Ruuskasen avauskisa Oulussa: Tavoite on kahdeksikolla alkava tulos

Ruuskasen avauskisa Oulussa: Tavoite on kahdeksikolla alkava tulos

Keihäänheittäjä Antti Ruuskanen aloittaa kautensa Oulussa tiistaina kesäkuun 19. päivä. Hän heittää Valkean Kaupungin Kisoissa.

– Tavoite ensimmäisessä kilpailussa on maltillinen eli olisin tyytyväinen kahdeksalla alkavaan metrimäärään, Ruuskanen sanoo.

– Aikaisempina vuosina aloituskisan tulos on vaihdellut 74-87 metrin välillä. Kokeneena urheilijana tiedän, että ei kannata liikaa hötkyillä kun lappu on rinnassa ja valkoinen lippu heilahtaa – nuorempana siinä tilanteessa joskus iski liikayrittäminen.

Ruuskanen heitti edellisen kilpailunsa syksyllä 2016. Sittemmin hän kävi olkapääleikkauksessa. Viime kesän kilpailut jäivät kuntoutuksen takia kokonaan väliin,

Ruuskasen viimeiset heittoharjoitukset valmentaja Jyrki Blomin johdolla ovat sujuneet hyvin. Olkapää kestää heittämistä ja fyysinen kunto hyvä.

– Vaikka viime kausi jäi väliin, heittoja ja oheisharjoittelua kertyi silloinkin paljon. Nyt olkapää on kivuton. Huolellisen harkinnan jälkeen totesimme Jyrkin kanssa, että Oulu on erittäin hyvä paikka aloittaa kilpailukausi, Ruuskanen sanoo.

– Tavoite tälle kesälle on kirkas: EM-kisat Berliinissä.