EM-kilpailujen 60 metrin juoksun välieräpaikkaa Apeldoornin hallista Hollannissa lauantaina jahdanneet pikajuoksijat Eino Vuori ja Santeri Örn juoksivat ajat 6,70 ja 6,75, joilla jatkopaikkaa ei auennut. Välieriin vaadittiin sekunnin sadasosan Vuoren aikaa nopeampi 6,69.
– Jotain säätöä siinä alussa oli. Joku askel vähän petti, mutta ei pahemmin. Ihan hyvä juoksu, joka olisi joskus voinut riittää jatkoon. Nyt oli hyvä taso. Vähän paremmin olisi pitänyt juosta, Vuori harmitteli.
Vuoren erässä päästiin liikkeelle toisella yrittämällä, mutta se ei Vuoren mukaan omaa kilpailua häirinnyt. Hän oli erässään viides ja kaikkiaan 25:s.
– Kauden mukainen juoksu. Ihan hyvää tekemistä aamukisassa, mutta se jää harmittamaan, kun se jäi niin turkasen lähelle, että olisin saanut toisen juoksun, Vuori tuumı.
Örn ennätyksen tuntumassa
Örn juoksi erässään sekunnin sadasosan päähän ennätyksestään ajalla 6,75. Hän oli eränsä seitsemäs ja kaikkiaan 32:s.
– Siihen nähden, että oli aamupäiväveto, en ole pettynyt. Lähdössä olisi pitänyt olla terävämpi, Örn sanoi,.
– Kyllä siinä pikkuisen hätä tulee varsinkin täällä, jos kaverit ovat 10 metrissä jo selvästi edellä. Sitten sen lopun pitäminen rentona on eritoten vaikeaa.
Kilpailun päätteeksi Örn hieman kolhi itseään.
– Oli yllättävän jyrkkä tuo kaarre, kun tullaan tuohon patjalle. Kävin siellä lattialla pölyä keräämässä, Örn veisteli.
Alkuerien kärkiajan 6,58 juoksivat britti Jeremiah Azu ja Unkarin Dominik Illovszky. Ruotsin Henrik Larsson ja Viron Karl-Erik Nazarov voittivat omat alkueränsä ajoin 6,59 ja 6,61.
Mäkitörmä: ”Ei ole helppoa kaivaa kolmella työnnöllä enkkaa”
Senja Mäkitörmän ja Emilia Kankaan kuulakaaret eivät kantaneet EM-finaaliin. Mäkitörmän pisin työntö kantoi 17,34 ja Kankaan 16,93. Ne toivat sijat 11:s ja 14:s.
Mäkitörmä on tällä kaudella työntänyt ennätyksensä 17,74. EM-kilpailujen tasokkaassa karsinnassa sekään ei olisi tuonut finaalipaikkaa, jonne vaadittiin 18,31. Karsinnassa Mäkitörmä työnsi 16,24, 17,34 ja 17,08.
– Olen ihan tyytyväinen, että sain palattua tuonne 17 metriin, kun kisa alkoi 16,24:llä. Yksi perustyöntö väliin ja vikalla yritin riskillä, kun silloin näytti, että voisi riittää joku 18 metrin pintaan, Mäkitörmä sanoi.
– Oli hyväntuntuinen päivä, mutta ei ole helppoa kaivaa kolmella työnnöllä enkkaa.
Kangas: ”Annoin kaikkeni”
Kankaan mitatut karsintatyönnöt kantoivat 16,63 ja 16,93.
– Annoin kaikkeni, mutta on ollut huono viikko. Ei ollut oikein palautunut, Kangas viittasi läheisen ihmisen kuoleman tuomaan suruun.
– Eka työntö tuntui ihan hyvältä, mutta se lipesi sormista läpi, enkä saanut vikaan sitä painetta, joka olisi tarvittu 17 metriin.
Karsinnan voitti hallitseva ulkoratojen Euroopan mestari hollantilainen Jessica Schilder, joka työnsi 19,92. Saksalainen olympiavoittaja Yemisi Ogunleye oli toinen työnnettyään 18,95.