Someron Esan Minna Nikkanen taivutti voiton Seinäjoen torilla käydyssä seiväshyppykilpailussa ylitettyään 445. Nikkanen teki hyviä yrityksiä ulkoratojen Suomen ennätyksestä 456, mutta ei aivan onnistunut.
Kisa käytiin puuskittaisen tuulen ryydittämässä hellesäässä.
– Tuuli oli aika haasteellinen. Se heitti seivästi aika lailla sivuun välillä. Tein siinä itsekin yhden riskiyrityksen, Nikkanen kertaili.
Nikkanen ylitti voittokorkeuden kolmannellaan. Nyt edessä on kilpailujen hakeminen muualta Euroopasta.
– MM-kisoja ajatellen olisi hyvä jos kilpailussa olisi joku muukin yrittämässä noista korkeammista korkeuksista. Se rytmittäisi omaa hyppäämistä ihan eri tavalla. Nyt varmaan läksin noihin SE-yrityksiin vähän liian nopeasti, Nikkanen totesi.
Nikkanen ylitti ulkoratojen SE-korkeuden 455 Lappeenrannan Marskin kisoissa kevätkesällä.
Murto löysi hyppyrytmin
Toiseksi Seinäjoella ponnisti Salon Vilppaan Wilma Murto 17-vuotiaiden ulkoratojen SE-tuloksella 420.
– Se oli kesän ensimmäinen oikeasti hyvä kilpailu. Oli hyvät tuntemukset ja pääsin hyvin hyppyrytmiin. Nyt on paljon parempi fiilis lähteä EM-kisoihin, kun on varmempi olo omasta tekemisestä, Murto totesi.
Murto kilpailee seuraavan kerran parin viikon päästä 19-vuotiaiden EM-kisoissa Ruotsin Eskilstunassa.
Lahden Eliittikisoissa seipään katkeamisen takia kättään loukannut Vaasa IS:n Erica Hjerpe oli Seinäjoella kolmas ylitettyään neljä metriä.
Lahden kilpailun jälkeen Hjerpe teki yhden hyppyharjoituksen ennen Seinäjoen kilpailua.
– Olen tosi iloinen, että pystyin hyppäämään, vaikka tuohon tuuleen, en saanut hyppyjä jatkumaan. Käsi pelasi hyvin. Tässä on hyvä lähteä Tallinnaan, Hjerpe totesi.
Hjerpe kilpailee seuraavaksi ensi viikolla 22-vuotiaiden EM-kisoissa Tallinnassa.
Oulun Pyrinnön Elina Lampela oli neljäs neljän metrin tuloksella. Edellytykset hypätä paljon korkeammalta ovat kuitenkin olemassa.
– Palasin nyt lasikuituseipäisiin ja hyppään niillä myös 19-vuotiaiden EM-kisoissa, hiilikuituseipäillä alkukauden hypännyt Lampela sanoi.
– Koko kesä on ollut tällaista. Kunnosta se ei ole kiinni. Hyppy ei vaan ole osunut kohdilleen.
Seinäjoki:
Naiset, seiväshyppy: 1) Minna Nikkanen Someron Esa 445, 2) Wilma Murto Salon Vilpas 420 (17-v. SE), 3) Erica Hjerpe Vasa IS 400, 4) Elina Lampela Oulun Pyrintö 400, 5) Jatta Salmela Vasa IS 390, 6) Alina Strömberg Larsmo IF 380.