Purola avaa kauden Helsingissä: Kehityksen on huomannut treeneissä

Purola avaa kauden Helsingissä: Kehityksen on huomannut treeneissä

Oulun Pyrinnön pikajuoksija Samuel Purola palaa kilparadoille lauantaina Helsingissä. Viime kesän junioreiden EM-kisojen 100 ja 200 metrin mitalisti pinkoo Liikuntamyllyssä 200 metriä, joka talven hallikisoissa on oululaisen päämatka.

– Kauden ensimmäinen kilpailu on aina ensimmäinen kilpailu. Aika innolla odotan sitä, mutta yleensä aika paranee siitä sitten kauden mittaan, Purola sanoi uuden tukijansa Mandatum Lifen tiedotustilaisuudessa.

Purola, 17, viiletti hallissa viime kaudella 19-vuotiaiden halli-SE:n 21,29. Syksyn harjoittelun tuloksiin perustuen Purola uskoo tuon ajan, kuten oman 60 metrin ennätyksen 6,87 jäävän pian historiaan.

– Treeni treeniltä kunto on menty eteenpäin. Sen on huomannut harjoituksissakin, kuinka kehitystä on tullut, Purola sanoo.

– Nopeutta ei ole varsinaisesti testattu, mutta 60-metrisiä on juostu. Siinä käsiajalla kellotettuna ajat ovat olleet noin sekunnin kymmenyksen parempia kuin viime vuonna.

Purola opiskelee Oulussa normaalilukiossa, mutta neljän vuoden tahdilla. Se tarkoittaa, että hän pääsee jo hyvissä ajoin päivällä Oulu-halliin tekemään harjoituksia. Osan harjoituksista Purola tosin juoksee ulkona läpi vuoden.

– Meillä on ohjelmassa niin sanottuja sekuntivetoja, eli 45-60 sekunnin vetoja. Niitä juostaan matalalla teholla lämmitetyllä jalkapallokentällä.

Purola: Junioreiden MM-kisat päätavoite

Purola pudotti viime kesänä 100 ja 200 metrin ennätyksensä lukemiin 10,31 ja 20,84. Nyt oululainen sanoo, että toiveissa olisi saada nuo ennätykset 10,2- ja 20,7-alkuisiksi ensi kesän aikana.

– Suomen ennätystä (100 metrillä 10,21) en ole ajatellut, mutta olisihan se hieno saa nimi siihen listaan, Purola sanoo.

Arvokisojakin Purolalle on kauden mittaan tarjolla kahdet. Niistä heinäkuun 10.-15. Tampereella pidettävät junioreiden MM-kilpailut ovat ykköstavoite, mutta Purola haluaa juosta myös Berliinin EM-kisoissa elokuussa.

– Mukava olisi päästä myös EM-kisoihin, mutta junioreiden MM-kisat ovat kauden ykköstavoite.

Kesän tavoitteita kohden Purola on edennyt viime harjoituskaudella hyväksi havaitulla konseptilla.

– Muuten on harjoiteltu aika lailla samalla tavalla kuin viime vuonna, mutta nopeusharjoituksissa on ollut hieroja mukana, Purola sanoo.

– Teknisesti syksyn teemana on ollut pitää lähtökiihdytys matalampana ja pidempänä.

Kulunut harjoituskausi on Purolan mukaan kohentanut ominaisuuksia; nopeutta, kimmoisuutta ja voimaa, jonka hankinnassa on pidetty maltti mielessä.

– Peruskuntokaudella tehtiin enemmän voimaa. Nyt on tehty lähinnä niin, että ylläpidetään tasot, mutta levytangot liikkuivat paljon räväkämmin kuin viime vuonna, Purola sanoo.


purola_samuel_vilen_raimo.jpg

Liikuntamyllyssä Samuel Purola vaihtoi ajatuksia entisen huippusprintteri Raimo Vilénin kanssa.