Teijula veti 800 metrin kärkitrion ennätyksiin, Ruuskanen: "Ruotsi-ottelussa kauden paras"

Teijula veti 800 metrin kärkitrion ennätyksiin

Markus Teijula, Topi Raitainen ja Joonas Rinne huipensivat Lappeenrannan Motonet GP:n mainioon 800 metrin kiritaistoon, jonka koko kärkitrio päätti ennätykseensä.

Teijula voitti taiston kauden kotimaisella kärkiajalla 1.48,10 ja Raitanen kiri toiseksi ajalla 1.48,92. Myös kolmanneksi sijoittunut Joonas Rinne alitti 1.49:n ajalla 1.48,97.

– Ei ollut mikään paras fiilis lähipäivinä ennen kisaa, mutta ajattelin, että katson miten kulkee, Teijula sanoi.

Teijula nousi kärkeen 150 metriä ennen maalia ja piti paikkansa.

 – Oikeastaan ajauduin sinne kärkeen. Ajattelin, että katsotaan tuleeko seinä vastaan, Teijula sanoi.

Raitaselta 800 metrin kisa oli ensimmäinen useampaan vuoteen ja samalla terävä treeni ennen Ruotsi-ottelua

– Lopussa löytyi hyvin viimeinen vaihde, Raitanen sanoi.

Rinne oli tyytyväinen ennätykseen.

– Tavoıtteena oli saada ennätys 1,.48-alkuiseksi. Kiri irtosi hyvin, vaikka lopussa aloin vähän kangistua, Rinne kertaili.


1xa_7839.jpg

– Heitot paranivat koko ajan, mutta olivat kaikki vähän erilaisia, Antti Ruuskanen totesi Lappeenrannan heitoistaan.

,

Ruuskanen: Ruotsi-ottelussa kauden paras

Viron Magnus Kirt ei löytänyt voittajaansa Lappeenrannassa yleisurheilun Motonet GP:ssä. Virolainen vei voiton heitettyään 83,48.

Antti Ruuskasen toiveissa oli tarjota virolaiselle kova vastus, mutti aivan toivomaansa tasoon hän ei yltänyt. Kakkossija irtosi 82,03 kantaneella heitolla.

– Tasainen kisa omalla kohdalla. Odotin vähän parempaa. Hyvä heitto on todella lähellä. Nyt tuli hyvin noita 80-metrisiä. Uskon ja toivon, että kauden paras voisi syntyä Ruotsi-ottelussa, Ruuskanen sanoi.

Helander oli kolmas heitettyään 79,15.

– Heitto oli vähän hakusessa Kalevan kisoissa ja EM-kisoissa ja oli nytkin, Helander sanoi.

Toni Kuusela heitti neljänneksi ennätyksellään 78,45. Edellinen ennätys oli hiljattain Seinäjoelle syntynyt 77,22. Heitollaan Kuusela tarrasi paikkaan Ruotsi-ottelussa.

– Toivottavasti pääsen Ruotsi-otteluun, sillä parempaa on tulossa. Nyt sain jo jalat  toimimaan paremmin, Kuusela san

ron Magnus Kirt ei löytänyt voittajaansa Lappeenrannassa yleisurheilun Motonet GP:n kilpailussa. Virolainen vei voiton heitettyään 83,48.

Antti Ruuskasen toiveissa oli tarjota virolaiselle kova vastus, mutta ei aivan toivomaansa tasoon hän ei yltänyt. Kakkossija irtosi 82,03 kantaneella heitolla.

– Tasainen kisa omalla kohdalla. Odotin vähän parempaa. Hyvä heitto on todella lähellä. Nyt tuli hyvin noita 80-metrisiä. Uskon ja toivon, että kauden paras voisi syntyä Ruotsi-ottelussa, Ruuskanen sanoi.

Helander oli kolmas heitettyään 79,15.

– Heitto oli vähän hakusessa Kalevan kisoissa ja EM-kisoissa ja oli nytkin, Helander sanoi.

Toni Kuusela heitti neljänneksi ennätyksellään 78,45. Edellinen ennätys oli hiljattain Seinäjoelle syntynyt 77,22. Heitollaan Kuusela tarrasi paikkaan Ruotsi-ottelussa.

– Toivottavasti pääsen Ruotsi-otteluun, sillä parempaa on tulossa. Nyt sain jo jalat  toimimaan paremmin, Kuusela sanoi.

Lipsanen: Loikat eivät olleet hallinnassa

Simo Lipsanen voitti kotikentällään kolmiloikan tuloksella 16,40.

– Juoksussa oli tehoa, mutta loikat eivät olleet hallinnassa, mutta oli kiva voittaa kotikentällä, Lipsanen sanoi.

,

LAPPEENRANTA 23.8.2018 SUL:n GP-kilpailut 5/5

Miehet,

200 m (0,1 m/s): 1) Oskari Lehtonen NurmijYU 20,89, 2) Tommy Ramdhan Britannia 21,06, 3) Samuel Osewa Britannia 21,08, 4) Jona Efoloko Britannia 21,28, 5) Roope Saarinen EsboIF 21,34, 6) Oleksi Pozdnjakov Ukraina 21,56, 7) Jamal Rhoden-Stevens Britannia 21,94. – B-erä (0,9): 1) Viljami Kaasalainen MiKV 21,29, 2) Eljas Aalto SibVa 21,44, 3) Hannes Siitonen HKV 22,14, 4) Erno Mehtonen SavRi 22,22, 5) Lauri Eerola LA 22,46.

800 m: 1) Markus Teijula NaantLö 1.48,10 (kkk), 2) Topi Raitanen HKV 1.48,92, 3) Joonas Rinne SaarijPu 1.48,97, 4) Benediktas Mickus Liettua 1.49,43, 5) Jeuheni Janukovitsh Valko-Venäjä 1.49,94, 6) Rasmus Kisel Viro 1.50,77, 7) Tuomo Salonen EspTa 1.52,09, 8) Niklas Heikkilä KuusankUS 1.52,47, 9) Jaakko Lehtilä HIFK 1.54,43, 10 Elias Tuominen NaantLö 1.54,48, 11) Jere Vilenius KUYU 1.55,76, Oleksi Pozdnjakov Ukraina keskeytti (400 m 51,90). – B-erä: 1) Wilho Hautala LA 1.57,65, 2) Eelis Uitto 17 VU 1.57,81.

5000 m: 1) Josephat Menjo Kenia 13.37,26, 2) Isaac Koech Kiptum Kenia 14.12,21, 3) Hannu Granberg LA 14.16,04, 4) Ossi Kekki LA 14.22,27, 5) Siarhei Platonau Valko-Venäjä 14.29,94, 6) Eero Saleva HKV 14.40,42, 7) Eemil Helander 17 JKU 14.44,10, 8) Leevi Keronen LempKi 14.55,61, 9) Antti Ihamäki AlajAn 15.27,44. – 1000 m: Koech 2.39,18. 2000 m: Menjo 5.22,13. 3000 m: Menjo 8.06,13. 4000 m: Menjo 10.53,88.

80 m aj (83,8 cm, -0,3 m/s): 1) Konsta Rutonen (14-v.) LUM 13,84.

400 m aj: 1) Cameron French Uusi-Seelanti 50,64, 2) Efekemo Okoro Britannia 51,24, 3) Joni Vainio-Kaila LaitJy 52,32, 4) Jonni Blomqvist BorgåAk 52,50, 5) Petteri Monni JKU 52,93, 6) Don-Zheni Ekoebve HIFK 53,89.

5000 m kävely: 1) Aku Partanen LUM 18.59,83, 2) Aleksi Ojala UrjalU 19.52,20, 3) Elmo Koivunen EsboIF 21.02,16, 4) Joni Hava KU-58 21.09,13, 5) Jaakko Määttänen KUYU 21.53,79.

Seiväs: 1) Tomas Wecksten KarhU 535, 2) Tommi Holttinen SomEsa 505, 3) Pietari Outinen JKU 470, 4) Tuomas Outinen JKU 470. Urho Kujanpää TP & Eetu Turakainen TuUL ilman tulosta (505). – Wecksten (520-xo. 535-xxo. 552-xxx).

3-loikka: 1) Simo Lipsanen LUM 16,40, 2) Elvijs Misāns Latvia 16,38, 3) Nathan Douglas Britannia 16,14, 4) Andrei Tshurila Valko-Venäjä 15,84, 5) Topias Koukkula KangU 15,48, 6) Arttu Tyystjärvi LUM 15,28, 7) Daigo Hasegawa Japani 15,14, 8) Veikko Nugraha EspTa 15,04, Niko Simola VammSV ilman tulosta. – Lipsanen (x, 16,01/-0,8, x, x, 16,40/0,2, x).

Kuula: 1) Aliaksei Nitshipar Valko-Venäjä 19,94, 2) Patrick Cronie Hollanti 18,81, 3) Timo Kööpikkä SeinäjSU 18,50, 4) Arttu Kangas KankaanpSL 18,21, 5) Jander Heil Viro 18,14, 6) Eero Ahola PoYU 17,45, 7) Nico Oksanen LoimVo 16,72. – Kööpikkä (18,24, 18,50, x, x, x, x).

Moukari: 1) Siarhei Kalamojets Valko-Venäjä 71,85, 2) Aaron Kangas KankaanpSL 70,42, 3) Henri Liipola SomEsa 69,34, 4) Tuomas Seppänen NoormNo 69,18, 5) Tommi Remes KiuruvU 68,21, 6) Markus Kokkonen PyhäselU 66,67, 7) Roope Auvinen SjuIF 65,71, 8) Fredrik Fröberg SjuIF 65,10, 9) Arttu Väänänen VarpaisjVi 60,85. – Kangas (67,37, 70,18, x, 68,87, 70,42, -).

Keihäs: 1) Magnus Kirt Viro 83,48, 2) Antti Ruuskanen PielavSa 82,03, 3) Oliver Helander IFRaseb 79,15, 4) Toni Kuusela KuortKu 78,45, 5) Lassi Etelätalo JoKa 77,11, 6) Teemu Narvi KankaanpSL 74,95, 7) Jami Kinnunen ÄänekU 74,70, 8) Teo Takala IFRaseb 72,61, 9) Taneli Juutinen KuopRe 70,52, 10) Joni Karvinen JoKa 70,42, 11) Jani Kiiskilä VeitsilKV 66,86. – Kirt (81,38, 82,88, 83,48, 81,19, 80,36, 81,04). Ruuskanen (76,00, 79,15, 80,54, 82,03, 81,29, x). Helander (x, 79,15, x, 78,56, -, x). Kuusela (72,02, x, 75,21, 78,45, x, 73,02). Etelätalo (74,43, 75,46, 73,37, 76,91, 74,20, 77,11).

Naiset,

200 m (-0,6 m/s): 1) Ashleigh Nelson Britannia 23,27, 2) Aino Pulkkinen ÄänekU 23,82, 3) Anniina Kortetmaa KannUra 24,06, 4) Sara Francis KiuruvU 24,76, 5) Jenna Jokela HIFK 24,79, 6) Kira Kruuti HKV 25,37, 7) Merituuli Jääskeläinen LUM 25,62, 8) Tanja Kokkonen LUM 25,68. – B-erä (0,3): 1) Jonna Jalkanen KarhKa 25,70.

1500 m: 1) Kaisa Tyni HaminPo 4.22,66, 2) Lotta Mäkinen 17 JKU 4.30,59, 3) Roosa Lahtinen TP 4.33,75, 4) Moona Latvala HKV 4.35,38, 5) Linnea Harala SomEsa 4.37,33, 6) Mona Jäppinen HKV 4.37,99, 7) Jenni Moskari KU-58 4.40,56 (ens. ratajuoksukilpailu 11.7.2018), 8) Ilona Välimäki UKK 4.44,34, 9) Pihla Hokkanen SavRi 4.48,44 … Katsjarina Karnejenka Valko-Venäjä keskeytti. – 400 m: Karnejenka 69,58. 800 m: Karnejenka 2.20,29. 1200 m: Tyni 3.29,67.

5000 m: 1) Janica Rauma FoSa 16.02,24, 2) Valeria Zhandarova Valko-Venäjä 16.02,71, 3) Alisa Vainio LUM 16.03,73, 4) Katsjarina Karnejenka Valko-Venäjä 16.19,60, 5) Salla Laukkanen LA 17.22,47, 6) Venla Saari 15 JKU 17.43,32, 7) Emma Hietaranta 15 LUM 17.47,13, 8) Laura Karkkulainen PyhäselU 17.47,53, 9) Anne-Marika Partanen KuopRe 17.55,34, 10) Emma Hakala EspTa 18.03,54, 11) Pauliina Oksanen JKU 18.10,43, 12) Jutta Moilanen JoKa 18.25,33, 13) Johanna Sällinen FoSa 18.38,61. – Väliajat (Zhandarova): 1000 m: 3.10,33. 2000 m: 6.22,07. 3000 m: 9.36,17. 4000 m: 12.51,74.

100 m aj (-0,8 m/s): 1) Nooralotta Neziri JKU 13,21, 2) Nadine Hildebrand Saksa 13,30, 3) Reetta Hurske TP 13,39, 4) Lotta Harala TP 13,57, 5) Alicia Barrett Britannia 13,73, 6) Matilda Bogdanoff HIFK 13,75, 7) Eline Berings Belgia 14,00. – B-erä (1,1): 1) Grit Šadeiko Viro 13,59, 2) Kia Kemppainen LA 14,27, 3) Tanja Kokkonen 16 LUM 14,48. – 80 m aj (76,2 cm, -0,3 m/s): 1) Milja Mahlavuori (14-v.) LUM 11,87.

400 m aj: 1) Eveliina Määttänen KUYU 58,18, 2) Kia Laisi EspTa 61,45, 3) Oona Hujanen HKV 61,67.

3000 m kävely: 1) Hele Haapaniemi EspTa 13.15,16 (kkk & ka-7), 2) Elisa Neuvonen LUM 13.23,85 (ka-9), 3) Enni Nurmi EspTa 13.29,57, 4) Tiia Kuikka LUM 13.34,52, 5) Venla Laiho LaitJy 13.36,27, 6) Oksana Jankova LUU 15.43,14, 7) Peppi Ahponen PyhäselU 15.48,18.

3-loikka: 1) Kristiina Mäkelä OrimJy 13,75, 2) Irina Vaskouskaja Valko-Venäjä 13,53, 3) Kira Kytölä EsboIF 13,12, 4) Sanna Nygård VasaIS 12,55, 5) Sini Sanaslahti KaipVi 12,44, 6) Jessica Miettinen JoKa 12,29, 7) Johanna Hokkanen KangasnKa 12.26. – Mäkelä (13,65/1,5, x, 13,32/-0,1, 13,50/-1,1, 13,75/-0,6, 13,74/0,1).

Kuula: 1) Aljona Abramtshuk Valko-Venäjä 17,08, 2) Kaisa Kymäläinen OrimJy 16,02, 3) Senja Mäkitörmä VarpaisjVi 15,31, 4) Eveliina Rouvali KuopRe 14,45, 5) Henna Sallinen SavRi 13,86. – Kymäläinen (15,66, 16,02, 15,68, 15,65, 15,77, x).

Keihäs: 1) Tatsjana Haladovitsh Valko-Venäjä 66,59, 2) Līna Mūze Latvia 61,19, 3) Jenni Kangas SeinäjSU 58,91, 4) Heidi Nokelainen JoKa 57,55, 5) Saara Lipsanen LUM 52,65, 6) Jatta-Mari Jääskeläinen TuUL 52,60, 7) Laura Pesola ReisjPi 50,79, 8) Jelena Jaakkola SoinSi 50,14, 9) Miia Makkonen SysmSi 49,74, 10) Elina Kinnunen 48,88. – Haladovitsh (x, 66,59, 61,69, x, 64,34, 64,69). Kangas (55,43, 53,42, 58,91, x, 54,67, 57,63). Nokelainen (x, 53,67, 53,95, 52,17, 54,76, 57,55).

LIVE-Tulospalvelu: