kesän tuloksissa on näkynyt totuttelu vauhtijuoksuun tehtyihin muutoksiin ja viime kesän kyynärpäävaivakin on käynyt mielessä.

– Uskon, että pystyn nyt heittämään sen 50 metriä finaalissakin, Valtanen sanoi.

Valtasella on runsaasti aikaa valmistautua finaaliin, sillä se kilpaillaan vasta sunnuntaina.

Pölkky saa heittää karsinnan uudelleen

Sofia Pölkky heitti karsinnassa 49,68, mutta ei mahtunut finaaliin, jonne vaadittiin 51,16. Hän saa kuitenkin heittää karsinnan uudelleen perjantaina seitsenottelun keihäänheiton yhteydessä, koska hänen keihästään ei tuotu karsintakilpailuun.

– Aluksi sitä ei ollut siellä ollenkaan. Sitten se tuotiin niin, että ehdin heittää sillä yhden verryttelyheiton, sitten se vietiin pois. Se vei pasmat sekaisin,  Pölkky harmitteli.

Ongelmista huolimatta karsinta oli Pölkyn kesän toiseksi paras kisa. Paremmin hän on heittänyt vain kesäkuun lopussa Pihtiputaalla, jossa syntyi oma ennätys 50,62.

Minna Hollanti oli karsinnassa 16:s heitettyään 49,70.

– Nivusen kanssa on ollut ongelmaa. Se haittasi tekemistä. Kaksi ensimmäistä heittoa olivat teknisesti huonompia, kolmannessa oli ideaa, Hollanti muisteli parasta heittoaan.

Karsinnan voitti Saksan Julia Ulbricht ennätyksellään 55,55. Karsintarajan 52 metriä ylitti 10 heittäjää.

Hanski ennätysvauhdissa 200 metrillä

Janette Hanski kokosi seitsenottelun avauspäivänä 3101 pistettä ja on 17:s. Hän juoksi 100 metrin aidat 14,70, ylitti korkeushypyssä 157, työnsi kuulaa 12,92 ja juoksi 200 metrillä ennätyksensä 26,01.

— Kaikkiaan tämän on ollut hienoin kokemukseni tähän asti, Hanski tuumi arvokisaurakastaan.

– Aitajuoksussa vastatuuli oli vähän myrkkyä, korkeudessa olen vaihtanut ponnistavaa jalkaa ja nyt 160 jäi harmittavan lähelle. Kuula oli pettymys, mutta 200 metriä meni omalla tasolla ja oli vielä niukasti ennätys, Hanski sanoi.

tuloksia