Lääketieteen lisensiaatti ja urheilulääkärinä tunnettu Jussi Jouppila täyttää tänään 80 vuotta. Elämänsä aikana monessa mukana ollut urheilusuvun jäsen avaa Jarmo Mäkelän syntymäpäivähaastattelussa kuulumisiaan, muistoja ja ajatuksiaan ensisijaisesti urheilun ympäriltä.

Suomen Urheiluliitto onnittelee liiton lääketieteellisen valiokunnan pitkäaikaista asiantuntijaa ja puheenjohtajaa.

Jouppila työnsi kuulaa ja heitti kiekkoa sukunsa miesten tavoin nuorten sarjoissa, mutta jätti urheiluharrastuksen asevelvollisuus- ja opiskeluvuosiksi 1964–1969. Tuolloin liikunta-aktiivisuus rajoittui Jouppilan mukaan lentopallon pelaamiseen opiskelijakavereiden kanssa kerran viikossa.

Palattuaan opiskelujen parista Oulusta lääketieteen kandina kotiseudulleen Seinäjoelle Jouppila innostui pitkän tauon jälkeen urheilemisesta. Elettiin 1970-luvun alkua, jolloin yleisurheilu teki uuttaa tulemista Urheiluliiton puheenjohtajan ja toiminnanjohtajan Jukka Uunilan ja Jorma Variksen käynnistämän kehittämisohjelman myötä.

– Käynnistellessäni lääkärin töitä Seinäjoella syksyllä 1969 aloin kolistella ensimmäistä kertaa puntteja, tosin yksipuolisesti, lähinnä penkkiä harjoitellen. Arkuuteen kyykky- ja vetoliikkeitä kohtaan vaikutti juniorivuosina vammautunut oikea polvi. Kasvuiässä tein paljon maatilan fyysisiä töitä ja lisäksi harrastin rippikouluikään saakka innokkaasti nyrkkeilyä ja painia, mihin kovan painitaustan omanneet isä-Kaappo ja setäni meitä poikia ohjasivat, Jouppila kertoo.

– Vuosikymmenen alussa aloin työntelemään kuulaa. Nuoruuden pohjat ja peritty lihasvoiman lahjakkuus antoivat eväät nopealle kehittymiselle. Loppukesästä 1970 työnsin 17,29 ja kahta vuotta myöhemmin 19,10.

Kahvitauolla Kyröskoskella ideoitiin piirin tehoryhmä

Loppukesästä 1973 Jouppila tuli Auvo Pehkorannan kanssa Tukholman Ruotsi-ottelusta Mikko Paanasen kyydissä. Kahvitauko Kyröskoskella poiki toimivan idean.

– Puhuimme kahvitauolla Kyröskoskella Etelä-Pohjanmaan huippu-urheilun alakulosta ja ideoimme piirin tehoryhmän, johon painijat tulivat mukaan ja josta tuli totta. Kuortaneella leireiltiin, tehtiin testejä ja jaettiin valmennustietoa. Itse olin mukana jonkin verran urheilijana, enemmän kuitenkin lääkärinä, Jouppila kertoo.

– Syksyllä 1974 päätin panostaa urheilemiseen sen, minkä työltä pystyin. Projektini kohti seuraavan vuoden kotikaupungin Kalevan kisoja alkoi mainiosti. Jouluaatonaattona työnsin Kuortaneen hallissa kymmenestä työnnöstä seitsemän yli 19,70:n kohdalle sektoroidun välineen pysäytysparrun, mutta ylihän se homma meni. Kohtasin talven ja kevään aikana selkä- ja polvivaivoja, joiden myötä tulostasoni putosi jonkin verran kahdesta edellisestä vuodesta. Reijo Ståhlberg poissa ollessa sain kuitenkin Kalevan kisojen hopeaa Matti Yrjölän jälkeen ja niukasti ennen Tapion Jukkaa.

Kehittämisohjelma iskosti ”suomalaisella on mahdollisuudet voittaa” -ajatusta

Kotiseutuunsa vahvasti sitoutunut Jouppila on aktiiviurheiluvuosistaan lähtien auttanut pyyteettä paitsi omien seurojensa, Seinäjoen Urheilijoiden, sittemmin Seinäjoen Seudun Urheilijoiden urheilijoita myös maakunnan eri lajien huippu-urheilijoita ja Suomen Urheiluliiton lääketieteellisen valiokunnan pitkäaikaisena jäsenenä ja puheenjohtajana yleisurheilijoita läpi valtakunnan.

– Kouluaikaisista ammattihaaveista ei minulla ole erityisiä muistikuvia. Alakoulun aikaisista vihkoista löytyy kuitenkin viitteitä. Olen kirjannut sanoja: eläinlääkäri, konitohtori, sotilaslääkäri ja urheilulääkäri. Äidilläni oli tapana kirjata pikkutarinoita perheen ja suvun asioista. 1950-luvun alkuvuosilta löytyy muun muassa kirjaus äidin toiveesta, että Jussista tulisi lääkäri.

– Olin vielä Oulussa opiskelemassa, kun kaupungin urheilulääketieteestä kiinnostuneet henkilöt koottiin yhteen ja Seppo ”Nitti” Nuuttila tuli kertomaan liiton kehittämisohjelmasta ja urheilulääketieteen osuudesta siinä. Nitin viestistä minulle jäi mieleen valtaisa usko ja psykologinen ote asiaan, joka tuli myöhemmin esille lukuisissa muissakin yhteyksissä – sen voi kiteyttää lauseeseen ”suomalaisella on kaikki mahdollisuudet voittaa”. Kyllä Uunila, Varis ja kumppanit olivat tuolloin aikaansa edellä.

Seuratyöstä Jouppila vetäytyi vuoden 2017 Seinäjoen Kalevan kisojen jälkeen.

– Viimeiset kymmenen vuotta olin SSU:n varapuheenjohtaja ja osallistuin aktiivisesti myös varainhankintaan. Ystäväni, seinäjokelaisvaikuttaja Raimo Ristilä, onkin kieli poskessa nimennyt minut kaupungin ”ykköskerjääjien” valiojoukkoon. Seuratyö on aina ollut mukavaa. Kohtasin lukuisia aikaansaavia kavereita, kuten esimerkiksi Ari Pölkky ja Juha Luukko, ystävyydellä mainitsen myös varsinaisen seuraikonin, kaikessa äärettömän tunnollisesti mukana olleen Väinö Kuoppalan.

Toimistaan urheilulääketieteen parissa Jouppila sanoo, että vaikka siitä on paljon tehty vapaaehtoispohjalta, se on ollut ammatillisestikin antoisaa.

– Pekka Peltokallion 1973 kokoama SUL:n lääketieteellinen valiokunta perinteisine toimintatapoineen on iso historia. Oman ikäluokan kollegoiden kanssa yhdessä kuljettu pitkä matka on antanut paljon myös ammatillisesti. Ilkka Tulikouraa suorastaan ihailen. Hän on ollut aktiivinen, ja on sitä yhä, perustamisvuodesta lähtien. Moninainen yhteistyö ja potilastilanteiden arviointi toimivat unohtumattomasti myös Heikki Jaroman ja Sakari Oravan kuin lukuisten nuorempien kollegoiden kesken, Jouppila kertoo.

– Saamistani ammatillisista palautteista eniten on mieltä lämmittänyt professori Hannu Puolijoen Tampereen yliopistollisen sairaalan historiikkiin dokumentoima Seinäjoen keskussairaalan osuus lääkäreiden kandiopetuksessa ja kandipalautteiden maininta saamastaan opetuksesta ja ”erityisesti erikoislääkäri Jouppilan myönteinen suhtautuminen kierroillaan kandien tiedonhaluun. Jussihan ei tunnetusti pitänyt tietojensa vakkaa kannen alla”, Jouppila muistelee.

”Paljon parempaan meidän pitäisi pystyä”

Jouppila on seurannut tarkasti myös huippu-urheilusta käytävää keskustelua, joka sai lisäkierroksia viime syksynä, kun Suomi palasi Pariisin kesäolympialaisista ilman mitalia. Perinteiset asemat on Jussin mukaan menetetty. 2010-luvun alkupuolelta lähtien yksilölajien menestys on suorastaan romahtanut, eikä se joukkuelajeissakaan kokonaisuutena ole parantunut, vaikka toista kuulee väitettävän.

Jouppila näkee, että järjestökentän suuri muutos on se, että Olympiakomitealla on perinteisen tehtävänsä lisäksi myös keskusjärjestörooli. Hän pohtii, että lieneekö niin, että OK:n huippu-urheiluyksikkö ei sittenkään pääse tarpeeksi lähelle ja konkreettisesti tukemaan avainurheilijoita sekä heidän valmentajiaan, puhumattakaan, että urheiluseurojen pohjatyötä tuettaisiin siihen malliin, kuin mitä tapahtui SVUL:n ja TUL:n aikaan.

 – Toki yhteiskunnan rakennemuutokset selittävät urheilun alakuloa. Arkielämän mukana liikunnalliseen elämäntapaan kasvaminen on nykyihmisille muisto vain. Kun koulusta tai opiskelusta oli lomaa, vietin sen usein isä Kaappoon ja nuorempien veljieni, tulevan kihlakunnanvoudin Heikin ja Anskan (Antti) kanssa työvälineinämme kirves ja pokasaha. Kilpaa huhkittiin, palstoista riippumatta isä oli aina ykkönen. Veljessarjastamme Anska on meistä lahjakkain niin urheilussa kuin käytännön asioissa, pulma kuin pulma, Anska ratkaisee. Nykykeskustelussa koululiikuntaan vedotaan usein, jos halutaan myönteistä vaikutusta. Se pitäisi saada osaksi jokaista koulupäivää, ainakin alakouluissa, Jouppila sanoo.

– Ihmisten muutto maaseuduilta kaupunkeihin on vienyt urheiluseurojen toimintoja enenevästi kaupunkiseuduille. Siinä kehityksessä joukkuelajit ovat olleet harrastajamäärien osalta voittajia ja yksilölajit häviäjiä. Samalla lajikirjo näyttää laajenevan koko ajan ikäluokkien yhä pienentyessä. Kuitenkin, kun katsoo naapurimaidemme huippu-urheilua, on todettava, että paljon parempaan meidän pitäisi pystyä. Kyllä järjestelmällä on väliä.

Akonniemi ponkaisi vauhditonta pituutta käsittämättömät lukemat 372

Jouppila näkee huippu-urheilun kiteytyvän voittamiseen ja yksilöihin, jotka ovat tämän sisäistäneet ja ovat valmiit panostamaan siihen paljon. Toki lisäksi tarvitaan toimiva valmennus ja riittävät olosuhteet. Esimerkkeinä Jussi mainitsee jo alle parikymppisinä hyvin tuntemansa Juha Ahokkaan, Arsi Harjun, Pekka Koskelan, Tero Pitkämäen ja Jouko Salomäen, joista voittamisen palo näkyi moninaisesti jo tuolloin.

Rahalla Jouppila ei usko olevan niin ratkaisevaa merkitystä huippu-urheilussa, kuin mitä mediasta ja urheilijoilta itseltään usein kuulee. Hän tuntee läheltä vielä vuosituhannen taitteen huippu-urheilijoita, jotka tuolloin nousivat kansainväliselle huipulla hyvinkin pienillä budjeteilla ja jotka varmasti tiedostivat sen, että raha kyllä tulee tulosten ja saavutusten luo.

– Minulle urheilulääkärinä tilipäiviä ovat olleet myös ne hetket, kun olen paikan päällä saanut todistaa ikimuistoisia hetkiä urheilijoiden kanssa niin harjoituskentillä kuin arvokilpailuissa. Talvella 1983 olimme Helsingin MM-projektin isolla porukalla leirillä Playa del Inglesissä. Erään harjoituksen päätteeksi urheilijat alkoivat spontaanisti hyppäämään vauhditonta pituutta. Hirmu kisahan siitä kehkeytyi. Artsi Bryggarelle ja Aulis Akonniemelle mitattiin kummallekin tulos 352. Kannustin Aulista riisumaan verkkarit ja yrittämään vielä kaikki peliin -asenteella. Aulis ponkaisi käsittämättömät lukemat 372, toki ponnistuslankulta ja hiekkakasaan, joka oli selvästi ponnistuspaikkaa alempana. Artsi otti tämän jälkeen lukuisia ”Yrjölän ylimääräisiä”, kuitenkaan yltämättä Auliksen hirmulukemaan. Samana iltana muistan lääkinneeni Artsin krampannutta vatsalihasta. Puoli vuotta myöhemmin nämä pituushyppääjät olivat Helsingin MM-kisoissa omissa lajeissaan hopealla ja kahdeksantena, Jouppila kertoo

Aki Parviaisen kasvaminen voittajaksi oli Jouppilan mukaan niin ikään ikimuistoista seurattavaa. Hän muistelee kuinka EM-Budapestissa 1998 huippukuntoinen Pohjois-Karjalan poika maksoi vielä arvokisojen oppirahoja ennen kuin nousi seuraavana kesänä maailmanmestariksi Sevillassa. Suomen keihäsperinne näyttäytyi siinäkin, kuinka äärettömän onnellinen Akin voitosta oli myös kansainvälisen yleisurheiluliiton tuolloinen viestintäpäällikkö Chris Turner.

Kahta vuotta myöhemmin Parviainen näytti todelliset kyntensä valtaamalla Edmontonin MM-kisoissa hopeaa huipputuloksella 91,31, vaikka karsinta oli kipeän olkapään vuoksi vaikea. Kun Närhen Matti hajotti olkapäänsä ensimmäisessä karsintaryhmässä, mietti hän asian tiedottamista Akille, jonka olkapääoireet olivat ennen kisaa olleet selvästi pahemmat kuin Matilla itsellään.

– Sydneyn olympialaisissa olin Turvasen Inskin kanssa paikalla, kun Arsi ja Aaltosen Timo tekivät viimeistelyharjoituksen stadionin verryttelykentällä. Siinä simuloitiin loppukilpailua. Pojat tekivät kilpailurytmiin kolme verryttelytyöntöä ja kuusi kilpailutyöntöä. Arsi jysäytti ringissä pysyen kaikki kuusi työntöä yli 20,70:n, Timo parhaallaan noin 20,30. Treenin päätyttyä viereisessä ringissä harjoitelleet jenkit Adam Nelson ja John Godina hypistelivät Arsin ja Timon käyttämää kuulaa ja vaikuttivat pettyneiltä, kun huomasivat sen normaalipainoiseksi. Loppukilpailussa Timolle kävi niin kuin kävi, todistimme perholaisen olympiavoittoa stadionin kellarin ensiapuhuoneen monitorista, Jouppila muistelee.

Kuntoliikkujan pitää uskaltaa hikoilla kunnolla ja siirtää ikääntyessään painotusta kestävyyslajeista lihasvoimaan

Kotiaskareiden ohella Jouppilan päivät täyttyvät urheilun seuraamisesta, kuntoilusta ja lukemisesta. Yleisurheilun ja pohjoismaisten hiihtolajien seuraamiseksi myös tv:n maksukanavat ovat käytössä. Talven viikonlopuilla Jussi kokee, että tv-urheilusta on jo ylitarjontaa. Päivien aikatauluttaminen on siksi suunniteltava tarkasti.

Työvuosinaan osaston ylilääkärinä Jouppila vastasi sairaalansa reuma- ja veritaudeista ja käytti lääketieteen sekä hoitomenetelmien nopean kehittymisen vuoksi paljon aikaa ammattikirjallisuuden lukemiseen. Hän seuraa alan kirjallisuutta sekä tutkimusraportteja edelleen.

– Hiihto ja pyöräily ovat jo pitkään olleet kuntoilulajejani. Vuosikertymät ovat olleet suksilla 1000–1200 km ja sulan maan aikaan pyörällä 2000 kilometriä. Tänä talvena hiihto on toistaiseksi jäänyt vähiin, mutta päivittäinen harjoitukseni keskussairaalan salilla alkaa 20 minuutin ergometrin polkemisella, vastus 180–200 wattia. Sen jälkeen soudan 10 minuuttia soutuergolla, millä olen taittanut kaksi kilometriä aikaan 8.10, ja harjoituksen lopuksi teen kymmenkunta kympin sarjaa ylätaljalla ja vinopenkkitelineellä, Jouppila kertoo.

– Kuntoliikunnassakin pitää uskaltaa hikoilla kunnolla ja ikääntymisen myötä siirtää painotusta perinteisistä kestävyyslajeista lihasvoimaan. Voimaharjoittelussa jalat ovat tärkeimmät, itse en vanhan polvivaivan vuoksi pysty harmikseni treenaamaan jalkoja niin paljon kuin pitäisi.

Jouppila iloitsee merkkipäivänään monista nuorista lahjakkuuksista, joita yleisurheilussa juuri nyt on. Hän kannustaa lahjakkuutensa ja ennustearvonsa osoittaneita ja lunastaneita nuoria heittäytymään täysillä kohti unelmiaan. Urheilujärjestöjä Jouppila kehottaa antamaan valmennustukiin liittyvät turvatakeet kärkiurheilijoille aina olympiadin ajaksi kerrallaan, Kaikkia urheiluseuratyötä tavalla tai toisella tekeviä kansalaisia Jussi Jouppila haluaa tervehtiä suurella kunnioituksella.

TEKSTI: Jarmo Mäkelä

FAKTAA: Jussi Jouppila

Syntyi Seinäjoella 5.3.1945

Avioliitossa, kaksi lasta ja kaksi lastenlasta

Ylioppilas 1964, Seinäjoen Lyseo

Sotilasarvo, lääkintäyliluutnantti, Kainuun Prikaati 1965

Sisätautien erikoislääkäri, lääketieteen lisensiaatti, Oulun yliopisto 1972

Sisätautien osaston ylilääkäri, Seinäjoen keskussairaala, jäi eläkkeelle 2008

Vastaanotti lääkintöneuvoksen arvonimen 2022

Hoitanut lukuisia huippu-urheilijoita, Olympiavoittajia, Maailmanmestareita, Euroopan mestareita sekä mitalisteja

Toiminut lukuisia kertoja arvokilpailujoukkueiden vastuulääkärinä 1970-luvun lopulta lähtien; Olympiakisat, Maailmanmestaruuskilpailut ja Euroopan mestaruuskilpailut ulko- ja sisäradoilla, Euroopan Cup-kilpailut, maaottelut

Toiminut Suomen Urheiluliiton lääketieteellisessä valiokunnassa 1977–2010, puheenjohtajana 1999–2005, työskennellyt lukuisten arvokilpailujen ja harjoitusleirien vastuulääkärinä tehtävinään urheilijoiden ja urheilujoukkueiden terveyden- ja lääkintähuolto, urheilijoiden terveystarkastukset ja tarpeen mukainen ohjaaminen tarvittaviin toimenpiteisiin, joiden myötä hän on lisännyt merkittävästi urheilijoiden ja valmentajien tietoutta terveydestä, sairaanhoidosta ja erityisesti urheilulääketieteestä

Jouppila on vuosikymmenten saatossa kouluttanut valmentajia lukuisilla valmentajakoulutuskursseilla ja seminaaritapahtumissa urheilulääketieteen perusteista, esimerkkeinä urheiluvammojen syntymekanismit ja kuntoutus, sekä erityisolosuhteisiin sopeutuminen

Toiminut Suomen Urheiluliiton hallituksen asiantuntijajäsenenä 1999–2000

Työnsi kuulaennätyksensä 19.10 Vaasassa heinäkuun lopulla 1972, saavutti Hyvinkään Kalevan kisoissa 1973 pronssi- ja Seinäjoen Kalevan kisoissa 1975 hopeamitalin, edusti 1973–1975 Suomea neljässä maaottelussa

Jussin isä Kauko ”Kaappoo” Jouppila (1921–2012) saavutti kiekonheittäjänä hopeamitalin Kymin Kalevan kisoissa 1949, edusti Suomea viidessä maaottelussa 1949–1956, heitti hämmästyttävät tulokset, ennätyksensä 54.26 Kauhavalla 1973 ollessaan 52-vuotias ja normaalivälineellä tuloksen 48.22 vielä 61-vuotiaana 1982

Jussin sedistä Jaakko Jouppila (1923–1950) saavutti kuulantyönnössä Kalevan kisojen pronssi- ja kultamitalit 1947 Tampereelta ja 1949 Kymistä, saavutti Lontoon olympialaisista 1948 seitsemännen sijan ja edusti Suomea viidessä maaottelussa 1947–1949, työnsi ennätyksensä 15.93 Seinäjoella 1949, Jaakko Jouppila menestyi myös kymmenottelijana ja painijana

Jussin sedistä Eero Jouppila (1938–2009) oli kuulantyöntäjänä Kalevan kisojen pistesijoilla seitsemästi 1972–1979, saavutti sisäratojen SM-kilpailuista hopeaa 1974 ja 1975, sekä pronssia 1976, edusti Suomea viidessä maaottelussa 1974–1975, työnsi ennätyksensä 19.24 Seinäjoella 1973

Jussin sedistä Matti Jouppila (1944–2017) oli kuulantyöntäjänä Kalevan kisojen pistesijoilla seitsemästi 1978–1988, saavutti sisäratojen SM-kilpailuista pronssia 1986, edusti Suomea kahdessa nuorten maaottelussa 1963–1964 sekä kuulantyöntäjänä että kiekonheittäjänä, työnsi ennätyksensä 19.00 Kauhajoella 1981

Jussin pikkuveli Antti Jouppila (1949) saavutti kiekonheittäjänä pronssia Helsingin Kalevan kisoissa 1969, edusti Suomea viidessä maaottelussa 1966–1969, niistä neljä oli nuorten sarjoissa ja yksi edustus myös kuulantyönnössä, heitti ennätyksensä 60.52 Alavudella 1973. Keskosena syntynyt Antti Jouppila piti hallussaan nuorten Pohjoismaiden ennätystä vuoden 1969 tuloksellaan 57.00.