Juho Venäläinen ennätysvauhdissa Joensuussa

Pikajuoksija Juho Venäläinen kiiti Joensuussa 150 metrin hallikilpailun voittoon mainiolla ajalla 16,04. Lappeenrannan Urheilu-Miehiin täksi kaudeksi siirtyneen Venäläisen aika on Suomen kaikkien aikojen viidenneksi paras hallitulos.

Joensuussa juostaan kuitenkin pitkällä 325,33 metrin mittaisella radalla. Kansainvälinen yleisurheiluliitto ja Suomen Urheiluliitto ovat nykyisin siirtyneet tilastoimaan vain lyhyet ja pitkät radat riippumatta siitä, onko tulos juostu ulkona vai hallissa.

Omaa ennätystään Venäläinen kohensi 0,37 sekuntia, joka kielii syystalven harjoittelun onnistumisesta.

– Aika lailla suunnitelmien mukaan on mennyt. Tasaisen hyvää treeniä, eikä ole ollut loukkaantumisia, Venäläinen kuvaa harjoitteluaan.

19-vuotiaiden Suomen kaikkien aikojen tilastossa Venäläisen 150 metrin aika on kolmanneksi paras sekä ulko- että hallikauden pitkien ratojen tulokset yhteen laskien.

Hallikauden tavoitteena miesten 400 metrin hallitsevalla Suomen mestarilla on ”hilata aikoja tasaisesti paremmaksi”. Kauden avauksessaan hän juoksi jo 60 metrin ennätyksensä 6,91, mutta parempaa on luvassa.

– Vielä ei ole ruvettu hirveämmin virittelemään. Tässä on kovaa treeniä alla, Venäläinen totesi.

Naisten 150 metriä Joensuussa voitti järjestävän seuran Joensuun Katajan 18-vuotias Jonna Aalto hyvällä ajalla 18,50. Hallissa vain neljä suomalaista on samanikäisenä juossut häntä nopeammin. Aalto on aiemmin voittanut 16-vuotiaiden tyttöjen 100 metrin Suomen mestaruuden kesällä 2022.

 

JOENSUU 12.1.2025 Katajan hallikilpailut

(Pitkä 325,33 m rata.)

Miehet,

150 m: 1) Juho Venäläinen 19 LUM 16,04 (kkk & 19-v. ka-3).

60 m aj (91,4 cm): 1) Niilo Pelli 17 PolvijU 8,74, 2) Renne Kankkunen 17 JoKa 8,81.

Naiset,

150 m: 1) Jonna Aalto 19 JoKa 18,50 (kkk), (B-erän voittaja), 2) Reetta Ryynänen JoKa 18,57, 3) Aino Venäläinen JoKa 19,00, 4) Niina Karttunen SavRi 19,20.

60 m aj: 1) Niina Karttunen SavRi 8,46.