Tähti on syttynyt: Abderrahman Samba

Tähti on syttynyt: Abderrahman Samba

Kansainvälisen yleisurheiluliiton (IAAF) Timanttiliigan neljäs osakilpailu miteltiin torstaina Rooman olympiastadionilla. Norjalainen 400 metrin aitajuoksun hallitseva maailmanmestari Karsten Warholm juoksi loistavan maansa ennätyksen 47,82, mutta oli silti vailla mahdollisuuksia. Voiton vei vasta viime vuonna ensi kerran 400 metrin aitajuoksussa kilpaillut 20-vuotias sensaatio Abderrahman Samba.

Rutiköyhässä Mauritaniassa syntynyt Samba sai toissavuonna Qatarin kansalaisuuden ja edustaa upporikasta uutta kotimaataan ammattiurheilijana. Hän on tänä vuonna juossut jo kolmesti maailman kärkituloksen. Huhtikuussa Etelä-Afrikassa Samban aika oli 47,90, Qatarin Timanttiliigan osakilpailussa 47,57 ja nyt Roomassa hirmuvauhtia 47,48.

Samban voittotulos on maailman paras tulos kahdeksaan vuoteen. Viimeksi sitä nopeammin 47,32 juoksi entinen maailmanmestari Yhdysvaltain Bershawn Jackson vuonna 2010.

Naisten 400 metrin aitajuoksun voitti Yhdysvaltain 28-vuotias Georganne Moline ajalla 53,97. Vuoden 2016 Rion olympiavoittaja Yhdysvaltain Dalilah Muhammad jäi kolmanneksi.

Miesten 100 metrillä Ronnie Baker kiihdytti voiton ennätyksellään 9,93. Hiljattain Eugenessa myötätuuleen 9,78 juossut amerikkalainen kiiti Roomassa kevyeen vastaiseen (-0,4 m/s). Euroopan ennätyksen haltija, Ranskan Jimmy Vicaut oli toinen ajalla 10,02.

Etelä-Afrikan Luvo Manyonga kävi Kuuban Juan Miguel Echevarrian kanssa makoisan taistelun pituushypyn voitosta. Hän hävisi kuubalaiselle maaliskuussa taiston MM-hallien mestaruudesta kahdella sentillä, mutta vei nyt voiton kolmen sentin turvin, huipputuloksin 858-853.

Kauden kärkiaika naisten estejuoksussa

Kenialaiset juoksivat kolmoisvoiton sekä miesten 800 metrillä että naisten 3000 metrin estejuoksussa. 800 metriä voitti 20-vuotias tuore Kansainyhteisön mestari Wycliffe Kinyamal ajalla 1.44,65. Puolalainen hallitseva Euroopan mestari ja tämänvuotinen maailman hallimestari Adam Kszczot kangistui vasta seitsemännelle tilalle.

Naisten estejuoksun loppukirissä vuoden 2015 maailmanmestari Hyvin Jepkemoi kukisti niukasti 0,18 sekunnin erolla ME-juniori Celliphine Chespolin. Jepkemoin aika 9.04,96 on kauden kärkitulos. Hallitseva maailmanmestari Yhdysvaltain Emma Coburn sijoittui kolmen kenialaisen jälkeen kovavauhtisen kilpailun neljänneksi hänkin vielä kelpo ajalla 9.08,13.

Naisten kiekonheitossa seitsemän arvokilpailuiden kultamitalia saavuttanut kroatialainen Sandra Perković oli vaikeuksissa kuubalaisen Yaimé Pérezin kanssa, kunnes ohitti tämän viidennen kierroksen heitollaan 68,93. Tasaisen varmasti heittänyt Pérez sinkautti kilpailun toiseksi, kolmanneksi ja neljänneksi pisimmät kaaret.

Miesten kiekonheitossa puolestaan liettualainen hallitseva maailmanmestari Andrius Gudžius kärsi tappion, vaikka heitti kilpailun toiseksi, kolmanneksi ja neljänneksi pisimmät kaaret, sillä 19- ja 17-vuotiaiden maailmanmestarudet voittanut jamaikalainen Fedrick Dacres onnistui toisella yrityksellään heittämään 68,17.

Ruotsinsuomalainen Daniel Ståhl sijoittui miesten kiekkokilvassa neljänneksi viimeisen kierroksen heitollaan 64,84. Saksalainen kuusien arvokisojen kultamitalimies Robert Harting sai tyytyä viidenteen tilaan.

Timanttiliigaan kuuluu yhteensä 14 osakilpailua, joissa jaetaan palkintorahoja yhteensä kahdeksan miljoonaa Yhdysvaltain dollaria. Tämän kauden kolme aiempaa osakilpailua on käyty Qatarissa, Kiinassa ja Yhdysvalloissa. Rooman osakilpailu avasi tämänvuotiset Euroopan osakilpailut. Seuraavaksi Timanttiliiga jatkuu Oslossa ja Tukholmassa 7. ja 10. kesäkuuta.

(Mikko Nieminen. Suomen Yleisurheiluarkisto SYUA.)

Tulokset