Aivan ilahduin, kun luin SUL:n hallituksen päätöksiä. Oli päätetty perustaa Respect –ryhmä. Vaikka en tiedäkään, mitä tuo ryhmä tulee sisällään pitämään, on sen ideana kuulemma kasata vanhoja valmentajia ja urheilijoita ja ammentaa ns hiljaista valmennustietoa. Minusta tämä on erinomainen ajatus.

Kun muistelen syksyä 1969, jolloin minusta tuli yht`äkkiä lajiryhmävalmentaja, vaikka olin vielä mukana viimeisessä maaottelussani Englannissa. Valmennuspäällikkö Seppo ”Nitti” Nuuttia ilmoitti, että sinulla on nyt kolme viikkoa aikaa luoda suomalainen pikajuoksulinja. Tätä linjaa hän on kutsunut Kuortaneelle kuulemaan kaikki vähänkin pikajuoksusta kiinnostuneet valmentajat. 

Oli siinä kolmeksi viikoksi työtä vuorotta. Lähtökohta oli se, ettei Suomessa ollut kirjallista materiaalia pikajuoksuista tehty sitten kolmekymmentäluvun eikä eläviä valmentajia eli oli aloitettava nollasta. Onneksi oli tullut hankittua omaa harjoittelua varten sekä saksalaista että amerikkalaista kirjallisuutta sekä valmentajatuttuja Saksasta, Italiasta, Puolasta ja USA:sta. Noilla perustiedoilla lähdin sitä vaadittua linjaa luomaan. 

Seminaariin saapui viitisentoista valmentajaa. Monesta esittämästäni asiasta oltiin samaa mieltä ja monesta myös eri mieltä. Suurin ongelma oli se, että maassa oli silloin kaksi hallia (Kuortane ja Otahalli) joissa voitiin pikajuoksua vähän harjoitella, mutta muualla olikin sitten vaan maantietä tarjolla. Joka tapauksessa alkuun päästiin ja tehtäväni oli tämän jälkeen pistää asiat paperille eli tehdä Pikajuoksukansio. Sitä ennen piti vielä tehdä porukalla Yleisurheilukouluopas.

No, materiaalia saatiin ja uudenlainen valmennuskulttuuri käynnistyi. Kaikilla halukkailla oli nyt mahdollisuus saada ainakin jonkinlaista tietoa pikajuoksusta kirjallisessa muodossa. 

Kyllä tuossa alkuvaiheessa kaipasi sitä, että olisi ollut vanhoja valmentajia ja urheilijoita ”käytössä” eli kertomassa miten vanhaan hyvään aikaan valmennettiin ja urheiltiin, mutta eipä ollut. Varmaan oli myös niin, että kun vauhtiin päästiin ja tuloksiakin tuli, niin historia ei enää kiinnostanut. Vieläkin minua harmittaa, etten rohjennut mennä haastattelemaan Helstenin Voittoa. En tiedä miten hän olisi asiaan suhtautunut, mutta olisi pitänyt yrittää. Monien muittenkin lajien kohdalla kävi samoin, että tieto jäi siirtämättä seuraavalle sukupolvelle.

Toivottavasti nyt hiljaisen tiedon siirto Jarmo Mäkelän johdolla onnistuu. Kävin mielessäni läpi -70- luvun menestyneitä valmentajia ja urheilijoita joita varmasti kannattaisi houkutella toimintaan mukaan ja niitä on varmasti toista kymmentä ja urheilijoita ainakin tuplaten. Muutama esimerkki valmentajistai: Haikkola, Sinkkonen, Helin, Kairento, Paananen, Polvi, Ilkka, Asiala jne. ja urheilijat: Viren, Vasala, Väätäinen, Kantanen, Päivärinta, Kuha, Maaninka, Kukkoaho, Karttunen, Salinit, , Häggman, M 4×100, Kalliomäki, Pousi, Nikula, Eskola, Kuukasjärvi, Siitonen, Kahma, Nevala, Kinnunen, Huhtala,  Ståhlberg jne.

Uskon vakaasti, että tuossa porukassa on niin paljon nykypäivänä käyttämätöntä valmennustietoa, että siitä olisi todella apua yleisurheilun nykytilanteeseen.

Yleisurheiluterveisin

Antti Lanamäki

eläkeläinen