Murto siirtyy Ripponin valmennukseen, yhteisharjoituksia Bradshaw´n kanssa

Murto siirtyy Ripponin valmennukseen

Wilma Murron toive harjoitella kovatasoisessa kansainvälisessä seurassa toteutuu. Seiväshypyn junioreiden ME-nainen siirtyy Steve Ripponin valmennukseen ja pääsee harjoittelemaan britti Holly Bradshaw´n ja muidenkin kansainvälisen tason huippujen kanssa.

– Hyvät fiilikset, vaikka vähän jännittää, kun tulee niin paljon muutoksia. Tilanne on vähän leijunut viimeisen kuukauden, mutta nyt olen tosi innoissani, Murto sanoo.

Ripponilla, 52, pitkä kokemus ammattivalmentajana useassa eri maassa ja laajat kansainväliset suhteet. Ne mahdollistavat Murron yhteistyön Bradshaw´n kanssa. Viime vuodet Rippon on työskennellyt Suomen Urheiluliiton seiväshyppyvalmentajana.

Ripponin johdolla Murron harjoittelu mullistuu siltä osin, että syksyn, talven ja kevään aikana hän harjoittelee ja osin myös kilpailee Portugalissa, Britanniassa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Keväällä Murto käy leirillä myös Tokiossa, Japanissa.

– Alkujaan ajatuksena oli mennä johonkin kansainväliseen harjoitusryhmään, mutta näin saan hyvät puolet molemmista vaihtoehdoista, eli voin harjoitella Suomessa, mutta samalla on paljon leiritystä, jossa pääsee harjoittelemaan kovatasoisten hyppääjien kanssa, Murto sanoo.

Rippon, 52, vetää harjoituksensa Liikuntakeskus Pajulahdessa.

– Pajulahdesta tulee minun pääasiallinen harjoituspaikkani, kun olen Suomessa. Uskon, että Stevellä on minulle paljon annettavaa. On puhuttu siitä, että tavoitteena on saada minun hyppäämisen taso tasaisemmaksi, Murto sanoo.

Ripponin valmennukseen on syksyn aikana siirtynyt myös Elina Lampela. Yhteistyössä urheilijan henkilökohtaisen valmentajan kanssa Rippon vie eteenpäin muiden muassa Tomas Wecksteniä.

”Hollyn kanssa hyödymme molemmat”

Yhteistyö Ripponin kanssa vie Murron heti alkusyksystä leirille Lissaboniin Portugaliin. Siellä hän harjoittelee kaksi viikkoa Pedro Pinton valmennettavien, 556 viime kesänä hypänneen Diogo Ferreiran  ja 431 ylittäneen Marta Onofren kanssa.

Marraskuussa Bradshaw ja brittien miesten kesän tilastoykkönen Adam Hague tulevat valmentajansa Scott Simpsonin kanssa leirille Liikuntakeskus Pajulahteen. Joulukuussa Murto harjoittelee Bradshaw´n ja Haguen kanssa Britanniaan Loughboroughissa.

Bradshaw, 26, oli viime kesän EM-kisoissa kolmas. Hän on hypännyt hallissa 487, voittanut EM-hallien mestaruuden ja ollut kahdesti kuuden joukossa olympiakisoissa.

– Tavattiin Hollyn kanssa ensi kertaa Rion olympialaisissa ja sitten muissa kisoissa. Viime aikoina on juteltu enemmän. Molemmat ollaan sitä mieltä, että hyödymme, kun sparraisimme toinen toisiamme, Murto sanoo.

Murto kyseli aiemmin mahdollisuutta yhteistyöhön Eliza McCartneyn valmentajan Jeremy McCollinin kanssa. Uuden-Seelannin yleisurheiluliitto torppasi sen, mutta talven mittaan Murto pääsee toviksi samoille harjoituspaikoille McCartneyn kanssa.

– Menemme tammikuussa harjoitus- ja kilpailumatkalle Australian Perthiin ja sieltä Uuteen-Seelantiin. Perthissä harjoittelemme valmentaja Alex Parnovin urheilijoiden, Kurtis Marschallin ja Nina Kennedyn kanssa, Steve Rippon kertoo. Uudessa-Seelannissa Murto kilpailee ja harjoittelee tovin McCartneyn ryhmän kanssa.

– Tämä on osa minun valmennustani. Haluan viedä urheilijat harjoittelemaan parhaiden kanssa. Olen aikanaan valmentanut Bradshawn valmentajaa Scott Simpsonia. Nyt olen hänen ja  McCartneyn valmentajan Jeremy McCollin hyvä ystävä ja mentori. Pidämme tiiviisti yhteyttä, Rippon kertoo.

 


ap-1vt49cak52111_news.jpg

,

22-vuotiaiden EM-kilpailut ykköstavoite

Tulevaa harjoitus- ja kilpailukautta Murto, 20, odottaa uteliaana. Viime kauden pilanneen jalkaterävamman jälkeen Murto palasi tänä kesänä väkevästi kotimaan huipuille ja voitti Kalevan kisat ulkoratojen ennätyksellään 460. Hallissa hän on  ylittänyt 471.

– Teknisesti juoksu, kuoppaanvienti ja maastalähtö ovat minun hypyn vahvuudet. Nyt varmaan mietitään Steven kanssa enemmän, mitä tapahtuu maastalähdön jälkeen. Uskon, että hän pystyy opettamaan minulle näitä asioita, Murto sanoo.

– Talven hallikauden päätavoite on Glasgow´n EM-halleissa. Kesällä ykkösjuttu on 22-vuotiaiden EM-kilpailu heinäkuussa Gävlessä. Se on ykkösfokus. MM-kisat tulevat vasta toisella sijalla, Murto sanoo.