Pajasmaa ja Toivonen rikkoivat MM-rajan, Uusimäelle PM-titteli

Pajasmaa ja Toivonen rikkoivat MM-rajan

HIFK:n Sanni Pajasmaa rikkoi Tampereen nuorten MM-kisojen tulosrajan 5332 pisteen tuloksella Norjan Jessheimissa nuorten moniotteluiden PM-kisoissa. Pajasmaa sijoittui 19-vuotiaiden PM-kilpailussa neljänneksi.

Ähtärin Urheilijoiden Juuso Toivonen kokosi kymmenottelussa 6999 pistettä ja rikkoi Tampereen kisojen SUL:n MM-rajan. Hän oli 19-vuotiaiden ottelussa kolmas.

Kenttäurheilijat 58:n Leo Uusimäki teki hyvää jälkeä juoksumatkoilla ja voitti 22-vuotiaiden kymmenottelun mestaruuden. Ensimmäinen ottelu aikuisten välineillä tuotti 7034 pistettä.

Naisten 22-vuotiaiden ottelussa Perttelin Peikkojen Elina Kakon 5075 pistettä riitti pronssiin. 

– Kaikkiaan kuusi joukkueen yhdestätoista ottelijasta teki oman ennätyksensä. Nuorten MM-kisarajan tehneitä on nyt kaksi, ja lisää voi tulla, Suomen joukkueen johtajana PM-kisoissa toiminut Janne Lahtinen totesi.


pajasmaa.jpg

Riemulla ei ole rajoja. Sanni Pajasmaa rikkoi IAAF:n MM-kisarajan.

,

Pajasmaan tulos ei käy ennätykseksi

Pajasmaa otteli aiemmin tänä vuonna Kangasalla ennätyksekseen 5179 pistettä. Tulos rikkoi Tampereen nuorten MM-kisojen SUL:n rajan, jolla voidaan valita vain yksi urheilija. 

Jessheimin hellekelissä Pajasmaan ottelema 5332 rikkoo myös Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n, joten kisoissa voi olla mukana toinenkin suomalainen naisottelija, jos tämä rikkoo IAAF:n 5300 pisteen rajan. 

Pajasmaan ennätys PM-kisojen tulos ei ole, vaikka se käy tulosrajaksi. Se kirjautuu tuloksiin myötätuulituloksena, koska 100 metrin aidoissa, 200  metrillä ja pituushypyssä oli myötätuulta yli kaksi metriä sekunnissa. Pajasmaa juoksi 100 metrin aidat 14,30 (myötätuuli +2,5 m/s), 200 metriä 25,20 (+3,8) ja ponkaisi pituutta 611 (+ 3,3).

Tulos kelpaa MM-tulosrajaksi, vaikka tuulten keskiarvo on yli 2,2 metriä sekunnissa, koska tuulta ei yhdessäkään lajissa ollut yli 4 metriä sekunnissa. Moniottelutulos kelpaa tulosrajaksi, jos toinen noista edellä mainituista säännöistä täyttyy.

Lahtisen mukaan Pajasmaan loistosuoritukseen jäi jopa ripaus parantamisen varaa.

– Sannin pituushyppy oli jäätävä suoritus, mutta keihästulos jäi alle 30 metriin, kun pisimmät heitot tulivat lappeelleen, joten siellä on parantamiseen varaa vielä, Lahtinen tuumi.

Toivonen otti 19-vuotiaiden kymmenottelussa tiukan loppukirin ja sinetöi SUL:n 6950 pisteen tulosrajan rikkoutumisen sen jälkeen, kun kiekkotulos jäi 29,89:ään.

– Se oli Juusolta loistava loppuvenyminen, kun kahdeksan lajin jälkeen näytti, että rajaa ei tule. Kova tsemppaus keihäässä ja parinkymmenen sekunnin parannus kauden edelliseen juoksuun nähden 1500 metrillä, Lahtinen hehkutti.

Mainiossa vireessä olivat myös 4752 pistettä koonnut Laura Lepistö ja 6083 otellut Tomi Valkama tyttöjen ja poikien 17-vuotiaiden sarjoissa.

Jessheim, Norja:

Nuorten PM-moniottelut:

Miehet: 

22-v. kymmenottelu: 1) Leo Uusimäki Suomi 7034 (100 m 10,87, pituus 703, kuula 12,57, korkeus 178, 400m 49,92, 110 m aj 15,32, kiekko 31,17, seiväs 450, 45,88,1500 m 4.42,11)

19-v. kymmenottelu: 1) Oliver Chabert Tanska 7198, 2) Edvin Hagberg Ruotsi 7087, 3) Juuso Toivonen Suomi 6999 (11,38, 687, 11,95, 193, 50,96, 15,23, 29,89, 440, 51,94, 4.38,26),…7) Eeki Kokkonen Suomi 6412.

17-v. kymmenottelu: 1) Carl af Forselles Ruotsi 7210,…8) Tomi Valkama 6083.

Naiset:

22-v. seitsenottelu: 1) Irma Gunnarsdóttir Brei Islanti 5401,…3) Elina Kakko Suomi 5075 mt (100 m aj 14,39, korkeus 176, kuula 12,02, 200 m 26,65, pituus 575, keihäs 35,37, 800 m 2.49,63)

19-v. seitsenottelu: 1) Ida Eikeng Norja 5678,…4) Sanni Pajasmaa Suomi 5332 (14,30/+2,5 m/s, 164, 12,11, 25,20/+3,8, 611/+3,3, 28,70, 2.26,21),…7) Olivia Mäkinen Suomi 4644,…10) Iina-Kaisa Mäkelä 3693.

17-v. seitsenottelu: 1) Klara Rådbo Ruotsi 5461,…5) Laura Lepistö Suomi 4752 (15,56, 152, 13,02, 25,88, 508, 35,97, 2.35,01), 6) Eucabeth Kivikangas Suomi 4676,…8) Linnea Loukola Suomi 4539.

kaikki tulokset