Yleisurheiluarkiston taloudellinen tilanne vakaa – uusi julkaisusarja alkoi

Yleisurheiluarkiston taloudellinen tilanne vakaa – uusi julkaisusarja alkoi

Suomen Yleisurheiluarkisto ry piti syyskokouksensa sunnuntaina 11.12. omissa museotiloissaan Littoisten vanhalta verkatehtaalta hankitussa suojellussa rakennuksessa. Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin jatkamaan aiempi pitkäaikainen puheenjohtaja Mikko Nieminen Porvoosta.

– Kulunut 13:s toimintavuosi oli meille taloudellisen vakiintumisen vuosi ja uuden julkaisutoiminnan aloittamisen vuosi, kertoo Mikko Nieminen.

Hallituksen muiksi jäseniksi valittiin Juhani Jalava Littoisista, Mirko Jalava Littoisista, Risto Karasmaa Espoosta, Erkki Kiilunen Turusta, Jori Komulainen Espoosta, Jukka Moisio Turusta, Pekka Paakkanen Turusta ja Pekka Ylä-Nikkilä Espoosta.

– Vuosi 2015 oli yhdistyksen historian merkittävin, sillä investoimme rohkeasti omiin toimintatiloihin ja uusien talletusten määräkin oli suurempi kuin yli kymmeneen vuoteen. Siksi tänä vuonna toiminnan pääpaino oli taloudellisen aseman vakiinnuttamisessa, mikä onkin sujunut suunnitelmien mukaan, Mikko Nieminen kertoo.

– Omaa tutkimustoimintaa on myös edistetty kaikki nämä vuodet ja loppuvuodesta aloitimme uuden julkaisusarjan Athletics in the 19th Century. Sen päätoimittaja on Ari Törmä. Ensi viikolla julkaistava ensimmäinen osa kertoo vuosista 1881–1884 ja se sisältää hyvin runsaasti missään muussa teoksessa aikaisemmin julkaisemattomia tietoja yleisurheilun varhaisvuosilta.

Suomen Yleisurheiluarkisto ylläpitää museota Liedon kunnassa Littoisten verkatehtaan kulttuurihistoriallisesti arvokkaassa lähes 200 vuotta vanhassa tehdasmiljöössä. Yhdistyksen vuosittain kustantamat julkaisut ovat yhdistyksen jäsenmaksun maksaneille ilmaisia jäsenetuja. Omia julkaisuja on vuosien mittaan kertynyt jo parikymmentä.

Athletics in the 19th Century -julkaisua voi tilata ennakkoon osoitteesta: mikko.nieminen@dlc.fi (puhelin: 019 – 545 115). Hinta on 40,- (sis. postikulut).


Lisätietoja yhdistyksestä ja sen kustantamista julkaisuista: Mikko Nieminen (mikko.nieminen@dlc.fi)
Lisätietoja arkistosta ja sinne tapahtuvista vierailuista: Juhani Jalava (juhani@tilastopaja.fi)