Partaselta hurja ennätysparannus: Tästä on hyvä jatkaa kohti EM-kisoja

Partaselta hurja ennätysparannus: Tästä on hyvä jatkaa kohti EM-kisoja

Aku Partanen teki rajun ennätysparannuksen Slovakian Dudincen 50 kilometrin kävelyssä. Partanen oli kilpailussa toinen ajalla 3.44.43. Aiempi oma ennätys oli 3.49.00.

Ajallaan Partanen nousi kotimaan kaikkien aikojen tilastossa kolmanneksi. Edellä ovat vain SE:n haltija Valentin Kononen sekä Reima Salonen. Jarkko Kinnunen oli Dudincessa kolmas ajalla 3.54.26. Voittoon käveli Slovakian olympia- ja MM-voittaja Matej Toth ajalla 3.42.46.

– Vauhdinjako meni nappiin. Vasta viimeisellä kuudella kilometrillä alkoi kantata, mutta se kuuluu asiaan. Juomat imeytyivät hyvin ja sain kilpailun aikana hyvin energiaa, Partanen sanoi.

Partasen valmentaja Valentin Kononen seurasi kilpailua juottopaikalta.

– Se oli sellainen suoritus, jota oikeasti odotin, ei mikään superyllätys. Sanoin Akulle eilen, että kolmen tunnin ja 45 minuutin loppuaikaan tähtäävä vauhti on sitä mitä voit kävellä. Aku toimi suunnitelman mukaan, Kononen sanoi.

– Olihan se valtava riski lähteä viisi minuuttia omaa ennätystä kovempaan vauhtiin, mutta kaikki harjoitukselliset mittarit kertoivat, että se on mahdollista.

Lappeenrannan Urheilu-Miehiä edustavan Partasen, 26, aiempi ennätys oli kävelty vuosi sitten samassa kilpailussa. Hän odotti kovempaa tulosta jo viime kesän MM-kisoissa Lontoossa, mutta ne päättyivät hylkäykseen.

– Tämä tulos tuntuu silleen hyvälle, että tiesin silloin Lontoossa MM-kisoissa kunnon olevan kohdallaan, mutta en saanut sitä ulosmitattua. Nyt tuli kunnon mukainen tulos, Partanen sanoi.

 Toth ja Partanen ovat 50 kilometrillä alkuvuoden maailmantilaston kärkikaksikko.

Kevään ohjelmassa MM-joukkuekilpailu

Dudincessa Partanen sai kaksi huomautusta tuomareilta.

– Sitä piti vähän seurata, mutta ne tulivat alkumatkasta. Ehkä kävelyssä oli sellaista alkukankeutta, Partanen sanoi.

Kesän pääkilpailua, elokuisia Berliinin EM-kisoja Partanen odottaa mielenkiinnolla.

– Tästä hyvä jatkaa kohti Berliiniä. Harjoitteluun ei tarvitse tehdä suurempia muutoksia.

Partasen kevään ohjelmaan kuuluu myös MM-joukkuekilpailu Kiinan Taicangissa 5.-6. toukokuuta. Silloin ohjelmassa on 20 kilometriä.

Kinnusen vatsa kiukutteli, EM-raja rikkoutui

Jarkko Kinnusen tavoite Dudincessa oli kävellä alle kolmen tunnin ja 50 minuutin aika, mutta vatsa oli eri mieltä. Neste ei alkanut kilpailun aikana imeytyä. Se tarkoitti, että kisan loppua kahden alkoi tulla vaikeuksia.

– Kun tuli juotua vähän, jaloista loppui veto, eikä se ollut ensimmäinen kerta, kun näin kävi kilpailussa. Minulla on vähän vekkuli vatsa. Se toimii harjoituksissa, mutta ei oikein kilpailuissa, Kinnunen harmitteli.

Kinnusella oli EM-kisojen tulosraja tehtynä viime kaudelta ja nyt se rikkoutui uudelleen.

– Kilpailussa oli hyviäkin asioita, kuten sijoitus palkintopallille ja tulos, joka riittää EM-kisoihin. Myös kahdessa edellisessä kilpailuissa oikutellut oikea jalka, jossa on hermovaivaa, toimi nyt hyvin, Kinnunen sanoi.

– Nyt pitää vaan löytää EM-kisoihin mennessä metkut siihen, miten saadaan tuo vatsa pelaamaan kisoissa.

Dudince, Slovakia:

Kv. kävelykilpailu:

Miehet, 50 km: 1) Matej Tóth Slovakia 3.42.46 (kk), 2) Veli-Matti ”Aku” Partanen Suomi 3.44.43 (kkk), 3) Jarkko Kinnunen Suomi 3.54.26, 4) José Montana Kolumbia 3.55.48.