Öhman kiri käsipallokentiltä TJIG-mestariksi

Öhman kiri käsipallokentiltä TJIG-mestariksi

Junioriyleisurheilun suurtapahtuman Tampere Junior Indoor Gamesin lauantain mestareista löytyi paljon tuttuja kestomenestyjiä vuosien varrelta, mutta 13-vuotiaiden poikien 60 metrin ykköseksi juoksi monelle täysin uusi nimi.

IF Raseborgia edustava Oliver Öhman oli toki jo juossut kuluneella hallikaudella ikäluokan kaikkien aikojen kolmosajan 7,63, mutta oli yleisurheilukentillä vielä enemmänkin noviisi. Voitto irtosi lauantaina lukemin 7,65.

– Olen juossut viime kesästä lähtien. Päälajini on käsipallo. Juoksuharjoituksia en ole tehnyt ollenkaan, Öhman kertoi.

Raamikas olemus ja käsipallotausta toi väkisinkin mieleen, millainen potentiaali olisi keihäänheitossa, jossa kaima Oliver Helander on ponnistanut käsipallotaustan kautta jo yli 80 metrin mieheksi.

– En ole keihästä kokeillut, mutta ehkä sitäkin voisi testata, Öhman mietti.


vanninen_saga_tjig_2018.jpg

Tampereen Pyrinnön Saga Vanninen juhli kahta TJIG-mestaruutta 15-vuotiaissa.

,

Vanninen kaksoismestariksi kovin tuloksin

Viime viikonloppuna 15-vuotiaiden viisiottelun nimiinsä huippupistein vienyt Tampereen Pyrinnön Saga Vanninen jatkoi vahvaa virettään myös TJIG:ssä.

Vanninen voitti kotikentällään sekä 60 metriä että pituuden omin ennätyksin 7,86 ja 5,74.

– Ottelu on ehkä päälajini. TJIG on hieno ja perinteinen kisa, vaikka kuitenkin minulla SM-ottelu oli talven pääkilpailu, kun nämä eivät SM-kilpailut ole, Vanninen huomautti.

60 metrillä saatiin kovan luokan voittolukemia. Helsingfors IFK:n Teresa Perttilä juoksi 13-vuotiaiden tyttöjen ykköseksi ajalla 8,00 Lapinlahden Vedon Elmer Vauhkosen voittaessa puolestaan 12-vuotiaiden poikien kisan lukemin 8,15.

Perttilän aika jää vain kolme sadasosaa ikäluokan kaikkien aikojen nopeimmasta halliajasta. Vauhkosta kovempaa on sisäradoilla pinkonut aiemmin kaksi 12-sarjalaista.

Rinkilajeissa kovia voittotuloksia

Sekä kuulassa että kiekossa saatiin erinomaisia voittotuloksia. HIFK:n Patricia Kellgren sinkosi 15-vuotiaiden tyttöjen kiekon kautta aikain kovimman hallituloksen 52,01.

Myös aiempi ennätys oli Kellgrenin nimissä. Ulkoratojen ikäkausiennätykseen on matkaa reilut kaksi metriä.

12-vuotiaiden tyttöjen kuulan ykköseksi tyrkkäsi Vähänkyrön Viestin Ella Mäntylä, jonka tulos 13,82 on ikäluokan paras hallissa kautta aikain.

Ulkoradoillakin ainoastaan kaksi tyttöä on työntänyt Mäntylää pidemmälle.

12-vuotiaiden poikien kiekossa Someron Esan Mico Lampinen tempaisi voittolukemikseen 44,45. 15-vuotiaiden tyttöjen 300 metrin aidoissa pidettiin myös kovaa kyytiä. Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Heidi Salminen juoksi ykköseksi ajalla 44,19.

14-vuotiaiden poikien 300 metrin aidat voitti Lappeenrannan Urheilu-Miesten Konsta Rutonen ajalla 41,35. 12-vuotiaiden tyttöjen korkeusvoittoon ponnisti Hämeenlinnan Tarmon Aino Aalto lukemin 155.

17-vuotiaiden naisten pituuskisa ratkesi vasta päätöskierroksella, kun Tervolan Terävän Maria Peura venytti 24 senttiä enemmän kuin koskaan aiemmin nousten kultaan tuloksella 5,74.

,


tjig_2018_tunnelmaa.jpg

Tampere Junior Indoor Gamesin hyvä tunnelma tunnetaan nykyisin myös Suomen rajojen ulkopuolella.

,

Saksalaiset TJIG:n vakiovieraina

TJIG:ssä on nähty jo vuosia joukko saksalaisurheilijoita. Pääosin Hamburger Sport Vereinia edustavat nuoret yleisurheilijat viihtyvät TJIG:n kaltaisessa massatapahtumassa.

– Täällä on niin paljon tosi hyviä tyyppejä. Taso on kova. Meillä ei Saksassa ole läheskään näin suuria kilpailuja, 15-vuotiaiden tyttöjen 60 metrillä kuudenneksi juossut ja myös pituuteen lauantaina osallistunut TJIG:n ensikertalainen Saenab Adechian tunnelmoi.

Nike Praetzelille TJIG oli toinen.

– Meitä on täällä noin 20. Syksyllä sitten vuorostaan Pyrinnön urheilijat tulevat Hampuriin kisareissulle, Praetzel iloitsi.

Saksalaisten vierailu TJIG:ssä juontaa juurensa Pyrinnön ja HSV:n jo yli vuosikymmenen jatkuneesta yhteistyöstä.

– Vuonna 2005 Pyrintö meni HSV:n juniorikisoihin ensimmäistä kertaa ja vuodesta 2006 lähtien ovat he olleet TJIG:ssä joka vuosi.

– Saksalaiset majoittuvat pyrintöläisjunioreiden perheiden luona. Syyskuun lopulla Pyrinnön 13-15-vuotiaat käyvät sitten Hampurissa kisoissa. Määrät on noin 20-30 urheilijaa puolin ja toisin, TJIG:n pääsihteeri Elisa Hakanen taustoittaa.

 

,


joensuun_kataja_tjig_2018.jpg

Joensuun Katajan Sakari Vallius, Matias Ahtinen ja Rasmus Lehikoinen urheilevat tosissaan, mutta hurtilla huumorilla.

,

Katajan pojat luottavat lätsiinsä

Yksi silmiinpistävimmistä seikoista tämän talven juniorikisoissa ovat olleet Joensuun Katajan poikien oranssit lätsät. Myös kisasuorituksensa lätsät päässä vetävät pojat hankkivat päähineensä sattumalta.

– Oli eräs kaunis talvipäivä, kun juoksimme Joensuussa niin sanottua ”Kolmion lenkkiä” ja Joensuun Areenalla oli joulumarkkinat. Vanha rouva möi kaikkea retroa ja katsoimme, että tuossa on hienot lätsät. Päätimme ne sitten ostaa, Rasmus Lehikoinen runoili.

Matias Ahtisen mukaan lätsä tuo onnea.

– Kyllä tämä aina jatkossa on päässä. Ja näitä ei sitten pestä, Ahtinen nauroi.

Ilmeisesti lätsistä on apua, sillä ne siivittivät joensuulaiset kahteen mitaliin 15-vuotiaiden 300 metrin aidoissa. Ahtinen voitti ja Lehikoinen nappasi pronssia.

Kolmas lätsäpää, Sakari Vallius, kehui Jarkko Kumpulaisen valmentaman poikaporukan yhteishenkeä loistavaksi.

– Ihan parasta. Paras ryhmähenki minkä tiedän, Vallius hehkutti.

tulokset

,


porvari_eemil_tjig_2018.jpg

Monipuolinen Eemil Porvari voitti keihäänheiton lisäksi 100 metrin aitajuoksun. Hän on ikäluokkansa ykkönen myös korkeushypyssä.