Ounasvaaran koulu Hese-kisan voittoon!

Vuoden 2018 koululaisten valtakunnallisen yleisurheilun joukkuekilpailun, Hese-kisan, voitosta käytiin jännittävä kamppailu, jossa voittajaksi selvisi Rovaniemen Ounasvaaran koulu. Myös viime vuonna finaalissa mukana ollut joukkue kävi nyt hakemassa Tampereelta kultaisen revanssin!

- Päivä oli lämmin ja raskas, mutta oppilaat tsemppasivat upeasti loppuun asti. Voitimme sukkula- ja kierrosviestin ja otimme lajivoiton myös poikien pituudessa. Viime vuoden perusteella tiesimme, että meillä on hyvät mahdollisuudet pärjätä, mutta voittoon asti ei tainnut uskoa kukaan, Ounasvaaran peruskoulun opettaja Mikko Niininen myhäili.

Niinisen mukaan viime vuodesta poiketen luokka ei viettänyt edellistä päivää Särkänniemessä.

- Lapset olivat viime vuoden kisoissa aika väsyneitä. Nyt tulimme levänneinä suoraan kisailemaan ja se kannatti. Porukka teki hyviä yksilösuorituksia ja juoksi hienosti viesteissä. Tällaista henkeen ja vereen yleisurheilumiestä luokan menestys lämmittää kovasti, SUL:n liittovaltuuston jäsenenä ja Lapin Lukossa yleisurheiluvalmentajana toimiva Niininen sanoi.

Hän sanoo Tampereen reissun olevan oppilaille voiton myötä taatusti riehakas ja ikimuistoinen.

- Kotimatkalla kiertelemme kaupunkia ja pysähdymme jonnekin syömään hyvin ja juhlistamaan voittoa, Niininen suunnittelu.

Liikunnan iloa ja riemua

Hesburgerin viestintäpäällikkö Heini Santos seurasi jännittävää finaalia Pyynikin kentällä alusta loppuun saakka.

- Tunnelma on huikea ja lähes karnevaalihenkinen! Toki siihen vaikutti myös upea ja suorastaan helteinen sää. En muista aiempina vuosina nähneeni, että lapset olisivat kokoontuneet keskelle kenttää tanssimaan. Nyt DJ on nostanut tunnelman kattoon, niin että lasten ilo ja liikkumisen riemu ovat olleet suorastaan käsin kosketeltavissa, Santos hymyili.

Hän sanoo Hesburgerin olevan tyytyväinen monivuotiseen yhteistyöhön SUL:n kanssa.

- Tuntuu, että Hese-kisat vain paranevat vuosi vuodelta. Piirikisojen järjestäminen sujuu rutiinilla ja finaalin tunnelma on aina vain parempi. Luokat tulevat tänne hyvällä hengellä, osa kilpailemaan ja osa kannustamaan, tytöt ja pojat yhdessä. Se on juuri sellaista iloista liikkumista ja yhdessä tekemisestä, jota me Hesburgerissa toivomme mahdollisimman monen lapsen saavan kokea.

Suomen Urheiluliiton aluepäällikkö Mika Tyrkkö kiittää Hesburgeria pitkäaikaisesta yhteistyöstä, joka mahdollistaa valtakunnallisen koululaiskisan järjestämisen.

- Tämän päivän finaali oli hieno päätös huikean hyvälle ja hektiselle Hese-kisakeväälle. Finaalissa helteinen sää suosi, Tampereen Pyrinnön organisoimat kisat sujuivat mainiosti, oppilaat nauttivat ja yleisö viihtyi. Myös finaalin tulostaso oli selkeästi kovempi kuin viime vuonna.

- Lämmin kiitos kaikille tapahtumassa mukana olleille sekä Hese-kisakummeille Elmo Lakalle ja Anniina Kortemaalle. On ilo saada olla mukana näin positiivisessa ja hyvän tuulisessa tapahtumassa, Tyrkkö totesi.

 

 

 

22.05.2018 - 19:32