Saga Andersson Ruotsissa voittoon halliennätyksellään

Seiväshyppääjä Saga Andersson nousi halliratojen ennätyksellään voittoon lauantaina Huddingessa, Ruotsissa. Andersson ylitti ensimmäisellään 446 ja kohensi halliratojen ennätystään kaksi senttiä.

Andersson meni 432 ensimmäisellään, 440 kolmannella ja 446 ensimmäisellä yrityksellä. Kilpailun Andersson päätti yrityksiin korkeudesta 451, joka on sentin yli hänen ulkoradoilla hypätyn ennätyksensä.

– Nyt hyppääminen oli paljon parempaa kuin talven aiemmissa kisoissa, mutta vielä jäi hampaankoloon noista yrityksistä korkeudesta 451, Andersson sanoi.

Anderssonin mukaan kilpailu lähti heti hyville raiteille, kun hyppy kulki jo verryttelyssä.

– Verkkahypyt olivat eri tekemistä kuin kisoissa tähän asti. 440 meni silti vasta kolmannella ja siinäkin rima jäi kannattimille pompottelemaan, Andersson sanoi.

– Minulla on ollut sitä ongelmaa, että ponnistus tulee liian lähelle. 446:n ylityksessä ponnistus tuli kuitenkin hyvin, pääsin hyvään rytmiin ja seiväs heitti hyvin. Se oli helppo ylitys.

Yrityksistä korkeudesta 451 vain kolmas toimi.

 – Siinä hypyssä oli riittävästi korkeutta, mutta ylitykseen olisi vain pitänyt tehdä riittävästi töitä, Andersson ruoti.

Silja Andersson varmisti Huddingessa Saga Anderssonin jäljessä siskosten kaksoisvoiton ylittämällä tämän hallikauden parhaan tuloksensa 417.

 

Huddinge, Ruotsi 11.1. Hallikilpailut

Naiset,

Seiväs: 1) Saga Andersson Suomi 446 (kkk), 2) Silja Andersson Suomi 417.

Sabadell, Espanja 10.1. Hallikilpailut

Naiset,

400 m, B-erä: 1)  Jeanine Nygård Suomi 54,96 (kkk).