Tuplavoittojen päivä nuorten ottelussa, Leveelahti ja Kuljukka ennätyksiin

Tuplavoittojen päivä nuorten ottelussa

Tyttöjen maaottelu päättyi Tampereen Ratinassa Suomen ylivoimaiseen voittoon lukemin 117,5-83,5. Pojat sen sijaan kärsivät neljän pisteen tappion pistein 97-101.

Tyttöjen maaottelun päättäneellä 4×400 metrillä suomalaisnelikko Veera Perälä, Frida Hämäläinen, Nea Mattila, Aleksandra Niiranen juoksi uuden 17-vuotiaiden Suomen ennätyksen 3.44,05.

Poikien ottelu ratkesi aikuisten maaottelun keskellä kisatussa ratakierroksen viestissä, jossa ruotsalaiset kukistivat suomalaisnelikon varsin selkeästi.

Kinnunen ja Hakasuo juhlivat keihäspaikalla

Uudenkaupungin Kenttäkarhujen Elina Kinnunen ja Lauttakylän Lujan Hermanni Hakasuo tuulettivat komeita voittoja sateisen keihäänheittokisan päätteeksi Ratinassa.

Kesän 17-vuotiaiden EM-kisoissa neljänneksi heittänyt Kinnunen oli naisten kilpailussa omaa luokkaansa. Hän olisi voittanut kilpailun kaikilla mitatuilla heitoillaan. Kisan parhaaksi jäi neljännellä syntynyt 55,99.

– Senttiä vaille 56 metriä oli hyvä heitto. Siihen voi olla tyytyväinen, Kinnunen tuumi sadekelissä heitetystä kilpailusta.

Sofia Pölkky kiskaisi 45,83 ja täydensi Kinnusen menestyksen Suomen kaksoisvoitoksi.

Poikien kilpailussa Hakasuo lähti maaotteluun, vaikka oli pienen flunssan kourissa. Hän heitti toisellaan 67,25, joka riitti voittoon ja jonka Atte Sailola täydensi Suomen kaksoisvoitoksi.

– Aamulla oli vielä kuumetta, mutta en edes harkinnut poisjäämistä, Hakasuo sanoi.

Sadekeli teki heittäjille pientä kiusaa.

– Kun keihäs oli märkä, ote ei oikein pitänyt, eikä pihkakaan auttanut, ja siksi oli vaikea saada keihäs lähtemään hyvään asentoon, Hakasuo sanoi.

Leveelehti ennätysiskussa

Kaksoisvoitto heltisi poikien kuularingissä. Sen valtiaat olivat Lielahden Kipinän Arttu Korkeasalo ja Porin Yleisurheilun Eero Ahola tuloksin 20,65 ja 19,41. Kumpikin työnsi yliastutuilla pidemmälle.

– Kyllä sinne ainakin sellainen 20,80:n työntö jäi. Rinkiä oli tahmea, Korkeasalo tuumi.

Samaa mieltä oli Ahola.

 – Tahmea rinki ei sopinut minulle. Tekniikka sekosi täysin. Kaaduin vasemmalle kaikki työnnöt, Ahola harmitteli.

Naisten kuularingissä Helena Leveelahti työnsi ennätyksekseen 16,44 ja vei voiton. Hän ylitti entisen ennätyksensä myös kilpailun toiseksi parhaalla työnnöllään 15,57.

 – Sain kerrankin saatettua kuulan hyvin loppuun asti. Minulle tuo sateinen rinki sopi hyvin. Kuivana se olisi varmasti ollut minulle liian karhea, Leveelahti kertaili.

Tommola loisti liukkaalla loikkaradalla

Poikien maaottelussa kaksoisvoittoon ylsivät myös kolmiloikkaajat Lahden Ahkeran Joska Tommolan johdolla. Hän voitti sateen kastelemalla radalla käydyn kilpailun liki metrillä loikittuaan 14,77. Toiseksi sijoittunut Lapin Lukon Aaro Davidila venytti 13,92.

Tytöissäkin kolmiloikan lajivoitto meni suomalaisille Saara Hakasen kirkastaessa lauantain pituuden kolmossijan voitoksi tuloksella 12,46. Seipäässä Alina Strömberg oli toinen tuloksella 400.

Maaottelun lajivoiton nappasivat myös seiväshypyn 450:n ylityksellä voittanut Vaasan Tovereiden Jere Keskinen sekä 3000 metrin kirivoittoon punnertanut Lovisan Torin Kevin Lindholm. Hän voitti juoksun ajalla 9.15,99. Ruotsin Abdikhalik Nooh pisti lopussa tiukasti kampoihin, mutta hiipui toiseksi ajalla 9.18,04.

Oulun Pyrinnön Samuel Purola viiletti 200 metrillä toiseksi ajalla 21,60. Kisa juostiin 1,1 metriä sekunnissa hönkineeseen vastatuuleen. Juoksun voitti Henrik Larsson ajalla 21,51.

Haveriselle tripla, Kuljukalle tupla

Tyttöjen 800 metrillä Savolinnan Riennon Reetta Joronen ja Tampereen Pyrinnön 15-vuotias Jemina Forss juoksivat kaksoisvoiton ajoin 2.18,68 ja 2.19,65.

Samaan pystyivät myös Kajaanin Kipinän Annikka Haverinen ja HIFK:n Nea Mattila 200 metrillä ajoin 24,86 ja 25,19. Haverisesta tuli samalla maaottelun kolmoisvoittoja. Hän voitti aiemmin 100 metriä ennätyksellään 11,89 ja oli mukana kiidättämässä kapulaa 4 x 100 metrin viestivoittoon.

Kisojen tuplamestariksi juoksi myös Lahden Ahkeran Aino Kuljukka. Hän voitti kisojen päätöspäivänä 3000 metriä ennätyksellään 9.54,36.

– Odotettiin kisaan mukaan ruotsalaista, jolla oli kova tilastoaika. Hän jäi pois ja niinpä minä tein matkalla omat ratkaisuni, Kuljukka kertasi ylivoimaista voittoaan, jonka Forssan Salamien Astrid Snäll täydensi toisella sijalla ajalla 10.10,23.

– EM-kisojen neljäs, SM-kulta ja tuplamestaruus täällä. Kaudesta jäi tosi hyvä fiilis.

 

Loppupisteet:

Miehet: Suomi-Ruotsi 200-210

Naiset: Suomi-Ruotsi 197-213

Pojat: Suomi-Ruotsi 97-101

Tytöt: Suomi-Ruotsi 117-83,5

Kävely: Suomi-Ruotsi 24-16

Pojat:

200 m: (-1,1): 1) Henrik Larsson R 21,51, 2) Samuel Purola S 21,60, 3) Kasper Kadestål R 21,63, 4) Riku Illukka S 22,23.

Pisteet: S-R: 4-7

800 m: 1) Edvin Hagberg R 2.03,33, 2) Christian Vänttinen S 2.03,55, 3) Roope Hyvärinen S 2.03,98, 4) Iyuel Ayele R 2.05,51.

Pisteet: S-R: 5-6

3000 m: 1) Kevin Lindholm S 9.15,99, 2) Abdikhalik Nooh R 9.18,04, 3) August Mollen R 9.30,46, 4) Wilho Hautala S 9.52,12.

Pisteet: S-R: 6-5

110 m aj: (+0,8): 1) Joel Bengtsson R 14,18, 2) Linus Kapstad R 14,41, 3) Mark Sz¸cs-Bütfai S 14,58, 4) Pyry Santahuhta S 15,88.

Pisteet: S-R: 3-8

Seiväs: 1) Jere Keskinen S 450, 2) Simon Thor R 440, 3) Santtu Koskiaho S 440, 4) Tom Johansson R 420

Pisteet: S-R: 7-4

 Kolmiloikka: 1) Joska Tommola S 14,77, 2) Aaro Davidila S 13,92, 3) Chakkrit Chanprakhon R 13,74, 4) Marcus Lundborg R 13,58.

Pisteet: S-R: 8-3

Kuula: 1) Arttu Korkeasalo S 20,65, 2) Eero Ahola S 19,41, 3) Lukas BjÖrninger R 15,15, 4) Emil Nilsson R 14,90.

Pisteet: S-R: 8-3

Keihäs: 1) Hermanni Hakasuo S 67,25, 2) Atte Sailola S 65,28, 3) Carl Widenholm R 56,06, 4) Gustav Liljeblad R 55,88.

Pisteet: S-R: 8-3

4 x 400 m: 1) Ruotsi 3.16,59, (Kasper Kadestål, Arvid Gustafsson, Edvin Hagberg, Carl Bengtström), 2) Suomi 3.18,58, (Benjamin Stendahl, Antti Tuomela, Daniel Savolainen, Tommi Mäkinen).

Pisteet: S-R: 2-5

Tytöt:

200 m: (-0,7): 1) Annika Haverinen S 24,86, 2) Nea Mattila S 25,19, 3) Jonna Klasson R 25,50, 4) Saga Berneryd R 25,71.

Pisteet: S-R: 8-3

800 m: 1) Reetta Joronen S 2.18,68, 2) Jemina Forss S 2.19,65, 3) Beatrice Brink R 2.20,58, 4) Sara Dädeby R 2.22,44.

Pisteet: S-R: 8-3

3000 m: 1) Aino Kuljukka S 9.54,36, 2) Astrid Snäll S 10.10,23, 3) Emily Fielder R 10.51,56, 4) Linnea Smalström R 10.57,14.

Pisteet: S-R: 8-3

100 m aj: (0,0): 1) Amanda Hansson R 13,90, 2) Victoria Almeren Hansson R 14,15, 3) Kia Kemppainen S 14,21, 4) Mathilda Kvist S 14,33.

Pisteet: S-R: 3-8

Seiväs: 1) Lisa Gunnarsson R 410, 2) Alina Strömberg S 400, 3) Saga Andersson S 384, 4) Linnea Jönsson R 360

Pisteet: S-R: 5-6

 Kolmiloikka: 1) Saara Hakanen S 12,46, 2) Fatima Kone R 12,30, 3) Gia Reinholm S 12,08, 4) Klara Ekelund R 11,74.

Pisteet: S-R: 7-4

Kuula: 1) Helena Leveelahti S 16,44, 2) Frida Bergvall R 14,53, 3) Ida Olsson R 14,39, 4) Iina-Kaisa Mäkelä S 14,22.

Pisteet: S-R: 6-5

Keihäs: 1) Elina Kinnunen S 55,99, 2) Sofia Pölkky S 45,83, 3) Ida Thunberg R 43,99, 4) Amanda Nilsson R 39,96.

Pisteet: S-R: 8-3-

4 x 400 m: 1) Suomi 3.44,05, (Veera Perälä, Frida Hämäläinen, Nea Mattila, Aleksandra Niiranen), 2) Ruotsi / Sverige 3.51,59, (Martina Winberg, Celina Reichardt, Julia Frisk, Beatrice Brink).

Pisteet: S-R: 5-2.

8 x 60 m aj aitakisa: 1) Tesomajärven koulu, Tampere 2.14,25, (Vera Riihiviita, Casper Stenroos, Linda Keskinen, Joon Koivula, Sanni Hirsimäki, Eetu Pelttari, Anniina Jokela, Mauri Kantola), 2) Sveriges Ska skolan, Stockholm 2.19,98, (Singa Eschner, Mark Ryan, Milla Josephsson, Sakari Romero Tuurala, Anna Wainikka, Linus Floman, Lara Laitinen, Kim Tihi), 3) Torpparinmäen peruskoulu, Helsinki 2.21,84, (Meri Parkkinen, Jamal Inqez, Lyydia Rainio, Ahti Pesonen, Elsa Nordberg, Leo Mäkipää, Edit Sinkkonen, Antti Virtanen).

 

 


1d4_0359.jpg

Elina Kinnunen oli ylivoimainen nuorten Ruotsi-ottelun keihäänheitossa


1d4_0431.jpg

Arttu Korkeasalo oli poikien kuularingin valtias


7d2_9119.jpg

Hermanni Hakasuo ei antanut kuumeen kiusata. Hän kiskaisi voiton nuorten keihäskilpailussa