8-vuotiaat mukaan Tulevat Tähdet -monipuolisuuskilpailuun  

Yleisurheilun Tulevat Tähdet -monipuolisuuskilpailu laajenee. Suomen Urheiluliitto (SUL) on päättänyt ottaa mukaan myös 8-vuotiaat.

– Tulevat Tähdet -monipuolisuuskilpailu on saavuttanut suuren suosion. Se on lisännyt ja monipuolistanut 9-13-vuotiaiden kilpailemista. Nyt haluamme innostaa myös 8-vuotiaiden ikäluokan kisailemaan ja harjoittelemaan monipuolisemmin, sanoo SUL:n seurapalvelujohtaja Tapio Rajamäki.

Tulevat Tähdet on monipuolisuuskilpailu, jossa kerätään pisteitä kilpailemalla mahdollisimman monessa oman sarjan yleisurheilulajissa. Pisteitä jaetaan niissä lajeissa, joihin on määritelty Taitomerkkirajat.

– Taitomerkkirajat asetettiin 8-vuotiaille samoiksi niin tytöille kuin pojille. Tässä ikävaiheessa ollaan fyysisesti hyvin tasavertaisia. Myös tilastot tukevat tätä päätöstä, Rajamäki sanoo.  

8-vuotiaiden osalta Tulevat Tähdet -kilpailuun tulokset huomioidaan takautuvasti 1.1. 2025 alkaen. Kilpailu kestää joulukuun loppuun saakka, eli tuloksia ja pisteitä voi parantaa koko  kalenterivuoden ajan. Lajit 8-vuotiailla ovat samat kuin 9-vuotiailla. 

Kilpailun tulokset ja pisteet päivittyvät jatkuvasti Tulevat Tähdet -monipuolisuuskilpailun tulossivustolle, joka on Tilastopajan sivuilla (vrt. linkki ohessa). Sieltä jokainen urheilija näkee omat tulokset ja tähtien määrän. 

 

Linkki tulossivustolle:

Tulevat tähdet – monipuolisuuskilpailu

Lisätietoa:

Tulevat Tähdet -monipuolisuuskilpailu – Yleisurheilu.fi