Yleisurheiluoppi maistui opettajille Hämeenlinnassa

Haussa huipputyyppi Tarmoon!

Hämeenlinnan Tarmon nuorisopäällikön Ville Vepsän vetämä kokeilu, jossa opettajille tarjottiin käytännön apua yleisurheilutaitojen opettamiseen koululiikunnassa keräsi kiitosta.

– Tästä oli ehdottomasti iloa. Se herätteli perusliikuntataitojen ylläpitämiseen. Lajina oli yleisurheilu, mutta se tarjosi juuri niitä monipuolisia liikuntataitoja, juoksemista, hyppäämistä ja heittämistä, jotka meinaavat liikunnanopetuksessa unohtua, sanoo hämeenlinnalaisen Myllymäen alakoulun opettaja Anniina Paronen.

Vepsän mukaan ideana oli mennä opettajan mukaan liikuntatunnille ja tuoda uudenlaista materiaalia yleisurheiluopetukseen.

– Tavoitteena oli myös saada aikaan paljon liikettä ja paljon toistoja, joiden kautta tapahtuu oppiminen tapahtuu nopeimmin, Vepsä sanoo.

Hämeenlinnassa kokeilu suunnattiin 3. ja 5. luokan oppilaille ja käytössä oli niin sanottua lajiratoja, joiden avulla perusliikuntataitoja voidaan opettaa kaikenlaisissa tiloissa.

– Se oli hienoa, että tultiin paikan päälle. Jos vaan olisi lähetetty pelkkää materiaalia, veikkaan, ettei siihen olisi tartuttu. Opettajille tulee nykyisin niin paljon kaikenlaista tee sitä tai tätä -postia, Paronen totesi.

Manderbacka: Toimi myös valmistavalle luokalle

Tyytyväinen opetukseen oli myös Iittalan yhtenäiskoulun opettaja Sanna Manderbacka.

– Lapset olivat kauhean innoissaan. He eivät tarvinneet muuta kuin radan. Siinä he touhusivat hiki päässä koko tunnin ajan, Manderbacka sanoo.

– Tämä oli hyvä myös valmistavan luokan lapsille, joille pelien sääntöjä voi olla hieman hankalampi selittää. Tässä kaikki pääsivät mukaan ja touhusivat hikisinä ja innokkaina.

Valmistava luokka on suunnattu oppilaille, jotka eivät vielä osaa suomea tai tarvitsevat tukea suomen kielen vahvistamisessa.

Vepsän mukaan ajatuksena on, että nyt opetuksen saaneet opettajat mentoroivat kollegoitaan.

– Hankkeessa lähdettiin liikkeelle Hämeenlinnasta. Tätä on tarkoitus laajentaa seuraavaksi Tampereelle, kertoo Suomen Urheiluliiton koulutuspäällikkö Tapio Rajala.

 

Lisätietoja:

Tapio Rajala, koulutuspäällikkö

Suomen Urheiluliitto

0400 442 493, tapio.rajala@sul.fi

Ville Vepsä, nuorisopäällikkö 

Hämeenlinnan Tarmo 

045-6084150, vepsaville@gmail.com