Meneillään on hieno urheiluvuosi. Suomalaiset huippu-urheilijat ovat tänä vuonna voittaneet aikuisten sarjojen EM- , MM- ja Olympiakisoissa 236 mitalia, joista 13 on tullut olympialajeissa. Kun vuotta on jäljellä vielä 2 kuukautta, voidaan tämän vuoden saldon todeta olevan viimeisen 10 vuoden katsannossa ylempää keskitasoa. Vuodesta 2005 alkaen Suomen vuosittainen EM-, MM- ja Olympiakisojen mitalisaalis on ollut 180 – 280 mitalia, ja olympialajien mitalimääräkin on vaihdellut 8:n ja 21:n välillä.
Tämän vuoden hyvästä kokonaissaldosta huolimatta Rio de Janeiron kesäolympialaisten yhteen pronssiin jäänyt mitalisaalis on kirvoittanut kiivasta keskustelua suomalaisen huippu-urheilun tilasta. Keskustelussa esille ovat ryöpsähtäneet toistuvasti samat väitteet; Se että Olympiakomitealla ei ollut Riossa mitalitavoitetta, se että Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikkö keskittyy liikaa fiilikseen ja ilmapiirin luomiseen ja se, että vuonna 2012 aloitettu Huippu-urheilun muutos ei ole tuottanut toivottua tulosta.
Kovat tavoitteet nyt ja tulevaisuudessa
Väitteet siitä, että olympiajoukkueella tai suomalaisella huippu-urheilulla ei olisi mitalitavoitteita, ovat tietenkin pelkkää tahallista provosointia tai asiantuntematonta ymmärtämättömyyttä. Tänä vuonna voitetuista 236 mitalista jokainen on ollut suomalaisen huippu-urheiluverkoston, Huippu-urheiluyksikön, Olympiakomitean ja lajiliittojen tavoitteena. Ilman muuta haluamme voittaa jokaisen voitettavissa olevan mitalin. Mutta järjestelmän tehtävänä ei ole määritellä tavoitteita urheilijoiden puolesta.
Urheilijat ja valmentajat asettavat mitalitavoitteet. Järjestelmä, kuten lajiliitot, Olympiakomitea ja Huippu-urheiluyksikkö, tukevat noiden tavoitteiden toteutumista. Kehittymisen alustoina toimivat seurat, urheiluakatemiat ja valmennuskeskukset.
On täysin absurdi ajatus, että menestyksen kannalta olisi mitään merkitystä sillä, että jokin komitea tai liitto tai järjestö kertoo pari viikkoa ennen kisoja, montaako mitalia suomalaiset urheilijat tavoittelevat. Se ei edistä mitalien voittamista millään tavoin, eikä se myöskään edistä urheilija keskiössä –ajattelu- ja toimintatapaa. Tavoitteet asetetaan huomattavasti pidemmälle aikavälille ja laajempiin kokonaisuuksiin kuin yksittäisiin kisoihin ja niiden mitalimääriin.
Eikö mitaleilla sitten ole väliä? Ilman muuta on! Voin todeta jo nyt, että seuraavissa talviolympialaisissa PyeongChangissa 2018 ja seuraavissa kesäolympialaisissa Tokiossa 2020 Suomen olympiajoukkueen ja Huippu-urheiluyksikön tavoitteena on auttaa urheilijoita voittamaan jokainen niistä mitaleista, jotka urheilijat asettavat tavoitteekseen. Teemme kaikkemme tukeaksemme urheilijoita heidän pyrkimyksissään ja mittaamme onnistumistamme monella tavalla, joista tärkein on urheilijoiden antama palaute siitä, millaiseksi he kokevat omat mahdollisuutensa tavoitteidensa saavuttamiseen.
Rion olympiajoukkueen urheilijoille suunnattu palautekysely kertoo, että urheilijoiden kokemukset saamastaan tuesta ovat tällä hetkellä hyvällä tasolla. Kysyttäessä urheilijoiden valmistautumismahdollisuuksista ja valmiudesta huipputuloksiin Riossa asteikolla 1-5, muodostui olympiajoukkueen jäsenten palautearvosanojen keskiarvoksi lukema 4,00. Vaikka lukema on korkea, jäi yksittäisten urheilijoiden kohdalla myös selvästi varaa kehittää ja parantaa sitä tapaa, jolla Huippu-urheiluyksikkö ja koko suomalainen huippu-urheiluverkosto tukee urheilijoita ja heidän valmentautumisprosessejaan.
Palautekyselyssä nousi myös esiin hyvin moninaisia syitä, miksi osa urheilijoista ei yltänyt tavoitteisiinsa. Joihinkin näistä syistä voidaan järjestelmän toimesta puuttua, osaan ratkaisut löytyvät muualta kuin urheilun sisäisistä mekanismeista. Mitalien voittaminen tai voittamatta jääminen on siis hyvin monisyinen prosessi, jossa vastuuta tuloksesta kantavat urheilijat, valmentajat, managerit, taustatiimit, lajiliitot, Olympiakomitea ja koko suomalainen huippu-urheiluverkosto.
Tehdäänkö parempaa tulosta hyvässä vai huonossa ilmapiirissä?
Ilmapiirin ympärillä käyty keskustelu on julkisuudessa saanut lähes koomisia piirteitä. On väitetty, että ”hyvä fiilis” olisi ollut olympiajoukkueen ainoa tavoite Riossa, tai että hyvän ilmapiirin luominen olisi Huippu-urheiluyksikön ainoa tavoite. Näin ei tietenkään ole. Suomalaisen huippu-urheilun strategiset tavoitteet ovat kansainvälinen menestys, arvostuksen lisääminen ja osaamisen kasvattaminen. Näihin kaikkiin liittyy useita mitattavissa olevia alatavoitteita, joihin tähtäävä menestyssuunnitelma on rakennettu yhteistyössä lajiliittojen ja koko huippu-urheiluverkoston kesken.
Ilmapiirin rakentaminen ei ole pelkkää hengenluontia tai juhlapuheita. Kyseessä on monisäikeinen toimintaympäristön rakennusprosessi, jossa urheilija ja päivittäinen valmentautuminen ovat jatkuvasti keskiössä. Ilmapiiriä parantavat niin toimintatavat kuin konkreettiset asiatkin. Avoimuus, ilo ja keskinäinen kunnioitus ovat hyviä lähtökohtia, mutta ne eivät yksinään johda mihinkään, jos harjoitteluolosuhteet tai taloudelliset resurssit estävät päivittäisen erinomaisuuteen pyrkimisen. Ilmapiiriä rakennetaan siis myös konkreettisilla teoilla, kuten resursseja suuntaamalla ja olosuhteita parantamalla, ja nämä vaikuttavat merkittävällä tavoin urheilijoiden mahdollisuuteen tehdä huipputulosta.
Muutoksen teemme me kaikki
Tällä palstalla mm. Kisakallion urheiluopiston rehtori Asko Härkönen on aiemmin esittänyt pohdiskelua suomalaisen huippu-urheilun tilasta. Asko peräänkuulutti syvempää analyysiä siitä, missä onnistuttiin ja mikä meni pieleen Riossa, ja kuinka Huippu-urheiluyksikön toiminta on onnistunut ensimmäisen olympiadinsa aikana. Samanlaista analyysia ovat muutkin tahot toivoneet.
Tällä hetkellä meneillään on erittäin kattava suomalaisen huippu-urheilutoiminnan arviointi, johon kuuluu Huippu-urheiluyksikön sisäinen ja ulkoinen arviointi. Arvioinnin tulokset valmistuvat joulukuussa. Tulokset esitellään koko suomalaiselle huippu-urheiluverkostolle ja silloin on erinomainen aika käydä perusteellista ja avointa keskustelua arvioinnin pohjalta.
Vuoden 2017 alussa toimintansa aloittavassa uudessa Olympiakomiteassa keihäänkärkinä on kaksi strategista toiminnan aluetta; Liikkeen lisääminen ja menestyvä huippu-urheilu. Suomalaisen huippu-urheiluverkoston toimintaa johtaa ja koordinoi jatkossakin Huippu-urheiluyksikkö, mutta maamme huippu-urheilun menestyksen kääntäminen jatkuvasti nousevalle käyrälle on meidän kaikkien vastuulla.
Ei ole olemassa mitään kasvotonta ylärakennetta, järjestöä, komiteaa, organisaatiota tai yksikköä, joka hoitaa homman suomalaisten urheilijoiden, valmentajien, seurojen ja urheilun parissa toimivien ihmisten puolesta. Suomalainen huippu-urheilu ei ole mitään muuta kuin sinä ja minä, kaikki me kentällä toimivat ihmiset, meidän urheilukaverimme, meidän sinivalkoinen joukkueemme. Muutoksen teemme me kaikki yhdessä.
Osaaminen ja arvostus tulevaisuuden haasteina
Muutoksen keskeisinä menestystekijöinä ovat osaamisen rakentaminen ja arvostuksen kasvattaminen. Näissä mahdollisuudet ovat loputtomat, jos pystymme toimimaan yhdessä. Yhteistyön taustalla on jatkuvan kehittymisen periaate ja oppiminen jokaisena päivänä. Kun verkosto vahvistuu yhdessä, heijastuu vaikkapa valmentautumisosaamisen kasvu akatemiaohjelman kautta jokaisen urheilijan tekemiseen.
Arvostuksen kasvattaminen liittyy urheilijoiden, seurojen ja liittojen mahdollisuuksiin tehdä omaa tärkeää työtään mahdollisimman hyvin niin että kaikilla toimijoilla olisi kansainvälisen vertailun kestävät olosuhteet. Viime keväänä julkaistun verkostokyselyn mukaan juuri yhteistyön, osaamisen ja arvostuksen osa-alueilla on viime vuosina liikuttu oikeaan suuntaan. Kyselyn mukaan urheilijat, valmentajat ja lajit kokevat, että suomalaisella huippu-urheiluverkostolla on nyt arvot ja tavoitteet, joihin on yhdessä sitouduttu. Olennainen kysymys on, kuinka jatkossa saavutetaan ympärillä olevan yhteiskunnan arvostus? Kuinka yhteiskunta saadaan resonoimaan sillä samalla tavalla, jolla huippu-urheilun sisäpiiri jo resonoi tälläkin hetkellä?
Yleisurheilu muutoksen eturintamassa
Kun Suomeen rakennetaan uudenlaista huippu-urheilun menestyskulttuuria, avaa se mahdollisuuksien tasa-arvon kaikille toimijoille. Kuka tahansa voi näyttää esimerkkiä omalla tekemisellään. Suomalaisen urheilun perinteikkäistä lajeista juuri yleisurheilu voi olla yksi esimerkki yhdessä tekemisen voimasta. Yleisurheilujärjestelmään viime aikoina kohdistetut muutokset osoittavat, että yleisurheilu pystyy elämään ajassa ja kehittämään omaa toimintaansa muuttuvan toimintaympäristön asettamissa ristipaineissa.
Yleisurheilu ei ole yksi laji, vaan urheilumuoto, jonka sisään mahtuu hyvin erilaisten lajien kirjo. Kestävyysjuoksu ja moukarinheitto ovat vaatimuksiltaan ja ominaispiirteiltään varsin kaukana toisistaan, mutta yleisurheilussa ne toimivat yhteisten tavoitteiden alla ja yhdessä päätettyyn suuntaan. Tämä on juuri se toimintatapa, johon suomalaisen huippu-urheilun tulee kulkea; yhdessä olemme vahvempia ja voimaannumme toisistamme.
Kansainvälisten esimerkkien pohjalta tällaisen muutoksen vaikutukset näkyvät vasta 10-15 vuoden kuluttua, mutta kun ne näkyvät, ne ovat dramaattisia. Kysymys on siitä, jaksammeko uskoa valittuun linjaan, jaksammeko kulkea yhdessä päätettyyn suuntaan riittävän pitkään ja tehdä jokaisena päivänä asioita vielä paremmin? Olemmeko mukavuusyhteiskunta, jossa bisnes jatkuu kuten ”aina on ollut tapana”, vai onko meistä heittäytymään muutokseen ja taisteluun silloinkin, kun joudumme astumaan mukavuusalueemme ulkopuolelle? Usein uuden näkeminen ja tekeminen vaatii asettamaan kyseenalaisiksi kaiken sen, mihin olemme aiemmin uskoneet. Jos pystymme tähän yhdessä, tekee se meistä menestyjiä, jotka saavuttavat niitä kaivattuja mitaleita – ja paljon muutakin.
Mika Kojonkoski
Huippu-urheiluyksikön johtaja