Vattulainen ennätyksensä tuntumassa Kaliforniassa: EM-rajan kimppuun Lontoossa

Vattulainen ennätyksensä tuntumassa Kaliforniassa: EM-rajan kimppuun Lontoossa

Joensuun Katajan Arttu Vattulainen juoksi Mt. Sac Relays -kilpailun 10 000 metrillä aivan oman ennätyksensä tuntumaan.

Vattulaisen Torannessa Kaliforniassa juoksema aika oli 29.14,68, kun viime vuonna Espanjassa juostu oma ennätys on 29.14,62.

Vattulainen sijoittui 11:nneksi. Miesten kilpailun eliittierän voitti Sid Vaughn 28.32,06.

– Pieni pettymys se oli. EM-rajaa läksin juoksemaan. Kevät on mennyt hyvin ja tuntuma ennen juoksua oli hyvä, Vattulainen sanoi.

Elokuisten Berliinin EM-kisojen tulosraja 10 000 metrille on 28.55,00

– Pari kierrosta siinä alkuun oli vähän hakemista, kun oli niin paljon juoksijoita. Sitten sain hyvin rytmistä kiinni ja juoksin EM-rajan alitukseen tähtäävää vauhtia. Viisi kilometriä meni hyvin (14.28-14.30), mutta sen jälkeen vauhti vähän tipahti, Vattulainen kertaili.

– Mitään dramaattista ei vitosen jälkeen tapahtunut. Vedin pientä ryhmää, mutta siinä oli hyvin selkiä edessä, joita ottaa kiinni. Tämä oli päivän kunto.

Lontoossa uusi yritys

Vattulainen, 26, tuli Los Angelesin kupeeseen Kaliforniaan kilpailemaan Arizonan Flagstaffin korkeanpaikan leiriltä.

– Olin leirillä viitisen viikkoa ja se meni hyvin. Leirin jälkeen olin erittäin luottavainen tämän kilpailun suhteen.

Vattulainen aikoo käydä EM-tulosrajan kimppuun uudelleen kuukauden päästä Lontoossa 10 000 metrin Euroopan cupin kilpailussa.

– Seuraavaksi juoksen SM-maastot ja sen jälkeen yritän EM-rajaa Lontoossa. Jos raja ei mene, täytyy miettiä pitäisikö keskittyä enemmän 5000 metrille, Vattulainen totesi.

tuloksia