Jo perinteeksi muodostunut koululaisten Hese-kisa huipentuu ensi viikon tiistaina, 22.5. Tampereen Pyynikin kentällä kilpailtavaan valtakunnalliseen finaaliin. Mukana ovat 17 piirikisan voittajajoukkueet sekä huikea kannustajien joukko. Luvassa on liikunnan iloa aamusta pitkälle iltapäivään!
Hese-kisa on 5-6 luokkalaisille järjestettävä yleisurheilun joukkuekisa, jossa kisataan 12 henkisin joukkuein koulun, paikkakunnan, piirien ja valtakunnan mestaruuksista. Huikea valtakunnallinen finaali järjestetään tiistaina 22.5. Tampereella, jossa piirikisojen voittajat kamppailevat Hese-kisamestaruudesta.
Suomen Urheiluliiton aluepäällikkö Mika Tyrkkö odottaa jo innolla tiistain finaalia.
– Hese-kisojen suosio on säilynyt koulujen keskuudessa korkealla vuodesta toiseen. Piirikisoihin osallistui tänä vuonna yhteensä yli 200 koulua, mikä on erittäin hyvä määrä. Suurimmassa yksittäisessä piirikisassa, Turussa, oli mukana 30 koulua, Tyrkkö kertoo.
Hän oli mukana seuraamassa Turun lisäksi Porin, Tampereen ja Espoon piirikisoja ja kehuu niissä vallinnutta tunnelmaa.
– Hese-kisoissa ollaan paljon muutakin kuin kilpailemassa. Luokilta on ollut mukana kannustajia, kannustuslakanoita ja omia on tsempattu aktiivisesti. Iloinen meininki ja karnevaalihenki tekevät tapahtumista lapsille ikimuistoisen. Finaalissa meininki on vielä astetta riehakkaampaa!
Tyrkön mukaan Tampereen finaaliin saapuu joukkueita ympäri Suomea. Kaukaisimmat koulujoukkueet tulevat Rovaniemeltä, Oulusta, Joensuusta ja Kalajoelta.
– On ollut kiva huomata, että finaalijoukkueet tulevat monesti samoilta paikkakunnilta ja samoista kouluista. Se kertoo siitä, että kerran finaaliin päässeet koulut ja niiden opettajat haluavat tuoda myös seuraavan vuosiluokkansa kokemaan Hese-kisojen ainutlaatuisen tunnelman, Tyrkkö myhäilee.
Hese-kisan finaalissa kilpailevat
Ounasvaaran peruskoulun 6A, Rovaniemi
Käppärän koulu 5C, Pori
Ihalan koulu 6E, Raisio
Langinkosken koulu 6D, Kotka
Tikan koulu 5C, Jyväskylä
Ahtialan koulu 6A, Lahti
Europeuksen koulu 6A, Lappeenranta
Kastellin koulu 6C Oulu
Ruusutorpan koulu 6S, Espoo
Hamulan koulu 6B, Siilinjärvi
Alvarin koulu 6B, Kuortane
Talvisalon koulu 6A, Savonlinna
Söderkulla skola 5, Sipoo
Kätönlahden koulu 6C, Kajaani
Tesoman koulu 6A, Tampere
Vuorenkallion koulu 6, Kalajoki
Niittylahden koulu 6A, Joensuu
Tapahtuma alkaa tiistaina 22.5. klo 11 Tampereen Pyynikin kentällä.
Lisätietoja: www.yleisurheilu.fi/koululaiskilpailu