Tillander, Mäkinen ja Kylmänen loistivat YAG:ssä

Tillander

Poikien 17-vuotiaiden korkeushypyn lopussa valotaululla loisti komeat lukemat, 200.

Sibbo Vargarnan Casper Tillander hyppäsi kuumassa ilmassa kilpailun kahdeksannella suorituksellaan ennätyksensä 198 ja yritti vielä kolmesti haamurajaa. Vielä tällä kertaa rima putosi kolmesti, mutta yritykset olivat hyviä.

-Tänään oli hyvä päivä. Kaikki hypyt olivat ok ja viimeiset yritykset 200:sta olivat lähellä onnistua, Tillander iloitsi.

Tillander ylitti ensimmäisellä yrityksellä 175, 180, 185, 188 ja 194 sekä toisella yrityksellä 191. Aloituskorkeuden jälkeen hän ei jättänyt väliin yhtään korkeutta.

-Hyppään paljon saadakseni hyvän kilpailufiiliksen. Tänä kesänä tavoitteeni on päästä Kalevan kisoihin ja 17-vuotiaiden Ruotsi-maaotteluun. Tulostavoitteeni on 203, Tillander kertoi.

Poikien 17-vuotiaiden korkeudessa toiseksi sijoittui Leppävirran Virin Johannes Harakka tuloksella 185.

Mikkelin Kilpa-Veikkojen Jessica Kähärä voitti 17-vuotiaiden tyttöjen kolmiloikan ulkoratojen ennätyksellään 12,57. Kähärä olisi voittanut kilpailun vielä viidenneksi pisimmällä hypyllään, 11,99.

Kähärä voitti ensimmäisenä päivänä korkeushypyn tuloksella 175 ja tuli 100 metrin aitajuoksussa toiseksi ajalla 14,10.

Mäkinen porhalsi 11,03 ja 35,05

Helsingin Kisa-Veikkojen Tommi Mäkinen rutisti 1,8 sekuntimetrin vastatuulessa 17-vuotiaiden poikien 100 metrin ykköseksi ajalla 11,11. Alkuerässä Mäkinen tykitti tasan yhden sekuntimetrin vastatuulessa ennätyksensä 11,03.  

-Oli mukava juosta, vaikka oli vastatuuli ja palautumisaikaa alkuerästä oli vain runsas tunti, Mäkinen kertoi.

Toiseksi tullut Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Jesse Väyrynen hävisi ajalla 11,33 Mäkiselle 0,22 sekuntia. Porvoon Akilleksen Severi Mäntylä hävisi Väyryselle vain yhden sadasosan.

-Pelkäsin kaikkia vastustajia enkä uskaltanut vilkuilla sivuille. Vasta maaliviivalla olin varma voitostani, Mäkinen sanoi.

Mäkinen voitti 300 metriä ajalla 35,05, jolla nousi 17-vuotiaiden Suomen kaikkien aikojen tilastossa 20:nneksi. Mäkinen on juossut hallissa ylipitkällä radalla 34,88.

Kylmänen viiletti huippuajan 300 metrillä  

Raision Kuulan Johanna Kylmänen hurjasteli 15-vuotisten tyttöjen 300 metrin ensimmäiseksi ikäluokan kaikkien aikojen kymmenenneksi nopeimmalla ajalla 40,00. Kylmäsen kyyti oli kylmää, sillä muut hävisivät hänelle yli puolitoista sekuntia.  

Kylmänen voitti myös 100 metriä ajalla 12,32. Hänen ennätyksensä on viimevuotinen 12,25.

-Juoksu meni hyvin. Otin lähdön varman päälle, kun ensimmäisessä yrityksessä yksi juoksija hylättiin vilppilähdön takia, Kylmänen kertoi.

Kylmänen on sekä Suomen että Kolumbian kansalainen. Toiseksi tuli rovaniemeläisen Pohjan Koiton Emma Mäkikallio ennätyksellään 12,47.

Tyttöjen 14-vuotiaiden 100 metriä voitti Espoon Tapioiden Anna Pursiainen ennätyksellään 12,71. Sarjassa juoksi 12 alkuerässä peräti 89 tyttöä.

Poikien 14-vuotiaiden satasen ykkönen oli Lahden Ahkeran Tuukka Koskinen ajalla 12,25. Toiseksi tuli portugalilainen Robin Vieira ajalla 12,30. Vieira voitti 300 metriä ajalla 37,82.

Tampereen Pyrinnön Vilma Itälinna viiletti 14-vuotiaiden tyttöjen 300 metrin suvereeniksi ykköseksi ajalla 41,01. Muut hävisivät hänelle yli kaksi ja puoli sekuntia.

Latvalalle tärkeintä oman ennätys

Keski-Uudenmaan Yleisurheilun Kerttu Latvala hymyili 17-vuotiaiden tyttöjen 100 metrin jälkeen kuin Naantalin aurinko. Latvala voitti kilpailun 1,3 sekuntimetrin vastatuulessa ennätyksellään 12,29.

-Olen erittäin tyytyväinen. Juoksu sujui niin hyvin kuin se vain voi sujua, Latvala hehkutti.

Latvala ei lähtenyt soitellen sotaan.

-Kaikki olivat pahoja vastustajia. Takaraivossa oli pieni toive voittamisesta, mutta oman ennätyksen juokseminen oli tärkeintä.

Toiseksi sijoittui Vaasan Vasaman Minttu-Maaria Alanen ennätyksellään 12,34.

Tampereen Pyrinnön Frida Hämäläinen voitti 17-vuotiaiden tyttöjen 300 metriä ajalla 40,07. Hän on juossut hallissa 39,70.  

Turkka jäi satasella telineisiin, mutta otti revanssin 300 metrillä

Poikien 15-vuotiaiden 100 metrillä nähtiin erikoinen tilanne. Ennakkosuosikki Tampereen Pyrinnön Joel Turkka juuttui telineisiin, kun muut lähtivät.

-Viereinen juoksija heilahti valmiit-asennossa ja minäkin heilahdin. Luulin, että juoksijat ammutaan takaisin, mutta niin ei tapahtunut. Olisi pitänyt vaan heti lähteä matkaan, Turkka harmitteli.

Turkka ampaisi takaa-ajoon kuin ampiainen, mutta miltei sekunnin myöhässä ja jäi vimmatusta vauhdista huolimatta seitsemänneksi ajalla 12,15. Turkan ennätys on 11,27. Juoksun voitti Espoon Tapioiden Evangelos Spartiotis ennätyksellään 11,69.

Turkka ei erehtynyt enää toista kertaa, vaan jyräsi voittoon 300 metrillä sivuten ennätystään ja 15-vuotiaiden kaikkien aikojen kymmenenneksi nopeinta aikaa 35,93. Turkka voitti viime vuonna YAG:n 14-vuotiaiden sarjan samalla ajalla,35,93, joka on myös 14-vuotiaiden Suomen ennätys.  

Laamanen voitti tyttöjen kiekkotrillerin

Heinolan Iskun Veera Laamanen voitti 15-vuotisten tyttöjen kiekonheiton ennätyksellään 43,93. Hän pidensi ennätystään kolmella metrillä.

15-vuotiaat tytöt heittävät 750-grammaista eli 250 grammaa kevyempää kiekkoa kuin naiset.

Tampereen Pyrinnön Venla Väliharju johti kilpailua viiden kierroksen jälkeen tuloksella 43,06, kunnes Laamanen sinkautti viimeisellä kierroksella hänen ohitseen. Väliharju sijoittui toiseksi.

-Tiukka kisa. Voitto tuli pienenä yllätyksenä. Heitin teknisesti hyvin ja rennosti. Paras ominaisuuteni on ulottuvuus, Laamanen kertoi.

Maaningan Mahdin Kaisu Eskelinen voitti 17-vuotiaiden tyttöjen kuulantyönnön ennätyksellään 15,13 ja Pyhäselän Urheilijoiden Ville Halonen 17-vuotiaiden poikien kuulan tuloksella 16,48. Tyttöjen kuula painaa kolme kiloa ja poikien kuula viisi kiloa.  

(Jyrki Repola.)     

 

Kilpailut järjestettiin kahdella kentällä. Ensin Lahden stadionin tulokset. Sen jälkeen Radiomäen kentän tulokset.

LAHTI 10.6.2017 Youth Athletics Games

Stadion

Pojat,

M9 40 m: 1) Abdulrahman Imoro HKV 6,59, 2) Lukas Brandt NaantLöy 6,65, 3) Oskari Kokko MikkKV 6,83, 4) Lauri Tahkola NaantLöy 6,84, 5) Juho Tonteri MikkKV 6,84, 6) Aapeli Oila EspTa 6,84, 7) Onni Savolainen KempKi 6,85, 8) Ayden Fox RiihimKi 6,88, 9) Viljami Launonen NaantLöy 6,93, 10) Kalle Lehtoranta HKV 6,95, 11) Vili Rasehorn RiihimKi 6,99, 12) Joona Auremaa NaantLöy 7,01, 13) Viljami Eronen LahdA 7,04, 14) Jimi Pirttimäki LahdA 7,05, 15) Noel Nikulainen LempKiYU 7,12, 16) Eelis Lehtoranta HKV 7,19, 16) Eelis Lehtoranta HKV 7,19. Erä 1 (-0,8): 1) Viljami Launonen NaantLöy 6,93, 2) Kalle Lehtoranta HKV 6,95, 3) Vili Rasehorn RiihimKi 6,99, 4) Joona Auremaa NaantLöy 7,01, 5) Viljami Eronen LahdA 7,04, 6) Jimi Pirttimäki LahdA 7,05, 7) Noel Nikulainen LempKiYU 7,12, 8) Eelis Lehtoranta HKV 7,19, Erä 2 (-0,4): 1) Abdulrahman Imoro HKV 6,59, 2) Lukas Brandt NaantLöy 6,65, 3) Oskari Kokko MikkKV 6,83, 4) Lauri Tahkola NaantLöy 6,84, 5) Juho Tonteri MikkKV 6,84, 6) Aapeli Oila EspTa 6,84, 7) Onni Savolainen KempKi 6,85, 8) Ayden Fox RiihimKi 6,88.

 

 

M10 60 m: 1) Eemil Siuko PunkalKu 9,01, 2) Vilppu Pakola NastNa 9,15, 3) Santtu Kekkonen LahdA 9,29, 4) Benedict Seppälä JoutsPo 9,38, 5) Jesse Kettunen LänsiUU 9,41, 6) Elias Vanhanen KuopRei 9,43, 7) Otso Nyyssönen SavonlRie 9,46, 8) Eeli Rovasalo HyvsU 9,46, 9) Luukas Lehtinen LapSa 9,55, 10) Leo Heinonen HKV 9,57, 11) Teemu Koskela KempKi 9,63, 12) Aarni Anttila HKV 9,65, 12) Elias Kerälä HämeenlTa 9,65, 14) Onni Nyyssönen SavonlRie 9,67, 15) Juho Soikkeli ValkKa 9,68, 16) Otto Minkkinen LappUM 9,84, 16) Otto Minkkinen LappUM 9,84. Erä 1 (-0,9): 1) Otso Nyyssönen SavonlRie 9,46, 2) Luukas Lehtinen LapSa 9,55, 3) Teemu Koskela KempKi 9,63, 4) Aarni Anttila HKV 9,65, 4) Elias Kerälä HämeenlTa 9,65, 6) Onni Nyyssönen SavonlRie 9,67, 7) Juho Soikkeli ValkKa 9,68, 8) Otto Minkkinen LappUM 9,84, Erä 2 (-2,1): 1) Eemil Siuko PunkalKu 9,01, 2) Vilppu Pakola NastNa 9,15, 3) Santtu Kekkonen LahdA 9,29, 4) Benedict Seppälä JoutsPo 9,38, 5) Jesse Kettunen LänsiUU 9,41, 6) Elias Vanhanen KuopRei 9,43, 7) Eeli Rovasalo HyvsU 9,46, 8) Leo Heinonen HKV 9,57.

M11 60 m: 1) Elmer Vauhkonen LapinlVe 8,23, 2) Juho Venäläinen ImU 8,64, 3) Manu Kankaanniemi VammsVoi 8,64, 4) Eero Honkanen TuUL 8,70, 5) Santeri Kekarainen JoensKa 8,71, 6) Emil Ylipekka RiihimKi 8,93, 7) Eino Sormunen HKV 8,96, 8) Kosti Elamaa KuivAu 9,01, 9) Niklas Ranne PorinYU 9,03, 10) Aleksi Hilska LappUM 9,05, 11) Jonne Isoherranen EspTa 9,08, 12) Topi Timonen OulPy 9,10, 13) Otso Meronen LahdA 9,11, 14) Eero Sormunen HKV 9,13, Jesse Riissanen TampPy DNS, Matias Auremaa TuUL DNS, Matias Auremaa TuUL DNS. Erä 1 (0,0): 1) Kosti Elamaa KuivAu 9,01, 2) Aleksi Hilska LappUM 9,05, 3) Jonne Isoherranen EspTa 9,08, 4) Topi Timonen OulPy 9,10, 5) Otso Meronen LahdA 9,11, 6) Eero Sormunen HKV 9,13, Jesse Riissanen TampPy DNS, Matias Auremaa TuUL DNS, Erä 2 (+0,2): 1) Elmer Vauhkonen LapinlVe 8,23, 2) Juho Venäläinen ImU 8,64, 3) Manu Kankaanniemi VammsVoi 8,64, 4) Eero Honkanen TuUL 8,70, 5) Santeri Kekarainen JoensKa 8,71, 6) Emil Ylipekka RiihimKi 8,93, 7) Eino Sormunen HKV 8,96, 8) Niklas Ranne PorinYU 9,03.

M11 Korkeus: : 1) Tumi Siranko VantSa 144, 2) Veikka Loikas PorinYU 141, 3) Juuso Mäkelä OulPy 141, 4) Eero Sormunen HKV 138, 5) Armas Uusitalo OulPy 135, 5) Oliver Koskinen JyväskKU 135, 7) Valentino Bertucci NivU 130, 8) Eino Sormunen HKV 125, 8) Markus Porvari HartVoi 125, 10) Alvar Itämeri TuUL 125, 11) Niklas Piirainen TampPy 120, 11) Jonne Isoherranen EspTa 120, 13) Emil Törmälä TampPy 120, 14) Eeli Mustonen JoensKa 120, 15) Emil Ylipekka RiihimKi 120, 16) Rene Filippov TIPP (EST) 120, 17) Olavi Kiiski KarhKa 115, 17) Niklas Ranne PorinYU 115, 17) Aaron Hakkaja TIPP (EST) 115, 20) Aleksi Karvo VantSa 115, 21) Tuomas Rättö HämeenlTa 115, 22) Henri Illison TIPP (EST) 110, 23) Edwin Itämeri TuUL 110, 24) Jesper Huovinen LahdA 100,

M11 Korkeus joukkuekilpailu: 1) Oulun Pyrintö 276, 2) Helsingin Kisa-Veikot 263, 3) Vantaan Salamat 259, 4) Porin Yleisurheilu 256, 5) Tampereen Pyrintö 240, 6) TIPP (EST) 235, 7) Turun Urheiluliitto 235.

M11 Pituus Karsinta: 1) Manu Kankaanniemi VammsVoi 5,20, 2) Eero Honkanen TuUL 4,57, 3) Eero Sormunen HKV 4,56, 4) Aleksi Hilska LappUM 4,55, 5) Tuomas Rättö HämeenlTa 4,42, 6) Eino Sormunen HKV 4,37, 7) Jesse Riissanen TampPy 4,27, 8) Niklas Nykyri JoensKa 4,26, 9) Antto-Ville Heinonen JyväskKU 4,25, 10) Eeti Hänninen HämeenlTa 4,24, 11) Jimi Sundholm HKV 4,23, 12) Juuso Mäkelä OulPy 4,20, 13) Topi Timonen OulPy 4,20, 14) Oskari Mäenpää LahdA 4,19, 15) Armas Uusitalo OulPy 4,18, 16) Elmo Jukkola LohtVei 4,17, 17) Tumi Siranko VantSa 4,17, 18) Rasmus Vuonoranta EsboIF 4,09, 19) Lauri Leivonen EspTa 4,06, 20) Markus Porvari HartVoi 4,05, 21) Lauri Kylmäpuro HKV 4,04, 22) Eemil Aaltonen TuUL 4,03, 23) Emil Törmälä TampPy 4,02, 24) Jonne Isoherranen EspTa 4,00, 25) Matias Salminen LahdA 3,98, 26) Oliver Koskinen JyväskKU 3,94, 27) Santeri Kekarainen JoensKa 3,94, 28) Henrik Lounela IlmajKi 3,90, 29) Niklas Ranne PorinYU 3,89, 30) Niklas Piirainen TampPy 3,87, 31) Veikka Loikas PorinYU 3,87, 32) Niilo Mölsä PorvU 3,83, 33) Juuso Tiihonen KangasnKa 3,80, 34) Soini Ripatti SavonlRie 3,77, 35) Aaro Savikko JanJa 3,74, 36) Aleksi Karvo VantSa 3,73, 37) Vili Lahtinen TampPy 3,73, 38) Valentino Bertucci NivU 3,68, 39) Edvard Lindroos NastNa 3,68, 40) Ilari Ala-Harja EspTa 3,54, 41) Ukko Ikonen VantSa 3,49, 42) Rene Filippov TIPP (EST) 3,40, 43) Aaron Hakkaja TIPP (EST) 3,33, 44) Jesper Huovinen LahdA 3,27, 45) Henri Illison TIPP (EST) 3,15.

M11 Pituus joukkuekilpailu: 1) Helsingin Kisa-Veikot 8,93, 2) Hämeenlinnan Tarmo 8,66, 3) Turun Urheiluliitto 8,60, 4) Oulun Pyrintö 8,40, 5) Tampereen Pyrintö 8,29, 6) Helsingin Kisa-Veikot 8,27, 7) Joensuun Kataja 8,20, 8) Jyväskylän Kenttäurheilijat 8,19, 9) Lahden Ahkera 8,17, 10) Espoon Tapiot 8,06, 11) Vantaan Salamat 7,90, 12) Porin Yleisurheilu 7,76, 13) Tampereen Pyrintö 7,60, 14) TIPP (EST) 6,73.

M12 60 m: 1) Kasperi Vehmaa LappUM 8,21, 2) Joona Nieminen EspTa 8,48, 3) Rasmus Vehmaa LappUM 8,59, 4) Aleksi Miikkulainen PorinYU 8,61, 5) Jaakko Siltala HKV 8,61, 6) Aivar Ellam Rakvere (EST) 8,61, 7) Veeti Pihlaja SeinäjSU 8,69, 8) Janar Ojansalu TIPP (EST) 8,74, 9) Waltteri Koenkytö EspTa 8,77, 10) Miko Koskelainen HyvsU 8,81, 11) Lassi Nalkki JyväskKU 8,83, 12) Viljami Heinonen HKV 8,84, 13) Eetu Rantala LänsiUU 8,88, 14) Joonatan Jürimaa TIPP (EST) 8,92, 15) Konsta Rutanen KuivAu 9,05, Julius Hirvelä LapVi DNS, Julius Hirvelä LapVi DNS. Erä 1 (0,0): 1) Rasmus Vehmaa LappUM 8,59, 2) Veeti Pihlaja SeinäjSU 8,69, 3) Waltteri Koenkytö EspTa 8,77, 4) Miko Koskelainen HyvsU 8,81, 5) Lassi Nalkki JyväskKU 8,83, 6) Viljami Heinonen HKV 8,84, 7) Joonatan Jürimaa TIPP (EST) 8,92, 8) Konsta Rutanen KuivAu 9,05, Erä 2 (-0,7): 1) Kasperi Vehmaa LappUM 8,21, 2) Joona Nieminen EspTa 8,48, 3) Aleksi Miikkulainen PorinYU 8,61, 4) Jaakko Siltala HKV 8,61, 5) Aivar Ellam Rakvere (EST) 8,61, 6) Janar Ojansalu TIPP (EST) 8,74, 7) Eetu Rantala LänsiUU 8,88, Julius Hirvelä LapVi DNS.

M12 Pituus Karsinta: 1) Kasperi Vehmaa LappUM 4,84, 2) Janar Ojaslu TIPP (EST) 4,80, 3) Joona Nieminen EspTa 4,73, 4) Konsta Rutanen KuivAu 4,60, 5) Lassi Nalkki JyväskKU 4,56, 6) Rasmus Vehmaa LappUM 4,51, 7) Aivar Ellam Rakvere (EST) 4,36, 8) Miko Koskelainen HyvsU 4,34, 9) Lauri Mäkinen KU-58 4,31, 10) Oskari Väistö SeinäjSU 4,30, 11) Eeli Keckman KyrVoi 4,23, 12) Aleksi Miikkulainen PorinYU 4,21, 13) Santeri Harjula LahdA 4,17, 14) Matias Perälä IisVi 4,14, 15) Konsta Tynkkynen TampPy 4,11, 16) Jim Herlevi OrimJy 4,09, 17) Viljami Heinonen HKV 4,09, 18) Luka Veselinovic EspTa 4,07, 19) Vilho Stenman UurU 4,07, 20) Santeri Rousu LimNM 4,02, 21) Aatu Hartikainen SavonlRie 3,98, 22) Eelis Harjunmaa TampPy 3,97, 23) Daniel Onnela NaantLöy 3,94, 24) Eerik Nyyssönen EsboIF 3,90, 25) Luukas Kyrönlahti JyväskKU 3,89, 26) Tuomas Ahokas VantSa 3,79, 27) Eeli Tohmola OulPy 3,71, 28) Aaron Halme TampPy 3,67, 29) Akseli Helminen LahdA 3,65, 30) Veeti Pihlaja SeinäjSU 3,64, 31) Elliot Schmidt BorgåAk 3,63, 32) Petu Kiviniemi TampPy 3,58, 33) Tuomas Toivonen OrimJy 3,53, 34) Alec Ekblom HIFK 3,52, 35) Luka Viitala VantSa 3,50, 36) Roope Kuparinen LappUM 3,47, 37) Veeti Saarela OulPy 3,41, 38) Joonatan Jürimaa TIPP (EST) 3,35, 39) Antti Kinnunen OulPy 3,34, 40) Ville Väyrynen TampPy 3,32, 41) Mikael Lahdensuo TampPy 3,31, 42) Patrick Püvi TIPP (EST) 3,29, 43) Lauri Hirsto HKV 2,89, Konsta Keijonen KeskiUYU NM, Julius Hirvelä LapVi NM, Joona Nurmi PorinYU NM. Ryhmä 1: 1) Janar Ojaslu TIPP (EST) 4,80, 2) Joona Nieminen EspTa 4,73, 3) Konsta Rutanen KuivAu 4,60, 4) Lassi Nalkki JyväskKU 4,56, 5) Lauri Mäkinen KU-58 4,31, 6) Oskari Väistö SeinäjSU 4,30, 7) Aleksi Miikkulainen PorinYU 4,21, 8) Santeri Harjula LahdA 4,17, 9) Matias Perälä IisVi 4,14, 10) Luka Veselinovic EspTa 4,07, 11) Vilho Stenman UurU 4,07, 12) Daniel Onnela NaantLöy 3,94, 13) Luukas Kyrönlahti JyväskKU 3,89, 14) Akseli Helminen LahdA 3,65, 15) Elliot Schmidt BorgåAk 3,63, 16) Petu Kiviniemi TampPy 3,58, 17) Tuomas Toivonen OrimJy 3,53, 18) Luka Viitala VantSa 3,50, 19) Veeti Saarela OulPy 3,41, 20) Ville Väyrynen TampPy 3,32, 21) Mikael Lahdensuo TampPy 3,31, 22) Patrick Püvi TIPP (EST) 3,29, 23) Lauri Hirsto HKV 2,89, Ryhmä 2: 1) Kasperi Vehmaa LappUM 4,84, 2) Rasmus Vehmaa LappUM 4,51, 3) Aivar Ellam Rakvere (EST) 4,36, 4) Miko Koskelainen HyvsU 4,34, 5) Eeli Keckman KyrVoi 4,23, 6) Konsta Tynkkynen TampPy 4,11, 7) Jim Herlevi OrimJy 4,09, 8) Viljami Heinonen HKV 4,09, 9) Santeri Rousu LimNM 4,02, 10) Aatu Hartikainen SavonlRie 3,98, 11) Eelis Harjunmaa TampPy 3,97, 12) Eerik Nyyssönen EsboIF 3,90, 13) Tuomas Ahokas VantSa 3,79, 14) Eeli Tohmola OulPy 3,71, 15) Aaron Halme TampPy 3,67, 16) Veeti Pihlaja SeinäjSU 3,64, 17) Alec Ekblom HIFK 3,52, 18) Roope Kuparinen LappUM 3,47, 19) Joonatan Jürimaa TIPP (EST) 3,35, 20) Antti Kinnunen OulPy 3,34, Konsta Keijonen KeskiUYU NM, Joona Nurmi PorinYU NM, Julius Hirvelä LapVi NM.

M12 Pituus joukkuekilpailu: 1) Lappeenrannan Urheilu-Miehet 9,35, 2) Espoon Tapiot 8,80, 3) Jyväskylän Kenttäurheilijat 8,45, 4) TIPP (EST) 8,15, 5) Tampereen Pyrintö 8,08, 6) Seinäjoen Seudun Urheilijat 7,94, 7) Lahden Ahkera 7,82, 8) Orimattilan Jymy 7,62, 9) Vantaan Salamat 7,29, 10) Tampereen Pyrintö 7,25, 11) Oulun Pyrintö 7,12, 12) Helsingin Kisa-Veikot 6,98, 13) Tampereen Pyrintö 6,63.

M13 60 m: 1) Konsta Rutonen LappUM 7,84, 2) Juho Kivistö PorinYU 8,19, 3) Juho Kallio LapVi 8,24, 4) Eino Perämaa TampPy 8,36, 5) Johannes Hakala EspTa 8,37, 6) Henri Matikainen EspTa 8,37, 7) Pyry Lahtinen JyväskKU 8,38, 8) Sampo Väyrynen KeskiUYU 8,38, 9) Samuel Shams KU-58 8,40, 10) Aatu Holopainen JoensKa 8,41, 11) Ville Kylmäpuro HKV 8,41, 12) Kristo Mägi TIPP (EST) 8,44, 13) Lassi Pihlavisto HKV 8,45, 14) Jarmo Eromäki HaukivKi 8,47, 15) Atte Leppänen JyväskKU 8,50, 16) Ville Vihertö IitPy 8,65, 16) Ville Vihertö IitPy 8,65. Erä 1 (+0,2): 1) Henri Matikainen EspTa 8,37, 2) Aatu Holopainen JoensKa 8,41, 3) Ville Kylmäpuro HKV 8,41, 4) Kristo Mägi TIPP (EST) 8,44, 5) Lassi Pihlavisto HKV 8,45, 6) Jarmo Eromäki HaukivKi 8,47, 7) Atte Leppänen JyväskKU 8,50, 8) Ville Vihertö IitPy 8,65, Erä 2 (-1,0): 1) Konsta Rutonen LappUM 7,84, 2) Juho Kivistö PorinYU 8,19, 3) Juho Kallio LapVi 8,24, 4) Eino Perämaa TampPy 8,36, 5) Johannes Hakala EspTa 8,37, 6) Pyry Lahtinen JyväskKU 8,38, 7) Sampo Väyrynen KeskiUYU 8,38, 8) Samuel Shams KU-58 8,40.

M13 60 m Alkuerä: 1) Konsta Rutonen LappUM 7,89, 2) Juho Kivistö PorinYU 8,20, 3) Juho Kallio LapVi 8,21, 4) Eino Perämaa TampPy 8,25, 5) Sampo Väyrynen KeskiUYU 8,32, 6) Johannes Hakala EspTa 8,36, 7) Pyry Lahtinen JyväskKU 8,41, 8) Samuel Shams KU-58 8,48, 9) Ville Kylmäpuro HKV 8,50, 10) Kristo Mägi TIPP (EST) 8,51, 11) Lassi Pihlavisto HKV 8,52, 12) Aatu Holopainen JoensKa 8,54, 13) Henri Matikainen EspTa 8,55, 14) Atte Leppänen JyväskKU 8,56, 15) Ville Vihertö IitPy 8,59, 16) Jarmo Eromäki HaukivKi 8,59, 17) Sisu Mikkilä ImU 8,61, 18) Patrik Järvinen TampPy 8,65, 19) Aapo Nikkola HKV 8,66, 20) Roni Rämä LahdA 8,66, 21) Martti Hyvärinen LappUM 8,67, 22) Simo Piirainen KaipVi 8,69, 23) Niko Mikkola PorinYU 8,70, 24) Martin Balötsev Rakvere (EST) 8,71, 25) Kris Sipolainen Rakvere (EST) 8,71, 26) Ville Kyrönlahti KangasnKa 8,75, 27) Lassi Lehtimäki EspTa 8,78, 28) Matias Somppi LahdA 8,78, 29) Marc Mäger TIPP (EST) 8,89, 30) Simeon Vorselman HKV 8,90, 31) Joonas Lapinkero JyväskKU 8,91, 32) Markus Leskelä HämeenlTa 8,94, 33) Petrus Randelin KeskiUYU 8,98, 34) Jonne Kovaniemi OulPy 8,98, 35) Panu Leinonen VantSa 8,99, 36) Teemu Mälkiä LahdA 9,11, 37) Jani Laakso TammRy 9,11, 38) Atte Tuominen LahdA 9,22, 39) Otto Ahonen TampPy 9,35, 40) Eetu Pohjonen LappUM 9,45, 41) Danil Slizunov TIPP (EST) 9,96, 41) Danil Slizunov TIPP (EST) 9,96. Erä 1 (+0,3): 1) Eino Perämaa TampPy 8,25, 2) Ville Vihertö IitPy 8,59, 3) Patrik Järvinen TampPy 8,65, 4) Jonne Kovaniemi OulPy 8,98, 5) Panu Leinonen VantSa 8,99, Erä 2 (-0,2): 1) Kristo Mägi TIPP (EST) 8,51, 2) Niko Mikkola PorinYU 8,70, 3) Marc Mäger TIPP (EST) 8,89, 4) Jani Laakso TammRy 9,11, 5) Otto Ahonen TampPy 9,35, 6) Danil Slizunov TIPP (EST) 9,96, Erä 3 (-1,0): 1) Juho Kivistö PorinYU 8,20, 2) Pyry Lahtinen JyväskKU 8,41, 3) Samuel Shams KU-58 8,48, 4) Ville Kyrönlahti KangasnKa 8,75, 5) Matias Somppi LahdA 8,78, 6) Teemu Mälkiä LahdA 9,11, 7) Eetu Pohjonen LappUM 9,45, Erä 4 (-1,3): 1) Ville Kylmäpuro HKV 8,50, 2) Lassi Pihlavisto HKV 8,52, 3) Sisu Mikkilä ImU 8,61, 4) Aapo Nikkola HKV 8,66, 5) Simeon Vorselman HKV 8,90, 6) Joonas Lapinkero JyväskKU 8,91, 7) Markus Leskelä HämeenlTa 8,94, Erä 5 (-1,3): 1) Johannes Hakala EspTa 8,36, 2) Aatu Holopainen JoensKa 8,54, 3) Henri Matikainen EspTa 8,55, 4) Jarmo Eromäki HaukivKi 8,59, 5) Simo Piirainen KaipVi 8,69, 6) Lassi Lehtimäki EspTa 8,78, 7) Petrus Randelin KeskiUYU 8,98, 8) Atte Tuominen LahdA 9,22, Erä 6 (-0,3): 1) Konsta Rutonen LappUM 7,89, 2) Juho Kallio LapVi 8,21, 3) Sampo Väyrynen KeskiUYU 8,32, 4) Atte Leppänen JyväskKU 8,56, 5) Roni Rämä LahdA 8,66, 6) Martti Hyvärinen LappUM 8,67, 7) Martin Balötsev Rakvere (EST) 8,71, 8) Kris Sipolainen Rakvere (EST) 8,71.

M13 Korkeus: : 1) Topi Rönni TampPy 167, 2) Jere Nyström KuusKi 159, 3) Joonas Lapinkero JyväskKU 153, 4) Roni Rämä LahdA 135, 4) Panu Leinonen VantSa 135, 4) Miro Heikkonen KeskiUYU 135, 4) Marc Mäger TIPP (EST) 135, 8) Danil Slizunov TIPP (EST) 135, 9) Ralf Lamp TIPP (EST) 135, 10) Ville Vanhanen KuopRei 135, 11) Jonne Kovaniemi OulPy 125, 11) Sami Heino PorinYU 125, 13) Atte Tuominen LahdA 125, Jaakko Honka LimNM NH, Joonas Jäppinen EspTa NH, Martin Balötsev Rakvere (EST) NH,

M13 Kuula: 1) Max Lampinen HKV 13,40, 2) Juho Kallio LapVi 13,36, 3) Henrik Lehtinen LauttLu 12,28, 4) Paavo Puro SuolU 11,30, 5) Topi Rönni TampPy 11,01, 6) Eino Perämaa TampPy 10,68, 7) Mikko Huhta NurmijYU 10,51, 8) Vili Välimäki TammRy 10,38, 9) Samuel Shams KU-58 10,07, 10) Ville Vanhanen KuopRei 9,95, 11) Jani Laakso TammRy 9,91, 12) Simo Piirainen KaipVi 9,87, 13) Sisu Mikkilä ImU 9,77, 14) Robin Hildén IFSibboV 9,72, 15) Pyry Selin KerU 9,02, 16) Atte Leppänen JyväskKU 8,80, 17) Juho Kivistö PorinYU 8,59, 18) Eeli Kinnunen JoensKa 8,14, 19) Emil Matikainen EspTa 7,33, Eliel Mulari KarhKa NM.

M14 100 m: 1) Tuukka Koskinen LahdA 12,25, 2) Robin Vieira POR 12,30, 3) Rasmus Martin IFSibboV 12,41, 4) Eelis Snåre LahdA 12,46, 5) Ilmari Välimäki NoormNo 12,55, 6) Ukko Korhonen HämeenlTa 12,58, 7) Jonatan Sperryn EspTa 12,60, 8) Jaakko Linnus TampPy 12,64, 9) Tuukka Ingers IitPy 12,68, 10) Tuomas Jokela KristU 12,72, 11) Roope Kivelä TuUL 12,77, 12) Rasmus Lehikoinen JoensKa 12,83, 13) Aukusti Jaskari SeinäjSU 12,84, 14) Hugo Limnell HIFK 12,90, 15) Miki Laakso HKV 13,17, Leevi-Kalle Heikkilä JyväskKU DNS, Leevi-Kalle Heikkilä JyväskKU DNS. Erä 1 (+0,1): 1) Eelis Snåre LahdA 12,46, 2) Ukko Korhonen HämeenlTa 12,58, 3) Jaakko Linnus TampPy 12,64, 4) Tuomas Jokela KristU 12,72, 5) Rasmus Lehikoinen JoensKa 12,83, 6) Hugo Limnell HIFK 12,90, 7) Miki Laakso HKV 13,17, Leevi-Kalle Heikkilä JyväskKU DNS, Erä 2 (-2,8): 1) Tuukka Koskinen LahdA 12,25, 2) Robin Vieira POR 12,30, 3) Rasmus Martin IFSibboV 12,41, 4) Ilmari Välimäki NoormNo 12,55, 5) Jonatan Sperryn EspTa 12,60, 6) Tuukka Ingers IitPy 12,68, 7) Roope Kivelä TuUL 12,77, 8) Aukusti Jaskari SeinäjSU 12,84.

M14 100 m Alkuerä: 1) Tuukka Koskinen LahdA 12,19, 2) Robin Vieira POR 12,34, 3) Rasmus Martin IFSibboV 12,36, 4) Roope Kivelä TuUL 12,49, 5) Jonatan Sperryn EspTa 12,57, 6) Ilmari Välimäki NoormNo 12,58, 7) Tuukka Ingers IitPy 12,60, 8) Aukusti Jaskari SeinäjSU 12,64, 9) Eelis Snåre LahdA 12,66, 10) Jaakko Linnus TampPy 12,71, 11) Ukko Korhonen HämeenlTa 12,74, 12) Leevi-Kalle Heikkilä JyväskKU 12,76, 13) Tuomas Jokela KristU 12,85, 14) Miki Laakso HKV 12,90, 15) Hugo Limnell HIFK 12,95, 16) Rasmus Lehikoinen JoensKa 12,98, 17) Valtteri Louko LapVi 13,02, 18) Kristian Juselius EsboIF 13,13, 19) Benjamin Lee HKV 13,13, 20) Abdirahiim Salah HIFK 13,17, 21) Gregor Piltt Rakvere (EST) 13,17, 22) Otto Turunen KuivAu 13,18, 23) Matias Tulokas IFSibboV 13,46, 24) Walter Törnwall EsboIF 13,46, 25) Oliver Westerlund HKV 13,49, 26) Victor Kasurinen BorgåAk 13,54, 27) Miro Kallio HIFK 13,57, 28) Leo Rautiainen KU-58 13,58, 29) Aarni Lemetti HKV 13,61, 30) Paavo Niinikoski HKV 13,63, 31) Patrick Lindberg KarkkPo 13,69, 32) Youwei He HIFK 13,70, 33) Joel Heinonen HKV 14,00, 34) Mikko Kuivalainen EspTa 14,11, 35) Sakari Vallius JoensKa 14,18, 36) Joonas Nittim TIPP (EST) 14,43, 37) Heikki Honka LimNM 14,53, 38) Vilho Mällinen OulPy 14,93, 39) Teo Penttinen LahdA 15,44, 39) Teo Penttinen LahdA 15,44. Erä 1 (+0,6): 1) Tuukka Koskinen LahdA 12,19, 2) Roope Kivelä TuUL 12,49, 3) Aukusti Jaskari SeinäjSU 12,64, 4) Hugo Limnell HIFK 12,95, 5) Miro Kallio HIFK 13,57, 6) Youwei He HIFK 13,70, 7) Vilho Mällinen OulPy 14,93, Erä 2 (-2,5): 1) Rasmus Martin IFSibboV 12,36, 2) Jonatan Sperryn EspTa 12,57, 3) Ukko Korhonen HämeenlTa 12,74, 4) Abdirahiim Salah HIFK 13,17, 5) Oliver Westerlund HKV 13,49, 6) Patrick Lindberg KarkkPo 13,69, 7) Mikko Kuivalainen EspTa 14,11, 8) Heikki Honka LimNM 14,53, Erä 3 (-1,5): 1) Jaakko Linnus TampPy 12,71, 2) Kristian Juselius EsboIF 13,13, 3) Benjamin Lee HKV 13,13, 4) Otto Turunen KuivAu 13,18, 5) Leo Rautiainen KU-58 13,58, 6) Paavo Niinikoski HKV 13,63, 7) Joel Heinonen HKV 14,00, 8) Sakari Vallius JoensKa 14,18, Erä 4 (-2,4): 1) Tuukka Ingers IitPy 12,60, 2) Eelis Snåre LahdA 12,66, 3) Tuomas Jokela KristU 12,85, 4) Valtteri Louko LapVi 13,02, 5) Matias Tulokas IFSibboV 13,46, 6) Walter Törnwall EsboIF 13,46, 7) Victor Kasurinen BorgåAk 13,54, 8) Aarni Lemetti HKV 13,61, Erä 5 (-2,3): 1) Robin Vieira POR 12,34, 2) Ilmari Välimäki NoormNo 12,58, 3) Leevi-Kalle Heikkilä JyväskKU 12,76, 4) Miki Laakso HKV 12,90, 5) Rasmus Lehikoinen JoensKa 12,98, 6) Gregor Piltt Rakvere (EST) 13,17, 7) Joonas Nittim TIPP (EST) 14,43, 8) Teo Penttinen LahdA 15,44.

M14 300 m: 1) Robin Vieira POR 37,82, 2) Eemil Porvari HartVoi 38,41, 3) Ilmari Välimäki NoormNo 39,10, 4) Antti Juvonen OulPy 39,45, 5) Rasmus Lehikoinen JoensKa 39,95, 6) Jaakko Linnus TampPy 40,35, 7) Gregor Piltt Rakvere (EST) 40,83, 8) Matias Ahtinen JoensKa 40,91, 9) Jere Raunio HKV 40,99, 10) Eetu Kalske EspTa 41,49, 11) Viljami Kari VetU 41,70, 12) Tuukka Ingers IitPy 41,76, 13) Aaro Syväniemi IlmajKi 41,94, 14) Valtteri Louko LapVi 42,09, 15) Ukko Korhonen HämeenlTa 42,13, 16) Benjamin Lee HKV 42,31, 17) Matias Tulokas IFSibboV 42,34, 18) Mathias Villemsoo TIPP (EST) 42,55, 19) Kristian Juselius EsboIF 42,97, 20) Arvi Väre HämeenlTa 43,46, 21) Walter Törnwall EsboIF 43,59, 22) Hugo Limnell HIFK 43,61, 23) Miro Kallio HIFK 44,04, 24) Youwei He HIFK 44,20, 25) Joel Heinonen HKV 44,74, 26) Paavo Niinikoski HKV 45,26, 27) Pyry Iltanen TampPy 45,47, 28) Niko Mikkola PorinYU 47,29, 29) Mikko Kuivalainen EspTa 47,51, 30) Vilho Mällinen OulPy 48,51, 31) Miko Kaartinen OulPy 48,54, 32) Klaus Laurik TIPP (EST) 48,64, Miki Laakso HKV DNS, Abdirahiim Salah HIFK DQ, Abdirahiim Salah HIFK DQ. Erä 1: 1) Hugo Limnell HIFK 43,61, 2) Miro Kallio HIFK 44,04, 3) Youwei He HIFK 44,20, 4) Joel Heinonen HKV 44,74, Erä 2: 1) Ukko Korhonen HämeenlTa 42,13, 2) Benjamin Lee HKV 42,31, 3) Kristian Juselius EsboIF 42,97, 4) Paavo Niinikoski HKV 45,26, 5) Mikko Kuivalainen EspTa 47,51, 6) Vilho Mällinen OulPy 48,51, 7) Miko Kaartinen OulPy 48,54, Erä 3: 1) Tuukka Ingers IitPy 41,76, 2) Aaro Syväniemi IlmajKi 41,94, 3) Matias Tulokas IFSibboV 42,34, 4) Arvi Väre HämeenlTa 43,46, 5) Walter Törnwall EsboIF 43,59, 6) Pyry Iltanen TampPy 45,47, 7) Niko Mikkola PorinYU 47,29, Erä 4: 1) Jaakko Linnus TampPy 40,35, 2) Jere Raunio HKV 40,99, 3) Eetu Kalske EspTa 41,49, 4) Viljami Kari VetU 41,70, 5) Valtteri Louko LapVi 42,09, 6) Mathias Villemsoo TIPP (EST) 42,55, 7) Klaus Laurik TIPP (EST) 48,64, Miki Laakso HKV DNS, Erä 5: 1) Robin Vieira POR 37,82, 2) Eemil Porvari HartVoi 38,41, 3) Ilmari Välimäki NoormNo 39,10, 4) Antti Juvonen OulPy 39,45, 5) Rasmus Lehikoinen JoensKa 39,95, 6) Gregor Piltt Rakvere (EST) 40,83, 7) Matias Ahtinen JoensKa 40,91, Abdirahiim Salah HIFK DQ.

M15 100 m: 1) Evangelos Spartiotis EspTa 11,69, 2) Julius Lehto TampU 11,72, 3) Ville Suoniemi TampPy 11,85, 4) Konsta Kekäläinen VeitsilKV 11,93, 5) Sakke Petäjäsaari KarhU 11,94, 6) Eino Vuori HämeenlTa 11,97, 7) Atte Timgren HKV 12,03, 8) Joel Turkka TampPy 12,15, 9) Dani Lirkki JyväskKU 12,16, 10) Arttu Peltola JyväskKU 12,24, 11) Keven Veiler Rakvere (EST) 12,26, 12) Lauri Raus Rakvere (EST) 12,37, 13) Ibrahim El Mrabt EspTa 12,53, 14) Ari Mahmoudian TampPy 12,56, 15) Toni Appelqvist EsboIF 12,57, Aleksi Paavonsalo EspTa , Aleksi Paavonsalo EspTa . Erä 1 (-0,7): 1) Atte Timgren HKV 12,03, 2) Dani Lirkki JyväskKU 12,16, 3) Arttu Peltola JyväskKU 12,24, 4) Keven Veiler Rakvere (EST) 12,26, 5) Lauri Raus Rakvere (EST) 12,37, 6) Ibrahim El Mrabt EspTa 12,53, 7) Ari Mahmoudian TampPy 12,56, 8) Toni Appelqvist EsboIF 12,57, Erä 2 (-0,8): 1) Evangelos Spartiotis EspTa 11,69, 2) Julius Lehto TampU 11,72, 3) Ville Suoniemi TampPy 11,85, 4) Konsta Kekäläinen VeitsilKV 11,93, 5) Sakke Petäjäsaari KarhU 11,94, 6) Eino Vuori HämeenlTa 11,97, 7) Joel Turkka TampPy 12,15, Aleksi Paavonsalo EspTa .

M15 100 m Alkuerä: 1) Joel Turkka TampPy 11,34, 2) Julius Lehto TampU 11,53, 3) Evangelos Spartiotis EspTa 11,74, 4) Ville Suoniemi TampPy 11,85, 5) Sakke Petäjäsaari KarhU 11,95, 6) Aleksi Paavonsalo EspTa 12,05, 7) Eino Vuori HämeenlTa 12,15, 8) Konsta Kekäläinen VeitsilKV 12,18, 9) Keven Veiler Rakvere (EST) 12,19, 10) Dani Lirkki JyväskKU 12,35, 11) Atte Timgren HKV 12,36, 12) Lauri Raus Rakvere (EST) 12,36, 13) Arttu Peltola JyväskKU 12,44, 14) Ibrahim El Mrabt EspTa 12,48, 15) Toni Appelqvist EsboIF 12,49, 16) Ari Mahmoudian TampPy 12,49, 17) Jonne Kemppainen KuivAu 12,54, 18) Arttu Ahola JyväskKU 12,56, 19) Aaron Utulahti VihdVie 12,59, 20) Milan Shilov EspTa 12,78, 21) Miro Moisio KeskiUYU 12,80, 22) Abdinain Moalin HIFK 12,81, 23) Juho Jylhämaa LahdA 12,82, 24) Edison Bach HIFK 12,83, 25) Juuso Pyyhtiä LahdA 12,83, 26) Roope Rämä LahdA 12,91, 27) Aleksi Huotari PohjKoi 13,26, 28) Roope Sarajärvi KokkVei 13,29, 29) Rainer Loo TIPP (EST) 13,40, 30) Ville Myllyaho KuivAu 13,50, 31) Elmo Niemi HyvsU 13,61, 32) Mathias Gustafsson TuUL 13,63, 33) Andreas Kelder TIPP (EST) 14,16, Joosep Lepik TIPP (EST) DNF, Vilho Happonen JyväskKU DNS, Vilho Happonen JyväskKU DNS. Erä 1 (-1,3): 1) Dani Lirkki JyväskKU 12,35, 2) Abdinain Moalin HIFK 12,81, 3) Juho Jylhämaa LahdA 12,82, 4) Roope Sarajärvi KokkVei 13,29, 5) Elmo Niemi HyvsU 13,61, Erä 2 (-1,5): 1) Evangelos Spartiotis EspTa 11,74, 2) Ville Suoniemi TampPy 11,85, 3) Sakke Petäjäsaari KarhU 11,95, 4) Atte Timgren HKV 12,36, 5) Jonne Kemppainen KuivAu 12,54, 6) Arttu Ahola JyväskKU 12,56, 7) Milan Shilov EspTa 12,78, Erä 3 (-2,2): 1) Eino Vuori HämeenlTa 12,15, 2) Konsta Kekäläinen VeitsilKV 12,18, 3) Arttu Peltola JyväskKU 12,44, 4) Juuso Pyyhtiä LahdA 12,83, 5) Rainer Loo TIPP (EST) 13,40, 6) Ville Myllyaho KuivAu 13,50, 7) Andreas Kelder TIPP (EST) 14,16, Erä 4 (-0,7): 1) Ari Mahmoudian TampPy 12,49, 2) Aaron Utulahti VihdVie 12,59, 3) Miro Moisio KeskiUYU 12,80, 4) Edison Bach HIFK 12,83, 5) Roope Rämä LahdA 12,91, 6) Aleksi Huotari PohjKoi 13,26, 7) Mathias Gustafsson TuUL 13,63, Joosep Lepik TIPP (EST) DNF, Erä 5 (+1,3): 1) Joel Turkka TampPy 11,34, 2) Julius Lehto TampU 11,53, 3) Aleksi Paavonsalo EspTa 12,05, 4) Keven Veiler Rakvere (EST) 12,19, 5) Lauri Raus Rakvere (EST) 12,36, 6) Ibrahim El Mrabt EspTa 12,48, 7) Toni Appelqvist EsboIF 12,49, Vilho Happonen JyväskKU DNS.

M15 300 m: 1) Joel Turkka TampPy 35,93, 2) Evangelos Spartiotis EspTa 37,11, 3) Ville Suoniemi TampPy 37,23, 4) Julius Lehto TampU 37,55, 5) Dani Lirkki JyväskKU 38,26, 6) Nuutti Kokko RaisKu 38,73, 7) Lauri Raus Rakvere (EST) 38,81, 8) Milan Shilov EspTa 39,68, 9) Sakke Petäjäsaari KarhU 39,82, 10) Keven Veiler Rakvere (EST) 39,91, 11) Tobias Honkanen PertPo 40,80, 12) Juuso Pyyhtiä LahdA 41,29, 13) Antti Pihlavisto HKV 41,63, 14) Miro Moisio KeskiUYU 41,88, 15) Juho Jylhämaa LahdA 42,96, 16) Juha Niemelä OulPy 46,93, Atte Timgren HKV DNS, Aleksi Paavonsalo EspTa DNS, Andreas Kelder TIPP (EST) DNS, Andreas Kelder TIPP (EST) DNS. Erä 1: 1) Sakke Petäjäsaari KarhU 39,82, 2) Tobias Honkanen PertPo 40,80, 3) Juuso Pyyhtiä LahdA 41,29, 4) Antti Pihlavisto HKV 41,63, Andreas Kelder TIPP (EST) DNS, Erä 2: 1) Nuutti Kokko RaisKu 38,73, 2) Lauri Raus Rakvere (EST) 38,81, 3) Keven Veiler Rakvere (EST) 39,91, 4) Miro Moisio KeskiUYU 41,88, 5) Juho Jylhämaa LahdA 42,96, 6) Juha Niemelä OulPy 46,93, Erä 3: 1) Joel Turkka TampPy 35,93, 2) Evangelos Spartiotis EspTa 37,11, 3) Ville Suoniemi TampPy 37,23, 4) Julius Lehto TampU 37,55, 5) Dani Lirkki JyväskKU 38,26, 6) Milan Shilov EspTa 39,68, Atte Timgren HKV DNS, Aleksi Paavonsalo EspTa DNS.

M15 Kuula: 1) Ville Suoniemi TampPy 14,83, 2) Joonas Pulkkinen RistU 13,47, 3) Karlis Sipolainen Rakvere (EST) 12,09, 4) Aaron Utulahti VihdVie 12,02, 5) Rasmus Virks Rakvere (EST) 11,93, 6) Ahti Pokkinen IFSibboV 11,59, 7) Teemu Tuura HaapajKi 10,90, 8) Juho Koponen VarkKV 10,28, 9) Joosep Lepik TIPP (EST) 9,03, 10) Roope Rämä LahdA 9,02, 11) Henrik Kiviniemi TampPy 7,89, Saku Laine TampPy .

M17 100 m: 1) Tommi Mäkinen HKV 11,11, 2) Jesse Väyrynen JyväskKU 11,33, 3) Severi Mäntylä BorgåAk 11,34, 4) Lassi Hirvonen ValkKa 11,37, 5) Lassi Kaukonen HKV 11,41, 6) Joni Takala LahdA 11,49, 7) Eero Viljanmaa JyväskKU 11,55, 8) Eeli Purola OulPy 11,56, 9) Mauno Havukorpi VihdVie 11,62, 10) Jaakko Salopelto KarhKa 11,62, 11) Topias Laine HKV 11,65, 12) Chibunna Ezeabasirim HKV 11,65, Pietari Valoranta JyväskKU DNS, Juuso Peltola JyväskKU DNS, Arttu Sandberg LahdA DNS, Max Koskinen EspTa DNS, Max Koskinen EspTa DNS. Erä 1 (-0,6): 1) Eero Viljanmaa JyväskKU 11,55, 2) Mauno Havukorpi VihdVie 11,62, 3) Jaakko Salopelto KarhKa 11,62, 4) Topias Laine HKV 11,65, 5) Chibunna Ezeabasirim HKV 11,65, Juuso Peltola JyväskKU DNS, Arttu Sandberg LahdA DNS, Max Koskinen EspTa DNS, Erä 2 (-1,8): 1) Tommi Mäkinen HKV 11,11, 2) Jesse Väyrynen JyväskKU 11,33, 3) Severi Mäntylä BorgåAk 11,34, 4) Lassi Hirvonen ValkKa 11,37, 5) Lassi Kaukonen HKV 11,41, 6) Joni Takala LahdA 11,49, 7) Eeli Purola OulPy 11,56, Pietari Valoranta JyväskKU DNS.

M17 100 m Alkuerä: 1) Tommi Mäkinen HKV 11,03, 2) Lassi Hirvonen ValkKa 11,27, 3) Severi Mäntylä BorgåAk 11,29, 4) Lassi Kaukonen HKV 11,32, 5) Jesse Väyrynen JyväskKU 11,46, 6) Joni Takala LahdA 11,46, 7) Pietari Valoranta JyväskKU 11,51, 8) Eeli Purola OulPy 11,54, 9) Topias Laine HKV 11,55, 10) Juuso Peltola JyväskKU 11,58, 11) Mauno Havukorpi VihdVie 11,61, 12) Eero Viljanmaa JyväskKU 11,63, 13) Chibunna Ezeabasirim HKV 11,66, 14) Jaakko Salopelto KarhKa 11,68, 15) Max Koskinen EspTa 11,81, 16) Arttu Sandberg LahdA 11,87, 17) Niko Mutikainen SavonlRie 11,93, 18) Aki Häkkinen JyväskKU 11,99, 19) Arttu Tuominen TampU 12,00, 20) Lassi Saarela LänsiUU 12,01, 21) Sebastian Lundqvist BorgåAk 12,05, 22) Max Tallqvist BorgåAk 12,15, 23) Eero Peltola LahdA 12,15, 24) Veikka Mikkonen SavonlRie 12,16, 25) Henrik Illman BorgåAk 12,20, 26) Lauri Savolainen HIFK 12,24, 27) Lauri Koivisto KaipVi 12,24, 28) Aaro Auvinen TampPy 12,47, 29) Elja Neuvonen EspTa 12,50, 30) Lauri Pohto EspTa 12,60, 31) Elis Kautonen VihdVie 12,97, Michael Niskala KU-58 DNS, Christian Hänninen HKV DQ, Karim Echahid LahdA DQ, Karim Echahid LahdA DQ. Erä 1 (-0,8): 1) Jesse Väyrynen JyväskKU 11,46, 2) Eeli Purola OulPy 11,54, 3) Aaro Auvinen TampPy 12,47, 4) Elis Kautonen VihdVie 12,97, Erä 2 (-0,1): 1) Pietari Valoranta JyväskKU 11,51, 2) Juuso Peltola JyväskKU 11,58, 3) Jaakko Salopelto KarhKa 11,68, 4) Aki Häkkinen JyväskKU 11,99, 5) Eero Peltola LahdA 12,15, 6) Lauri Koivisto KaipVi 12,24, Karim Echahid LahdA DQ, Erä 3 (+2,3): 1) Severi Mäntylä BorgåAk 11,29, 2) Lassi Kaukonen HKV 11,32, 3) Topias Laine HKV 11,55, 4) Chibunna Ezeabasirim HKV 11,66, 5) Lauri Savolainen HIFK 12,24, 6) Elja Neuvonen EspTa 12,50, 7) Lauri Pohto EspTa 12,60, Erä 4 (-0,8): 1) Arttu Tuominen TampU 12,00, 2) Lassi Saarela LänsiUU 12,01, 3) Sebastian Lundqvist BorgåAk 12,05, 4) Max Tallqvist BorgåAk 12,15, 5) Veikka Mikkonen SavonlRie 12,16, 6) Henrik Illman BorgåAk 12,20, Michael Niskala KU-58 DNS, Christian Hänninen HKV DQ, Erä 5 (-1,0): 1) Tommi Mäkinen HKV 11,03, 2) Lassi Hirvonen ValkKa 11,27, 3) Joni Takala LahdA 11,46, 4) Mauno Havukorpi VihdVie 11,61, 5) Eero Viljanmaa JyväskKU 11,63, 6) Max Koskinen EspTa 11,81, 7) Arttu Sandberg LahdA 11,87, 8) Niko Mutikainen SavonlRie 11,93.

M17 300 m: 1) Tommi Mäkinen HKV 35,05, 2) Lassi Kaukonen HKV 35,68, 3) Lassi Hirvonen ValkKa 35,84, 4) Niko Viljola HKV 35,92, 5) Mauno Havukorpi VihdVie 36,20, 6) Chibunna Ezeabasirim HKV 36,35, 7) Elias Tuominen NaantLöy 36,56, 8) Eeli Purola OulPy 36,58, 9) Topias Laine HKV 37,03, 10) Joni Takala LahdA 37,57, 11) Veikko Laari JyväskKU 38,08, 12) Max Tallqvist BorgåAk 38,27, 13) Aki Häkkinen JyväskKU 38,52, 14) Arttu Tuominen TampU 38,80, 15) Niko Putkinen KarhKa 38,99, 16) Niko Mutikainen SavonlRie 39,21, 17) Eero Peltola LahdA 39,40, 18) Lauri Savolainen HIFK 39,61, 19) Veikka Mikkonen SavonlRie 39,61, 20) Henrik Illman BorgåAk 40,07, 21) Casper Tillander IFSibboV 40,23, 22) Sebastian Lundqvist BorgåAk 40,24, 23) Anton Kyrönlahti KangasnKa 40,50, 24) Tuomas Seppänen JyväskKU 41,10, 25) Elis Kautonen VihdVie 41,25, 26) Valtteri Luomala KauhWi 42,31, 27) Mikko Kärkkäinen KauhWi 43,82, Pietari Valoranta JyväskKU DNS, Michael Niskala KU-58 DNS, Matilainen Jaakko VihdVie DNS, Max Koskinen EspTa DNS, Albert Annimäe Rakvere (EST) DNS, Albert Annimäe Rakvere (EST) DNS. Erä 1: 1) Niko Putkinen KarhKa 38,99, 2) Eero Peltola LahdA 39,40, 3) Veikka Mikkonen SavonlRie 39,61, 4) Anton Kyrönlahti KangasnKa 40,50, 5) Tuomas Seppänen JyväskKU 41,10, 6) Elis Kautonen VihdVie 41,25, Matilainen Jaakko VihdVie DNS, Max Koskinen EspTa DNS, Erä 2: 1) Aki Häkkinen JyväskKU 38,52, 2) Arttu Tuominen TampU 38,80, 3) Lauri Savolainen HIFK 39,61, 4) Casper Tillander IFSibboV 40,23, 5) Sebastian Lundqvist BorgåAk 40,24, 6) Valtteri Luomala KauhWi 42,31, 7) Mikko Kärkkäinen KauhWi 43,82, Michael Niskala KU-58 DNS, Erä 3: 1) Lassi Hirvonen ValkKa 35,84, 2) Topias Laine HKV 37,03, 3) Joni Takala LahdA 37,57, 4) Veikko Laari JyväskKU 38,08, 5) Max Tallqvist BorgåAk 38,27, 6) Niko Mutikainen SavonlRie 39,21, 7) Henrik Illman BorgåAk 40,07, Pietari Valoranta JyväskKU DNS, Erä 4: 1) Tommi Mäkinen HKV 35,05, 2) Lassi Kaukonen HKV 35,68, 3) Niko Viljola HKV 35,92, 4) Mauno Havukorpi VihdVie 36,20, 5) Chibunna Ezeabasirim HKV 36,35, 6) Elias Tuominen NaantLöy 36,56, 7) Eeli Purola OulPy 36,58, Albert Annimäe Rakvere (EST) DNS.

M17 Korkeus: : 1) Casper Tillander IFSibboV 198, 2) Johannes Harakka LeppävVi 185, 3) Tomi Valkama KauhWi 180, 4) Joonas Koponen HämeenlTa 180, 5) Ville Eikkula TampPy 180, 6) Lassi Saarela LänsiUU 180, 7) Riku Ahvenniemi TampPy 175, 8) Kristian Peltola JyväskKU 170, 9) Marcus Hakanpää DragsfjIK 165, 10) Elja Neuvonen EspTa 165, 10) Lauri Pohto EspTa 165, 12) Max Koskinen EspTa 155, 13) Juho Ruuskanen EspTa 155,

M17 Kuula: 1) Ville Halonen PyhäsU 16,48, 2) Lauri Eskola IitPy 14,12, 3) Joonas Karppinen KuivAu 13,12, 4) Johannes Harakka LeppävVi 12,53, 5) Juuso Vanhanen KuopRei 12,50, 6) Marcus Hakanpää DragsfjIK 12,29, 7) Tomi Valkama KauhWi 11,19.

Tytöt,

N9 40 m: 1) Naima Sainio HKV 6,89, 2) Vilma Luontila TampPy 6,90, 3) Emma Juntunen SuomRa 6,90, 4) Annika Koivuniemi KauhWi 6,93, 5) Henni Piirainen KeskiUYU 6,93, 6) Essi Suni JyväskKU 6,94, 7) Olga Riikonen LahdA 7,00, 8) Riialiina Kiljala YlivKu 7,02, 9) Alisa Launonen NaantLöy 7,04, 10) Nelli Flyktman KaipVi 7,09, 11) Melissa Vanhanen KuopRei 7,14, 12) Janni Savolainen LahdA 7,16, 13) Milla Aarnio NaantLöy 7,17, 14) Viiviliina Nurminen NurmijYU 7,20, 15) Kiira Karttunen ImU 7,23, 16) Hilla Tuominen LahdA 7,31, 16) Hilla Tuominen LahdA 7,31. Erä 1 (-0,5): 1) Henni Piirainen KeskiUYU 6,93, 2) Riialiina Kiljala YlivKu 7,02, 3) Melissa Vanhanen KuopRei 7,14, 4) Janni Savolainen LahdA 7,16, 5) Milla Aarnio NaantLöy 7,17, 6) Viiviliina Nurminen NurmijYU 7,20, 7) Kiira Karttunen ImU 7,23, 8) Hilla Tuominen LahdA 7,31, Erä 2 (-2,0): 1) Naima Sainio HKV 6,89, 2) Vilma Luontila TampPy 6,90, 3) Emma Juntunen SuomRa 6,90, 4) Annika Koivuniemi KauhWi 6,93, 5) Essi Suni JyväskKU 6,94, 6) Olga Riikonen LahdA 7,00, 7) Alisa Launonen NaantLöy 7,04, 8) Nelli Flyktman KaipVi 7,09.

N10 60 m: 1) Adriana Kalymialaris HIFK 9,09, 2) Katarina Verst Tüask 9,27, 3) Saara Rahlan PyhäjWi 9,32, 4) Venla Reunanen HKV 9,32, 5) Neela Ombati MikkKV 9,40, 6) Iida Kastarinen TampPy 9,42, 7) Maria Djusko HämeenlTa 9,49, 8) Iida Tossavainen HKV 9,56, 9) Viivi-Leena Kari VetU 9,56, 10) Milja Miikkulainen PorinYU 9,57, 11) Matilda Lahti EspTa 9,66, 12) Ella-Sofia Kaiponen SavonlRie 9,66, 13) Emmi Piispanen NastNa 9,67, 14) Emilia Helmi NoormNo 9,69, 15) Laura Ratilainen ToijVau 9,75, Silja Filenius HKV DNS, Silja Filenius HKV DNS. Erä 1 (-0,3): 1) Iida Kastarinen TampPy 9,42, 2) Iida Tossavainen HKV 9,56, 3) Viivi-Leena Kari VetU 9,56, 4) Matilda Lahti EspTa 9,66, 5) Ella-Sofia Kaiponen SavonlRie 9,66, 6) Emmi Piispanen NastNa 9,67, 7) Emilia Helmi NoormNo 9,69, 8) Laura Ratilainen ToijVau 9,75, Erä 2 (-0,2): 1) Adriana Kalymialaris HIFK 9,09, 2) Katarina Verst Tüask 9,27, 3) Saara Rahlan PyhäjWi 9,32, 4) Venla Reunanen HKV 9,32, 5) Neela Ombati MikkKV 9,40, 6) Maria Djusko HämeenlTa 9,49, 7) Milja Miikkulainen PorinYU 9,57, Silja Filenius HKV DNS.

N11 60 m: 1) Carmen Welling TuUL 8,78, 2) Emmi Mäkinen VehmU 8,80, 3) Saara Eriksson PorvU 8,82, 4) Ella Peltola AnjLi 8,84, 5) Krista Lehti TampPy 8,91, 6) Ella Mäntylä VähänkVie 8,98, 7) Elmiina Siikala EspTa 9,11, 8) Helmiina Saarikunnas LahdA 9,12, 9) Sofia Kokko MikkKV 9,26, 10) Emmi Tiljander NaantLöy 9,26, 11) Sanni-Veera Viertola RiihimKi 9,26, 12) Olivia Kärki LauttLu 9,28, 13) Veera Reponen JoutsPo 9,31, 14) Safia Mekki PohjKoi 9,40, 15) Monamaria Pyhältö TampPy 9,41, 16) Tilda Sokolnicki HKV 9,47, 16) Tilda Sokolnicki HKV 9,47. Erä 1 (-3,3): 1) Sofia Kokko MikkKV 9,26, 2) Emmi Tiljander NaantLöy 9,26, 3) Sanni-Veera Viertola RiihimKi 9,26, 4) Olivia Kärki LauttLu 9,28, 5) Veera Reponen JoutsPo 9,31, 6) Safia Mekki PohjKoi 9,40, 7) Monamaria Pyhältö TampPy 9,41, 8) Tilda Sokolnicki HKV 9,47, Erä 2 (-1,1): 1) Carmen Welling TuUL 8,78, 2) Emmi Mäkinen VehmU 8,80, 3) Saara Eriksson PorvU 8,82, 4) Ella Peltola AnjLi 8,84, 5) Krista Lehti TampPy 8,91, 6) Ella Mäntylä VähänkVie 8,98, 7) Elmiina Siikala EspTa 9,11, 8) Helmiina Saarikunnas LahdA 9,12.

N11 Pituus: 1) Ella Peltola AnjLi 4,62, 2) Emmi Mäkinen VehmU 4,50, 3) Carmen Welling TuUL 4,50, 4) Safia Mekki PohjKoi 4,43, 5) Helmiina Saarikunnas LahdA 4,38, 6) Sofia Sivunen PorinYU 4,36, 7) Olivia Kärki LauttLu 4,31, 8) Hanna Kaikkonen OulPy 4,25, 9) Emmi Savenius VehmU 4,15, 10) Kiia Vanhatupa OulPy 4,15, 11) Emmi Tiljander NaantLöy 4,12.

N12 60 m: 1) Hilla Saarinen EspTa 8,45, 2) Hilma Kinnunen JyväskKU 8,51, 3) Teresa Perttilä HIFK 8,52, 4) Mariella Laakso TurTo 8,58, 5) Edesa Gashi HKV 8,70, 6) Emmi Heikkinen SuomRa 8,77, 7) Aino Ojaniemi HämeenlTa 8,80, 8) Aino Vuorjoki KuivAu 8,80, 9) Siiri Siirtola HKV 8,81, 10) Emilia Rouvinen HyvsU 8,84, 11) Jenna Vakkilainen VantSa 8,88, 12) Sofia Maaranto LimNM 8,94, 13) Elsa Rönkkö KerU 8,94, 14) Meeri Riiali ImU 8,95, 15) Emmi Satosuo KU-58 8,98, 16) Selma Mäenpää NurmijYU 8,99, 16) Selma Mäenpää NurmijYU 8,99. Erä 1 (-2,2): 1) Emmi Heikkinen SuomRa 8,77, 2) Aino Ojaniemi HämeenlTa 8,80, 3) Jenna Vakkilainen VantSa 8,88, 4) Sofia Maaranto LimNM 8,94, 5) Elsa Rönkkö KerU 8,94, 6) Meeri Riiali ImU 8,95, 7) Emmi Satosuo KU-58 8,98, 8) Selma Mäenpää NurmijYU 8,99, Erä 2 (-0,9): 1) Hilla Saarinen EspTa 8,45, 2) Hilma Kinnunen JyväskKU 8,51, 3) Teresa Perttilä HIFK 8,52, 4) Mariella Laakso TurTo 8,58, 5) Edesa Gashi HKV 8,70, 6) Aino Vuorjoki KuivAu 8,80, 7) Siiri Siirtola HKV 8,81, 8) Emilia Rouvinen HyvsU 8,84.

N12 Pituus Karsinta: 1) Hilla Saarinen EspTa 4,57, 2) Hilma Kinnunen JyväskKU 4,56, 3) Pinja Rintamaa LiedPa 4,52, 4) Emmi Rantala KempKi 4,42, 5) Saimi Lithovius LimNM 4,37, 6) Aino Ojaniemi HämeenlTa 4,34, 7) Saga Koppeli JyväskKU 4,30, 8) Vilma Muinonen ViipU 4,29, 9) Iida Kujanpää TampPy 4,29, 10) Siiri Siirtola HKV 4,27, 11) Emilia Rauhala OulPy 4,26, 12) Viivi Louko LapVi 4,23, 13) Vilma Meriläinen LänsiUU 4,17, 14) Aino Vuorjoki KuivAu 4,16, 15) Alice Koskelainen LahdA 4,15, 16) Emilia Salonen VehmU 4,15, 17) Iiris Veijola HämeenlTa 4,10, 18) Jenna Karinen TampPy 4,05, 19) Noora Salmi JyväskKU 4,05, 20) Emmi Satosuo KU-58 4,05, 21) Uliana Morozova RUS 4,04, 22) Sanja Siurala EspTa 4,04, 23) Anni Liuska SuomRa 4,02, 24) Netta Kallio PylkönmY 4,02, 25) Kerttu Niemi HKV 4,01, 26) Tytti Vilpakka VähänkVie 3,98, 27) Vilma Rönnemaa LiedPa 3,96, 28) Meeri Riiali ImU 3,95, 29) Roosa Myllymäki TampPy 3,95, 30) Sofia Maaranto LimNM 3,93, 31) Carmen Vaha ViipU 3,91, 32) Pauliina Autti KuivAu 3,91, 33) Anniina Rahunen EsboIF 3,91, 34) Edith Rantala LahdA 3,90, 35) Elsa Rönkkö KerU 3,87, 36) Essi Niskala OulPy 3,87, 37) Sofia Mehtälä KuivAu 3,86, 38) Aada Heiskanen SavonlRie 3,85, 39) Thea Kolu NurmijYU 3,83, 40) Eeva Nurkkala OulPy 3,82, 41) Vilja-Maria Vuorenpalo EspTa 3,82, 42) Edesa Gashi HKV 3,79, 43) Bettina Siltala OulPy 3,78, 44) Ella Perttula KU-58 3,75, 45) Salla Savikko JanJa 3,71, 46) Emelia Kariola LahdA 3,71, 47) Jenna Tarvo EspTa 3,69, 48) Aino Risku KeskiUYU 3,68, 49) Iiris Ojala EspTa 3,67, 50) Isabella Aalto LahdA 3,67, 51) Elli Kalela LempKiYU 3,65, 52) Henna-Maria Ahlgren HIFK 3,65, 53) Olivia Veneskoski OulPy 3,64, 54) Justine Hämäläinen JyväskKU 3,63, 55) Minja Kurtti OulPy 3,62, 56) Helmi Eklund EspTa 3,61, 57) Miina Turpeinen HKV 3,60, 58) Ida Andersin OrimJy 3,59, 59) Marleen Kesamaa TIPP (EST) 3,57, 60) Vilja-Matilda Koskela RiihimKi 3,56, 61) Leonie Winell EsboIF 3,56, 62) Mia Känsäkangas KokkVei 3,56, 63) Katrin Saulamaa EsboIF 3,55, 64) Emilia Martinsén OulPy 3,54, 65) Bea Taipale HeinI 3,54, 65) Jaana Kers TIPP (EST) 3,54, 67) Fia Kivikoski EspTa 3,51, 68) Sofia Lehtinen TampPy 3,50, 69) Tinja Taipale HeinI 3,47, 70) Anette Ärm TIPP (EST) 3,46, 71) Nea Haikka PorinTa 3,44, 72) Emmi Heikkinen SuomRa 3,42, 73) Mariana Kilin TIPP (EST) 3,41, 74) Olivia Siitarinen EspTa 3,41, 75) Inkeri Paavola EspTa 3,34, 76) Iines Peltonen LappUM 3,34, 77) Emma-Anet Pukspuu TIPP (EST) 3,31, 78) Jenna Räisänen SuomRa 3,22, 79) Tiia Viramäki LänsiUU 3,22, 80) Emma Haavisto PorinTa 3,16, 81) Saana Nuolikoski VantSa 3,10, 82) Crista Ingers IitPy 3,03, 83) Olivia Kollin EsboIF 2,91, 84) Ella Nissinaho LimNM 2,85, Teresa Perttilä HIFK NM, Venla Laukka OulPy NM, Sointu Purola OulPy NM, Ella Haapasalo LahdA NM, Eva Peltopuro VantSa NM, Saana Myllymäki KerU NM, Martta Valtonen EspTa NM, Lotta Kalske EspTa NM, Nelli Kalske EspTa NM, Tinja Pirttikoski TuUL NM, Mirell Truss TIPP (EST) NM, Mariia Sokolova RUS NM. Ryhmä 1: 1) Hilla Saarinen EspTa 4,57, 2) Pinja Rintamaa LiedPa 4,52, 3) Saga Koppeli JyväskKU 4,30, 4) Iida Kujanpää TampPy 4,29, 5) Viivi Louko LapVi 4,23, 6) Aino Vuorjoki KuivAu 4,16, 7) Emilia Salonen VehmU 4,15, 8) Sanja Siurala EspTa 4,04, 9) Netta Kallio PylkönmY 4,02, 10) Tytti Vilpakka VähänkVie 3,98, 11) Vilma Rönnemaa LiedPa 3,96, 12) Meeri Riiali ImU 3,95, 13) Sofia Maaranto LimNM 3,93, 14) Pauliina Autti KuivAu 3,91, 15) Edith Rantala LahdA 3,90, 16) Essi Niskala OulPy 3,87, 17) Aada Heiskanen SavonlRie 3,85, 18) Thea Kolu NurmijYU 3,83, 19) Ella Perttula KU-58 3,75, 20) Emelia Kariola LahdA 3,71, 21) Jenna Tarvo EspTa 3,69, 22) Aino Risku KeskiUYU 3,68, 23) Elli Kalela LempKiYU 3,65, 24) Henna-Maria Ahlgren HIFK 3,65, 25) Olivia Veneskoski OulPy 3,64, 26) Justine Hämäläinen JyväskKU 3,63, 27) Minja Kurtti OulPy 3,62, 28) Helmi Eklund EspTa 3,61, 29) Miina Turpeinen HKV 3,60, 30) Marleen Kesamaa TIPP (EST) 3,57, 31) Vilja-Matilda Koskela RiihimKi 3,56, 32) Mia Känsäkangas KokkVei 3,56, 33) Sofia Lehtinen TampPy 3,50, 34) Tinja Taipale HeinI 3,47, 35) Anette Ärm TIPP (EST) 3,46, 36) Nea Haikka PorinTa 3,44, 37) Olivia Siitarinen EspTa 3,41, 38) Inkeri Paavola EspTa 3,34, 39) Emma-Anet Pukspuu TIPP (EST) 3,31, 40) Jenna Räisänen SuomRa 3,22, 41) Tiia Viramäki LänsiUU 3,22, 42) Saana Nuolikoski VantSa 3,10, 43) Crista Ingers IitPy 3,03, 44) Olivia Kollin EsboIF 2,91, Ella Haapasalo LahdA NM, Teresa Perttilä HIFK NM, Nelli Kalske EspTa NM, Mirell Truss TIPP (EST) NM, Ryhmä 2: 1) Hilma Kinnunen JyväskKU 4,56, 2) Emmi Rantala KempKi 4,42, 3) Saimi Lithovius LimNM 4,37, 4) Aino Ojaniemi HämeenlTa 4,34, 5) Vilma Muinonen ViipU 4,29, 6) Siiri Siirtola HKV 4,27, 7) Emilia Rauhala OulPy 4,26, 8) Vilma Meriläinen LänsiUU 4,17, 9) Alice Koskelainen LahdA 4,15, 10) Iiris Veijola HämeenlTa 4,10, 11) Jenna Karinen TampPy 4,05, 12) Noora Salmi JyväskKU 4,05, 13) Emmi Satosuo KU-58 4,05, 14) Uliana Morozova RUS 4,04, 15) Anni Liuska SuomRa 4,02, 16) Kerttu Niemi HKV 4,01, 17) Roosa Myllymäki TampPy 3,95, 18) Carmen Vaha ViipU 3,91, 19) Anniina Rahunen EsboIF 3,91, 20) Elsa Rönkkö KerU 3,87, 21) Sofia Mehtälä KuivAu 3,86, 22) Eeva Nurkkala OulPy 3,82, 23) Vilja-Maria Vuorenpalo EspTa 3,82, 24) Edesa Gashi HKV 3,79, 25) Bettina Siltala OulPy 3,78, 26) Salla Savikko JanJa 3,71, 27) Iiris Ojala EspTa 3,67, 28) Isabella Aalto LahdA 3,67, 29) Ida Andersin OrimJy 3,59, 30) Leonie Winell EsboIF 3,56, 31) Katrin Saulamaa EsboIF 3,55, 32) Emilia Martinsén OulPy 3,54, 33) Bea Taipale HeinI 3,54, 33) Jaana Kers TIPP (EST) 3,54, 35) Fia Kivikoski EspTa 3,51, 36) Emmi Heikkinen SuomRa 3,42, 37) Mariana Kilin TIPP (EST) 3,41, 38) Iines Peltonen LappUM 3,34, 39) Emma Haavisto PorinTa 3,16, 40) Ella Nissinaho LimNM 2,85, Venla Laukka OulPy NM, Sointu Purola OulPy NM, Tinja Pirttikoski TuUL NM, Eva Peltopuro VantSa NM, Martta Valtonen EspTa NM, Lotta Kalske EspTa NM, Saana Myllymäki KerU NM, Mariia Sokolova RUS NM.

N12 Pituus joukkuekilpailu: 1) Jyväskylän Kenttäurheilijat 8,86, 2) Espoon Tapiot 8,61, 3) Liedon Parma 8,48, 4) Hämeenlinnan Tarmo 8,44, 5) Tampereen Pyrintö 8,34, 6) Limingan Niittomiehet 8,30, 7) Helsingin Kisa-Veikot 8,28, 8) Viipurin Urheilijat 8,20, 9) Oulun Pyrintö 8,13, 10) Kuivasjärven Aura 8,07, 11) Lahden Ahkera 8,05, 12) Kenttäurheilijat -58 7,80, 13) Jyväskylän Kenttäurheilijat 7,68, 14) Oulun Pyrintö 7,60, 15) Espoon Tapiot 7,51, 16) Esbo IF 7,47, 17) Tampereen Pyrintö 7,45, 18) Suomussalmen Rasti 7,44, 19) Helsingin Kisa-Veikot 7,39, 20) Länsi-Uudenmaan Urheilijat 7,39, 21) Lahden Ahkera 7,38, 22) Espoon Tapiot 7,28, 23) Oulun Pyrintö 7,26, 24) TIPP (EST) 7,11, 25) Heinolan Isku 7,01, 26) Espoon Tapiot 6,92, 27) TIPP (EST) 6,87, 28) Porin Tarmo 6,60, 29) Esbo IF 6,46.

N13 60 m: 1) Inka Pöyry HIFK 8,11, 2) Laura Loponen OulPy 8,22, 3) Helmi Isometsä IFSibboV 8,22, 4) Silja Koukonen MietMP 8,25, 5) Alisa Seilonen JyväskKU 8,29, 6) Inkeri Ahokas PorinYU 8,34, 7) Tuuli Ingman TampPy 8,34, 8) Wilma Viksten OrimJy 8,34, 9) Eerika Koivuniemi KauhWi 8,36, 10) Viveka Loukola RaisKu 8,38, 11) Laura Einamo EspTa 8,41, 12) Liina Tervo KeskiUYU 8,43, 13) Ella Paukku EsboIF 8,47, 14) Gisela Bergström BorgåAk 8,54, 15) Melissa Hänninen HKV 8,56, 16) Mimosa Kylmälä HIFK 8,60, 16) Mimosa Kylmälä HIFK 8,60. Erä 1 (-0,4): 1) Tuuli Ingman TampPy 8,34, 2) Eerika Koivuniemi KauhWi 8,36, 3) Laura Einamo EspTa 8,41, 4) Liina Tervo KeskiUYU 8,43, 5) Ella Paukku EsboIF 8,47, 6) Gisela Bergström BorgåAk 8,54, 7) Melissa Hänninen HKV 8,56, 8) Mimosa Kylmälä HIFK 8,60, Erä 2 (-1,5): 1) Inka Pöyry HIFK 8,11, 2) Laura Loponen OulPy 8,22, 3) Helmi Isometsä IFSibboV 8,22, 4) Silja Koukonen MietMP 8,25, 5) Alisa Seilonen JyväskKU 8,29, 6) Inkeri Ahokas PorinYU 8,34, 7) Wilma Viksten OrimJy 8,34, 8) Viveka Loukola RaisKu 8,38.

N13 60 m Alkuerä: 1) Inka Pöyry HIFK 8,18, 2) Laura Loponen OulPy 8,21, 3) Silja Koukonen MietMP 8,23, 4) Helmi Isometsä IFSibboV 8,26, 5) Alisa Seilonen JyväskKU 8,31, 6) Viveka Loukola RaisKu 8,31, 7) Inkeri Ahokas PorinYU 8,32, 8) Wilma Viksten OrimJy 8,33, 9) Ella Paukku EsboIF 8,42, 10) Tuuli Ingman TampPy 8,44, 11) Eerika Koivuniemi KauhWi 8,45, 12) Laura Einamo EspTa 8,46, 13) Melissa Hänninen HKV 8,48, 14) Gisela Bergström BorgåAk 8,49, 15) Liina Tervo KeskiUYU 8,49, 16) Mimosa Kylmälä HIFK 8,50, 17) Ada Heinonen IFRaseb 8,51, 18) Inka-Maria Ylitalo LapVi 8,51, 19) Aada Määttälä ToholU 8,53, 20) Anniina Salokannel MaskKa 8,58, 21) Kaireen Penek Rakvere (EST) 8,60, 22) Sofia Määttä RaumU 8,60, 23) Celina Holmberg IFÅland 8,61, 24) Nora Koskela-Koivisto KeskiUYU 8,61, 25) Petra Väkeväinen LappVei 8,64, 26) Milka Ukkonen LahdA 8,67, 27) Iida Pahtaja PohjKoi 8,70, 28) Aino Korhonen OulPy 8,70, 29) Alisa Tikkanen EspTa 8,70, 30) Helmi Lievonen RiihimKi 8,71, 31) Anniina Huura TampPy 8,72, 32) Helmi Tarkiainen TampPy 8,73, 33) Aino Venäläinen ImU 8,75, 34) Aada Juhala PorinTa 8,77, 35) Eerika Heiskala TampPy 8,79, 36) Simona Tiits HelsKT 8,80, 37) Sara Veijalainen KeskiUYU 8,80, 38) Vilma Väliharju TampPy 8,81, 39) Nella Karjalainen LimNM 8,81, 40) Ilona Saarikunnas LahdA 8,82, 41) Viivi Partanen RaahVe 8,83, 42) Gerli Kumar HelsKT 8,84, 43) Sohvi Kenttälä VehmU 8,84, 44) Katariina Asumaa TIPP (EST) 8,85, 45) Saara Lahtinen PadasjY 8,86, 46) Emma Nyström HIFK 8,86, 47) Sohvi Laine LahdA 8,87, 48) Anniina Vaittinen EspTa 8,87, 49) Anna Kanerva VeikkVei 8,89, 50) Leni Mantila LahdA 8,92, 51) Ida Cardona KeskiUYU 8,93, 52) Olivia Ettanen KarhU 8,95, 53) Milla Rantala LoimLei 8,96, 54) Amanda Asikainen MikkKV 8,97, 55) Ina Appelqvist EsboIF 8,98, 56) Elli Huovinen JyväskKU 8,98, 57) Siiri Nyyssönen SavonlRie 9,00, 58) Mimmi Sihvonen JyväskKU 9,00, 59) Hille Kankaanpää KeskiUYU 9,02, 60) Emilia Vaahtola VantSa 9,11, 61) Elisa Hilska LappUM 9,12, 62) Micaela Hänninen HKV 9,14, 63) Helmiina Kivilahti PorinYU 9,14, 64) Emmi Parhiala VantSa 9,15, 65) Anniina Piitulainen LappUM 9,18, 66) Aada Ombati MikkKV 9,20, 67) Aino Lausniemi LauttLu 9,20, 68) Peppiina Hiltunen VantSa 9,21, 69) Lotta Jalonen JanJa 9,22, 70) Erika Steffani Zubkova TIPP (EST) 9,27, 71) Helmi Laine SavonlRie 9,27, 72) Kreteliis Veertee TIPP (EST) 9,31, 73) Pauliina Kallio HKV 9,35, 74) Inkaliina Nurminen NurmijYU 9,36, 75) Laura Ström IFNykn 9,36, 76) Veera Spartioti EspTa 9,37, 77) Hanna Holst HKV 9,37, 78) Helmi Siuko PunkalKu 9,41, 79) Anni Välimäki PorinYU 9,44, 80) Maria Pivnik TIPP (EST) 9,45, 81) Emmi Ronkainen KeskiUYU 9,46, 82) Simona Voolaine TIPP (EST) 9,52, 83) Anna Minkkinen LappUM 9,55, 84) Jenna Saarilahti TampPy 9,55, 85) Anna Kokko KuivAu 9,63, 86) Emmi Lampio KerU 9,66, 87) Laura Lehto KokkVei 9,70, 88) Milla Lepistö SavonlRie 9,74, 89) Alisa Murzich TampPy 9,74, 90) Venla Vehviläinen HIFK 9,79, 91) Elis Kalmus TIPP (EST) 10,18, 92) Annmarii Mändmets TIPP (EST) 10,27, 93) Aada Linko TampPy 10,47, 94) Emmi Leinonen TampPy 10,52, 95) Karina Kasemets TIPP (EST) 10,97, 95) Karina Kasemets TIPP (EST) 10,97. Erä 1 (-1,5): 1) Aada Määttälä ToholU 8,53, 2) Anna Kanerva VeikkVei 8,89, 3) Ida Cardona KeskiUYU 8,93, 4) Emilia Vaahtola VantSa 9,11, 5) Emmi Parhiala VantSa 9,15, 6) Peppiina Hiltunen VantSa 9,21, 7) Maria Pivnik TIPP (EST) 9,45, Erä 2 (-0,7): 1) Katariina Asumaa TIPP (EST) 8,85, 2) Erika Steffani Zubkova TIPP (EST) 9,27, 3) Kreteliis Veertee TIPP (EST) 9,31, 4) Simona Voolaine TIPP (EST) 9,52, 5) Alisa Murzich TampPy 9,74, 6) Elis Kalmus TIPP (EST) 10,18, 7) Annmarii Mändmets TIPP (EST) 10,27, 8) Karina Kasemets TIPP (EST) 10,97, Erä 3 (-0,5): 1) Tuuli Ingman TampPy 8,44, 2) Anniina Huura TampPy 8,72, 3) Helmi Tarkiainen TampPy 8,73, 4) Eerika Heiskala TampPy 8,79, 5) Vilma Väliharju TampPy 8,81, 6) Jenna Saarilahti TampPy 9,55, 7) Aada Linko TampPy 10,47, 8) Emmi Leinonen TampPy 10,52, Erä 4 (-1,7): 1) Viveka Loukola RaisKu 8,31, 2) Inkeri Ahokas PorinYU 8,32, 3) Sofia Määttä RaumU 8,60, 4) Helmi Lievonen RiihimKi 8,71, 5) Viivi Partanen RaahVe 8,83, 6) Helmiina Kivilahti PorinYU 9,14, 7) Helmi Siuko PunkalKu 9,41, 8) Milla Lepistö SavonlRie 9,74, Erä 5 (-0,5): 1) Laura Loponen OulPy 8,21, 2) Wilma Viksten OrimJy 8,33, 3) Iida Pahtaja PohjKoi 8,70, 4) Aino Korhonen OulPy 8,70, 5) Aada Juhala PorinTa 8,77, 6) Saara Lahtinen PadasjY 8,86, 7) Inkaliina Nurminen NurmijYU 9,36, 8) Anni Välimäki PorinYU 9,44, Erä 6 (+0,2): 1) Silja Koukonen MietMP 8,23, 2) Anniina Salokannel MaskKa 8,58, 3) Petra Väkeväinen LappVei 8,64, 4) Sohvi Laine LahdA 8,87, 5) Milla Rantala LoimLei 8,96, 6) Elisa Hilska LappUM 9,12, 7) Aada Ombati MikkKV 9,20, 8) Aino Lausniemi LauttLu 9,20, Erä 7 (-1,5): 1) Alisa Seilonen JyväskKU 8,31, 2) Aino Venäläinen ImU 8,75, 3) Olivia Ettanen KarhU 8,95, 4) Mimmi Sihvonen JyväskKU 9,00, 5) Lotta Jalonen JanJa 9,22, 6) Anna Kokko KuivAu 9,63, 7) Emmi Lampio KerU 9,66, 8) Laura Lehto KokkVei 9,70, Erä 8 (-1,2): 1) Melissa Hänninen HKV 8,48, 2) Ada Heinonen IFRaseb 8,51, 3) Celina Holmberg IFÅland 8,61, 4) Simona Tiits HelsKT 8,80, 5) Gerli Kumar HelsKT 8,84, 6) Micaela Hänninen HKV 9,14, 7) Pauliina Kallio HKV 9,35, 8) Hanna Holst HKV 9,37, Erä 9 (-0,9): 1) Inka Pöyry HIFK 8,18, 2) Laura Einamo EspTa 8,46, 3) Mimosa Kylmälä HIFK 8,50, 4) Alisa Tikkanen EspTa 8,70, 5) Emma Nyström HIFK 8,86, 6) Anniina Vaittinen EspTa 8,87, 7) Veera Spartioti EspTa 9,37, 8) Venla Vehviläinen HIFK 9,79, Erä 10 (-0,8): 1) Ella Paukku EsboIF 8,42, 2) Sara Veijalainen KeskiUYU 8,80, 3) Ina Appelqvist EsboIF 8,98, 4) Hille Kankaanpää KeskiUYU 9,02, 5) Anniina Piitulainen LappUM 9,18, 6) Helmi Laine SavonlRie 9,27, 7) Emmi Ronkainen KeskiUYU 9,46, 8) Anna Minkkinen LappUM 9,55, Erä 11 (-2,2): 1) Gisela Bergström BorgåAk 8,49, 2) Liina Tervo KeskiUYU 8,49, 3) Nella Karjalainen LimNM 8,81, 4) Leni Mantila LahdA 8,92, 5) Amanda Asikainen MikkKV 8,97, 6) Elli Huovinen JyväskKU 8,98, 7) Siiri Nyyssönen SavonlRie 9,00, 8) Laura Ström IFNykn 9,36, Erä 12 (-1,8): 1) Helmi Isometsä IFSibboV 8,26, 2) Eerika Koivuniemi KauhWi 8,45, 3) Inka-Maria Ylitalo LapVi 8,51, 4) Kaireen Penek Rakvere (EST) 8,60, 5) Nora Koskela-Koivisto KeskiUYU 8,61, 6) Milka Ukkonen LahdA 8,67, 7) Ilona Saarikunnas LahdA 8,82, 8) Sohvi Kenttälä VehmU 8,84.

N13 Pituus Karsinta: 1) Inka Pöyry HIFK 4,98, 2) Gisela Bergström BorgåAk 4,85, 3) Eerika Koivuniemi KauhWi 4,85, 4) Helmi Lievonen RiihimKi 4,77, 5) Alisa Seilonen JyväskKU 4,76, 6) Ida Cardona KeskiUYU 4,74, 7) Laura Einamo EspTa 4,66, 8) Tuuli Ingman TampPy 4,65, 9) Ilona Saarikunnas LahdA 4,63, 10) Inkeri Ahokas PorinYU 4,63, 11) Alisa Tikkanen EspTa 4,60, 12) Simona Tiits HelsKT 4,60, 13) Elisa Alastalo RiihimKi 4,59, 14) Inka-Maria Ylitalo LapVi 4,59, 15) Celina Holmberg IFÅland 4,58, 16) Mimosa Kylmälä HIFK 4,58, 17) Liina Tervo KeskiUYU 4,57, 18) Laura Loponen OulPy 4,57, 19) Elli Huovinen JyväskKU 4,55, 20) Petra Väkeväinen LappVei 4,54, 21) Anniina Huura TampPy 4,50, 22) Siiri Nyyssönen SavonlRie 4,47, 23) Iida Pahtaja PohjKoi 4,45, 24) Anniina Salokannel MaskKa 4,43, 25) Milka Ukkonen LahdA 4,34, 26) Mimmi Sihvonen JyväskKU 4,32, 27) Nella Karjalainen LimNM 4,32, 28) Wilma Viksten OrimJy 4,31, 29) Nora Koskela-Koivisto KeskiUYU 4,29, 30) Jenna Saarilahti TampPy 4,28, 31) Sara Veijalainen KeskiUYU 4,28, 32) Anniina Vaittinen EspTa 4,27, 33) Iina Kiviniemi VehmU 4,26, 34) Emilia Jokinen VehmU 4,24, 35) Minttu Mäntylä KärkKV 4,24, 36) Lotta Mäkelä TampPy 4,23, 37) Aada Määttälä ToholU 4,20, 38) Melissa Hänninen HKV 4,19, 39) Milla Rantala LoimLei 4,18, 40) Elisa Hilska LappUM 4,18, 41) Micaela Hänninen HKV 4,15, 42) Eerika Heiskala TampPy 4,14, 43) Helmi Tarkiainen TampPy 4,13, 44) Emilia Vaahtola VantSa 4,10, 45) Anna Kanerva VeikkVei 4,09, 46) Lisandra Rannasto TIPP (EST) 4,09, 47) Emilia Väistö SeinäjSU 4,09, 48) Katariina Asumaa TIPP (EST) 4,08, 49) Moona Mäkelä HämeenlTa 4,04, 50) Hille Kankaanpää KeskiUYU 4,02, 51) Helmiina Kivilahti PorinYU 4,01, 52) Anniina Piitulainen LappUM 4,00, 53) Leni Mantila LahdA 3,99, 54) Inkaliina Nurminen NurmijYU 3,99, 55) Olivia Ettanen KarhU 3,97, 56) Iita Räisänen KeskiUYU 3,94, 57) Ella Paukku EsboIF 3,94, 58) Kreteliis Veertee TIPP (EST) 3,91, 59) Sofie Latva-Risku PorinTa 3,89, 60) Emma Nyström HIFK 3,89, 61) Lumia Soininen EspTa 3,82, 62) Veera Spartioti EspTa 3,79, 63) Mona Korelin HKV 3,79, 64) Hanna Holst HKV 3,79, 65) Salla Korhonen VarpVi 3,78, 66) Heta Luoto TampPy 3,75, 67) Emmi Ronkainen KeskiUYU 3,75, 68) Simona Voolaine TIPP (EST) 3,67, 69) Peppiina Hiltunen VantSa 3,63, 70) Venla Vehviläinen HIFK 3,55, 71) Miia-Marii Jaagu TIPP (EST) 3,51, 72) Aino Liikkanen LappUM 3,50, 73) Emmi Lampio KerU 3,48, 74) Aada Linko TampPy 3,22, 75) Elis Kalmus TIPP (EST) 3,21, 76) Henna Termonen LahdA 3,03, 77) Karina Kasemets TIPP (EST) 2,82, 78) Annmarii Mändmets TIPP (EST) 2,69, Laura Ström IFNykn NM, Pauliina Kallio HKV NM, Anna Minkkinen LappUM NM, Sofia Määttä RaumU NM, Minea Fogelholm EspTa NM, Kaidi Drevek TIPP (EST) NM. Ryhmä 1: 1) Inka Pöyry HIFK 4,98, 2) Eerika Koivuniemi KauhWi 4,85, 3) Helmi Lievonen RiihimKi 4,77, 4) Ida Cardona KeskiUYU 4,74, 5) Laura Einamo EspTa 4,66, 6) Inkeri Ahokas PorinYU 4,63, 7) Simona Tiits HelsKT 4,60, 8) Liina Tervo KeskiUYU 4,57, 9) Elli Huovinen JyväskKU 4,55, 10) Petra Väkeväinen LappVei 4,54, 11) Iida Pahtaja PohjKoi 4,45, 12) Milka Ukkonen LahdA 4,34, 13) Mimmi Sihvonen JyväskKU 4,32, 14) Nella Karjalainen LimNM 4,32, 15) Wilma Viksten OrimJy 4,31, 16) Nora Koskela-Koivisto KeskiUYU 4,29, 17) Emilia Jokinen VehmU 4,24, 18) Lotta Mäkelä TampPy 4,23, 19) Aada Määttälä ToholU 4,20, 20) Elisa Hilska LappUM 4,18, 21) Eerika Heiskala TampPy 4,14, 22) Helmi Tarkiainen TampPy 4,13, 23) Anna Kanerva VeikkVei 4,09, 24) Emilia Väistö SeinäjSU 4,09, 25) Katariina Asumaa TIPP (EST) 4,08, 26) Moona Mäkelä HämeenlTa 4,04, 27) Hille Kankaanpää KeskiUYU 4,02, 28) Helmiina Kivilahti PorinYU 4,01, 29) Leni Mantila LahdA 3,99, 30) Ella Paukku EsboIF 3,94, 31) Kreteliis Veertee TIPP (EST) 3,91, 32) Sofie Latva-Risku PorinTa 3,89, 33) Lumia Soininen EspTa 3,82, 34) Mona Korelin HKV 3,79, 35) Hanna Holst HKV 3,79, 36) Salla Korhonen VarpVi 3,78, 37) Heta Luoto TampPy 3,75, 38) Venla Vehviläinen HIFK 3,55, 39) Miia-Marii Jaagu TIPP (EST) 3,51, 40) Emmi Lampio KerU 3,48, Anna Minkkinen LappUM NM, Pauliina Kallio HKV NM, Minea Fogelholm EspTa NM, Laura Ström IFNykn NM, Kaidi Drevek TIPP (EST) NM, Ryhmä 2: 1) Gisela Bergström BorgåAk 4,85, 2) Alisa Seilonen JyväskKU 4,76, 3) Tuuli Ingman TampPy 4,65, 4) Ilona Saarikunnas LahdA 4,63, 5) Alisa Tikkanen EspTa 4,60, 6) Elisa Alastalo RiihimKi 4,59, 7) Inka-Maria Ylitalo LapVi 4,59, 8) Celina Holmberg IFÅland 4,58, 9) Mimosa Kylmälä HIFK 4,58, 10) Laura Loponen OulPy 4,57, 11) Anniina Huura TampPy 4,50, 12) Siiri Nyyssönen SavonlRie 4,47, 13) Anniina Salokannel MaskKa 4,43, 14) Jenna Saarilahti TampPy 4,28, 15) Sara Veijalainen KeskiUYU 4,28, 16) Anniina Vaittinen EspTa 4,27, 17) Iina Kiviniemi VehmU 4,26, 18) Minttu Mäntylä KärkKV 4,24, 19) Melissa Hänninen HKV 4,19, 20) Milla Rantala LoimLei 4,18, 21) Micaela Hänninen HKV 4,15, 22) Emilia Vaahtola VantSa 4,10, 23) Lisandra Rannasto TIPP (EST) 4,09, 24) Anniina Piitulainen LappUM 4,00, 25) Inkaliina Nurminen NurmijYU 3,99, 26) Olivia Ettanen KarhU 3,97, 27) Iita Räisänen KeskiUYU 3,94, 28) Emma Nyström HIFK 3,89, 29) Veera Spartioti EspTa 3,79, 30) Emmi Ronkainen KeskiUYU 3,75, 31) Simona Voolaine TIPP (EST) 3,67, 32) Peppiina Hiltunen VantSa 3,63, 33) Aino Liikkanen LappUM 3,50, 34) Aada Linko TampPy 3,22, 35) Elis Kalmus TIPP (EST) 3,21, 36) Henna Termonen LahdA 3,03, 37) Karina Kasemets TIPP (EST) 2,82, 38) Annmarii Mändmets TIPP (EST) 2,69, Sofia Määttä RaumU NM.

N14 100 m: 1) Anna Pursiainen EspTa 12,71, 2) Saga Vanninen TampPy 12,75, 3) Ida Henricson BorgåAk 12,83, 4) Vilma Itälinna TampPy 12,99, 5) Emma Tainio PaimU 13,06, 6) Linda Leveelahti HKV 13,17, 7) Maria Jääskä KaustPV 13,25, 8) Iida Vuorjoki KuivAu 13,28, 9) Ninni Gröhn LänsiUU 13,39, 10) Emma Rovasalo HyvsU 13,40, 11) Nea Immonen JoensKa 13,42, 12) Ellinoora Riikinsaari EspTa 13,52, 13) Senja Roos KärkKV 13,54, 14) Katri Kaijanniemi VantSa 13,62, 15) Hilma Rantala KokkVei 13,76, Anita Johnson HIFK DNS, Anita Johnson HIFK DNS. Erä 1 (-2,2): 1) Maria Jääskä KaustPV 13,25, 2) Ninni Gröhn LänsiUU 13,39, 3) Emma Rovasalo HyvsU 13,40, 4) Nea Immonen JoensKa 13,42, 5) Ellinoora Riikinsaari EspTa 13,52, 6) Senja Roos KärkKV 13,54, 7) Katri Kaijanniemi VantSa 13,62, 8) Hilma Rantala KokkVei 13,76, Erä 2 (-0,6): 1) Anna Pursiainen EspTa 12,71, 2) Saga Vanninen TampPy 12,75, 3) Ida Henricson BorgåAk 12,83, 4) Vilma Itälinna TampPy 12,99, 5) Emma Tainio PaimU 13,06, 6) Linda Leveelahti HKV 13,17, 7) Iida Vuorjoki KuivAu 13,28, Anita Johnson HIFK DNS.

N14 100 m Alkuerä: 1) Saga Vanninen TampPy 12,59, 2) Anna Pursiainen EspTa 12,62, 3) Emma Tainio PaimU 12,69, 4) Ida Henricson BorgåAk 12,84, 5) Vilma Itälinna TampPy 12,90, 6) Linda Leveelahti HKV 12,97, 7) Iida Vuorjoki KuivAu 12,99, 8) Anita Johnson HIFK 13,12, 9) Maria Jääskä KaustPV 13,13, 10) Emma Rovasalo HyvsU 13,25, 11) Ninni Gröhn LänsiUU 13,27, 12) Nea Immonen JoensKa 13,32, 13) Katri Kaijanniemi VantSa 13,32, 14) Senja Roos KärkKV 13,36, 15) Ellinoora Riikinsaari EspTa 13,38, 16) Hilma Rantala KokkVei 13,38, 17) Minttu Hiltunen KaarUra 13,39, 18) Patricia Kellgren HIFK 13,46, 19) Peppi Penttinen JoensKa 13,49, 20) Jannika Viljakainen BorgåAk 13,50, 21) Veera Paasovaara OulPy 13,50, 22) Noora Hietala HyvsU 13,54, 23) Aada Mikkilä SeinäjSU 13,56, 24) Mimi Kontala HKV 13,60, 25) Essi Tuukkanen LahdA 13,60, 26) Ada Heinonen IFRaseb 13,64, 27) Netta Leppänen JyväskKU 13,67, 28) Ilana Onnela NaantLöy 13,68, 29) Annukka Vainonen IitPy 13,68, 30) Meeri Elomaa SeinäjSU 13,69, 31) Sanna Mikkonen RaahVe 13,70, 32) Veera Lehtinen LahdA 13,73, 33) Wilma Taavitsainen RistU 13,76, 34) Vilma Lindgren LänsiUU 13,76, 35) Nella Varjas EspTa 13,78, 36) Riikka Savolainen JyväskKU 13,80, 37) Eveliina Lehtola OulPy 13,80, 38) Varpu-Sofia Heinonen JyväskKU 13,82, 39) Nella Teittinen LappUM 13,82, 40) Kerttu Valtonen EspTa 13,84, 41) Emilia Voutilainen HKV 13,86, 42) Kiia Brandes HyvsU 13,88, 43) Olivia Marttila VantSa 13,89, 44) Lotta Putkiranta EspTa 13,91, 45) Joanna Yli-Suvanto KaarUra 13,93, 46) Sofia Härkönen OulPy 13,95, 47) Iina Honka VeikkVei 13,96, 48) Vilma Jukkola LohtVei 13,97, 49) Vilma Ahvenainen HIFK 13,97, 50) Nea Savola LahdA 13,98, 51) Nea Tenno PohjKoi 13,99, 52) Elina Nivajärvi JoensKa 14,00, 53) Vera Karttunen PorinYU 14,03, 54) Saana Peura TervTe 14,06, 55) Julia Ihantola EspTa 14,10, 56) Pinja Ruoho LahdA 14,12, 57) Siiri Hihnala OulPy 14,12, 58) Veera Raappana KuivAu 14,13, 59) Anniina Pirkkala ViipU 14,18, 60) Belinda Stenroos IFNykn 14,19, 61) Linda Pohto EsboIF 14,20, 62) Sanni Markkanen HKV 14,22, 63) Liinu Karjala PorinYU 14,22, 64) Lotta Karinen EspTa 14,25, 65) Elsa Sulkinoja LahdA 14,25, 66) Iiris Alakärppä LahdA 14,30, 67) Millamaria Haveri VantSa 14,31, 68) Emma Viktoria Kustov TIPP (EST) 14,35, 69) Jonna Äikää HIFK 14,40, 70) Noora Saaristo LänsiUU 14,40, 71) Aleksandra Viljanen HKV 14,52, 72) Juulia Inkinen LahdA 14,58, 73) Amanda Ekblom HIFK 14,58, 74) Sirja Minkkinen ViipU 14,64, 75) Miila Hautamäki PyhtY 14,64, 76) Heidi Tyrväinen SavonlRie 14,67, 77) Ilona Mononen JanJa 14,77, 78) Petra Koskinen JyväskKU 14,78, 79) Lilja Keränen KuivAu 14,88, 80) Fiinu Puustinen JyväskKU 14,89, 81) Ada Leppänen VantSa 14,96, 82) Aada Sievänen JyväskKU 15,18, 83) Viivi Myllyaho KuivAu 15,28, 84) Nea Tarvo EspTa 15,44, 85) Milla Airola VantSa 15,47, 86) Elisabet Ivanova HIFK 15,58, 87) Meea Meronen KU-58 15,63, 88) Jade Wiren KaarUra 15,72, 89) Nea Palokangas KuivAu 16,00, Sandra Mikli TIPP (EST) DNS, Sandra Mikli TIPP (EST) DNS. Erä 1 (+0,1): 1) Sanna Mikkonen RaahVe 13,70, 2) Veera Lehtinen LahdA 13,73, 3) Lotta Putkiranta EspTa 13,91, 4) Linda Pohto EsboIF 14,20, 5) Iiris Alakärppä LahdA 14,30, 6) Ada Leppänen VantSa 14,96, Erä 2 (+0,3): 1) Senja Roos KärkKV 13,36, 2) Patricia Kellgren HIFK 13,46, 3) Saana Peura TervTe 14,06, 4) Pinja Ruoho LahdA 14,12, 5) Noora Saaristo LänsiUU 14,40, 6) Milla Airola VantSa 15,47, 7) Jade Wiren KaarUra 15,72, Erä 3 (-1,0): 1) Ninni Gröhn LänsiUU 13,27, 2) Hilma Rantala KokkVei 13,38, 3) Meeri Elomaa SeinäjSU 13,69, 4) Joanna Yli-Suvanto KaarUra 13,93, 5) Heidi Tyrväinen SavonlRie 14,67, 6) Petra Koskinen JyväskKU 14,78, 7) Elisabet Ivanova HIFK 15,58, Erä 4 (-0,6): 1) Anita Johnson HIFK 13,12, 2) Vilma Lindgren LänsiUU 13,76, 3) Kiia Brandes HyvsU 13,88, 4) Nea Tenno PohjKoi 13,99, 5) Aleksandra Viljanen HKV 14,52, 6) Sirja Minkkinen ViipU 14,64, 7) Nea Palokangas KuivAu 16,00, Erä 5 (+1,3): 1) Emma Rovasalo HyvsU 13,25, 2) Katri Kaijanniemi VantSa 13,32, 3) Minttu Hiltunen KaarUra 13,39, 4) Vilma Ahvenainen HIFK 13,97, 5) Anniina Pirkkala ViipU 14,18, 6) Lilja Keränen KuivAu 14,88, 7) Fiinu Puustinen JyväskKU 14,89, Erä 6 (+0,8): 1) Maria Jääskä KaustPV 13,13, 2) Noora Hietala HyvsU 13,54, 3) Ada Heinonen IFRaseb 13,64, 4) Vera Karttunen PorinYU 14,03, 5) Julia Ihantola EspTa 14,10, 6) Elsa Sulkinoja LahdA 14,25, 7) Amanda Ekblom HIFK 14,58, 8) Ilona Mononen JanJa 14,77, Erä 7 (+1,0): 1) Emma Tainio PaimU 12,69, 2) Wilma Taavitsainen RistU 13,76, 3) Iina Honka VeikkVei 13,96, 4) Vilma Jukkola LohtVei 13,97, 5) Sanni Markkanen HKV 14,22, 6) Liinu Karjala PorinYU 14,22, 7) Aada Sievänen JyväskKU 15,18, 8) Meea Meronen KU-58 15,63, Erä 8 (+1,0): 1) Varpu-Sofia Heinonen JyväskKU 13,82, 2) Nea Savola LahdA 13,98, 3) Veera Raappana KuivAu 14,13, 4) Jonna Äikää HIFK 14,40, 5) Juulia Inkinen LahdA 14,58, 6) Miila Hautamäki PyhtY 14,64, 7) Viivi Myllyaho KuivAu 15,28, 8) Nea Tarvo EspTa 15,44, Erä 9 (+1,0): 1) Peppi Penttinen JoensKa 13,49, 2) Annukka Vainonen IitPy 13,68, 3) Nella Teittinen LappUM 13,82, 4) Sofia Härkönen OulPy 13,95, 5) Lotta Karinen EspTa 14,25, 6) Millamaria Haveri VantSa 14,31, 7) Emma Viktoria Kustov TIPP (EST) 14,35, Sandra Mikli TIPP (EST) DNS, Erä 10 (-1,0): 1) Netta Leppänen JyväskKU 13,67, 2) Riikka Savolainen JyväskKU 13,80, 3) Eveliina Lehtola OulPy 13,80, 4) Kerttu Valtonen EspTa 13,84, 5) Emilia Voutilainen HKV 13,86, 6) Elina Nivajärvi JoensKa 14,00, 7) Siiri Hihnala OulPy 14,12, 8) Belinda Stenroos IFNykn 14,19, Erä 11 (-2,8): 1) Jannika Viljakainen BorgåAk 13,50, 2) Veera Paasovaara OulPy 13,50, 3) Aada Mikkilä SeinäjSU 13,56, 4) Mimi Kontala HKV 13,60, 5) Essi Tuukkanen LahdA 13,60, 6) Ilana Onnela NaantLöy 13,68, 7) Nella Varjas EspTa 13,78, 8) Olivia Marttila VantSa 13,89, Erä 12 (+0,9): 1) Saga Vanninen TampPy 12,59, 2) Anna Pursiainen EspTa 12,62, 3) Ida Henricson BorgåAk 12,84, 4) Vilma Itälinna TampPy 12,90, 5) Linda Leveelahti HKV 12,97, 6) Iida Vuorjoki KuivAu 12,99, 7) Nea Immonen JoensKa 13,32, 8) Ellinoora Riikinsaari EspTa 13,38.

N14 300 m: 1) Vilma Itälinna TampPy 41,01, 2) Nea Immonen JoensKa 43,66, 3) Anna Pursiainen EspTa 43,71, 4) Venla Saari JyväskKU 43,90, 5) Heidi Salminen JyväskKU 43,92, 6) Iina Holopainen HIFK 44,15, 7) Essi Tuukkanen LahdA 44,41, 8) Maria Jääskä KaustPV 44,46, 9) Sofia Määttä RaumU 44,66, 10) Ellinoora Riikinsaari EspTa 44,68, 11) Joanna Yli-Suvanto KaarUra 44,80, 12) Aino Koskela RiihimKi 44,96, 13) Jasmin Salenius KangasnKa 45,06, 14) Emma Rovasalo HyvsU 45,08, 15) Inka Metsämäki SeinäjSU 45,13, 16) Mimosa Virranheimo KaarUra 45,44, 17) Milla Maaninen RaahVe 45,93, 18) Katri Kaijanniemi VantSa 46,13, 19) Aada Ombati MikkKV 46,26, 20) Olivia Marttila VantSa 46,35, 21) Vanessa Juntunen SuomRa 46,37, 22) Sofia Härkönen OulPy 46,47, 23) Kiia Brandes HyvsU 46,55, 24) Vilma Ahvenainen HIFK 46,61, 25) Sanni Markkanen HKV 46,76, 26) Nina Seppälä PorinYU 46,85, 27) Ilona Mononen JanJa 47,06, 28) Vilma Jukkola LohtVei 47,19, 29) Senja Gustafsson KauhWi 47,33, 30) Millamaria Haveri VantSa 47,59, 31) Pinja Ruoho LahdA 47,66, 32) Aino Koskimäki KerU 47,80, 33) Viola Gustafsson KauhWi 47,84, 34) Lotta Arro KaarUra 48,83, 35) Sanni Tohmola OulPy 49,09, 36) Emma Viktoria Kustov TIPP (EST) 49,21, 37) Sanni Suhonen EspTa 49,49, 38) Mona Korelin HKV 49,51, 39) Veera Koskinen LahdA 49,84, 40) Hilma Rantala KokkVei 49,99, 41) Patricia Kellgren HIFK 50,19, 42) Ella Tiihonen EspTa 50,70, 43) Milla Airola VantSa 50,85, 44) Riina Ilvesluoto KuivAu 52,49, 45) Elisabet Ivanova HIFK 52,59, 46) Maria Tammeaid TIPP (EST) 53,31, 47) Senja Laakso KerU 1.08,33, Linda Leveelahti HKV DNS, Siiri Hihnala OulPy DNS, Veera Paasovaara OulPy DNS, Veera Paasovaara OulPy DNS. Erä 1: 1) Iina Holopainen HIFK 44,15, 2) Aino Koskela RiihimKi 44,96, 3) Veera Koskinen LahdA 49,84, 4) Patricia Kellgren HIFK 50,19, 5) Milla Airola VantSa 50,85, Erä 2: 1) Sofia Määttä RaumU 44,66, 2) Jasmin Salenius KangasnKa 45,06, 3) Inka Metsämäki SeinäjSU 45,13, 4) Vanessa Juntunen SuomRa 46,37, 5) Sofia Härkönen OulPy 46,47, 6) Pinja Ruoho LahdA 47,66, 7) Ella Tiihonen EspTa 50,70, Erä 3: 1) Olivia Marttila VantSa 46,35, 2) Kiia Brandes HyvsU 46,55, 3) Nina Seppälä PorinYU 46,85, 4) Senja Gustafsson KauhWi 47,33, 5) Viola Gustafsson KauhWi 47,84, 6) Hilma Rantala KokkVei 49,99, 7) Elisabet Ivanova HIFK 52,59, Erä 4: 1) Aada Ombati MikkKV 46,26, 2) Ilona Mononen JanJa 47,06, 3) Vilma Jukkola LohtVei 47,19, 4) Sanni Tohmola OulPy 49,09, 5) Sanni Suhonen EspTa 49,49, 6) Mona Korelin HKV 49,51, 7) Riina Ilvesluoto KuivAu 52,49, Erä 5: 1) Heidi Salminen JyväskKU 43,92, 2) Milla Maaninen RaahVe 45,93, 3) Sanni Markkanen HKV 46,76, 4) Millamaria Haveri VantSa 47,59, 5) Aino Koskimäki KerU 47,80, 6) Lotta Arro KaarUra 48,83, 7) Emma Viktoria Kustov TIPP (EST) 49,21, 8) Senja Laakso KerU 1.08,33, Erä 6: 1) Essi Tuukkanen LahdA 44,41, 2) Joanna Yli-Suvanto KaarUra 44,80, 3) Emma Rovasalo HyvsU 45,08, 4) Mimosa Virranheimo KaarUra 45,44, 5) Katri Kaijanniemi VantSa 46,13, 6) Vilma Ahvenainen HIFK 46,61, 7) Maria Tammeaid TIPP (EST) 53,31, Siiri Hihnala OulPy DNS, Erä 7: 1) Vilma Itälinna TampPy 41,01, 2) Nea Immonen JoensKa 43,66, 3) Anna Pursiainen EspTa 43,71, 4) Venla Saari JyväskKU 43,90, 5) Maria Jääskä KaustPV 44,46, 6) Ellinoora Riikinsaari EspTa 44,68, Linda Leveelahti HKV DNS, Veera Paasovaara OulPy DNS.

N14 Pituus Karsinta: 1) Aada Aho RaisKu 5,18, 2) Saga Vanninen TampPy 5,09, 3) Veera Paasovaara OulPy 4,98, 4) Vilma Itälinna TampPy 4,93, 5) Meeri Elomaa SeinäjSU 4,90, 6) Iida Verainen NousSu 4,87, 7) Noora Hietala HyvsU 4,74, 8) Emilia Voutilainen HKV 4,73, 9) Aino Koskela RiihimKi 4,73, 10) Riikka Savolainen JyväskKU 4,72, 11) Emma Tainio PaimU 4,72, 12) Maria Jääskä KaustPV 4,69, 13) Anna Pursiainen EspTa 4,68, 14) Vanessa Juntunen SuomRa 4,66, 15) Saana Peura TervTe 4,65, 16) Aino Koskimäki KerU 4,62, 17) Nina Seppälä PorinYU 4,61, 18) Olivia Marttila VantSa 4,60, 19) Aada Mikkilä SeinäjSU 4,56, 20) Jasmin Salenius KangasnKa 4,56, 21) Maryana Ishanova HämeenlTa 4,56, 22) Varpu-Sofia Heinonen JyväskKU 4,55, 23) Sanna Mikkonen RaahVe 4,55, 24) Annukka Vainonen IitPy 4,50, 25) Vera Karttunen PorinYU 4,49, 26) Lotta Putkiranta EspTa 4,46, 27) Heini Mäenpää TampPy 4,43, 28) Iida Vuorjoki KuivAu 4,43, 29) Senja Roos KärkKV 4,41, 30) Peppi Penttinen JoensKa 4,38, 31) Ninni Gröhn LänsiUU 4,38, 32) Johanna Nieminen JyväskKU 4,37, 33) Iiris Alakärppä LahdA 4,35, 34) Annette Sinkkonen LappUM 4,33, 35) Miila Hautamäki PyhtY 4,33, 36) Minea Hölsö LahdA 4,27, 37) Linda Pohto EsboIF 4,26, 38) Elsa Sulkinoja LahdA 4,24, 39) Aleksandra Viljanen HKV 4,23, 40) Liinu Karjala PorinYU 4,22, 41) Pinja Ruoho LahdA 4,22, 42) Gea Zitting JyväskKU 4,21, 43) Veera Koskinen LahdA 4,20, 44) Amina El Mrabt EspTa 4,18, 45) Milla Korhonen VarpVi 4,18, 46) Eveliina Lehtola OulPy 4,14, 47) Siiri Hihnala OulPy 4,13, 48) Nella Teittinen LappUM 4,12, 49) Wilma Taavitsainen RistU 4,07, 50) Elli Piitulainen LahdA 4,06, 51) Elina Nivajärvi JoensKa 4,06, 52) Juulia Inkinen LahdA 4,02, 53) Hilma Rantala KokkVei 4,02, 54) Millamaria Haveri VantSa 4,00, 55) Amanda Ekblom HIFK 3,98, 56) Julia Ihantola EspTa 3,93, 57) Fiinu Puustinen JyväskKU 3,93, 58) Maria Tammeaid TIPP (EST) 3,93, 59) Sara Savikko JanJa 3,92, 60) Heidi Tyrväinen SavonlRie 3,90, 61) Nea Tarvo EspTa 3,90, 62) Ella Noponen RistU 3,82, 63) Aada Sievänen JyväskKU 3,77, 64) Emma Viktoria Kustov TIPP (EST) 3,77, 65) Petra Koskinen JyväskKU 3,77, 66) Sandra Mikli TIPP (EST) 3,73, 67) Hanna Back IFNykn 3,72, 68) Noora Saaristo LänsiUU 3,69, 69) Lotta Karinen EspTa 3,67, 70) Belinda Stenroos IFNykn 3,62, 71) Lilja Keränen KuivAu 3,61, 72) Maris Valdemees TIIP 3,52, 73) Venla Lindroos RekRai 3,47, 74) Nea Palokangas KuivAu 3,45, 75) Tindra Sundvik IFNykn 3,24, 76) Essi Hietula TapE 3,04, 77) Ada Leppänen VantSa 2,99, 78) Senja Laakso KerU 2,77, Anita Johnson HIFK NM, Essi Tuukkanen LahdA NM. Ryhmä 1: 1) Aada Aho RaisKu 5,18, 2) Veera Paasovaara OulPy 4,98, 3) Meeri Elomaa SeinäjSU 4,90, 4) Iida Verainen NousSu 4,87, 5) Emilia Voutilainen HKV 4,73, 6) Vanessa Juntunen SuomRa 4,66, 7) Saana Peura TervTe 4,65, 8) Nina Seppälä PorinYU 4,61, 9) Olivia Marttila VantSa 4,60, 10) Aada Mikkilä SeinäjSU 4,56, 11) Jasmin Salenius KangasnKa 4,56, 12) Lotta Putkiranta EspTa 4,46, 13) Heini Mäenpää TampPy 4,43, 14) Senja Roos KärkKV 4,41, 15) Peppi Penttinen JoensKa 4,38, 16) Johanna Nieminen JyväskKU 4,37, 17) Annette Sinkkonen LappUM 4,33, 18) Minea Hölsö LahdA 4,27, 19) Linda Pohto EsboIF 4,26, 20) Elsa Sulkinoja LahdA 4,24, 21) Aleksandra Viljanen HKV 4,23, 22) Liinu Karjala PorinYU 4,22, 23) Pinja Ruoho LahdA 4,22, 24) Amina El Mrabt EspTa 4,18, 25) Nella Teittinen LappUM 4,12, 26) Elina Nivajärvi JoensKa 4,06, 27) Hilma Rantala KokkVei 4,02, 28) Amanda Ekblom HIFK 3,98, 29) Heidi Tyrväinen SavonlRie 3,90, 30) Aada Sievänen JyväskKU 3,77, 31) Emma Viktoria Kustov TIPP (EST) 3,77, 32) Petra Koskinen JyväskKU 3,77, 33) Hanna Back IFNykn 3,72, 34) Lilja Keränen KuivAu 3,61, 35) Maris Valdemees TIIP 3,52, 36) Venla Lindroos RekRai 3,47, 37) Tindra Sundvik IFNykn 3,24, 38) Essi Hietula TapE 3,04, 39) Ada Leppänen VantSa 2,99, 40) Senja Laakso KerU 2,77, Essi Tuukkanen LahdA NM, Anita Johnson HIFK NM, Ryhmä 2: 1) Saga Vanninen TampPy 5,09, 2) Vilma Itälinna TampPy 4,93, 3) Noora Hietala HyvsU 4,74, 4) Aino Koskela RiihimKi 4,73, 5) Riikka Savolainen JyväskKU 4,72, 6) Emma Tainio PaimU 4,72, 7) Maria Jääskä KaustPV 4,69, 8) Anna Pursiainen EspTa 4,68, 9) Aino Koskimäki KerU 4,62, 10) Maryana Ishanova HämeenlTa 4,56, 11) Varpu-Sofia Heinonen JyväskKU 4,55, 12) Sanna Mikkonen RaahVe 4,55, 13) Annukka Vainonen IitPy 4,50, 14) Vera Karttunen PorinYU 4,49, 15) Iida Vuorjoki KuivAu 4,43, 16) Ninni Gröhn LänsiUU 4,38, 17) Iiris Alakärppä LahdA 4,35, 18) Miila Hautamäki PyhtY 4,33, 19) Gea Zitting JyväskKU 4,21, 20) Veera Koskinen LahdA 4,20, 21) Milla Korhonen VarpVi 4,18, 22) Eveliina Lehtola OulPy 4,14, 23) Siiri Hihnala OulPy 4,13, 24) Wilma Taavitsainen RistU 4,07, 25) Elli Piitulainen LahdA 4,06, 26) Juulia Inkinen LahdA 4,02, 27) Millamaria Haveri VantSa 4,00, 28) Julia Ihantola EspTa 3,93, 29) Fiinu Puustinen JyväskKU 3,93, 30) Maria Tammeaid TIPP (EST) 3,93, 31) Sara Savikko JanJa 3,92, 32) Nea Tarvo EspTa 3,90, 33) Ella Noponen RistU 3,82, 34) Sandra Mikli TIPP (EST) 3,73, 35) Noora Saaristo LänsiUU 3,69, 36) Lotta Karinen EspTa 3,67, 37) Belinda Stenroos IFNykn 3,62, 38) Nea Palokangas KuivAu 3,45.

N15 100 m: 1) Johanna Kylmänen RaisKu 12,32, 2) Emma Mäkikallio PohjKoi 12,47, 3) Sonja Stång KuivAu 12,54, 4) Sandra Piippo-Pinho HIFK 12,72, 5) Lotta Alasaukko-Oja TampPy 12,76, 6) Isha Murray HIFK 12,93, 7) Niina Karttunen SavonlRie 13,11, 8) Essi Vehmaa LappUM 13,14, 9) Kiia Koivistoinen IisVi 13,18, 10) Linnea Loukola RaisKu 13,25, 11) Sani Rantalainen LappUM 13,32, 12) Siiri Lithovius LimNM 13,34, 13) Vilma Hakala EspTa 13,36, 14) Rosa Salonen KU-58 13,39, Venla Väliharju TampPy DNS, Tanja Kokkonen LappUM DQ, Tanja Kokkonen LappUM DQ. Erä 1 (-1,9): 1) Niina Karttunen SavonlRie 13,11, 2) Essi Vehmaa LappUM 13,14, 3) Kiia Koivistoinen IisVi 13,18, 4) Linnea Loukola RaisKu 13,25, 5) Sani Rantalainen LappUM 13,32, 6) Siiri Lithovius LimNM 13,34, 7) Vilma Hakala EspTa 13,36, 8) Rosa Salonen KU-58 13,39, Erä 2 (+0,4): 1) Johanna Kylmänen RaisKu 12,32, 2) Emma Mäkikallio PohjKoi 12,47, 3) Sonja Stång KuivAu 12,54, 4) Sandra Piippo-Pinho HIFK 12,72, 5) Lotta Alasaukko-Oja TampPy 12,76, 6) Isha Murray HIFK 12,93, Venla Väliharju TampPy DNS, Tanja Kokkonen LappUM DQ.

N15 100 m Alkuerä: 1) Johanna Kylmänen RaisKu 12,36, 2) Emma Mäkikallio PohjKoi 12,48, 3) Sonja Stång KuivAu 12,50, 4) Tanja Kokkonen LappUM 12,63, 5) Venla Väliharju TampPy 12,79, 6) Lotta Alasaukko-Oja TampPy 12,83, 7) Sandra Piippo-Pinho HIFK 12,84, 8) Isha Murray HIFK 12,85, 9) Kiia Koivistoinen IisVi 12,98, 10) Niina Karttunen SavonlRie 12,99, 11) Essi Vehmaa LappUM 13,01, 12) Vilma Hakala EspTa 13,06, 13) Siiri Lithovius LimNM 13,08, 14) Rosa Salonen KU-58 13,09, 15) Linnea Loukola RaisKu 13,16, 16) Sani Rantalainen LappUM 13,17, 17) Ada Zitting JyväskKU 13,25, 18) Tiina Taskinen VeitsilKV 13,25, 19) Enni Saarinen HämeenlTa 13,29, 20) Suvi Heikkinen SuomRa 13,29, 21) Saana Boelius PorinTa 13,29, 22) Stiina Kokkonen TampU 13,29, 23) Maria Perälä IisVi 13,30, 24) Milla Pirkkalainen SavonlRie 13,31, 25) Noora Tiainen LappUM 13,35, 26) Mari Kahila OulPy 13,36, 27) Pinja Kotinurmi LahdA 13,38, 28) Jenny Sario EspTa 13,43, 29) Siiri Salo JyväskKU 13,43, 30) Alisa Virtanen JyväskKU 13,44, 31) Emmi Kiviharju IisVi 13,50, 32) Nelli-Rosa Korpua PorinYU 13,51, 33) Wilhelmiina Harju JyväskKU 13,55, 34) Emilia Tapionlinna LahdA 13,55, 35) Tia Palmunen HyvsU 13,60, 36) Eeva Samberg HKV 13,63, 37) Essi Eriksson HKV 13,65, 38) Lilli Kärkkäinen JyväskKU 13,65, 39) Jutta Seppänen EspTa 13,65, 40) Rosa Muurasniemi TampPy 13,67, 41) Adeliina Kemppainen PohjKoi 13,68, 42) Sirke Seitsonen RaisKu 13,69, 43) Emma Kuikka JanJa 13,71, 44) Aada Koppeli JyväskKU 13,75, 45) Emilia Kiiski JoensKa 13,77, 46) Alina Nissinen TampPy 13,81, 47) Roosa Pirinen KarhKa 13,82, 48) Nea Hänninen KarhU 13,83, 49) Elina Männikkö KuivAu 13,84, 50) Milla Kivilompolo RaahVe 13,90, 51) Eeva Kilpeläinen OulPy 13,92, 52) Janika Jokinen TampU 13,97, 53) Ella Sirmola LahdA 13,97, 54) Riina Lindroos KuivAu 13,98, 55) Saara Rantanen HyvsU 13,99, 56) Nella Hirvonen LahdA 14,07, 57) Viivi Lukin KuopRei 14,08, 58) Camilla Strömberg HKV 14,09, 59) Iitu Heikkinen KuivAu 14,15, 60) Salla Lahti JyväskKU 14,17, 61) Milla Nevalainen PohjKoi 14,19, 62) Aino Ahtola HKV 14,19, 63) Siiri Metsälä EspTa 14,42, 64) Julianna Heikkinen LänsiUU 14,46, 65) Viivi Rantanen HIFK 14,57, 66) Jenni Turkia KarhKa 14,58, 67) Petra Lappalainen JoensKa 14,64, 68) Nea Rantakangas KuivAu 14,73, 69) Ronja Kallionpää JanJa 14,85, 70) Essi Leinoen TampPy 14,91, 71) Senni Salorinne KarhKa 14,97, 72) Viivi Patronen EspTa 14,99, 73) Sara Ahvonen KokkTU 15,30, 74) Pinja Ohtonen HKV 15,54, Venla Laine LahdA DNS, Julie Ombati MikkKV DNS, Hanna Meissner KuivAu DQ, Hanna Meissner KuivAu DQ. Erä 1 (-0,6): 1) Suvi Heikkinen SuomRa 13,29, 2) Rosa Muurasniemi TampPy 13,67, 3) Alina Nissinen TampPy 13,81, 4) Essi Leinoen TampPy 14,91, Julie Ombati MikkKV DNS, Erä 2 (+0,2): 1) Ada Zitting JyväskKU 13,25, 2) Alisa Virtanen JyväskKU 13,44, 3) Wilhelmiina Harju JyväskKU 13,55, 4) Roosa Pirinen KarhKa 13,82, 5) Nea Hänninen KarhU 13,83, 6) Salla Lahti JyväskKU 14,17, 7) Jenni Turkia KarhKa 14,58, 8) Senni Salorinne KarhKa 14,97, Erä 3 (-0,3): 1) Vilma Hakala EspTa 13,06, 2) Siiri Lithovius LimNM 13,08, 3) Saana Boelius PorinTa 13,29, 4) Mari Kahila OulPy 13,36, 5) Pinja Kotinurmi LahdA 13,38, 6) Jenny Sario EspTa 13,43, 7) Siiri Salo JyväskKU 13,43, 8) Nelli-Rosa Korpua PorinYU 13,51, Erä 4 (+0,5): 1) Enni Saarinen HämeenlTa 13,29, 2) Maria Perälä IisVi 13,30, 3) Lilli Kärkkäinen JyväskKU 13,65, 4) Emma Kuikka JanJa 13,71, 5) Emilia Kiiski JoensKa 13,77, 6) Saara Rantanen HyvsU 13,99, 7) Petra Lappalainen JoensKa 14,64, 8) Ronja Kallionpää JanJa 14,85, Erä 5 (+0,8): 1) Elina Männikkö KuivAu 13,84, 2) Riina Lindroos KuivAu 13,98, 3) Viivi Lukin KuopRei 14,08, 4) Iitu Heikkinen KuivAu 14,15, 5) Julianna Heikkinen LänsiUU 14,46, 6) Nea Rantakangas KuivAu 14,73, 7) Sara Ahvonen KokkTU 15,30, Hanna Meissner KuivAu DQ, Erä 6 (+0,3): 1) Johanna Kylmänen RaisKu 12,36, 2) Emma Mäkikallio PohjKoi 12,48, 3) Sonja Stång KuivAu 12,50, 4) Tanja Kokkonen LappUM 12,63, 5) Lotta Alasaukko-Oja TampPy 12,83, 6) Isha Murray HIFK 12,85, 7) Kiia Koivistoinen IisVi 12,98, 8) Essi Vehmaa LappUM 13,01, Erä 7 (+0,5): 1) Sandra Piippo-Pinho HIFK 12,84, 2) Eeva Samberg HKV 13,63, 3) Janika Jokinen TampU 13,97, 4) Camilla Strömberg HKV 14,09, 5) Aino Ahtola HKV 14,19, 6) Siiri Metsälä EspTa 14,42, 7) Viivi Rantanen HIFK 14,57, 8) Pinja Ohtonen HKV 15,54, Erä 8 (+0,8): 1) Venla Väliharju TampPy 12,79, 2) Niina Karttunen SavonlRie 12,99, 3) Rosa Salonen KU-58 13,09, 4) Linnea Loukola RaisKu 13,16, 5) Sani Rantalainen LappUM 13,17, 6) Tiina Taskinen VeitsilKV 13,25, 7) Milla Pirkkalainen SavonlRie 13,31, 8) Noora Tiainen LappUM 13,35, Erä 9 (-0,2): 1) Stiina Kokkonen TampU 13,29, 2) Emilia Tapionlinna LahdA 13,55, 3) Essi Eriksson HKV 13,65, 4) Jutta Seppänen EspTa 13,65, 5) Adeliina Kemppainen PohjKoi 13,68, 6) Sirke Seitsonen RaisKu 13,69, 7) Eeva Kilpeläinen OulPy 13,92, Venla Laine LahdA DNS, Erä 10 (-1,0): 1) Emmi Kiviharju IisVi 13,50, 2) Tia Palmunen HyvsU 13,60, 3) Aada Koppeli JyväskKU 13,75, 4) Milla Kivilompolo RaahVe 13,90, 5) Ella Sirmola LahdA 13,97, 6) Nella Hirvonen LahdA 14,07, 7) Milla Nevalainen PohjKoi 14,19, 8) Viivi Patronen EspTa 14,99.

N15 300 m: 1) Johanna Kylmänen RaisKu 40,00, 2) Alisa Virtanen JyväskKU 41,68, 3) Emma Mäkikallio PohjKoi 41,75, 4) Vilma Hakala EspTa 41,80, 5) Lotta Alasaukko-Oja TampPy 42,49, 6) Sandra Piippo-Pinho HIFK 42,62, 7) Linnea Loukola RaisKu 42,83, 8) Isha Murray HIFK 42,90, 9) Siiri Lithovius LimNM 43,14, 10) Helmi Peipinen OulPy 43,66, 11) Emmi Pennanen JyväskKU 43,70, 12) Tiina Taskinen VeitsilKV 43,92, 13) Ella Kainulainen SavonlRie 44,03, 14) Roosa Pirinen KarhKa 44,19, 15) Ada Zitting JyväskKU 44,22, 16) Tia Palmunen HyvsU 44,26, 17) Siiri Salo JyväskKU 44,79, 18) Sirke Seitsonen RaisKu 44,98, 19) Emmi Kiviharju IisVi 45,05, 20) Jutta Seppänen EspTa 45,94, 21) Ella Sirmola LahdA 46,02, 22) Lotta Joenpolvi ViipU 46,24, 23) Ada Koskelainen KarhU 47,53, 24) Katri Saavalainen SysmSi 47,59, 25) Viivi Lukin KuopRei 48,05, 26) Siiri Metsälä EspTa 48,25, 27) Eeva Kilpeläinen OulPy 48,80, 28) Anni Yrjälä VantSa 49,07, 29) Sara Ahvonen KokkTU 52,08, Awig Thiel KokkTU DQ, Awig Thiel KokkTU DQ. Erä 1: 1) Tia Palmunen HyvsU 44,26, 2) Katri Saavalainen SysmSi 47,59, 3) Viivi Lukin KuopRei 48,05, 4) Siiri Metsälä EspTa 48,25, 5) Eeva Kilpeläinen OulPy 48,80, 6) Sara Ahvonen KokkTU 52,08, Erä 2: 1) Sandra Piippo-Pinho HIFK 42,62, 2) Tiina Taskinen VeitsilKV 43,92, 3) Roosa Pirinen KarhKa 44,19, 4) Sirke Seitsonen RaisKu 44,98, 5) Ella Sirmola LahdA 46,02, 6) Lotta Joenpolvi ViipU 46,24, 7) Ada Koskelainen KarhU 47,53, 8) Anni Yrjälä VantSa 49,07, Erä 3: 1) Isha Murray HIFK 42,90, 2) Siiri Lithovius LimNM 43,14, 3) Helmi Peipinen OulPy 43,66, 4) Emmi Pennanen JyväskKU 43,70, 5) Ella Kainulainen SavonlRie 44,03, 6) Ada Zitting JyväskKU 44,22, 7) Emmi Kiviharju IisVi 45,05, Awig Thiel KokkTU DQ, Erä 4: 1) Johanna Kylmänen RaisKu 40,00, 2) Alisa Virtanen JyväskKU 41,68, 3) Emma Mäkikallio PohjKoi 41,75, 4) Vilma Hakala EspTa 41,80, 5) Lotta Alasaukko-Oja TampPy 42,49, 6) Linnea Loukola RaisKu 42,83, 7) Siiri Salo JyväskKU 44,79, 8) Jutta Seppänen EspTa 45,94.

N15 Kiekko: 1) Veera Laamanen HeinI 43,93, 2) Venla Väliharju TampPy 43,06, 3) Lotta Putkiranta EspTa 41,65, 4) Patricia Kellgren HIFK 41,44, 5) Tara Saikkonen ParikkU 41,38, 6) Camilla Forsberg JyväskKU 37,39, 7) Nea Luukkonen PuumVi 37,04, 8) Nellinoora Maunula ViipU 34,00, 9) Milla Pirkkalainen SavonlRie 31,10, 10) Ronja Kallionpää JanJa 29,69, 11) Marika Virtanen SomE 27,53, 12) Lina Olenius BorgåAk 27,34, 13) Aada Koppeli JyväskKU 27,30, 14) Senja Pantti IFSibboV 25,95, 15) Eeva Laine LappUM 25,54, 16) Sirke Seitsonen RaisKu 24,23, 17) Emilia Vörlin KokkVei 23,71, 18) Anniina Pirkkala ViipU 22,41, 19) Olivia Lähdesmäki JyväskKU 21,03, 20) Renata Kiilberg TIPP (EST) 15,19.

N17 100 m: 1) Kerttu Latvala KeskiUYU 12,29, 2) Minttu-Maaria Alanen VaasVa 12,34, 3) Mette Baas VeitsilKV 12,45, 4) Kaisa Mikander EsboIF 12,60, 5) Sara Siltala HKV 12,74, 6) Pirkitta Marjanen PorinYU 12,80, 7) Elin Mickos IFSibboV 12,83, 8) Camilla Kohl EspTa 12,89, 9) Sandra Liljendal BorgåAk 12,98, 10) Jenna Kokkonen KajKi 12,99, 11) Petra Häggqvist HKV 13,01, 12) Neea Flyktman KaipVi 13,08, 13) Riina Heikkonen LappUM 13,10, 14) Edith Berden HKV 13,24, 15) Anni Grekula RaahVe 13,34, Aino Bergqvist HIFK DNS, Aino Bergqvist HIFK DNS. Erä 1 (-0,5): 1) Elin Mickos IFSibboV 12,83, 2) Camilla Kohl EspTa 12,89, 3) Sandra Liljendal BorgåAk 12,98, 4) Petra Häggqvist HKV 13,01, 5) Neea Flyktman KaipVi 13,08, 6) Riina Heikkonen LappUM 13,10, 7) Edith Berden HKV 13,24, 8) Anni Grekula RaahVe 13,34, Erä 2 (-1,3): 1) Kerttu Latvala KeskiUYU 12,29, 2) Minttu-Maaria Alanen VaasVa 12,34, 3) Mette Baas VeitsilKV 12,45, 4) Kaisa Mikander EsboIF 12,60, 5) Sara Siltala HKV 12,74, 6) Pirkitta Marjanen PorinYU 12,80, 7) Jenna Kokkonen KajKi 12,99, Aino Bergqvist HIFK DNS.

N17 100 m Alkuerä: 1) Minttu-Maaria Alanen VaasVa 12,33, 2) Kerttu Latvala KeskiUYU 12,39, 3) Aino Bergqvist HIFK 12,53, 4) Mette Baas VeitsilKV 12,62, 5) Kaisa Mikander EsboIF 12,68, 6) Sara Siltala HKV 12,84, 7) Pirkitta Marjanen PorinYU 12,84, 8) Jenna Kokkonen KajKi 12,88, 9) Elin Mickos IFSibboV 12,94, 10) Petra Häggqvist HKV 13,00, 11) Camilla Kohl EspTa 13,05, 12) Sandra Liljendal BorgåAk 13,05, 13) Edith Berden HKV 13,12, 14) Neea Flyktman KaipVi 13,14, 15) Anni Grekula RaahVe 13,16, 16) Riina Heikkonen LappUM 13,20, 17) Saana Pirttijärvi EspTa 13,22, 18) Sandra-Sofia Kosonen SavonlRie 13,24, 19) Aino Tuomi LahdA 13,26, 20) Ilona Kamunen KuivAu 13,26, 21) Jenna Riikonen JoensKa 13,29, 22) Vilma Lindroos PorinTa 13,29, 23) Eleonora Korpua PorinYU 13,31, 24) Inka Puumalainen MikkKV 13,32, 25) Judit Schwarz VeikkVei 13,37, 26) Sofie Roos HKV 13,38, 27) Helmiina Raninen LänsiUU 13,40, 28) Emma Relander ValkKa 13,46, 29) Katariina Kontio EspTa 13,46, 30) Jenny Skuthälla IFÅsar 13,48, 31) Mette Lukin KuopRei 13,54, 32) Kia Helkamaa IFSibboV 13,54, 33) Janna Koskela KarhKa 13,56, 34) Pihla Kinnunen KuivAu 13,58, 35) Iida Lehtonen HämeenlTa 13,60, 36) Erika Ahvenharju HämeenlTa 13,71, 37) Aino Viljanmaa JyväskKU 13,72, 38) Cecilia Ek BorgåAk 13,72, 39) Oona Huura TampPy 13,75, 40) Elina Mikkonen RaahVe 13,76, 41) Isabella Jääsvuo EspTa 13,78, 42) Pinja Kangas LimNM 13,79, 43) Merituuli Saarela EspTa 13,80, 44) Rebekka Sukselainen EspTa 13,85, 45) Cecilia Sinervo HIFK 13,92, 46) Venla Rutanen KuivAu 13,96, 47) Anna Okkonen KuivAu 13,97, 48) Sandra Granroth BorgåAk 14,00, 49) Viivi Lapinoja KokkTU 14,06, 50) Vilhelmiina Maaranto LimNM 14,09, 51) Fanny Ranta LänsiUU 14,35, 52) Lumi Kärkkäinen JoensKa 14,51, 53) Elli Myllymäki KaustPV 15,31, 54) Emma Juntunen TapE 16,11, Anni Sinelampi LahdA DNS, Annika Siitonen EspTa DQ, Annika Siitonen EspTa DQ. Erä 1 (-2,6): 1) Mette Baas VeitsilKV 12,62, 2) Sandra-Sofia Kosonen SavonlRie 13,24, 3) Mette Lukin KuopRei 13,54, 4) Pihla Kinnunen KuivAu 13,58, 5) Cecilia Sinervo HIFK 13,92, 6) Sandra Granroth BorgåAk 14,00, 7) Viivi Lapinoja KokkTU 14,06, 8) Elli Myllymäki KaustPV 15,31, Erä 2 (+0,8): 1) Aino Bergqvist HIFK 12,53, 2) Jenna Kokkonen KajKi 12,88, 3) Edith Berden HKV 13,12, 4) Saana Pirttijärvi EspTa 13,22, 5) Jenna Riikonen JoensKa 13,29, 6) Kia Helkamaa IFSibboV 13,54, 7) Fanny Ranta LänsiUU 14,35, 8) Lumi Kärkkäinen JoensKa 14,51, Erä 3 (-2,1): 1) Helmiina Raninen LänsiUU 13,40, 2) Erika Ahvenharju HämeenlTa 13,71, 3) Cecilia Ek BorgåAk 13,72, 4) Oona Huura TampPy 13,75, 5) Merituuli Saarela EspTa 13,80, 6) Rebekka Sukselainen EspTa 13,85, 7) Emma Juntunen TapE 16,11, Anni Sinelampi LahdA DNS, Erä 4 (-0,8): 1) Anni Grekula RaahVe 13,16, 2) Sofie Roos HKV 13,38, 3) Katariina Kontio EspTa 13,46, 4) Janna Koskela KarhKa 13,56, 5) Iida Lehtonen HämeenlTa 13,60, 6) Isabella Jääsvuo EspTa 13,78, 7) Venla Rutanen KuivAu 13,96, Annika Siitonen EspTa DQ, Erä 5 (-0,1): 1) Judit Schwarz VeikkVei 13,37, 2) Emma Relander ValkKa 13,46, 3) Jenny Skuthälla IFÅsar 13,48, 4) Aino Viljanmaa JyväskKU 13,72, 5) Elina Mikkonen RaahVe 13,76, 6) Pinja Kangas LimNM 13,79, 7) Anna Okkonen KuivAu 13,97, 8) Vilhelmiina Maaranto LimNM 14,09, Erä 6 (-1,3): 1) Sandra Liljendal BorgåAk 13,05, 2) Neea Flyktman KaipVi 13,14, 3) Riina Heikkonen LappUM 13,20, 4) Aino Tuomi LahdA 13,26, 5) Ilona Kamunen KuivAu 13,26, 6) Vilma Lindroos PorinTa 13,29, 7) Eleonora Korpua PorinYU 13,31, 8) Inka Puumalainen MikkKV 13,32, Erä 7 (0,0): 1) Minttu-Maaria Alanen VaasVa 12,33, 2) Kerttu Latvala KeskiUYU 12,39, 3) Kaisa Mikander EsboIF 12,68, 4) Sara Siltala HKV 12,84, 5) Pirkitta Marjanen PorinYU 12,84, 6) Elin Mickos IFSibboV 12,94, 7) Petra Häggqvist HKV 13,00, 8) Camilla Kohl EspTa 13,05.

N17 300 m: 1) Frida Hämäläinen TampPy 40,07, 2) Elin Mickos IFSibboV 41,21, 3) Sandra Liljendal BorgåAk 41,67, 4) Eeva Immonen EspTa 41,83, 5) Sandra-Sofia Kosonen SavonlRie 41,87, 6) Kia Kemppainen LahdA 41,92, 7) Sara Siltala HKV 41,97, 8) Pinja Heinonen TampPy 42,09, 9) Kerttu Latvala KeskiUYU 42,26, 10) Jemina Forss TampPy 42,27, 11) Mette Lukin KuopRei 42,36, 12) Laura Lepistö PorinYU 42,46, 13) Kiia Keinonen TampPy 42,49, 14) Saana Pirttijärvi EspTa 42,54, 15) Cecilia Ek BorgåAk 42,79, 16) Laura Kemppainen LapLu 42,86, 17) Sofie Roos HKV 42,92, 18) Petra Häggqvist HKV 43,01, 19) Merituuli Saarela EspTa 43,25, 20) Riina Heikkonen LappUM 43,30, 21) Helmi Vuorimaa LahdA 43,33, 22) Erin Karjalahti NurmijYU 43,69, 23) Judit Schwarz VeikkVei 43,86, 24) Ilona Kamunen KuivAu 43,87, 25) Katariina Kontio EspTa 43,92, 26) Eleonora Korpua PorinYU 44,14, 27) Vappu Valtonen EspTa 44,21, 28) Kiia Jullenmaa PorinYU 44,33, 29) Annika Virtanen HKV 44,47, 30) Vilma Lindroos PorinTa 44,71, 31) Hanna Lammassaari LahdA 44,97, 32) Jenna Kokkonen KajKi 44,98, 33) Heidi Haapamäki JyväskKU 45,10, 34) Neea Nurmi EspTa 45,13, 35) Aada Jauhiainen KuusKi 45,22, 36) Pihla Kinnunen KuivAu 45,25, 37) Nora Tousignant EspTa 45,30, 38) Hanna Kokkonen KarhKa 45,44, 39) Cecilia Sinervo HIFK 45,64, 40) Petra Mannonen KarhKa 45,67, 41) Siiri Heiskanen TampU 45,74, 42) Emma Relander ValkKa 45,76, 43) Emma Karhu EspTa 46,07, 44) Pinja Kangas LimNM 46,39, 45) Petra Kallionpää JanJa 46,99, 46) Camilla Jäntti JyväskKU 47,12, 47) Janette Leinonen ValkKa 47,28, 48) Emma Liikkanen LappUM 48,02, 49) Essi Ukkonen EspTa 48,31, 50) Vilhelmiina Maaranto LimNM 48,68, 51) Olivia Koivuniemi KuivAu 48,92, 52) Riikka Lonkainen JoensKa 48,94, 53) Lumi Laitinen OulPy 49,70, 54) Elli Myllymäki KaustPV 51,91, 54) Elli Myllymäki KaustPV 51,91. Erä 1: 1) Mette Lukin KuopRei 42,36, 2) Ilona Kamunen KuivAu 43,87, 3) Cecilia Sinervo HIFK 45,64, 4) Emma Relander ValkKa 45,76, 5) Janette Leinonen ValkKa 47,28, 6) Elli Myllymäki KaustPV 51,91, Erä 2: 1) Neea Nurmi EspTa 45,13, 2) Pihla Kinnunen KuivAu 45,25, 3) Hanna Kokkonen KarhKa 45,44, 4) Siiri Heiskanen TampU 45,74, 5) Petra Kallionpää JanJa 46,99, 6) Camilla Jäntti JyväskKU 47,12, 7) Vilhelmiina Maaranto LimNM 48,68, 8) Olivia Koivuniemi KuivAu 48,92, Erä 3: 1) Helmi Vuorimaa LahdA 43,33, 2) Erin Karjalahti NurmijYU 43,69, 3) Aada Jauhiainen KuusKi 45,22, 4) Petra Mannonen KarhKa 45,67, 5) Pinja Kangas LimNM 46,39, 6) Essi Ukkonen EspTa 48,31, 7) Riikka Lonkainen JoensKa 48,94, 8) Lumi Laitinen OulPy 49,70, Erä 4: 1) Sofie Roos HKV 42,92, 2) Riina Heikkonen LappUM 43,30, 3) Judit Schwarz VeikkVei 43,86, 4) Eleonora Korpua PorinYU 44,14, 5) Vappu Valtonen EspTa 44,21, 6) Hanna Lammassaari LahdA 44,97, 7) Nora Tousignant EspTa 45,30, 8) Emma Liikkanen LappUM 48,02, Erä 5: 1) Kiia Keinonen TampPy 42,49, 2) Cecilia Ek BorgåAk 42,79, 3) Laura Kemppainen LapLu 42,86, 4) Katariina Kontio EspTa 43,92, 5) Annika Virtanen HKV 44,47, 6) Vilma Lindroos PorinTa 44,71, 7) Heidi Haapamäki JyväskKU 45,10, 8) Emma Karhu EspTa 46,07, Erä 6: 1) Eeva Immonen EspTa 41,83, 2) Sandra-Sofia Kosonen SavonlRie 41,87, 3) Kia Kemppainen LahdA 41,92, 4) Sara Siltala HKV 41,97, 5) Jemina Forss TampPy 42,27, 6) Laura Lepistö PorinYU 42,46, 7) Saana Pirttijärvi EspTa 42,54, 8) Petra Häggqvist HKV 43,01, Erä 7: 1) Frida Hämäläinen TampPy 40,07, 2) Elin Mickos IFSibboV 41,21, 3) Sandra Liljendal BorgåAk 41,67, 4) Pinja Heinonen TampPy 42,09, 5) Kerttu Latvala KeskiUYU 42,26, 6) Merituuli Saarela EspTa 43,25, 7) Kiia Jullenmaa PorinYU 44,33, 8) Jenna Kokkonen KajKi 44,98.

N17 Kolmiloikka: 1) Jessica Kähärä MikkKV 12,57, 2) Laura Koivisto JyväskKU 11,73, 3) Riikka Pitkänen SavonlRie 11,47, 4) Minttu Mattinen LappUM 11,39, 5) Riina Heikkonen LappUM 11,30, 6) Ella Nisula KuivAu 11,25, 7) Inka Puumalainen MikkKV 11,25, 8) Noora Hautamäki PyhtY 11,21, 9) Katariina Saarelainen JyväskKU 10,97, 10) Ella Kokkinen KaipVi 10,62, 11) Vappu Valtonen EspTa 10,62, 12) Petra Kallionpää JanJa 10,61, 13) Venla Rutanen KuivAu 10,59, 14) Anni Sinelampi LahdA 10,56, 15) Nea-Nora Heiskanen KeskiUYU 10,51, 16) Maria Peura TervTe 10,32, 17) Hanna Lammassaari LahdA 9,94, 18) Anna Okkonen KuivAu 9,79, 19) Chloe Hagues HKV 9,79, 20) Iida-Maria Pakaslahti KuivAu 9,36, 21) Siru Putkonen VantSa 8,88, Erin Karjalahti NurmijYU NM, Lumi Laitinen OulPy NM, Marianna Halmetoja TapE NM, Pihla Johansson JoutsPo NM.

N17 Kuula: 1) Kaisu Eskelinen MaanMa 15,13, 2) Katri Erkkilä BorgåAk 13,73, 3) Olkkonen Maria HartVoi 13,27, 4) Rebekka Sukselainen EspTa 13,14, 5) Eerika Salomäki KeskiUYU 12,99, 6) Triinu Rääk Rakvere (EST) 12,95, 7) Emilia Anttila BorgåAk 12,78, 8) Minttu Mattinen LappUM 12,43, 9) Noora Hautamäki PyhtY 12,29, 10) Sofia Rantanen HIFK 11,71, 11) Sanni Kuparinen JanJa 11,37, 12) Hanna Lammassaari LahdA 11,25, 13) Meiju Eskelinen MaanMa 11,25, 14) Laura Lepistö PorinYU 11,12, 15) Erika Ahvenharju HämeenlTa 10,88, 16) Saara Mynttinen JyväskKU 10,83, 17) Elina Verainen NousSu 10,77, 18) Amanda Heino TampPy 10,11, 19) Elina Mikkonen RaahVe 9,62, 20) Neea Nurmi EspTa 9,40, 21) Emilia Rapinoja VeikkVei 9,23, 22) Pihla Johansson JoutsPo 9,10, 23) Riikka Lonkainen JoensKa 8,86, 24) Helmiina Raninen LänsiUU 8,62, 25) Emma Juntunen TapE 8,48, Nilla Rättyä JanJa NM, Riina Mantila LahdA , Lumi Kärkkäinen JoensKa .

LAHTI 10.6.2017 Youth Athletics Games

Radiomäki

Pojat,

M9 40 m Alkuerä: 1) Abdulrahman Imoro HKV 6,67, 2) Lukas Brandt NaantLöy 6,77, 3) Juho Tonteri MikkKV 6,78, 4) Ayden Fox RiihimKi 6,82, 5) Lauri Tahkola NaantLöy 6,84, 6) Oskari Kokko MikkKV 6,86, 7) Onni Savolainen KempKi 6,87, 8) Aapeli Oila EspTa 6,89, 9) Joona Auremaa NaantLöy 6,89, 10) Viljami Launonen NaantLöy 6,90, 11) Kalle Lehtoranta HKV 6,92, 12) Jimi Pirttimäki LahdA 6,95, 12) Vili Rasehorn RiihimKi 6,95, 14) Viljami Eronen LahdA 7,01, 15) Noel Nikulainen LempKiYU 7,03, 16) Eelis Lehtoranta HKV 7,09, 17) Aron Häyrynen HKV 7,09, 18) Erkka-Voitto Heinonen JyväskKU 7,16, 18) Verneri Salo AsikkRai 7,16, 20) Joel Piirainen TampPy 7,17, 21) Tuomas Kärkkäinen LahdA 7,22, 22) Max Sundholm EsboIF 7,25, 23) Juho Taavila NastNa 7,28, 24) Janne Räisänen LänsiUU 7,29, 25) Johann Mattias Viisitamm TIPP (EST) 7,31, 26) Daniel Nylund LänsiUU 7,35, 27) Hugo Lehtonen LahdA 7,37, 27) Eetu Heino PyhtY 7,37, 29) Elias Kemppainen NastNa 7,40, 29) Ukko Lehto PyhtY 7,40, 29) Karl Gustav Viisitamm TIPP (EST) 7,40, 32) Elias Uittamo HKV 7,51, 33) Juho Suonsaari JyväskKU 7,54, 34) Teodor Veselinovic EspTa 7,68, 34) Kaspar Karlis Kornelt TIPP (EST) 7,68, 36) Aakon Hakkaja TIPP (EST) 7,72, 37) Valtteri Heino LahdA 7,79, 38) Niilo Kemppainen NastNa 7,87, 39) Hugo Illison TIPP (EST) 8,06, 40) Pyry Ingers IitPy 8,30, 41) Iivari Tiihonen KangasnKa 8,62. Erä 1 (0,0): 1) Lukas Brandt NaantLöy 6,77, 2) Daniel Nylund LänsiUU 7,35, 3) Hugo Lehtonen LahdA 7,37, 4) Elias Uittamo HKV 7,51, 5) Hugo Illison TIPP (EST) 8,06, 6) Iivari Tiihonen KangasnKa 8,62, Erä 2 (0,0): 1) Juho Tonteri MikkKV 6,78, 2) Lauri Tahkola NaantLöy 6,84, 3) Max Sundholm EsboIF 7,25, 4) Aakon Hakkaja TIPP (EST) 7,72, 5) Valtteri Heino LahdA 7,79, 6) Pyry Ingers IitPy 8,30, Erä 3 (0,0): 1) Oskari Kokko MikkKV 6,86, 2) Viljami Eronen LahdA 7,01, 3) Tuomas Kärkkäinen LahdA 7,22, 4) Johann Mattias Viisitamm TIPP (EST) 7,31, 5) Ukko Lehto PyhtY 7,40, 6) Teodor Veselinovic EspTa 7,68, Erä 4 (0,0): 1) Abdulrahman Imoro HKV 6,67, 2) Kalle Lehtoranta HKV 6,92, 3) Eelis Lehtoranta HKV 7,09, 4) Erkka-Voitto Heinonen JyväskKU 7,16, 5) Janne Räisänen LänsiUU 7,29, Erä 5 (0,0): 1) Jimi Pirttimäki LahdA 6,95, 2) Aron Häyrynen HKV 7,09, 3) Juho Taavila NastNa 7,28, 4) Eetu Heino PyhtY 7,37, 5) Karl Gustav Viisitamm TIPP (EST) 7,40, 6) Niilo Kemppainen NastNa 7,87, Erä 6 (0,0): 1) Ayden Fox RiihimKi 6,82, 2) Aapeli Oila EspTa 6,89, 3) Joona Auremaa NaantLöy 6,89, 4) Vili Rasehorn RiihimKi 6,95, 5) Elias Kemppainen NastNa 7,40, 6) Juho Suonsaari JyväskKU 7,54, Erä 7 (0,0): 1) Onni Savolainen KempKi 6,87, 2) Viljami Launonen NaantLöy 6,90, 3) Noel Nikulainen LempKiYU 7,03, 4) Verneri Salo AsikkRai 7,16, 5) Joel Piirainen TampPy 7,17, 6) Kaspar Karlis Kornelt TIPP (EST) 7,68.

M9 1000 m kävely: 1) Kasper Salmi EspTa 7.18,23, 2) Teodor Veselinovic EspTa 7.49,54, 3) Juho Taavila NastNa 8.28,78.

M9 Pituus: 1) Abdulrahman Imoro HKV 4,17, 2) Viljami Launonen NaantLöy 4,11, 3) Noel Nikulainen LempKiYU 4,02, 4) Lukas Brandt NaantLöy 3,80, 5) Onni Hirsivaara VeitsilKV 3,66, 6) Jimi Pirttimäki LahdA 3,52, 7) Vili Rasehorn RiihimKi 3,51, 8) Joona Auremaa NaantLöy 3,49, 9) Lauri Tahkola NaantLöy 3,42, 10) Ayden Fox RiihimKi 3,37, 11) Joel Piirainen TampPy 3,22, 12) Viljami Eronen LahdA 3,13.

M10 60 m Alkuerä: 1) Eemil Siuko PunkalKu 8,99, 2) Vilppu Pakola NastNa 9,16, 3) Jesse Kettunen LänsiUU 9,17, 4) Santtu Kekkonen LahdA 9,23, 5) Elias Vanhanen KuopRei 9,26, 5) Eeli Rovasalo HyvsU 9,26, 7) Leo Heinonen HKV 9,38, 8) Benedict Seppälä JoutsPo 9,39, 9) Luukas Lehtinen LapSa 9,41, 10) Aarni Anttila HKV 9,46, 11) Teemu Koskela KempKi 9,54, 12) Elias Kerälä HämeenlTa 9,58, 13) Juho Soikkeli ValkKa 9,62, 14) Otso Nyyssönen SavonlRie 9,67, 15) Onni Nyyssönen SavonlRie 9,75, 16) Otto Minkkinen LappUM 9,92, 17) Rasmus Kortesoja KeskiUYU 9,97, 18) Olavi Kiiski KarhKa 10,00, 19) Theo Gullberg VasaIS 10,04, 20) Aarne Kalela LempKiYU 10,34, 21) Jim Ström IFNykn 10,41, 22) Kaur Pödersalu TIPP (EST) 10,44, 23) Laur Marten Mathisen TIPP (EST) 10,48, 24) Kevin Tamm TIPP (EST) 10,50, 25) Olli Mäkäläinen JyväskKU 12,31. Erä 1 (0,0): 1) Eemil Siuko PunkalKu 8,99, 2) Otso Nyyssönen SavonlRie 9,67, 3) Otto Minkkinen LappUM 9,92, 4) Theo Gullberg VasaIS 10,04, 5) Aarne Kalela LempKiYU 10,34, Erä 2 (0,0): 1) Leo Heinonen HKV 9,38, 2) Luukas Lehtinen LapSa 9,41, 3) Rasmus Kortesoja KeskiUYU 9,97, 4) Olavi Kiiski KarhKa 10,00, 5) Laur Marten Mathisen TIPP (EST) 10,48, Erä 3 (0,0): 1) Elias Vanhanen KuopRei 9,26, 2) Benedict Seppälä JoutsPo 9,39, 3) Elias Kerälä HämeenlTa 9,58, 4) Jim Ström IFNykn 10,41, 5) Kaur Pödersalu TIPP (EST) 10,44, Erä 4 (0,0): 1) Vilppu Pakola NastNa 9,16, 2) Jesse Kettunen LänsiUU 9,17, 3) Teemu Koskela KempKi 9,54, 4) Juho Soikkeli ValkKa 9,62, 5) Onni Nyyssönen SavonlRie 9,75, Erä 5 (0,0): 1) Santtu Kekkonen LahdA 9,23, 2) Eeli Rovasalo HyvsU 9,26, 3) Aarni Anttila HKV 9,46, 4) Kevin Tamm TIPP (EST) 10,50, 5) Olli Mäkäläinen JyväskKU 12,31.

M10 1000 m kävely: 1) Veikka Porkka KarhKa 5.32,93, 2) Kaleva Tyystjärvi VähänkVie 6.44,21, 3) Jim Ström IFNykn 7.16,44, 4) Olli Mäkäläinen JyväskKU 7.41,85.

M10 Pituus: 1) Luukas Lehtinen LapSa 4,22, 2) Elias Vanhanen KuopRei 4,14, 3) Eemil Siuko PunkalKu 4,08, 4) Eeli Rovasalo HyvsU 4,08, 5) Teemu Koskela KempKi 3,95, 6) Elias Kerälä HämeenlTa 3,95, 7) Aarni Anttila HKV 3,89, 8) Rasmus Kortesoja KeskiUYU 3,85, 9) Otso Nyyssönen SavonlRie 3,69, 10) Toivo Mero HKV 3,65, 11) Jesse Kettunen LänsiUU 3,57.

M10 Keihäs: 1) Akusti Ruokangas JanJa 28,24, 2) Aleksi Kinnunen SuolU 26,76, 3) Luukas Lehtinen LapSa 26,03, 4) Topias Mustonen JoensKa 25,94, 5) Benedict Seppälä JoutsPo 25,28, 6) Elias Kerälä HämeenlTa 24,69, 7) Oliver Koskelainen LahdA 24,01, 8) Aapo Mäntylä VähänkVie 23,60, 9) Eerik Lehtinen LauttLu 22,80, 10) Onni Hirsivaara VeitsilKV 20,82, 11) Niklas Lehtinen LapSa 20,11, 12) Juho Hyppönen JyväskKU 19,89, 13) Teemu Koskela KempKi 19,82, 14) Kristo Kondrov TIPP (EST) 19,54, 15) Eeli Rovasalo HyvsU 17,42, 16) Veikka Porkka KarhKa 16,92, 17) Olli Mäkäläinen JyväskKU 14,82, 18) Kalle Hirsivaara VeitsilKV 8,55, Aapo Vanhanen EspTa NM.

M10 Keihäs joukkuekilpailu: 1) Lapin Salama 46,14, 2) Jyväskylän Kenttäurheilijat 34,71, 3) Veitsiluodon Kisaveikot 29,37.

M11 60 m Alkuerä: 1) Elmer Vauhkonen LapinlVe 8,28, 2) Juho Venäläinen ImU 8,67, 3) Santeri Kekarainen JoensKa 8,70, 4) Manu Kankaanniemi VammsVoi 8,76, 5) Eero Honkanen TuUL 8,83, 6) Eino Sormunen HKV 8,89, 7) Emil Ylipekka RiihimKi 8,91, 8) Niklas Ranne PorinYU 8,94, 9) Jesse Riissanen TampPy 8,97, 10) Aleksi Hilska LappUM 8,98, 10) Kosti Elamaa KuivAu 8,98, 12) Jonne Isoherranen EspTa 9,02, 13) Eero Sormunen HKV 9,03, 14) Topi Timonen OulPy 9,06, 14) Otso Meronen LahdA 9,06, 16) Matias Auremaa TuUL 9,09, 17) Elmo Jukkola LohtVei 9,10, 18) Eeti Hänninen HämeenlTa 9,14, 19) Oliver Koskinen JyväskKU 9,15, 20) Lauri Kylmäpuro HKV 9,17, 20) Tuomas Rättö HämeenlTa 9,17, 20) Jonatan Österholm EsboIF 9,17, 23) Rasmus Vuonoranta EsboIF 9,20, 24) Emil Törmälä TampPy 9,23, 25) Tumi Siranko VantSa 9,24, 26) Eemil Aaltonen TuUL 9,28, 27) Alvar Itämeri TuUL 9,32, 28) Daniel Ekberg EsboIF 9,34, 29) Juuso Tiihonen KangasnKa 9,35, 30) Juuso Mäkelä OulPy 9,36, 30) Juuso Marttila PorinYU 9,36, 32) Niilo Mölsä PorvU 9,37, 33) Joona Leinonen MikkKV 9,38, 34) Jimi Sundholm HKV 9,46, 34) Soini Ripatti SavonlRie 9,46, 34) Teemu Rantalainen HeinI 9,46, 37) Oskari Mäenpää LahdA 9,50, 38) Matias Salminen LahdA 9,51, 39) Niklas Piirainen TampPy 9,54, 39) Henrik Lounela IlmajKi 9,54, 41) Lauri Leivonen EspTa 9,58, 42) Vili Lahtinen TampPy 9,63, 42) Valentino Bertucci NivU 9,63, 44) Edvard Lindroos NastNa 9,64, 45) Veikka Loikas PorinYU 9,67, 46) Niklas Nykyri JoensKa 9,72, 46) Ilari Ala-Harja EspTa 9,72, 48) Ukko Ikonen VantSa 9,77, 49) Rene Filippov TIPP (EST) 10,09, 50) Jesper Huovinen LahdA 10,49, 50) Aaron Hakkaja TIPP (EST) 10,49, 52) Arttu Rouhiainen OrimJy 11,54. Erä 1 (0,0): 1) Juho Venäläinen ImU 8,67, 2) Kosti Elamaa KuivAu 8,98, 3) Matias Auremaa TuUL 9,09, 4) Tumi Siranko VantSa 9,24, 5) Valentino Bertucci NivU 9,63, 6) Niklas Nykyri JoensKa 9,72, Erä 2 (0,0): 1) Niklas Ranne PorinYU 8,94, 2) Jonne Isoherranen EspTa 9,02, 3) Lauri Kylmäpuro HKV 9,17, 4) Lauri Leivonen EspTa 9,58, 5) Vili Lahtinen TampPy 9,63, 6) Rene Filippov TIPP (EST) 10,09, Erä 3 (0,0): 1) Santeri Kekarainen JoensKa 8,70, 2) Rasmus Vuonoranta EsboIF 9,20, 3) Eemil Aaltonen TuUL 9,28, 4) Juuso Mäkelä OulPy 9,36, 5) Henrik Lounela IlmajKi 9,54, 6) Veikka Loikas PorinYU 9,67, Erä 4 (0,0): 1) Manu Kankaanniemi VammsVoi 8,76, 2) Niilo Mölsä PorvU 9,37, 3) Soini Ripatti SavonlRie 9,46, 4) Matias Salminen LahdA 9,51, 5) Edvard Lindroos NastNa 9,64, Erä 5 (0,0): 1) Aleksi Hilska LappUM 8,98, 2) Alvar Itämeri TuUL 9,32, 3) Juuso Tiihonen KangasnKa 9,35, 4) Jimi Sundholm HKV 9,46, 5) Jesper Huovinen LahdA 10,49, 6) Arttu Rouhiainen OrimJy 11,54, Erä 6 (0,0): 1) Eero Honkanen TuUL 8,83, 2) Topi Timonen OulPy 9,06, 3) Eeti Hänninen HämeenlTa 9,14, 4) Tuomas Rättö HämeenlTa 9,17, 5) Daniel Ekberg EsboIF 9,34, 6) Juuso Marttila PorinYU 9,36, Erä 7 (0,0): 1) Elmer Vauhkonen LapinlVe 8,28, 2) Otso Meronen LahdA 9,06, 3) Elmo Jukkola LohtVei 9,10, 4) Niklas Piirainen TampPy 9,54, 5) Ukko Ikonen VantSa 9,77, Erä 8 (0,0): 1) Jesse Riissanen TampPy 8,97, 2) Oliver Koskinen JyväskKU 9,15, 3) Emil Törmälä TampPy 9,23, 4) Joona Leinonen MikkKV 9,38, 5) Teemu Rantalainen HeinI 9,46, 6) Ilari Ala-Harja EspTa 9,72, Erä 9 (0,0): 1) Eino Sormunen HKV 8,89, 2) Emil Ylipekka RiihimKi 8,91, 3) Eero Sormunen HKV 9,03, 4) Jonatan Österholm EsboIF 9,17, 5) Oskari Mäenpää LahdA 9,50, 6) Aaron Hakkaja TIPP (EST) 10,49.

M11 1000 m kävely: 1) Ilmari Sarasmaa EspTa 5.29,55, 2) William Forstén EsboIF 5.34,78, 3) Jussi Raudaskoski OulPy 5.48,24, 4) Edwin Itämeri TuUL 6.50,02, 5) Edvard Lindroos NastNa 7.41,89, 6) Valtteri Vasama NurmijYU 7.44,48.

M12 60 m Alkuerä: 1) Kasperi Vehmaa LappUM 8,27, 2) Joona Nieminen EspTa 8,48, 3) Aivar Ellam Rakvere (EST) 8,54, 4) Aleksi Miikkulainen PorinYU 8,57, 5) Jaakko Siltala HKV 8,66, 5) Eetu Rantala LänsiUU 8,66, 7) Janar Ojansalu TIPP (EST) 8,70, 8) Julius Hirvelä LapVi 8,71, 9) Rasmus Vehmaa LappUM 8,72, 9) Veeti Pihlaja SeinäjSU 8,72, 11) Lassi Nalkki JyväskKU 8,80, 12) Miko Koskelainen HyvsU 8,83, 13) Viljami Heinonen HKV 8,86, 13) Waltteri Koenkytö EspTa 8,86, 15) Joonatan Jürimaa TIPP (EST) 8,87, 16) Konsta Rutanen KuivAu 8,88, 17) Konsta Tynkkynen TampPy 8,92, 18) Aatu Hartikainen SavonlRie 8,94, 18) Kristjan Kari Rakvere (EST) 8,94, 20) Oskari Väistö SeinäjSU 8,95, 21) Lauri Mäkinen KU-58 8,96, 22) Santeri Harjula LahdA 8,99, 23) Joona Nurmi PorinYU 9,02, 24) Luka Viitala VantSa 9,07, 25) Tuomas Ahokas VantSa 9,13, 26) Santeri Rousu LimNM 9,18, 26) Luka Veselinovic EspTa 9,18, 28) Elliot Schmidt BorgåAk 9,24, 29) Eelis Harjunmaa TampPy 9,25, 30) Eerik Nyyssönen EsboIF 9,28, 31) Matias Perälä IisVi 9,30, 32) Vilho Stenman UurU 9,33, 33) Luukas Kyrönlahti JyväskKU 9,36, 34) Anton Hagel KarhKa 9,47, 35) Jim Herlevi OrimJy 9,59, 36) Eeli Tohmola OulPy 9,61, 37) Roope Kuparinen LappUM 9,62, 38) Alec Ekblom HIFK 9,65, 39) Mikke Järvelin HKV 9,71, 40) Patrick Püvi TIPP (EST) 9,77, 41) Antti Kinnunen OulPy 9,80, 42) Aatu Sihvonen KarhKa 9,84, 43) Oliver Rosenqvist MaskKa 9,88, 44) Ville Väyrynen TampPy 10,02, 45) Akseli Helminen LahdA 10,08, 46) Mikael Lahdensuo TampPy 10,15, 47) Lauri Hirsto HKV 11,17. Erä 1 (0,0): 1) Kasperi Vehmaa LappUM 8,27, 2) Viljami Heinonen HKV 8,86, 3) Kristjan Kari Rakvere (EST) 8,94, 4) Oskari Väistö SeinäjSU 8,95, 5) Elliot Schmidt BorgåAk 9,24, 6) Patrick Püvi TIPP (EST) 9,77, Erä 2 (0,0): 1) Joona Nieminen EspTa 8,48, 2) Aivar Ellam Rakvere (EST) 8,54, 3) Eetu Rantala LänsiUU 8,66, 4) Luka Viitala VantSa 9,07, 5) Eerik Nyyssönen EsboIF 9,28, 6) Antti Kinnunen OulPy 9,80, Erä 3 (0,0): 1) Rasmus Vehmaa LappUM 8,72, 2) Waltteri Koenkytö EspTa 8,86, 3) Luka Veselinovic EspTa 9,18, 4) Jim Herlevi OrimJy 9,59, 5) Oliver Rosenqvist MaskKa 9,88, Erä 4 (0,0): 1) Konsta Tynkkynen TampPy 8,92, 2) Aatu Hartikainen SavonlRie 8,94, 3) Lauri Mäkinen KU-58 8,96, 4) Matias Perälä IisVi 9,30, 5) Aatu Sihvonen KarhKa 9,84, 6) Ville Väyrynen TampPy 10,02, Erä 5 (0,0): 1) Veeti Pihlaja SeinäjSU 8,72, 2) Miko Koskelainen HyvsU 8,83, 3) Joonatan Jürimaa TIPP (EST) 8,87, 4) Konsta Rutanen KuivAu 8,88, 5) Eeli Tohmola OulPy 9,61, 6) Mikke Järvelin HKV 9,71, Erä 6 (0,0): 1) Santeri Harjula LahdA 8,99, 2) Eelis Harjunmaa TampPy 9,25, 3) Vilho Stenman UurU 9,33, 4) Luukas Kyrönlahti JyväskKU 9,36, 5) Anton Hagel KarhKa 9,47, 6) Mikael Lahdensuo TampPy 10,15, Erä 7 (0,0): 1) Aleksi Miikkulainen PorinYU 8,57, 2) Lassi Nalkki JyväskKU 8,80, 3) Tuomas Ahokas VantSa 9,13, 4) Santeri Rousu LimNM 9,18, 5) Akseli Helminen LahdA 10,08, 6) Lauri Hirsto HKV 11,17, Erä 8 (0,0): 1) Jaakko Siltala HKV 8,66, 2) Janar Ojansalu TIPP (EST) 8,70, 3) Julius Hirvelä LapVi 8,71, 4) Joona Nurmi PorinYU 9,02, 5) Roope Kuparinen LappUM 9,62, 6) Alec Ekblom HIFK 9,65.

M12 2000 m kävely: 1) Kasper Hietanen EspTa 10.54,89, 2) Luka Veselinovic EspTa 13.05,85, 3) Miika Niemelä LempKiYU 13.06,07, 4) Veeti Savolainen KerU 16.42,10.

M12 Keihäs: 1) Joona Nurmi PorinYU 40,71, 2) Santeri Kotila PohjKoi 39,44, 3) Oskari Väistö SeinäjSU 39,09, 4) Eeli Kinnunen JoensKa 33,35, 5) Timo Hemmilä PorinYU 32,94, 6) Kasper Hietanen EspTa 32,00, 7) Santeri Harjula LahdA 31,40, 8) Pyry Selin KerU 31,10, 9) Eeli Tohmola OulPy 31,03, 10) Lassi Nalkki JyväskKU 29,31, 11) Tiitus Siikala KU-58 29,19, 12) Reko Tuominen TarvasjU 28,92, 13) Oliver Rosenqvist MaskKa 28,87, 14) Onni Rustholkarhu LahdA 27,10, 15) Daniel Onnela NaantLöy 25,60, 16) Emil Matikainen EspTa 25,14, 17) Petu Kiviniemi TampPy 25,10, 18) Mikke Järvelin HKV 24,97, 19) Einari Tiainen VantSa 23,37, 20) Kristjan Kari Rakvere (EST) 20,73, 21) Mikael Lahdensuo TampPy 19,49, 22) Eerik Nyyssönen EsboIF 18,18, 23) Aaron Halme TampPy 16,31.

M12 Keihäs joukkuekilpailu: 1) Porin Yleisurheilu 73,65, 2) Lahden Ahkera 58,50, 3) Espoon Tapiot 57,14, 4) Tampereen Pyrintö 44,59.

M13 2000 m kävely: 1) Sidorov Michail RUS 9.46,80, 2) Valtteri Kalanti HämeenlTa 9.51,40, 3) Otto Ahonen TampPy 11.29,81, 4) Kalle Gauriloff KeskiUYU 12.20,66, 5) Miska Johansson HeinI 13.49,25.

M13 Moukari: 1) Max Lampinen HKV 51,22, 2) Mikko Huhta NurmijYU 48,76, 3) Mico Lampinen HKV 38,43, 4) Aatu Kangasniemi PorvU 37,57, 5) Robin Hildén IFSibboV 30,22, 6) Onni Rustholkarhu LahdA 29,92, 7) Simo Piirainen KaipVi 29,73, 8) Miska Johansson HeinI 29,49, 9) Jani Laakso TammRy 29,34, 10) Aron Johansson BorgåAk 27,59, 11) Reko Tuominen TarvasjU 27,09, 12) Eliel Mulari KarhKa 24,37, 13) Ville Vihertö IitPy 23,40.

M14 3000 m kävely: 1) Jonathan Ekberg EsboIF 19.10,68, 2) Santeri Yliselä LapVi 19.45,68.

M14 Moukari: 1) Arttu Härkönen SavonlRie 54,52, 2) Juho Koponen VarkKV 50,26, 3) Samu Käyhty NurmijYU 45,60, 4) Urmet Neem TIPP (EST) 22,04, 5) Juho Laiho JyväskKU 16,78, Juho-Joel Mäenpää LappVei DNS.

M15 3000 m kävely: 1) Sulo Aalto JanJa 15.51,26, 2) Rasmus Lerstrand VasaIS 17.43,57.

Tytöt,

N9 40 m Alkuerä: 1) Vilma Luontila TampPy 6,83, 2) Naima Sainio HKV 6,84, 3) Olga Riikonen LahdA 6,90, 4) Emma Juntunen SuomRa 6,94, 5) Essi Suni JyväskKU 6,95, 6) Annika Koivuniemi KauhWi 6,96, 7) Alisa Launonen NaantLöy 6,99, 8) Nelli Flyktman KaipVi 7,01, 9) Henni Piirainen KeskiUYU 7,02, 10) Janni Savolainen LahdA 7,04, 11) Riialiina Kiljala YlivKu 7,07, 12) Milla Aarnio NaantLöy 7,09, 13) Kiira Karttunen ImU 7,19, 14) Hilla Tuominen LahdA 7,20, 15) Melissa Vanhanen KuopRei 7,21, 16) Viiviliina Nurminen NurmijYU 7,21, 17) Vilma Ryytty LahdA 7,21, 18) Ronja Ström IFNykn 7,23, 18) Piitu Tourunen KärkKV 7,23, 20) Minda Pakola NastNa 7,24, 21) Liza Ström IFNykn 7,25, 22) Livia Kähtävä AlavVi 7,27, 22) Enni Räisänen AnjLi 7,27, 22) Frida Blomfelt EsboIF 7,27, 25) Vanessa Pöyhönen VetU 7,28, 26) Iida Heino PyhtY 7,29, 27) Elli Kärkkäinen JyväskKU 7,35, 28) Sinja Ohra-Aho KangasnKa 7,36, 29) Maisa Lahdenmäki VantSa 7,47, 30) Nelli Laamo NaantLöy 7,49, 31) Elis Filippov TIPP (EST) 7,53, 32) Siiri Lindholm SavonlRie 7,54, 32) Aino Koskela AnjLi 7,54, 34) Jenna Lindberg TapE 7,55, 35) Elina Vakkilainen VantSa 7,64, 36) Rosaliina Hiltunen VantSa 7,69, 37) Eevi Hautaniemi LahdA 7,70, 38) Janina Tuomi NastNa 7,75, 39) Iita Ulmanen NastNa 7,90, 40) Ida Piispanen NastNa 7,95, 41) Angeliina Küttis TIPP (EST) 7,97, 42) Viivi Vesala LahdA 8,20, 43) Elli Minkkinen LappUM 8,34. Erä 1 (0,0): 1) Essi Suni JyväskKU 6,95, 2) Alisa Launonen NaantLöy 6,99, 3) Milla Aarnio NaantLöy 7,09, 4) Nelli Laamo NaantLöy 7,49, 5) Siiri Lindholm SavonlRie 7,54, Erä 2 (0,0): 1) Henni Piirainen KeskiUYU 7,02, 2) Maisa Lahdenmäki VantSa 7,47, 3) Jenna Lindberg TapE 7,55, 4) Iita Ulmanen NastNa 7,90, 5) Elli Minkkinen LappUM 8,34, Erä 3 (0,0): 1) Nelli Flyktman KaipVi 7,01, 2) Liza Ström IFNykn 7,25, 3) Enni Räisänen AnjLi 7,27, 4) Vanessa Pöyhönen VetU 7,28, 5) Elli Kärkkäinen JyväskKU 7,35, 6) Angeliina Küttis TIPP (EST) 7,97, Erä 4 (0,0): 1) Emma Juntunen SuomRa 6,94, 2) Annika Koivuniemi KauhWi 6,96, 3) Livia Kähtävä AlavVi 7,27, 4) Iida Heino PyhtY 7,29, 5) Viivi Vesala LahdA 8,20, Erä 5 (0,0): 1) Naima Sainio HKV 6,84, 2) Viiviliina Nurminen NurmijYU 7,21, 3) Ronja Ström IFNykn 7,23, 3) Piitu Tourunen KärkKV 7,23, 5) Elis Filippov TIPP (EST) 7,53, 6) Rosaliina Hiltunen VantSa 7,69, Erä 6 (0,0): 1) Vilma Luontila TampPy 6,83, 2) Riialiina Kiljala YlivKu 7,07, 3) Kiira Karttunen ImU 7,19, 4) Melissa Vanhanen KuopRei 7,21, 5) Frida Blomfelt EsboIF 7,27, 6) Aino Koskela AnjLi 7,54, Erä 7 (0,0): 1) Olga Riikonen LahdA 6,90, 2) Vilma Ryytty LahdA 7,21, 3) Sinja Ohra-Aho KangasnKa 7,36, 4) Elina Vakkilainen VantSa 7,64, 5) Janina Tuomi NastNa 7,75, Erä 8 (0,0): 1) Janni Savolainen LahdA 7,04, 2) Hilla Tuominen LahdA 7,20, 3) Minda Pakola NastNa 7,24, 4) Eevi Hautaniemi LahdA 7,70, 5) Ida Piispanen NastNa 7,95.

N9 1000 m kävely: 1) Maija Harju JanJa 6.07,05, 2) Elina Vakkilainen VantSa 6.57,12, 3) Rosaliina Hiltunen VantSa 7.22,11, 4) Maisa Lahdenmäki VantSa 7.45,26.

N9 Pituus: 1) Naima Sainio HKV 3,85, 2) Annika Koivuniemi KauhWi 3,63, 3) Alisa Launonen NaantLöy 3,62, 4) Janni Savolainen LahdA 3,52, 5) Vilma Luontila TampPy 3,51, 6) Essi Suni JyväskKU 3,50, 7) Piitu Tourunen KärkKV 3,35, 8) Hilla Tuominen LahdA 3,28, 9) Emma Juntunen SuomRa 3,27, 10) Frida Blomfelt EsboIF 3,27, 11) Kiira Karttunen ImU 3,23, 12) Iida Heino PyhtY 3,23.

N10 60 m Alkuerä: 1) Adriana Kalymialaris HIFK 9,13, 2) Saara Rahlan PyhäjWi 9,16, 3) Katarina Verst TIPP (EST) 9,17, 4) Neela Ombati MikkKV 9,21, 5) Silja Filenius HKV 9,23, 6) Maria Djusko HämeenlTa 9,34, 7) Venla Reunanen HKV 9,37, 7) Milja Miikkulainen PorinYU 9,37, 9) Matilda Lahti EspTa 9,41, 10) Ella-Sofia Kaiponen SavonlRie 9,42, 11) Iida Kastarinen TampPy 9,43, 12) Laura Ratilainen ToijVau 9,46, 13) Emilia Helmi NoormNo 9,49, 14) Iida Tossavainen HKV 9,50, 15) Emmi Piispanen NastNa 9,62, 16) Viivi-Leena Kari VetU 9,63, 17) Nea Koppeli JyväskKU 9,67, 18) Matilda Mehto NaantLöy 9,69, 19) Nuppu Willman NoormNo 9,71, 20) Mia Flink EspTa 9,73, 21) Lara Virkkunen AsikkRai 9,75, 22) Ella Pohjansaro HIFK 9,81, 22) Ella Harell PorinYU 9,81, 24) Erika Juselius HämeenlTa 9,87, 25) Judith Miranda TuUL 9,88, 26) Helinä Niskanen SuomRa 9,90, 27) Nella Yrjälä VantSa 9,96, 28) Laura Lisette Rütkinen TIPP (EST) 10,00, 29) Celina Salonen PadasjY 10,01, 30) Tähkä-Alina Koskela RiihimKi 10,03, 31) Iida Riihelä NokU 10,05, 32) Ingrid Lindroos NastNa 10,09, 33) Aada Virta PohjKoi 10,11, 34) Aada Salonen PorinYU 10,16, 35) Isabella Laverty ImU 10,22, 36) Venla Noronen EspTa 10,23, 37) Elsa Ahonen LahdA 10,27, 38) Arianna Kortelainen ValkKa 10,30, 39) Juuli Markkula TampPy 10,34, 40) Alva Kollin EsboIF 10,47, 41) Anniella Erämetsä HKV 10,49, 42) Anni Veijalainen KeskiUYU 10,60, 43) Henna Korhonen VarpVi 10,75, 44) Eliza Kusnierz HämeenlTa 10,80, 45) Neelia Inkinen LahdA 10,86, 46) Jatta Väyrynen SuomRa 10,96, 47) Nelli Ranne PorinYU 11,10, 48) Saimi Mella-Aho OulPy 11,17, Melina Vertala JyväskKU DNS. Erä 1 (0,0): 1) Emilia Helmi NoormNo 9,49, 2) Matilda Mehto NaantLöy 9,69, 3) Aada Salonen PorinYU 10,16, 4) Anni Veijalainen KeskiUYU 10,60, 5) Nelli Ranne PorinYU 11,10, Erä 2 (0,0): 1) Venla Reunanen HKV 9,37, 2) Mia Flink EspTa 9,73, 3) Aada Virta PohjKoi 10,11, 4) Elsa Ahonen LahdA 10,27, 5) Alva Kollin EsboIF 10,47, Erä 3 (0,0): 1) Saara Rahlan PyhäjWi 9,16, 2) Laura Ratilainen ToijVau 9,46, 3) Nea Koppeli JyväskKU 9,67, 4) Lara Virkkunen AsikkRai 9,75, 5) Arianna Kortelainen ValkKa 10,30, 6) Anniella Erämetsä HKV 10,49, Erä 4 (0,0): 1) Katarina Verst TIPP (EST) 9,17, 2) Maria Djusko HämeenlTa 9,34, 3) Milja Miikkulainen PorinYU 9,37, 4) Helinä Niskanen SuomRa 9,90, 5) Henna Korhonen VarpVi 10,75, 6) Neelia Inkinen LahdA 10,86, Erä 5 (0,0): 1) Iida Tossavainen HKV 9,50, 2) Viivi-Leena Kari VetU 9,63, 3) Ella Harell PorinYU 9,81, 4) Nella Yrjälä VantSa 9,96, 5) Eliza Kusnierz HämeenlTa 10,80, 6) Jatta Väyrynen SuomRa 10,96, Erä 6 (0,0): 1) Adriana Kalymialaris HIFK 9,13, 2) Nuppu Willman NoormNo 9,71, 3) Erika Juselius HämeenlTa 9,87, 4) Iida Riihelä NokU 10,05, 5) Venla Noronen EspTa 10,23, Erä 7 (0,0): 1) Neela Ombati MikkKV 9,21, 2) Matilda Lahti EspTa 9,41, 3) Ella-Sofia Kaiponen SavonlRie 9,42, 4) Ella Pohjansaro HIFK 9,81, 5) Laura Lisette Rütkinen TIPP (EST) 10,00, 6) Juuli Markkula TampPy 10,34, Erä 8 (0,0): 1) Iida Kastarinen TampPy 9,43, 2) Emmi Piispanen NastNa 9,62, 3) Judith Miranda TuUL 9,88, 4) Celina Salonen PadasjY 10,01, 5) Isabella Laverty ImU 10,22, Erä 9 (0,0): 1) Silja Filenius HKV 9,23, 2) Tähkä-Alina Koskela RiihimKi 10,03, 3) Ingrid Lindroos NastNa 10,09, 4) Saimi Mella-Aho OulPy 11,17, Melina Vertala JyväskKU DNS.

N10 1000 m kävely: 1) Iina Niemelä LempKiYU 5.24,81, 2) Niia Niemelä LempKiYU 5.28,29, 3) Isabella Laverty ImU 5.30,47, 4) Matilda Pennanen EsboIF 5.30,48, 5) Nuppu Willman NoormNo 5.56,37.

N10 Pituus: 1) Katarina Verst TIPP (EST) 4,40, 2) Adriana Kalymialaris HIFK 4,23, 3) Venla Reunanen HKV 4,19, 4) Nuppu Willman NoormNo 4,18, 5) Saara Rahlan PyhäjWi 4,06, 6) Iida Kastarinen TampPy 4,00, 7) Emilia Helmi NoormNo 3,97, 8) Lara Virkkunen AsikkRai 3,88, 9) Nea Koppeli JyväskKU 3,75, 10) Laura Ratilainen ToijVau 3,75, 11) Mia Flink EspTa 3,73.

N11 60 m Alkuerä: 1) Saara Eriksson PorvU 8,78, 2) Ella Peltola AnjLi 8,87, 3) Krista Lehti TampPy 8,88, 3) Carmen Welling TuUL 8,88, 5) Emmi Mäkinen VehmU 8,91, 6) Ella Mäntylä VähänkVie 8,95, 7) Helmiina Saarikunnas LahdA 8,99, 8) Elmiina Siikala EspTa 9,00, 9) Sanni-Veera Viertola RiihimKi 9,05, 10) Sofia Kokko MikkKV 9,06, 11) Veera Reponen JoutsPo 9,07, 12) Emmi Tiljander NaantLöy 9,14, 13) Safia Mekki PohjKoi 9,15, 14) Olivia Kärki LauttLu 9,17, 15) Tilda Sokolnicki HKV 9,21, 15) Monamaria Pyhältö TampPy 9,21, 17) Jade Toivola LahdA 9,24, 18) Kiia Vanhatupa OulPy 9,27, 19) Unni Leinonen TampPy 9,28, 20) Kiia Äikää HIFK 9,30, 20) Hanna Kaikkonen OulPy 9,30, 22) Peppi Seppänen NokU 9,31, 23) Charlotte Kajander NurmijYU 9,33, 24) Emilia Nieminen TampPy 9,36, 25) Vilja Hautaniemi LahdA 9,39, 25) Mariya Besshaposhnikova RUS 9,39, 27) Tuuli Kulju JanJa 9,42, 28) Sara Hekkala HelsTa 9,45, 28) Jonna Romo KangasnKa 9,45, 30) Olivia Panhelainen JoensKa 9,54, 31) Emilia Chandras EspTa 9,59, 32) Helmi Salmela TampPy 9,60, 33) Senni Ohra-Aho KangasnKa 9,61, 34) Jenni Seppälä IitPy 9,63, 35) Emma Väänänen VantSa 9,68, 35) Elle Ceder KerU 9,68, 37) Jonna Korhonen VarpVi 9,78, 38) Pinja Kurki TampPy 9,80, 38) Vilja Läderberg LahdA 9,80, 40) Lotta Taka-Aho TampPy 9,83, 40) Neela Notkonen LahdA 9,83, 42) Emilia Rättö HämeenlTa 9,84, 43) Jutta Kovaniemi OulPy 9,86, 44) Sonja Launo HämeenlTa 9,88, 45) Helmi Cardona KeskiUYU 9,89, 46) Elise Aiho HIFK 9,91, 47) Astrid Kauppinen HIFK 9,93, 48) Iitu Rantalainen TampPy 9,95, 49) Vivia Rinta-Paavola RiihimKi 9,96, 50) Elisabeth Veske TIPP (EST) 9,97, 50) Nicole Elisabeth Aleksand Reinikka TIPP (EST) 9,97, 52) Oona Moisio TampPy 9,98, 53) Pihla Kurki TampPy 10,00, 54) Milla Nuutinen TampPy 10,01, 54) Gerda Johanson TIPP (EST) 10,01, 56) Juuli Laakso TampPy 10,03, 57) Jemina Nikkanen SavonlRie 10,05, 58) Lumia Laakso KeskiUYU 10,06, 59) Meribel Kondimäe TIPP (EST) 10,13, 60) Rebekka Pöyhönen VetU 10,17, 61) Mimmi Kärkkäinen JyväskKU 10,25, 62) Nea Laamo NaantLöy 10,32, 63) Joanna Enström HIFK 10,39, 64) Alisa Okkonen KuivAu 10,52, 65) Tara Hatakka VantSa 10,56, 66) Aino Sipiläinen OrimJy 10,79, 67) Ursula Prants TIPP (EST) 10,85, 68) Venla Vavuli LahdA 10,90, 69) Elizaveta Besshaposhnikova RUS 10,96, 70) Gretel Piht TIPP (EST) 10,97, 71) Aada Meskanen PorinYU 11,28, Nora Korelin HKV DNS. Erä 1 (0,0): 1) Ella Peltola AnjLi 8,87, 2) Emilia Chandras EspTa 9,59, 3) Elle Ceder KerU 9,68, 4) Helmi Cardona KeskiUYU 9,89, 5) Rebekka Pöyhönen VetU 10,17, 6) Aino Sipiläinen OrimJy 10,79, Erä 2 (0,0): 1) Emmi Mäkinen VehmU 8,91, 2) Jonna Romo KangasnKa 9,45, 3) Emma Väänänen VantSa 9,68, 4) Jonna Korhonen VarpVi 9,78, 5) Jutta Kovaniemi OulPy 9,86, 6) Aada Meskanen PorinYU 11,28, Erä 3 (0,0): 1) Monamaria Pyhältö TampPy 9,21, 2) Kiia Vanhatupa OulPy 9,27, 3) Pihla Kurki TampPy 10,00, 4) Juuli Laakso TampPy 10,03, 5) Nea Laamo NaantLöy 10,32, 6) Elizaveta Besshaposhnikova RUS 10,96, Erä 4 (0,0): 1) Carmen Welling TuUL 8,88, 2) Elmiina Siikala EspTa 9,00, 3) Olivia Panhelainen JoensKa 9,54, 4) Vilja Läderberg LahdA 9,80, 5) Sonja Launo HämeenlTa 9,88, 6) Vivia Rinta-Paavola RiihimKi 9,96, Erä 5 (0,0): 1) Emmi Tiljander NaantLöy 9,14, 2) Tuuli Kulju JanJa 9,42, 3) Neela Notkonen LahdA 9,83, 4) Nicole Elisabeth Aleksand Reinikka TIPP (EST) 9,97, 5) Oona Moisio TampPy 9,98, 6) Joanna Enström HIFK 10,39, Erä 6 (0,0): 1) Krista Lehti TampPy 8,88, 2) Jade Toivola LahdA 9,24, 3) Kiia Äikää HIFK 9,30, 4) Milla Nuutinen TampPy 10,01, 5) Jemina Nikkanen SavonlRie 10,05, Nora Korelin HKV DNS, Erä 7 (0,0): 1) Olivia Kärki LauttLu 9,17, 2) Emilia Nieminen TampPy 9,36, 3) Jenni Seppälä IitPy 9,63, 4) Lotta Taka-Aho TampPy 9,83, 5) Astrid Kauppinen HIFK 9,93, 6) Ursula Prants TIPP (EST) 10,85, Erä 8 (0,0): 1) Saara Eriksson PorvU 8,78, 2) Ella Mäntylä VähänkVie 8,95, 3) Peppi Seppänen NokU 9,31, 4) Charlotte Kajander NurmijYU 9,33, 5) Vilja Hautaniemi LahdA 9,39, 6) Sara Hekkala HelsTa 9,45, Erä 9 (0,0): 1) Veera Reponen JoutsPo 9,07, 2) Safia Mekki PohjKoi 9,15, 3) Pinja Kurki TampPy 9,80, 4) Elisabeth Veske TIPP (EST) 9,97, 5) Mimmi Kärkkäinen JyväskKU 10,25, 6) Tara Hatakka VantSa 10,56, Erä 10 (0,0): 1) Sanni-Veera Viertola RiihimKi 9,05, 2) Unni Leinonen TampPy 9,28, 3) Hanna Kaikkonen OulPy 9,30, 4) Elise Aiho HIFK 9,91, 5) Lumia Laakso KeskiUYU 10,06, 6) Gretel Piht TIPP (EST) 10,97, Erä 11 (0,0): 1) Helmiina Saarikunnas LahdA 8,99, 2) Mariya Besshaposhnikova RUS 9,39, 3) Helmi Salmela TampPy 9,60, 4) Senni Ohra-Aho KangasnKa 9,61, 5) Gerda Johanson TIPP (EST) 10,01, 6) Venla Vavuli LahdA 10,90, Erä 12 (0,0): 1) Sofia Kokko MikkKV 9,06, 2) Tilda Sokolnicki HKV 9,21, 3) Emilia Rättö HämeenlTa 9,84, 4) Iitu Rantalainen TampPy 9,95, 5) Meribel Kondimäe TIPP (EST) 10,13, 6) Alisa Okkonen KuivAu 10,52.

N11 1000 m kävely: 1) Mariya Besshaposhnikova RUS 5.08,46, 2) Mila Heikkonen KeskiUYU 5.12,25, 3) Helmi Haavisto NokU 5.24,10, 4) Elizaveta Besshaposhnikova RUS 5.41,33, 5) Emma Korpikallio MikkKV 5.41,80, 6) Sara Parviainen NurmijYU 5.48,04, 7) Mea Heikkonen KeskiUYU 6.05,21, 8) Heidi Vakkilainen VantSa 6.06,15, 9) Malva Teerijoki JyväskKU 6.49,33, 10) Sanni Lehtonen NurmijYU 6.52,10, 11) Jessika Huovinen LahdA 7.07,29.

N11 Kuula: 1) Ella Mäntylä VähänkVie 13,11, 2) Aino Aalto HämeenlTa 10,03, 3) Carmen Welling TuUL 9,62, 4) Charlotte Kajander NurmijYU 9,38, 5) Sanni-Veera Viertola RiihimKi 9,09, 6) Elviira Tarvainen MaskKa 9,03, 7) Tuuli Kulju JanJa 9,01, 8) Saana Koskimäki KaustPV 8,83, 9) Viivi Välimäki TammRy 8,63, 10) Sara Muukka VantSa 8,55, 11) Vilma Härkönen SavonlRie 8,45, 12) Elisabeth Veske TIPP (EST) 8,07, 13) Krista Lehti TampPy 7,97, 14) Siru Huuskola KeskiUYU 7,82, 15) Emma Väänänen VantSa 7,77, 16) Sanni Siltala MaskKa 7,47, 17) Linda Sallinen OrimJy 7,38, 18) Malva Teerijoki JyväskKU 7,37, 19) Nicole Elisabeth Aleksand Reinikka TIPP (EST) 6,94, 20) Jenna Kamula OulPy 6,84, 21) Emilia Rättö HämeenlTa 6,77, 22) Ella Peltola AnjLi 6,76, 23) Lumia Laakso KeskiUYU 6,67, 24) Jonna Romo KangasnKa 6,66, 25) Elmiina Siikala EspTa 6,64, 26) Vilja Hautaniemi LahdA 6,59, 27) Sonja Launo HämeenlTa 6,52, 28) Sara Hekkala HelsTa 6,44, 29) Mira Saikkonen ParikkU 6,33, 30) Ella Råstedt EsboIF 6,24, 31) Essi Ilomäki TampPy 6,12, 32) Alisa Rauhamaa KärkKV 6,07, 33) Kiia Äikää HIFK 5,95, 34) Aino Sipiläinen OrimJy 5,93, 35) Elise Aiho HIFK 5,93, 36) Jutta Kovaniemi OulPy 5,68, 37) Senni Ohra-Aho KangasnKa 5,63, 38) Heidi Vakkilainen VantSa 5,52, 39) Venla Vavuli LahdA 5,51, 40) Sanni Lehtonen NurmijYU 5,34, 41) Safia Mekki PohjKoi 5,19, 42) Joanna Enström HIFK 5,09, 43) Emma Lehtonen NurmijYU 4,90, 44) Gretel Piht TIPP (EST) 4,81, 45) Anniella Erämetsä 4,38, 46) Juuli Laakso TampPy 4,35.

N11 Kuula joukkuekilpailu: 1) Hämeenlinnan Tarmo 16,80, 2) Maskun Kataja 16,50, 3) Vantaan Salamat 16,32, 4) TIPP (EST) 15,01, 5) Nurmijärven Yleisurheilu 14,72, 6) Keski-Uudenmaan Yleisurheilu 14,49, 7) Tampereen Pyrintö 14,09, 8) Orimattilan Jymy 13,31, 9) Oulun Pyrintö 12,52, 10) Kangasniemen Kalske 12,29, 11) Lahden Ahkera 12,10, 12) Helsingfors IFK 11,88.

N12 60 m Alkuerä: 1) Mariella Laakso TurTo 8,45, 2) Hilma Kinnunen JyväskKU 8,50, 3) Teresa Perttilä HIFK 8,52, 4) Hilla Saarinen EspTa 8,54, 5) Aino Vuorjoki KuivAu 8,56, 6) Siiri Siirtola HKV 8,61, 7) Edesa Gashi HKV 8,64, 8) Emilia Rouvinen HyvsU 8,66, 9) Aino Ojaniemi HämeenlTa 8,69, 10) Emmi Heikkinen SuomRa 8,71, 11) Elsa Rönkkö KerU 8,77, 12) Meeri Riiali ImU 8,82, 13) Sofia Maaranto LimNM 8,84, 14) Jenna Vakkilainen VantSa 8,86, 15) Selma Mäenpää NurmijYU 8,89, 16) Emmi Satosuo KU-58 8,89, 17) Kerttu Niemi HKV 8,89, 18) Roosa Myllymäki TampPy 8,92, 19) Tinja Pirttikoski TuUL 8,93, 20) Vilma Meriläinen LänsiUU 8,94, 21) Sanja Siurala EspTa 8,96, 22) Thea Kolu NurmijYU 8,97, 23) Netta Kallio PylkönmY 9,00, 24) Pinja Rintamaa LiedPa 9,01, 25) Essi Niskala OulPy 9,02, 26) Emilia Salonen VehmU 9,03, 26) Emmi Rantala KempKi 9,03, 26) Uliana Morozova RUS 9,03, 29) Aada Heiskanen SavonlRie 9,05, 30) Viivi Louko LapVi 9,12, 30) Leonie Winell EsboIF 9,12, 32) Noora Salmi JyväskKU 9,13, 33) Venla Viitikko MikkKV 9,14, 33) Marleen Kesamaa TIPP (EST) 9,14, 35) Saga Koppeli JyväskKU 9,15, 35) Tytti Vilpakka VähänkVie 9,15, 37) Emilia Rauhala OulPy 9,16, 38) Jenna Karinen TampPy 9,19, 38) Iines Peltonen LappUM 9,19, 38) Iiris Veijola HämeenlTa 9,19, 41) Edith Rantala LahdA 9,21, 41) Saimi Lithovius LimNM 9,21, 43) Anette Ärm TIPP (EST) 9,22, 44) Miina Turpeinen HKV 9,23, 44) Helmi Eklund EspTa 9,23, 46) Bettina Siltala OulPy 9,25, 46) Malin Lindroth EsboIF 9,25, 48) Inkeri Paavola EspTa 9,26, 48) Pauliina Autti KuivAu 9,26, 50) Nea Haikka PorinTa 9,27, 50) Sofia Mehtälä KuivAu 9,27, 52) Justine Hämäläinen JyväskKU 9,28, 52) Sointu Purola OulPy 9,28, 54) Elizaveta Vanitševa TIPP (EST) 9,29, 55) Milla Ström IFNykn 9,30, 56) Ella Perttula KU-58 9,32, 57) Milla Luoma-Tokoi KannU 9,35, 57) Vilja Riihimäki VantSa 9,35, 57) Iiris Ojala EspTa 9,35, 57) Fia Kivikoski EspTa 9,35, 61) Jenny Karttunen PorinYU 9,37, 62) Olivia Veneskoski OulPy 9,38, 63) Anniina Rahunen EsboIF 9,39, 64) Noora Gustafsson NastNa 9,45, 64) Anni Liuska SuomRa 9,45, 66) Annika Laulumaa LaitJy 9,46, 66) Elli Kalela LempKiYU 9,46, 68) Ruusu Saarela EspTa 9,47, 69) Henna-Maria Ahlgren HIFK 9,50, 70) Minja Kurtti OulPy 9,51, 71) Sini-Minea Saarikoski KerU 9,55, 72) Jenna Tarvo EspTa 9,56, 72) Jaana Kers TIPP (EST) 9,56, 74) Sofia Lehtinen TampPy 9,59, 75) Isabella Aalto LahdA 9,63, 76) Katrin Saulamaa EsboIF 9,64, 77) Ella Nissinaho LimNM 9,65, 77) Vilma Rönnemaa LiedPa 9,65, 79) Olivia Siitarinen EspTa 9,68, 80) Emmi Harell PorinYU 9,74, 81) Mirell Truss TIPP (EST) 9,75, 82) Lotta Vaarapuro PorinYU 9,79, 83) Hilla Neuvonen EspTa 9,81, 84) Emilia Martinsén OulPy 9,83, 85) Olivia Kollin EsboIF 9,84, 86) Mathilda Gustafsson TuUL 9,98, 87) Crista Ingers IitPy 9,99, 88) Emma Haavisto PorinTa 10,07, 89) Mariana Kilin TIPP (EST) 10,08, 90) Tiia Viramäki LänsiUU 10,09, 91) Emma-Anet Pukspuu TIPP (EST) 10,13, 92) Saana Nuolikoski VantSa 10,52, Venla Laukka OulPy DNS, Mariia Sokolova RUS DNS. Erä 1 (0,0): 1) Emilia Salonen VehmU 9,03, 2) Tytti Vilpakka VähänkVie 9,15, 3) Iiris Veijola HämeenlTa 9,19, 4) Henna-Maria Ahlgren HIFK 9,50, 5) Emmi Harell PorinYU 9,74, 6) Emma-Anet Pukspuu TIPP (EST) 10,13, Erä 2 (0,0): 1) Emmi Heikkinen SuomRa 8,71, 2) Inkeri Paavola EspTa 9,26, 3) Sofia Mehtälä KuivAu 9,27, 4) Minja Kurtti OulPy 9,51, 5) Vilma Rönnemaa LiedPa 9,65, 6) Saana Nuolikoski VantSa 10,52, Erä 3 (0,0): 1) Essi Niskala OulPy 9,02, 2) Uliana Morozova RUS 9,03, 3) Vilja Riihimäki VantSa 9,35, 4) Annika Laulumaa LaitJy 9,46, 5) Olivia Siitarinen EspTa 9,68, 6) Crista Ingers IitPy 9,99, Erä 4 (0,0): 1) Hilma Kinnunen JyväskKU 8,50, 2) Emmi Rantala KempKi 9,03, 3) Anette Ärm TIPP (EST) 9,22, 4) Milla Ström IFNykn 9,30, 5) Jenna Tarvo EspTa 9,56, 6) Emma Haavisto PorinTa 10,07, Erä 5 (0,0): 1) Aino Vuorjoki KuivAu 8,56, 2) Thea Kolu NurmijYU 8,97, 3) Malin Lindroth EsboIF 9,25, 4) Elli Kalela LempKiYU 9,46, 5) Isabella Aalto LahdA 9,63, Erä 6 (0,0): 1) Aino Ojaniemi HämeenlTa 8,69, 2) Jenna Vakkilainen VantSa 8,86, 3) Emilia Rauhala OulPy 9,16, 4) Helmi Eklund EspTa 9,23, 5) Pauliina Autti KuivAu 9,26, 6) Emilia Martinsén OulPy 9,83, Erä 7 (0,0): 1) Hilla Saarinen EspTa 8,54, 2) Tinja Pirttikoski TuUL 8,93, 3) Viivi Louko LapVi 9,12, 4) Noora Salmi JyväskKU 9,13, 5) Lotta Vaarapuro PorinYU 9,79, 6) Mariana Kilin TIPP (EST) 10,08, Erä 8 (0,0): 1) Kerttu Niemi HKV 8,89, 2) Roosa Myllymäki TampPy 8,92, 3) Aada Heiskanen SavonlRie 9,05, 4) Iines Peltonen LappUM 9,19, 5) Miina Turpeinen HKV 9,23, 6) Sofia Lehtinen TampPy 9,59, Erä 9 (0,0): 1) Teresa Perttilä HIFK 8,52, 2) Venla Viitikko MikkKV 9,14, 2) Marleen Kesamaa TIPP (EST) 9,14, 4) Saga Koppeli JyväskKU 9,15, 5) Edith Rantala LahdA 9,21, 6) Jenny Karttunen PorinYU 9,37, Erä 10 (0,0): 1) Emilia Rouvinen HyvsU 8,66, 2) Emmi Satosuo KU-58 8,89, 3) Bettina Siltala OulPy 9,25, 4) Olivia Veneskoski OulPy 9,38, 5) Ruusu Saarela EspTa 9,47, 6) Jaana Kers TIPP (EST) 9,56, Erä 11 (0,0): 1) Netta Kallio PylkönmY 9,00, 2) Nea Haikka PorinTa 9,27, 3) Justine Hämäläinen JyväskKU 9,28, 4) Elizaveta Vanitševa TIPP (EST) 9,29, 5) Milla Luoma-Tokoi KannU 9,35, 5) Fia Kivikoski EspTa 9,35, Erä 12 (0,0): 1) Siiri Siirtola HKV 8,61, 2) Edesa Gashi HKV 8,64, 3) Jenna Karinen TampPy 9,19, 4) Saimi Lithovius LimNM 9,21, 5) Ella Perttula KU-58 9,32, 6) Anni Liuska SuomRa 9,45, Erä 13 (0,0): 1) Vilma Meriläinen LänsiUU 8,94, 2) Katrin Saulamaa EsboIF 9,64, 3) Olivia Kollin EsboIF 9,84, 4) Tiia Viramäki LänsiUU 10,09, Mariia Sokolova RUS DNS, Erä 14 (0,0): 1) Meeri Riiali ImU 8,82, 2) Sanja Siurala EspTa 8,96, 3) Sini-Minea Saarikoski KerU 9,55, 4) Ella Nissinaho LimNM 9,65, 5) Mathilda Gustafsson TuUL 9,98, Venla Laukka OulPy DNS, Erä 15 (0,0): 1) Mariella Laakso TurTo 8,45, 2) Selma Mäenpää NurmijYU 8,89, 3) Pinja Rintamaa LiedPa 9,01, 4) Leonie Winell EsboIF 9,12, 5) Anniina Rahunen EsboIF 9,39, 6) Noora Gustafsson NastNa 9,45, Erä 16 (0,0): 1) Elsa Rönkkö KerU 8,77, 2) Sofia Maaranto LimNM 8,84, 3) Sointu Purola OulPy 9,28, 4) Iiris Ojala EspTa 9,35, 5) Mirell Truss TIPP (EST) 9,75, 6) Hilla Neuvonen EspTa 9,81.

N12 2000 m kävely: 1) Aino-Maria Tossavainen SavonlRie 10.34,22, 2) Melia Palsinajärvi KaipVi 10.39,40, 3) Uliana Morozova RUS 11.14,41, 4) Annika Laulumaa LaitJy 11.20,90, 5) Vilja Liimatainen SuolU 11.50,45, 6) Sirja Tyystjärvi VähänkVie 12.07,44, 7) Jenni Johnsson LahdA 12.13,02, 8) Aliisa Kiiski KarhKa 12.15,66, 9) Laura Ylönen HyvsU 12.56,34, 10) Ellen Immonen JyväskKU 13.35,38.

N13 2000 m kävely: 1) Taika Nurro RekRai 11.25,97, 2) Emilia Malinen PylkönmY 11.49,91, 3) Anna Kokko KuivAu 12.23,56, 4) Sanni Rautio RaisKu 12.25,95, 5) Hilda Oila EspTa 13.29,72, 6) Anni Välimäki PorinYU 13.32,69.

N13 Moukari: 1) Salla Koskimäki KaustPV 46,82, 2) Emmi Malo LopU 39,80, 3) Terhi Kangastie LappVei 35,31, 4) Lotta Voutilainen KaustPV 34,90, 5) Silja Rossi TampPy 32,61, 6) Tiina Järvinen LahdA 31,78, 7) Moona Mäkelä HämeenlTa 31,46, 8) Amalia Lindén AnjLi 28,78, 9) Emmi Mäkäläinen JyväskKU 27,70, 10) Sofia Wahlstedt BorgåAk 27,57, 11) Salla Korhonen VarpVi 25,95, 12) Ida Cardona KeskiUYU 25,23, 13) Bettina Heikkilä NoormNo 24,19, 14) Sinja Johansson HeinI 22,85, 15) Aada Sipiläinen OrimJy 21,70, 16) Henna Termonen LahdA 16,56, 17) Emilia Immonen JyväskKU 16,28, 18) Peppiina Hiltunen VantSa 15,62, Iida Kokkonen ViipU NM, Siru Myllykangas HeinI NM.

N14 3000 m kävely: 1) Eevi-Inkeri Tossavainen SavonlRie 15.05,27, 2) Essi Hietula TapE 17.10,29, 3) Iida Salmela KauhWi 18.10,29, 4) Ellen Seisto EspTa 18.20,67, 5) Aava Sevonkari KerU 18.56,14, 6) Anna-Maj Vierikko RekRai 19.57,79.

N14 Moukari: 1) Marika Virtanen SomE 52,56, 2) Aliisa Syväkoski KaustPV 46,64, 3) Carolina Granö IKFalken 42,81, 4) Viivi Raatikainen ViitVie 40,58, 5) Senja Pantti IFSibboV 35,85, 6) Nellinoora Maunula ViipU 35,61, 7) Juulia Inkinen LahdA 35,39, 8) Riia Tuominen TarvasjU 34,32, 9) Petra Pikkarainen RiihimKi 30,24, 10) Emma Backlund BorgåAk 29,01, 11) Minea Hölsö LahdA 28,92, 12) Viivi Myllyaho KuivAu 26,34, 13) Nea Savola LahdA 24,85, 14) Sara Savikko JanJa 22,10.

N15 3000 m kävely: 1) Inka Sakkara ElimVau 16.44,08, 2) Pihla Poikolainen HyvsU 19.14,99, 3) Mette Martikainen HyvsU 19.56,71.

 

 


Jessica Kähärä