Kesän 2025 yleisurheilukilpailujen haku on auki. Kansallisten kisojen hakuaika on 8.-15.1.2025 välisenä aikana ja aluekisojen 8.–15.1. välisenä aikana. Piirien ulkoratakaudelle 2025 myöntämien kilpailuiden haku tapahtuu piirien ohjeiden mukaisesti 15.2.2025 alkaen.
Ohessa tietoa, mistä ja milloin kisoja haetaan.
Suomessa yleisurheilun kansallista kilpailujärjestelmää valvoo Suomen Urheiluliitto (SUL) yhdessä alueiden ja piirien kanssa. SUL koordinoi kilpailukalenteria, jotta voidaan minimoida ja mieluusti välttää päällekkäisyyksiä.
SUL:ssa koordinointivastuu on kilpailuvaliokunnalla. Kaikki Suomessa järjestettävät viralliset ja tilastokelpoiset kilpailut pitää olla valtuutettu joko SUL:n, alueiden tai piirien taholta.
Mikäli alueet tai piirit eivät pysty valvomaan oman toiminta-alueensa kilpailutoimintaa, SUL:lla on oikeus puuttua asiaan ja tehdä tarpeelliseksi katsomansa toimet tilanteen korjaamiseksi. Kaikki viralliset ja tilastokelpoiset kisat tulee olla julkistettuna kilpailukalenteri.fi -järjestelmässä.
WA-rankingkilpailut, F-luokka
Vuoden 2025 kaikki kilpailut, ulko-, sisärata- ja maantiekilpailut tulee hakea Kansainvälisen yleisurheiluliiton (WA) järjestelmään, mikäli halutaan, että WA hyväksyy tulokset ja, että ne kelpaavat WA:n tilastoihin, ennätyksiksi, rankingiin ja tulosrajoiksi kansainvälisiin arvokisoihin.
F-luokan, eli National Permit -statuksen kilpailujen tulokset kelpaavat vain Suomen tilastoon, jos kilpailua ei ole haettu WA:n kalenteriin.
WA:n kalenteri: https://globalcalendar.worldathletics.org/
– Ohjeet palveluun löytyvät kalenterialustalta
– Koskee sarjoja: M/N, M/N22-19-17
– Kilpailu tulee hakea kalenteriin viimeistään 60 päivää ennen päivää, jolloin kilpailu järjestetään.
– Hinta WA:lle on 25 euroa.
– Maksu tulee maksaa heti joko kortilla tai laskulla. Laskulle tulee lisätä kisan numerosarja. Maksutiedot löytyvä kalenterialustalta. Kortilla maksamista suositellaan.
– Mikäli edellisiä kisamaksuja ei ole suoritettu, uusia kisoja ei myönnetä.
– Kisoilla ei voi olla kilpailevia tapahtuma SM – ja tai tv-kisojen kanssa.
– Maantielajit edellyttävät kv. reittimittaajan mittaamaa ja WA:n hyväksymää reittiä.
– Yleisten sarjojen kilpakävelyt edellyttävät kolmea kv. kävelytuomarin nimeämistä.
WA-ranking statusta voidaan hakea seuraaville kisoille:
– Ulkoratakaudella: kansalliset, aluekisat, lajikarnevaalit, maantiekisat ja kilpakävelyt
– Ulkoratakauden am- ja pm-kisat ja seuracupit tulee olla haettuna 15.1. mennessä, mikäli niistä halutaan WA-rankingkelpoiseksi.
– Piirin myöntämille kisoille ei voida hakea WA:n ranking-kisaoikeutta.
– SUL päättää kenelle voidaan myöntää WA-oikeus. SUL voi myös ottaa WA-oikeuden pois, mikäli esimerkiksi on kilpailevia tapahtumia.
– Kun kisa näkyy WA:n kalenterissa, kisajärjestäjän tulee sen jälkeen itse merkitä kilpailukalenteriin F-luokka. Sen voi tehdä hallintalinkin avulla. Mikäli kisa ei saa WA:n hyväksyntää, F-luokkaa ei saa merkitä kilpailukalenteriin.
– Kisa voidaan hakea WA-rankingkilpailuksi vasta, kun se on julkistettu kilpailukalenterissa, ulkoratakauden kilpailut esimerkiksi julkistetaan noin helmikuun puolivälissä.
– Kilpailun johtajalla tulee vähintään olla 3-tason tuomarin pätevyys.
Kilpailujen luokittelu ja hakuajat
Kalevan kisat 2028
– haku 15.2.2025 mennessä
Kansalliset kisat 2025
– haku 8.-15.1.2025 välisenä aikana
Aluekisat 2025
– haku 8.–15.1.2025 välisenä aikana
Piirin myöntämät kilpailut 2025
– haku piirien ohjeiden mukaisesti 15.2.2025 alkaen
Huomioithan, että hakijan tulee viedä kilpailunsa sähköiseen järjestelmään tekemällä yleisen kilpailuhaun edellyttämä täydellinen hakemus. 8.–15.1.2024 välisenä aikana.
Hakulinkki: http://www.kilpailukalenteri.fi/kilpailuhaku/
Kilpailukohtaiset lisätiedot:
https://www.yleisurheilu.fi/wp-content/uploads/2024/09/Kilpailujen-hakeminen-vuosille-2025-2028.pdf
Alueiden kilpailuvastaavat
Alueiden kilpailuvastaavat koordinoivat kisoja kilpailuvaliokunnan alaisuudessa. He auttavat tarvittaessa kilpailujen hakijoita sopivan päivämäärän valinnassa.
Eteläinen alue
(EK, Hel, Kym, Lahti, Nåid, Uus,)
Esko Kuha
e-mail: esko.kuha@kolumbus.fi
040 506 3301
Lounainen alue
(Häme, Sat, VS, ÅID)
Harri Samuelsson
e-mail: harri.samuelsson@ippnet.fi
050 555 1391
Läntinen alue
(EP, KP, KS, ÖID)
Ari Honkanen
e-mail: honkanen.ari@gmail.com
040 721 9654
Itäinen alue
(PK, PS, ES)
Matti Haatainen
e-mail: matti.haatainen@gmail.com
0400 673 056
Pohjoinen alue
(Kai, Lappi, LP, PP)
Heikki Aura
e-mail: yleisurheilu@oulunpyrinto.fi
050 523 5312