Ojala: Ensimmäinen viisikymppinen opetti malttamaan

Ojala käveli kärkiajan

Uran ensimmäinen 50 kilometrin kilpailu poiki kävelijä Aleksi Ojalalle MM-rajan alituksen, mainion ennätyksen 3.57.14 ja tärkeän opetuksen.

– Malttia pitäisi yrittää lisätä. Nyt Reima sai joka kilometrillä yrittää hiljentää minun vauhtiani, Ojala muistelee taannoista Dudincen kisaa.

Reimalla Turun Weikkojen kävelijä viittaa valmentajaansa, entiseen Euroopan mestari Reima Saloseen, joka oli Dudincessa huoltamassa ja ohjaamassa valmennettavaansa.

– Toinen oppi oli tekniikka, ja se ettei kävelijä voi koskaan harjoitella sitä liikaa, Ojala sanoo.

Ojala, 22, on kävellyt Salosen valmennuksessa kahdeksan vuotta, mutta vasta tänä vuonna oli aika ottaa ensikosketus lajin kuninkuusmatkaan.

– Täytyy sanoa, että ihastuin. Tuli sellainen tunne, että tämä on se minun matkani, Ojala tunnustaa.

Kuluvaan kauteen ja 50 kilometrille valmistautuminen toi Ojalan harjoitusohjelmaan lisää kilometrejä ja ennen muuta tuiki tärkeitä pitkiä lenkkejä.

– 40 kilometrin lenkki tuli käveltyä ainakin kuusi kertaa ennen Dudincen kisaa, Ojala sanoo.

 

MM-kisoissa lujempaa

Ojalan harjoittelua tuntevat tiesivät kertoa jo hyvissä ajoin ennen Dudincen kisaa, että hän on selkeästi alle neljän tunnin kunnossa. Ojala lähti matkaan kuitenkin avoimen uteliaalla mielellä.

– Ei pantu Reiman kanssa minkäänlaista aikatavoitetta, Ojala sanoo.

Aikatavoitteita ei ole asetettu myöskään uran seuraavaan 50 kilometrin kilpailuun, joka ilman jymy-yllätyksiä on elokuinen MM-kilpailu Pekingissä.

– Jos kuntoa saisi vähän nousemaan, parempaan aikaan on siellä mahdollisuuksia, jos MM-kisoihin valitaan, Ojala sanoo.

Urjalassa asuva ja Huittisissa datanomiksi opiskeleva kävelijä sanoo, että tarkkoja suunnitelmia elokuulle ei ole vielä tehty.

– Ne tehdään Salosen kanssa lähiaikoina, mutta maantiekävelyn SM-kilpailut ja Kalevan kisat ovat ainakin ohjelmassa. Muusta ei vielä sovittu, Ojala sanoo.

Silloin kun Ojala ei harjoittele, lepää tai opiskele, hänen silmäteränsä on siskon poika.

– Hän on sellainen kaksivuotias kaveri, jonka kanssa tulee vietettyä aika paljon aikaa, Ojala sanoo.