Hyvä mielikuvitus ja kyky pysyä ajan hermolla ovat monien muiden taitojen ohella oivia työkaluja seuran nuorisopäällikölle. Salon Vilppaan nuorisopäällikkö Minna Lamminen tietää, että nuorten kanssa yllättyy aika ajoin, vaikka olisi kuinka hyvin valmistautunut.

– Tässä ennen joulua oli yksi treeni, josta puuttuivat yhtä lukuun ottamatta kaikki pojat. Olin aivan ihmeissäni, kunnes kävi ilmi, että Youtubessa oli menossa tietokonepeli, jota kaikki seurasivat. Siis seurasivat, kun joku muu pelasi, Lamminen nauraa.

Lamminen puurtaa Vilppaan leivissä 25 viikkotyötunnin tahtia ja harjoittelee samalla tavoitteena rikkoa Amsterdamin EM-kisojen puolimaratonin tulosraja Haagissa maaliskuussa. Haasteita piisaa molemmissa rooleissa.

– Harjoittelussa on aika hyvä tilanne. Olen ollut kesästä lähtien terve. EM-tulosraja on haarukassa, jos kaikki menee hyvin, Lamminen sanoo.

Nuorisopäällikkönä Lammisella on ohjauksessa ryhmiä 6-vuotiasta 11-vuotiaisiin sekä seuran kaikki yli 13-vuotiaat kestävyysjuoksijat ja Keiju Junior juoksukoulutoiminta. Hän liikuttaa viikoittain noin 80-90 nuorta.

– Olen töissä tiistaina, torstaina ja perjantaina ja vedän ryhmät peräkkäin, Lamminen kertoo.

 

Akrobaatti vetää liikkuvuutta

Vilppaan nuorisotoiminnalla on väkevä imu. Wilma Murron ja seuran muiden nuorten menestys ja sen tuoma julkisuus houkuttelevat tulijoita kuin mesi mehiläisiä.

– Koko ajan tulee lisää lapsia, osin myös siksi, että Salossa ei mene taloudellisesti hyvin, ja yleisurheilu on halvin laji harrastaa, Lamminen sanoo.

Lammisen valmennus- ja ohjaustyön mottona on juokse, hyppää, heitä, ja aina ilon kautta. Hänellä on vankka usko monipuolisen tekemisen taikavoimaan.

– Minusta monipuolisuutta ei voi korostaa liikaa. Siksi meillä on 9-10-vuotiaiden treeneissä aina teemapäivät: on tekniikka- ja lajitaitopäivä, juoksupäivä ja keskiviikkoisin entinen akrobaatti vetää lapsille liikkuvuutta.

Monipuoliseen liikkumiseen kannustetaan seurassa muutenkin.

– Vilpas on yleisseura, jossa voi harrastaa myös kori- ja jalkapalloa, suunnistusta ja hiihtoa. Lasten mahdollisuuksia harrastaa eri lajeja ollaan juuri nyt kehittämässä edelleen seuran sisällä, Lamminen sanoo.

 

Olosuhdeongelma ratkeaa mielikuvituksella

Lammisen työn keskeiset haasteet ovat harjoituspaikkojen niukkuus ja se, että nuoret muuttavat osin jo lukiovaiheessa opiskelemaan Turkuun. Siksi seuran omien junioreiden sitouttaminen seuratyöhön ja ohjaajiksi on vaikeaa.

– Meillä on ennen kaikkea olosuhdehaaste. Salo-hallissa on vain juoksusuora. Hallissa pelataan kovalla tasolla lento- ja koripalloa, joten se on usein kiinni, Lamminen sanoo.

– Käytössä on koulujen saleja ja nuoret käyvät Turun Kupittaalla, mutta eihän lapsia voi 70 kilometriä Turkuun kuskata. Siksi lasten kanssa on oltu paljon ulkona.

Lammisen sanoo, että vanhemmat ovat ostaneet hyvin ajatuksen, että monipuolisella liikunnalla kehitetään lasten taitoja, eikä siksi aina tarvitse olla juoksuradalla.

– Lasten kanssa tehty lumihangessa tasatassuhyppyjä, leikitty hippaa ja käytetty hyväksi leikkipuistoa ja futiskenttiä. Eihän siinä ole kuin mielikuvitus rajana. Pienet lapset kehittyvät, kun heitä liikuttaa monipuolisesti.

 

Onko tässä uusi wilmamurto?

Lamminen on itse Vantaan Salamien ja KU-58:n juniorityön kasvatti. Hän kiittelee omia ohjaajiaan osaaviksi ja innostaviksi. Nyt hän hyödyntää noita kokemuksia sekä juoksu-uran opetuksia.

Kokemuksesta ja juoksumenestyksestä on apua varsinkin silloin, kun malttamattomat vanhemmat pitää saada vakuuttuneeksi, ettei lapsesta voi tietää, onko hän tuleva wilmamurto, teropitkämäki tai nooralottaneziri.

– Kovin haaste on saada vanhemmat ymmärtämään, että kun urheilukouluun tulee 6-vuotias, joka on hyvä heittämään keihästä, miksi hänen täytyy tehdä myös kaikkea muuta ja kehittää itseään monipuolisesti.

– Paljon saa puhua myös lasten fyysistä eroista. Kun lapsi ei pärjää 9-10 vuotiaana, kysytään, voitko sanoa, että tuleeko tästä yhtään mitään. Silloin kerron, kuinka itse olin tuossa iässä muita olkapäähän asti ja aina viimeinen maastojuoksussa ja kaikessa muussakin. Mutta kivaa oli ja kavereita, Lamminen sanoo.

– Minä kehotan vanhempia kannustamaan ja olemaan mukana. Se on tärkeintä, ei se tulosten vahtiminen.