Toni Piispaselle satasen MM-hopeaa ”Olen taas back on track”

Toni Piispaselle satasen MM-hopeaa ”Olen taas back on track”

Toni Piispasen hopea T51-luokan 100 metrillä nosti Suomen mitalisaldon neljään parayleisurheilun MM-kilpailuissa Lontoossa. Piispanen kelasi kisojen ainoalla matkallaan 1,1 metriä sekuntia puhaltaneeseen vastatuuleen ajan 21,54. Päivän toinen suomalainen Henry Manni päätti T34-luokassa neljän matkan urakkansa 200 metrillä neljänteen sijaan.

Piispaselle hopeamitali oli viime syksyn olkapääleikkauksen jälkeen saavutus, johon kelaaja itsekin oli erittäin tyytyväinen.

–  Lähtö oli ehkä parempi mitä olisin odottanut. Lopussa en vastatuulessa ehkä saanut puserrettua voimaa ja Peter pääsi karkuun. Taustaani vasten olen älyttömän tyytyväinen, voi sanoa, että olen taas back on track, Piispanen sanoi iloisena.

Hän joutui henkisesti tekemään paljon töitä, että Rion paralympialaisten epäonnistuminen ei palaisi mieleen. Piispasen tavoitteena oli Lontoossa mitali.

– On niin kuin uusi elämä kelauksen suhteen. On tosi kiva tehdä taas töitä sen eteen, että pääsee vielä korkeammalle ja kovempaa, paluustaan innostunut mies sanoi.

Piispanen on saanut kutsun Timanttiliigaan Brysseliin, jossa T51-luokan 200 metriä on ohjelmassa. Se on hänelle mieluinen loppukauden haaste, sillä myös 200 metriä on mieluisa matka.

Manni ei ihan ookoosta piittaa

Henry Manni kelasi 200 metrillä 1,5 metriä sekunnissa puhaltaneeseen vastatuuleen aikaan 28,17 ja piti sitä tuuliolot huomioiden kauden parhaana kakkosenaan. Hän on parhaimmillaan kelannut tällä kaudella 28,00, mutta silloin oli myötätuuli.

– Ei missään nimessä voi olla tyytyväinen. Ihan alussa ei ollut parasta, eikä kauden paras kakkonen lohduta, jos on neljäs. Ihan ookoo, nämä koko kisat ovat olleet vähän sellaiset ihan ookoo. En oikein piittaa siitä ookoosta, ei ole minun juttu, täysillä töitä kohti tulevia kausia jatkava Manni sanoi.

Lauantaina parayleisurheilun MM-kilpailuissa ei ole suomalaisia. Päätöspäivänä sunnuntaina Amanda Kotaja kelaa 100 metrin loppukilpailussa T54-luokassa ja Marjaana Heikkinen kilpailee F34-luokan keihäässä.

Tulokset:

Lontoo:

Parayleisurheilun MM-kilpailut, 7. päivä:

Miehet:

T34, 200 m (-1,5): 1) Walid Ktila Tunisia 27,14, 2) Mohamed Alhammadi Yhdistyneet Arabiemiraatit 27,81, 3) Rheed McCracken Australia 27,81, 4) Henry Manni Suomi 28,17.

T51, 100 m (-1,1): 1) Peter Genyn Belgia 21,10, 2) Toni Piispanen Suomi 21,54, 3) Mohamed Berrahal Algeria 22,08.