Samuli Samuelssonin lähtöharjoitusoppi innosti Sastamalassa

Samuli Samuelssonin lähtöharjoitusoppi innosti Sastamalassa

Nelisenkymmentä lasta pääsi harjoittelemaan Samuli Samuelssonin kanssa lähtöjä, kun Vammalan seudun Voima kokoontui urheilukouluun Sastamalassa. Urheilukoulun kokoontuminen on osa valtakunnallista Yleisurheiluviikkoa, johon liittyen maajoukkueurheilijat tekevät vierailuja lasten ja nuorten tapahtumiin.

Samuelsson veti treenit sekä alle 9-vuotiaiden että 10–13-vuotiaiden ryhmälle. Alkuverryttelyn jälkeen molemmissa ryhmissä paneuduttiin lähtöharjoituksiin.

– Telineiden kanssa vietimme aika paljon aikaa, koska osalle ne olivat uutta ja osa oli vasta alkanut lähteä telineistä. Sen lisäksi oli perusjuttelua, kun he kyselivät, paljonko olen juossut 60 ja 100 metriä, Samuelsson kertoi.

Samuelsson itse ei lasten kanssa päässyt kirmailemaan, sillä hän kuntoutuu jalkavammasta. Hänellä todettiin toukokuun alussa pieni repeämä vasemman jalan akillesjänteessä.

– En saa tehdä mitään juoksemista, vain korvaavaa harjoitusta. Kuntouttavia liikkeitäkin aloitin tekemään, muttei niitä alkuun saa ihan hullusti tehdä, koska ne saattavat ärsyttää jalkaa ja viedä palautumista pikkuisen taaksepäin. Siinä pitää olla vähän viisas, Samuelsson sanoo.

Hän on kääntänyt tilanteen positiiviseksi.

– Punttiharjoitusta olen pääosin tehnyt, kaikkea nopeusvoimaharjoitusta ja nopeita liikkeitä. Nopeusharjoituksiakin pystyy tekemään ilman juoksemista ja iskutusta, pyörällä polkemista lujaa ja muita nopeita liikkeitä mitä pystyn tekemään. Yläkroppaa olen nyt sitten aloittanut pumppaamaan, haluan isomman yläkropan, kun se nyt on mahdollista, Samuelsson sanoo nauraen.

Lue lisää Yleisurheiluviikosta ja katso kaikki tapahtumat