Poikien kilpailuhenkisyys, voimakas halu toimia ryhmässä, tulla huomioiduksi ja harjoittelun pelillistäminen ovat haasteita, joihin vastaamalla yleisurheilu voi kutistaa 13-15-vuotiaiden poikien hävikkiä.

Näin arvioi Suomen Urheiluliiton (SUL) poikaprojektia johtava Jens Wallin. Projekti hakee keinoja, jolla katkaistaan noissa ikäluokissa poikien lisenssimäärien laskeva trendi.

– 13-15-vuotiaiden ikäluokkaan halutaan strategiakauden aikana 500 poikaa lisää, Wallin linjasi Poikia lisää -työseminaarissa Hämeenlinnassa, jossa seurojen päätoimisilta työntekijöiltä kerättiin aiheesta näkemyksiä.

– Tilanne poikien suhteen on eri paikoissa erilainen. On asioita, jotka toimivat joissakin paikoissa hyvin, mutta me emme näe sitä. Siksi nyt on tärkeää herättää keskustelua, kuunnella erilaisia malleja ja hyödyntää Kilpa- ja Huippu-Urheilun (KIHU) tutkimuskeskuksen tietoa, Wallin sanoi.

KIHU:n tohtorikoulutettava Ville Kallinen esitteli Hämeenlinnassa Urheileva lapsi 2015-2017 –tutkimuksesta poimittua aineistoa, joka koski yleisurheilua harrastavia lapsia. Tutkimuksessa selvitettiin 2005 syntyneiden, urheilua harrastavien lasten motivaatiotekijöitä, motorisia taitoja ja fyysistä aktivisuutta.

Kallisen mukaan tyttöjen ja poikien erot motivaatiotekijöitä kartoittaneissa kysymyksissä olivat pieniä.

– Eroavaisuuksia syntyi lähinnä liittyen sosiaaliseen yhteenkuuluvuuteen. Pojat kokivat hieman enemmän sosiaalista yhteenkuuluvuutta, mutta ero ei kuitenkaan ollut tilastollisesti merkittävä, Kallinen sanoi.

Poikien kilpailuhenkisyys näkyi alustavissa tutkimustuloksissa.

– Ehkä tässä on erityishuomion paikka. Aikaisemmat tutkimukset tukevat myös poikien kiinnostusta kilpailua kohtaan. Esitetyt tulokset ovat kuitenkin alustavia, joten tarkkoja johtopäätöksiä ei voi vielä vetää.

Pelillistämisestä uusi yllyke

Kallinen näki myös, että yleisurheilussa, joka perustuu tulosten vertailuun, on tärkeää opastaa lapsi mittaamaan omaa pätevyyttään myös suhteessa itseensä.

– Jos lapsi mittaa pätevyyttään vain suhteessa muihin ja kilpailumenestys on heikkoa, riski lopettaa on suuri, Kallinen sanoi.

Kallinen ja Wallin näkivät molemmat, että pelillistäminen voi olla toimiva yllyke kasvattamaan tietokonepelien maailmassa viihtyvien poikien harjoitus- ja urheilumotivaatiota.

– Käytännössä se voisi tarkoittaa, että tekemisessä siirrytään pelien tapaan jossakin asiassa seuraavalle tasolle. Ei välttämättä aina tuloksissa, se voi olla myös taidossa.  Harjoitusten ympärille voidaan luoda myös tarinoita tai jopa fantasiamaailmoja, joihin nuori voi eläytyä, Wallin sanoo.

Käytännön esimerkin pelillistämisestä Hämeenlinnassa esitteli Jyväskylän Kenttäurheilijoiden nuorisovalmennuspäällikkö Antti Mero (Jr). Hän avasi seminaariväelle JKU:n Taitomerkkikisaa, jossa taso vaihtuu keräämällä pisteitä taitomerkkilajeissa.

– Se kannustaa nuoria kokeilemaan sellaistakin lajia, jossa ei ole niin hyvä, kun taitomerkkitulostaulukon mukaisten A- ja B-luokan tulosten lisäksi C-luokan tuloksesta saa pisteen. Palkinnot kilpailusta jaetaan kauden päätösgaalassa. Sekin on hyvä kannustin, Mero kertoi.

Kallinen visioi pelillistämisen näkymiä askeleen kauemmaksi tulevaisuuteen.

– Kun virtuaalitodellisuuden ja niin sanottu lisätyn todellısuuden käyttö kasvaa, on tärkeää, että tästä teknologiasta otetaan hyöty irti myös urheilussa, Kallinen muistutti.

Mero: Kilpaileminen ja testaaminen isossa roolissa

Työseminaarin seuraesimerkeissä esiteltiin muiden muassa HIFK:n salibandyn ja yleisurheilun yhteistä hanketta. Siinä nuorille tarjotaan laadukasta ja monipuolista liikkumista tuomalla yleisurheiluharjoittelu osaksi salibandyharjoittelua ja päinvastoin. Mistä käytännössä on kyse, siihen palataan yleisurheilu.fi –sivustolla lähitulevaisuudessa.

Muissa seuraesimerkeissä Mero esitteli Jyväskylän Kenttäurheilijoiden 23 valmennusryhmän järjestelmää, jossa on kuusi poika- ja 12 tyttöryhmää sekä viisi sekaryhmää.

– Poikaryhmien valmentajina on miesvalmentajia. Moniottelupohjaiset ryhmät on pyritty pitämään poika- ja tyttöryhminä. Poikaryhmät ovat jääneet selvästi tyttöryhmiä pienemmiksi. Positiivista siinä on, että se mahdollistaa yksilöllisemmän ohjauksen, Mero sanoi ja kertoi, että lahjakkaista pojista pyritty pitämään erityisen tiukasti kiinni.

Poikien kilpailuhenkisyys on Jyväskylässä huomioitu niin, että kilpaileminen, testaaminen ja suoritusten mittaaminen ovat poikaryhmissä isossa roolissa. Tosin eri ryhmissä se on toteutettu erilaisin keinoin ja harjoittein.

– Ei pelkästään mittanauhaa ja sekunttikelloa käyttäen, Mero sanoi.

– Myös poikia kiinnostava kuntosaliharjoittelu ja sen opettelu on tuotu varhain harjoitteluun mukaan, eli 13-vuotiaana on alettu opetella tekniikoita.

JKU:ssa poikien drop out –ilmiötä on vähentänyt se, että poikaryhmien jäsenet ovat kavereita keskenään myös treenien ulkopuolella ja heille on seurassa menestyneitä aikuisurheilijoita esikuvina.

Projektisuunnitelma valmistumassa

Seminaarissa keskusteluissa nousi vahvasti esiin vanha hokema, että ”poikien pitää antaa olla poikia” sekä erilaiset näkemykset ja kokemukset siitä, pitäisikö tyttöjen ja poikien harjoitella eri ryhmissä. Paljon kannatusta sai myös lajien välisen yhteistyön lisääminen.

Lajien välisestä yhteistyöstä HIFK:n salibandyä ja yleisurheilua yhdistävä malli antanee lähitulevaisuudessa mielenkiintoisen käytännön esimerkin.

– Pitäisi varmaan olla yhteydessä salibandy -ja jalkapalloseuroihin, jos saisi sieltä ne lajin lopettelevat 13-15-vuotiaat pojat yleisurheilemaan. Se ei ole liian myöhäinen aika aloittaa yleisurheilu, seminaarissa todettiin.

Wallinin mukaan poikaprojektin työ jatkuu nyt koko strategiakauden kattavan projektisuunnitelman teolla.

– Tämä on asia, joka vaikuttaa valmentamiseen, valmentajakoulutukseen, seurapalveluihin sekä vıestintään ja markkinointiin, Wallin muistutti.

Projektiryhmässä ovat Wallinin ohella, Camilla Nakolinna, Anssi Vänskä, Ville Kallinen (KIHU), Harri Aalto, Tapio Rajala ja Ritva Immonen.