Carl Lewisin Tokion MM-kisoissa 1991 juoksema sadan metrin henkilökohtainen ennätys 9,86 tai Indianapolisissa 1988 rajuun myötätuuleen (+5,2 m/s) pinkaistu 9,78 tuntuvat vaatimattomilta Usain Boltin, Johan Blaken, Asafa Powellin ja dopingpannan jälkeen uudelleen kuntoutuneen Justin Gatlinin tulosten rinnalla. Mutta oliko kaikki yhdeksän olympiakultaa ja kahdeksan maailmanmestaruutta voittaneen Lewisin kimmoisan kevyt askel sittenkin tyylikkäämpää ja viihdyttävämpää katseltavaa?
Mitä sanoo Sisko Hanhijoen, Johanna Mannisen, Hanna-Maari Latvalan ja monen muun kotimaisen kärkisprintterin taustavoima Petteri Jouste?
– Tyylikkyys on aina katsojan silmässä. Pikajuoksussa kuitenkin tehokkain juoksu on nopeinta ja mielestäni myös kauneinta. Näissä videoklipeissä näkyy hyvin pikajuoksun viimeisen kolmen vuosikymmenen kehitys erityisesti lähtökiihdytyksen tehostumisen ja maksimijuoksun tekniikan kautta, Jouste sanoo.
– 80-luvun ja 90-luvun alun mestarin Carl Lewiksen maksimijuoksu muistuttaa teknisesti jo hyvin paljon nykymestarien tekniikkaa, jossa jalan takaheilahdus on karsittu pois ja reisi tulee suoraviivaisesti kontaktin jälkeen eteen, mutta hänen alkukiihdytys on heikko verrattuna nykyhuippuihin.
Jousteen mukaan oheiset videoklipit kertovat hyvin, miten täydellisesti edessä korkean reiden liikeradalla juoksevat pikajuoksijat dominoivat kilpailua nykyään.
– Toisin kuin Lewiksellä, myös heidän lähtökiihdytyksensä on huippuluokkaa, Jouste muistuttaa.
– Nykyjuoksijoissa Usain Bolt antaa esimakua ehkä siitä pikajuoksun seuraavasta teknisestä kehitysaskeleesta, mikä näkyy hyvin vertailemalla Powellin ja Boltin alkukiihdytystä. Siinä missä Powel kiihdyttää raa’alla räjähtävyydellä ja siirtelemällä tehokkaasti jalkoja alkukiihdytyksessä, Bolt pystyy ensimmäisestä askeleesta lähtien kimmahtavaan kontaktiin. Sen seurauksena Boltin jatkokiihdytys maksimijuoksuun on ylivoimainen muihin verrattuna, Jouste sanoo.
– Naisten puolella samanlaista kimmahtavaa alkukiihdytystä on näkyvissä Hollannin Dafne Schippersillä.
,
,
,
,