SSU:n nuorilla superhienoja muistoja YAG:sta

SSU:n nuorilla superhienoja muistoja YAG:sta

Youth Athletics Game on Sofia Ylisen, Aada Mikkilän ja Aukusti Jaskarin kesän kiinnekohtia. Seinäjoen Seudun Urheilijoiden trio kilpailee kesäkuun alussa Espoon Leppävaarassa, eikä vähiten siksi, että YAG tuottaa joka vuosi upeita muistoja.

Yliseltä ja Mikkilältä löytyy kosolti kokemusta YAG:n tunnelmasta. Ylinen oli mukana jo viisi vuotta sitten, jolloin kilpailun nimi oli vielä FJG.

– Olen ollut mitaleilla pituushypyssä. Olen myös joka kerta päässyt 60 metrillä loppukilpailuun, joissa olen aina tehnyt ennätykseni, Ylinen kertoo.

Kaikenlaista on vuosien mittaan sattunut.

– Yhtenä vuonna en meinannut päästä pituushypyssä finaaliin, kun en saanut karsinnassa hyviä hyppyjä. Loppujen lopuksi olin kuitenkin finaalin toinen. Ensimmäistä kertaa kun oli YAG:ssä, voitimme viestin sateisessa säässä, hän muistelee.

Ylisen tavoin myös Mikkilälle on jäänyt mieleen sateinen viesti. Hän on myös löytänyt YAG:sta kavereita.

– Siellä olen saanut paljon kavereita Etelä-Suomesta, hän kertoo.

Aukusti Jaskari oli YAG:ssa ensimmäistä kertaa viime vuonna. Silloin hän kilpaili aitajuoksussa. Hänelle kilpaileminen ja tunnelma ovat yhtä tärkeitä.

– YAG:ssä oli mukavampi kilpailla, kun oli enemmän vastustajia kuin muissa kilpailuissa. Eräjuoksuja on myös enemmän kuin tavallisissa kilpailuissa, ahkerasti kilpaileva Jaskari tietää.

Jännitys tulee esiin

Kolmikolla ei ole vielä oman ikäisten SM-kisoja, joten YAG on heille kesän isoin kesä. Ylinen ei yleensä jännitä kilpailuja, mutta YAG:ssa jännitys nousee esiin.

– Se on kauden tärkein kilpailu. Siellä myös jännittääkin aika paljon, kun ne ovat niin isot kisat ja osallistujia on niin paljon. Kilpailut eivät muuten jännitä enää niin kovasti, kun olen kisannut niin paljon.

Tänä vuonna YAG:ssa Mikkilän ohjelmassa on kattavasti lajeja.

– Osallistun ainakin pituuteen ja korkeuteen. Juoksen varmaan myös 60 metrin kilpailussa ja aidoissa, Mikkilä sanoo.

Toista kertaa YAG-mittelöihin suunnistava Jaskari aikoo kilpailla Espoossa tänä vuonna useassa lajissa.

– Aitojen lisäksi aioin kilpailla myös 60 metrillä ja pituudessa, hän paljastaa.

Joel Sippola