Viita ylitti Turussa 214, Kangas heitti 57,14

Viita ylitti Turussa 214

Tampereen Pyrinnön Jussi Viita hyppäsi korkeutta kauden kotimaisen kärkituloksen 214 Turussa Tilastopajacupin avauskilpailussa. Aikaisempi kärkitulos oli Miro Rastaan viikko sitten Valkeakoskella Nuorten Eliittikisoissa hyppäämä 213.

Raision Kuulan Rastas, 19, sijoittui Turussa toiseksi tuloksella 204.Hallitseva Suomen mestari Viita ylensi omaa kauden parastaan kahdella sentillä. 30-vuotiaan Viidan ennätys on 226.

Seinäjoen seudun Urheilijoiden Jenni Kangas heitti keihästä viimeisellä kierroksella 57,14 jääden vain 81 senttiä viikko sitten Lappeenrannassa tekemästään ennätyksestä 57,95. Kankaan sarja oli hyvä: Toiseksi pisin heitto kantoi 56,57 ja kolmanneksi pisin 56,45.Kangas ei saanut  tasaväkistä vastusta ja voitti yli yhdeksän metrin erolla.

Kangas on Suomen vuositilastossa toisena Sanni Utriaisen jälkeen. Kangas, 23, on elämänsä kunnossa, sillä hän on ylittänyt tänä kesänä viimevuotisen ennätyksensä, 56,56, jo neljässä kilpailussa. 

Someron Esan Henri Liipola voitti miesten moukarinheiton tuloksella 68,95. 22-vuotias Liipola on tänä vuonna pidentänyt ennätystään seitsemällä metrillä lukemiin 72,12.  

Porvoon Urheilijoiden Sara Kuivisto voitti naisten 800 metriä soolojuoksulla Suomen vuositilaston kakkosajalla 2.07,44. Muut kilpailijat hävisivät Kuivistolle yli yhdeksän sekuntia. Kuiviston edellä tilastossa on Zenitha Eriksson.

Uudenkaupungin Kenttäkarhujen Tara Tuominen työnsi kuulaa vuositilaston kolmanneksi parhaan tuloksen 13,99. Turun Urheiluliiton Juho Launto juoksi 400 metrin aitojen tilaston viidenneksi ajalla 54,17.    

(Jyrki Repola.) 

 

TURKU 9.6.2016 Tilastopajacup

(Lämpötila 11˚C. Puuskainen tuuli.)

Miehet,

100 m (0,8 m/s): 1) Heikki Nieminen JanJa 10,88, 2) Samir Demnati OrimJy 11,09, 3) Eetu Petteri Viitala TuUL 11,36 (400 m SM-2 2013 & 2014).

800 m: 1) Elias Tuominen 16 NaantLö 1.57,53, 2) Niklas Lainto 17 TuUL 1.59,06, 3) Jani Henriksson 41 VU 1.59,29 … 10) Kennedy Charicha TuUL (SSD) 2.02,27 (maastojuoksun 22-v. Suomen mestari 2016). – Ikätasoitus: Henriksson 1.53,19.

5000 m: 1) Antti-Pekka Niinistö TuTo 14.42,29, 2) Matti Rauma 34 TuUL 14.49,53, 3) Niklas Wihlman TuUL 14.55,32, 4) Jukka Kero 42 TuUL 15.07,19, 5) Pekka Antikainen 19 TuTo 15.22,09, 6) Jaakko Kero 44 TuUL 15.23,11, 7) Tuomo Mäkelä 35 TuTo 15.40,70 (suunnistuksen MM-6 2012) … Juha Hellstén 41 TuTo keskeytti. – Ikätasoitus: Jukka Kero 14.22,86, Jaakko Kero 14.25,12.

400 m aj: 1) Juho Launto TuUL 54,17, 2) Tuomas Lehtonen 18 LiePa 55,97. – 400 m aj (83,8 cm): 1) Christian Vänttinen 17 NaantLö 58,09.

Korkeus: 1) Jussi Viita TP 214 (kkk), 2) Miro Rastas RaisKu 204, 3) Heikki Pärnä 35 TuUL 194 (214 -05), 4) Samuli Sievi-Korte ViialVa 194. – Viita (207-o, 210-xo, 214-o, 218-xxx).

Seiväs: 1) Carl Sténson Ruotsi (SWE) 489 … Oscar Janson 41 Ruotsi (SWE) ilman tulosta (474-xxx), (PE 587 -03).

Pituus: 1) Juha Sola NaantLö 708 (0,6 m/s), 2) Joona Forsgren 18 TuUL 678 (0,6).

Moukari: 1) Henri Liipola SomEsa 68,95, 2) Waltteri Lahtinen NoorNo 58,48, 3) Jani Pihkanen SomEsa 53,99. – Liipola (68,26, 65,92, 68,95, 68,93, 66,76, x).

Moukari (6 kg): 1) Oskari Eskola 18 SäkylU 57,70.

Naiset,

100 m (-3,3 m/s): 1) Erika Nevanperä KalajJu 12,54, 2) Emma Hyvärinen 19 TuUL 12,72.

800 m: 1) Sara Kuivisto PorvU 2.07,44, 2) Silja Pelto-Piri TuUL 2.16,57, 3) Sunna Penttinen 16 TuUL 2.16,67, 4) Erika Utriainen 30 VeitsilKV 2.17,08, 5) Hanna Uski 19 TuUL 2.18,63 … 9) Astrid Snäll 17 FoSa 2.25,04 (17-v. maastojuoksun ja tiejuoksun Suomen mestari 2016), 14) Kirsi Kuuttila UKK 2.37,17 (come-back, ed. kilp. 28.7.2011, 6 nuorten SM-mitalia moniotteluissa ja hyppylajeissa 2003-2008).

5000 m, yhdessä miesten kanssa: 1) (12:s) Andreina Kero 38 TuUL (GER) 17.37,95, 2) (13:s) Paula Tukiainen 41 VU 17.38,64, 3) (14:s) Johanna Sällinen TuUL 18.19,58, Hanna Uski 19 TuUL & Suvi Miettinen TuTo keskeyttivät. – Ikätasoitus: Tukiainen 17.01,59.

400 m aj: 1) Emma Niemi TuUL 64,11, 2) Venla Määttä 18 NaantLö 65,54 (debyytti), 3) Viola Järvinen 17 TuUL 65,95.

Kuula: 1) Tara Tuominen UKK 13,99, 2) Nelli Nyberg TuUL 11,90.

Keihäs: 1) Jenni Kangas SeinäjSU 57,14, 2) Sini Kiiski LaitJy 47,81, 3) Elina Kinnunen 17 UKK 47,05, 4) Jenni Vuori SomEsa 45,22, 5) Henna Takkinen PiikKe 43,62. – Kangas (56,45, 54,49, 53,98, 56,57, 53,58, 57,14).

Keihäs (400 g): … 2) Joanna Kangas 10 SeinäjSU 29,01.