Suunnistuksen huippunimi Tuomas Heikkilä juoksi 10 kilometrin maantiejuoksussa Suomen ennätyksen ajalla 28.22. Tulos syntyi Espanjan Valenciassa, ja sillä irtosi kovatasoisessa kilpailussa 49:s sija.
Entiset SE-lukemat 28.47 olivat Martti Kiilholman ja Mustafe Muusen nimissä. Kiilholma juoksi ennätyksensä Kaliforniassa vuonna 1980 ja Muuse Ranskan Lillessä viime marraskuussa.
Heikkilä tiesi harjoittelunsa perusteella odottaa hyvää tulosta.
– Tiesin, että 28.30:n paikkeille minun pitäisi päästä, jos hyvä päivä osuu kohdalle. Tämä oli myös ensimmäinen juoksukilpailuni, jossa sain kunnollista vetoapua eikä yksin tarvinnut juosta, Heikkilä kertoi.
Pian 27 vuotta täyttävä Heikkilä voitti kaksi vuotta sitten sprinttisuunnistuksen EM-pronssia. Hänen juoksutaitonsa ovat myös olleet hyvin tiedossa, vaikka juoksustartteja on kertynyt vähän. Viime kesänä hän juoksi 10 000 metrillä Suomen parhaan ajan 29.18,21. Kaksi vuotta sitten tuli maastojuoksun SM-hopeaa ja 5 000 metriä kulki aikaan 14.07,64.
10 kilometrin maantiejuoksussa Heikkilän paras aika ennen Valencian kilpailua oli Vantaan Hakunilassa juostu 29.27. Suomen kaikkien aikojen tilastossa hän on nyt seitsemäs 29 minuutin alittaja.
Valencian juoksuun Heikkilä valmistautui alkuviikosta Helsingin Liikuntamyllyn radalla. Silloin hän oli hieman huolissaan Valencian lähtöruuhkasta, koska juoksu oli ahdettu täyteen huippunimiä eikä Heikkilälle ollut luvassa starttipaikkaa aivan eturivissä.
– Lopulta startti meni hyvin, vaikka ensimmäinen kilometri oli ahdasta. Se vei aikaa noin 2.55, mutta sen jälkeen juoksu alkoi rullaamaan hyvin.
Mäntsälästä lähtöisin oleva ja nykyisin Kenttäurheilijat-58:aa yleisurheilussa edustava Heikkilä panostaa tänä vuonna korkeanpaikan harjoitteluun. Syksyllä hän oli neljä viikkoa Espanjan Sierra Nevadassa, ja leiritys jatkuu Pajulahden alppimajassa ja myöhemmin keväällä Ranskan Font Romeussa.
Suunnistuskausi alkaa toukokuussa, ja Heikkiselle kauden päätähtäin on syksyn sprinttimatkat. Heinäkuussa käytävät MM-kisat Kuopiossa eivät ole hänelle suurin tavoite, koska siellä kilpaillaan pitemmillä metsämatkoilla.
– Kesällä on tarkoitus kilpailla myös Motonet GP:ssä, jos hyviä 3 000 ja 5 000 metrin startteja on tarjolla, Heikkilä lupasi.
Almgren kirivoitolla ennätykseen
Ruotsin Andreas Almgren jatkoi hyviä juoksujaan ja otti tiukassa kirikilpailussa 10 kilometrin maantiekisan voiton. Kova yritys palkittiin Euroopan ennätyksellä, joka kirjataan nyt 26.53. Entinen EE oli Ransakan Etienne Daguinosin marraskuussa Lillessä juoksema 27.04.
Ruotsalainen otti Valencian voiton kovassa kiritaistelussa viimeisillä sadoilla metreillä. Puolimatkan väliaika 13.43 ei vielä luvannut aivan huipputulosta. Almgrenin kiri viimeiset 5 km siis todella kovaa 13.09 ja viimeiset 3 km 7.46. Tuomas Heikkilän mukaan juoksureitillä oli hyvää myötätuulta nimenomaan toisella puolikkaalla.
– Nyt tuntuu fantastiselta. Olen viime aikoina tehnyt hyviä harjoituksia, joten tiesin olevani hyvässä kunnossa, Almgren kertoi kisahaastattelussa.
Viime vuonna Almgren juoksi Valenciassa 27.20, teki huippuaikoja kaikilla matkoilla, mutta EM-Rooman kympin neljäs sija ja olympialaisten jääminen väliin loukkaantumisen takia oli kova pettymys. Nyt näyttää kuitenkin olevan entistä kovempi vauhti päällä. Kuukausi sitten Almgren sijoittui EM-maastoissa viidenneksi, mutta ehti kärsiä jonkin verran flunssasta sen kisan jälkeen.
– Tähän kisaan tulin paremmalla itseluottamuksella kuin vuosi sitten. Tiesin, että maalisuora on pitkä, joten maltoin odottaa viimeiselle 60 metrille ennen loppuspurttiani.
Saapunki hätyytteli omaa ennätystään, Keronen 29.11
Vuorijuoksun ammattilaisena Italiassa asuva Susanna Saapunki oli naisten sarjan 45:s ajalla 33.01. Oma ennätys, vuosi sitten juostu 32.57 jäi vain neljän sekunnin päähän.
– Alussa olin mukana hyvässä naisten ryhmässä ja halusin rohkeaan vauhtiin. Menimme kuitenkin minulle ehkä pari sekuntia liian kovaa kilometrivauhtia, kun puolimatkan väliaika oli 16.04, ja loppu tuli huonosti. Seuraavaksi puolimaratonin kimppuun, jota varten olen harjoitellut, Saapunki kommentoi kilpailuaan.
Leevi Keronen oli miesten kisan 90:s ajalla 29.11, joka on myös hänen ennätyksensä.
Valencia, Espanja
10 km maantiejuoksu
Miehet,
1) Andreas Almgren Ruotsi 26.53, 2) Dominic Lobalu Sveitsi 26.54,3) Vincent Langat Kenia 26.55, 4) Daniel Kinyanjui Kenia 27.06, 5) Isaac Kimeli 27.10, 6) Benard Langat Kenia 27.11, … 12) Narve Nordås Norja 27.33, … 49) Tuomas Heikkilä Suomi 28.22, 90) Leevi Keronen Suomi 29.11, 166) Antti-Pekka Niinistö Suomi 30.10, 180) Julius Mäkinen Suomi 30.22, 356) Tero Korpi Suomi 32.07, 435) Andras Pauko Suomi 32.49.
Naiset,
1) Hellen Ekalale Lobun Kenia 29.30, 2) Girmawit Gebrzihair Gebru Etiopia 29.34, 3) Fotyen Tesfay Haiylu Etiopia 29.42, 4) Asayech Ayichew Etiopia 29.43, 5) Fentaye Belayneh Etiopia 30.00, 6) Christine Chesiro kenia 30.06, … 45) Susanna Saapunki Suomi 33.01.